Kokemuksia/tietoa traumataustaisesta henkilöstä parisuhteessa

Vierailija kirjoitti:

Osalla voi olla vaikea menneisyys, mutta on silti onnistunut käsittelemään asiat niin, että on parisuhteessa kuin kuka tahansa muukin. Sinuna en olisi huolissaan niin kauan, kun merkkejä mielenterveysongelmista ei ole.

Nimenomaan niin kauan kun niitä ei ole. Jotkut lapsuuden traumataustaiset voivat täysin puskista muuttua todella sadistiksiksi puolisoaan kohtaan. Heille ei välttämättä riitä juuri mikään nöyryyttämisen ja henkisen väkivalllan määrä puolisoa kohtaan kun pitkään haudottu katkeruus  kaivautuu tai se kaivetaan heistä esiin.

Raskasta on elämä traumatisoituneen ihmisen kanssa. Lähes kaikki arkipäivän tekeminen täytyy miettiä traumojen kautta. Lisäksi niistä puhutaan tavalla tai toisella koko ajan. Syyllistys ymmärtämättömyydestä ja siitä, miten toimin ajattelemattomasti jne. Lisäksi puolisolla työkyky käytännössä mennyt, joten arjen pyörittäminen jää suurimmaksi osaksi minulle. Joo, olen väsynyt ja en suosittele.

Vierailija kirjoitti:

Nyrkkisääntönä voisi ajatella, että saat sen mitä tilaat. Jos "rakastut" väkivaltatraumatisoituun, tilaat itsellesi väkivaltatraumoja. Piste. En voi suositella

No nyt aikamoisen paskan heitit. Minä sekä kumppani ollaan molemmat eletty traumaattinen parisuhde. Toinen meistä todisti omin silmin pettämistä kotonaan ja toinen henkisesti väkivaltaisessa suhteessa. Näiden pohjalta ollaan molemmat varsin hyvin tietoisia mitä ei todellakaan haluta tehdä toiselle. Asioista keskustellaan avoimesti, mitään ongelmia ei ole ollut meidän suhteen aikana.  

Vierailija kirjoitti:

Empatia, ymmärrys ja kärsivällisyys lyhyesti sanottuna. Ei tarvitse olla terapeuttina, mutta jonkinlainen elämänkokemus kuitenkin on suotavaa. Riippuu varmaan niin paljon siitä traumasta, minkälaista "tukea" toiselta kaipaa. Kokisin kuitenkin, että olisi ihan ok sanoa, jos jossain toimisi toisen mielestä hassusti eli niiden traumojen kautta. Aina sitä ei välttämättä siinä hetkessä tajua. Kuitenkin suotavaa olisi, että asiasta sanottaisiin ns.hyvässä hengessä.

Netistä ostin viimeisimmän eron jälkeen sellaisen tunnelukkokurssin. Se oli aika silmiä avaavaa. Tiesin, että tunnelukkoja on, mutta en tiennyt niitä kaikkia. Löytyi selitys omille toimintamalleille osittain myös sieltä. 

Onko sun kumppani minkä verran työstänyt niitä omia traumojaan?

Kiitos taas tästä. 

Kumppanini on tosiaan työstänyt menneisyyttään aika huonosti. Hän täysi-ikäistyi laitoksesta, eikä käsittääkseni hyödyntänyt sijaishuollon jälkihuoltoa ja sen jälkeen on pärjännyt omillaan. Laitoksessa oli kai jotain kontaktia mielenterveysammattilaisiin. Kumppanini pyrkii rationaalistamaan kaiken ja ikään kuin järkeistää kokemuksensa ja siirtää ne sitten sivuun. Koen, että tunnetyöskentely on juuri se, mikä on jäänyt tekemättä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Empatia, ymmärrys ja kärsivällisyys lyhyesti sanottuna. Ei tarvitse olla terapeuttina, mutta jonkinlainen elämänkokemus kuitenkin on suotavaa. Riippuu varmaan niin paljon siitä traumasta, minkälaista "tukea" toiselta kaipaa. Kokisin kuitenkin, että olisi ihan ok sanoa, jos jossain toimisi toisen mielestä hassusti eli niiden traumojen kautta. Aina sitä ei välttämättä siinä hetkessä tajua. Kuitenkin suotavaa olisi, että asiasta sanottaisiin ns.hyvässä hengessä.

Netistä ostin viimeisimmän eron jälkeen sellaisen tunnelukkokurssin. Se oli aika silmiä avaavaa. Tiesin, että tunnelukkoja on, mutta en tiennyt niitä kaikkia. Löytyi selitys omille toimintamalleille osittain myös sieltä. 

Onko sun kumppani minkä verran työstänyt niitä omia traumojaan?

Kiitos taas tästä. 

Kumppanini on tosiaan työstänyt menneisyyttään aika huonosti. Hän täy

Noista laitoksista ja tanttapalveluista jotain havainnoineena voin sanoa, että niistä ei ole kyllä mitään hyötyä, paremmin pärjää self-helpillä

Kai ymmärrät, että vanhempien hylkäämäksi tulemisen kokemukset ovat niin rajuja, ettei hän todennäköisesti koskaan tule pystymään käymään niitä läpi turvallisesti. Sen lisäksi hän kantaa jollakin tavalla "viallista" perimää, koska on alun perinkin päätynyt laitokseen. Ei sinne satunnaisotannalla valita

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osalla voi olla vaikea menneisyys, mutta on silti onnistunut käsittelemään asiat niin, että on parisuhteessa kuin kuka tahansa muukin. Sinuna en olisi huolissaan niin kauan, kun merkkejä mielenterveysongelmista ei ole.

Merkkejä mielenterveysongelmista on. Tässä pitkin matkan vartta on ollut "outouksia" jotka ovat alkaneet selittymään nyt paremmin menneisyyden kokemuksilla. Ilmeisesti parisuhde on nostanut pintaan asioita, jotka on ns. lakaissut maton alle. 

Ap

Okei. Sitten sinun pitää miettiä ovatko nämä mielenterveysongelmat sellaisia, että ne häiritsevät sinua? Ja jos on mitään merkkejä henkisestä väkivallasta, niin sinuna jättäisin samantien.

Häiritsevät s

Itse ajattelin aikoinaan samoin ja yritin kaikkeni ollakseni tukena, mutta ne traumat vaativat ihan tosissaan ammattiapua. Epävakaat ja narskut monesti osaavat olla kunnolla suurinpiirtein vuoden ajan, tai joskus hieman pidempäänkin kunnes alkaa sitä henkisen väkivallan maneeria puskemaan läpi. Esimerkkinä narsistin uhrien läheiset saattavat olla aivan ymmällään, koska itse näkevät vain iloisen ja hyväkäytöksinen ihmisen, mutta sitten kotona kumppanin ja/tai perheen seurassa sylkevät myrkkyään. Myös epävakaat voivat osata pitää impulssikontrollistaan ja raivokohtauksistaan kiinni suurinpiirtein samalla tavalla, kunnes eivät osaa. 

Toivottavasti näin ei sinulle käy, mutta minulle kävi sen epävakaan kanssa jonka lopulta sain terapiaan ja sitten se petti... Jo pelkästään tuo, että "olet oppinut kaavoja" tarkoittaa jo sitä, että sopeutat omaa käytöstäsi toisen sairauden mukaan. Itse kävelin elämässäni kuin lasinsirpaleiden ympäröimänä. 

-aiemmin kommentoinut

Kiitos näistä varoituksen sanoista. Olemme tosiaan seurustelleet vasta vuoden, mutta tunteneet hieman pidempään. Olen tutustunut myös hänen pariin kaveriinsa ja jotenkin uskaltaisin vannoa, ettei kyse oli mistään narskuhämäyksestä.

Nuo kaavat mitä olen huomannut ja miten olen omaa käytöstäni muuttanut ovat mielestäni tässä kohtaa hyvin lieviä. Olen esim. huomannut, että läheisyys ja kosketus ovat hänelle hankalia ja mitä väsyneempi tai ahdistuneempi hän on, sitä enemmän nuo piirteet korostuvat. Olen opetellut pois sellaisesta omassa lapsuudessani opitusta reipasotteisesta läheisyydestä missä toista voi esim. halata yllättäen, vaan lähestyn varovaisemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osalla voi olla vaikea menneisyys, mutta on silti onnistunut käsittelemään asiat niin, että on parisuhteessa kuin kuka tahansa muukin. Sinuna en olisi huolissaan niin kauan, kun merkkejä mielenterveysongelmista ei ole.

Nimenomaan niin kauan kun niitä ei ole. Jotkut lapsuuden traumataustaiset voivat täysin puskista muuttua todella sadistiksiksi puolisoaan kohtaan. Heille ei välttämättä riitä juuri mikään nöyryyttämisen ja henkisen väkivalllan määrä puolisoa kohtaan kun pitkään haudottu katkeruus  kaivautuu tai se kaivetaan heistä esiin.

 

Ylimiellyttäminen on tuollaisilla vain keino piilottaa vihaa ja katkeruutta. Moni tuollainen on oikeasti hylkäämisen pelkoinen. Siksi ottavat ikäänkuin lapsen roolin parisuhteessa.

Myötäilevät vaikka sisin sanoisin muuta, eivät kerro todellisia tunteitaan ja tarpeitaan sisällä olevan häpeän vuoksi.

 

Ongelma tällaisen ihmisten puolisolle on että et pysty aavistamaan asiaa etukäteen koska tuollainen piilottaa asian taitavasti. Mikään määrä huomiointia, rakkautta, välittämistä ja rinnalla kulkemista ei riitä. Koska he ovat valheellisia siitä mitä oikeasti parisuhteeltaan haluavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tod näk tulee kaatumaan siihen että sulla ei ole mitään kokemusta eikä samaistumispohjaa asioihin. Ei ole mitään raivostuttavampaa kuin ihminen jolle ei vaan asiat mene kaaliin vaikka kuinka yrittää selittää, vain kuullakseen "no mutta ei niillä enää ole mitään väliä".  

Empatia ei tarvitse omakohtaisia kokemuksia.

 

Empaattinen ei välttämättä jaksa olla oikeasti toiselle psykiatri ja tuki vaikka itse niin luulisi.

Jospa se toinen ilmoittaa viilipytyn kylmänä "en sitten ole / tule olemaan maailman empaattisin ihminen".

Pakkotoimintoja. Määräilevä. Itserakas. Valehteleva. Tehnyt taloudellisia rikkeitä ammatillisesti. Käyttää taloudellisesti hyväkseen myös näennäisisdä ihmissuhteissaan.

Ilmekään ei värähdä.

Ei tunteita.

Vähän kuin pikkurikollinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Empatia, ymmärrys ja kärsivällisyys lyhyesti sanottuna. Ei tarvitse olla terapeuttina, mutta jonkinlainen elämänkokemus kuitenkin on suotavaa. Riippuu varmaan niin paljon siitä traumasta, minkälaista "tukea" toiselta kaipaa. Kokisin kuitenkin, että olisi ihan ok sanoa, jos jossain toimisi toisen mielestä hassusti eli niiden traumojen kautta. Aina sitä ei välttämättä siinä hetkessä tajua. Kuitenkin suotavaa olisi, että asiasta sanottaisiin ns.hyvässä hengessä.

Netistä ostin viimeisimmän eron jälkeen sellaisen tunnelukkokurssin. Se oli aika silmiä avaavaa. Tiesin, että tunnelukkoja on, mutta en tiennyt niitä kaikkia. Löytyi selitys omille toimintamalleille osittain myös sieltä. 

Onko sun kumppani minkä verran työstänyt niitä omia traumojaan?

Kiitos taas tästä. 

Kumppanini on tosiaan t

Noista laitoksista ja tanttapalveluista jotain havainnoineena voin sanoa, että niistä ei ole kyllä mitään hyötyä, paremmin pärjää self-helpillä

Kai ymmärrät, että vanhempien hylkäämäksi tulemisen kokemukset ovat niin rajuja, ettei hän todennäköisesti koskaan tule pystymään käymään niitä läpi turvallisesti. Sen lisäksi hän kantaa jollakin tavalla "viallista" perimää, koska on alun perinkin päätynyt laitokseen. Ei sinne satunnaisotannalla valita

Tiedän kyllä, ettei laitos ole yhdellekään lapselle tai nuorelle paras kasvualusta. Ja ymmärrän kyllä, että kumppanini menneisyyden kokemukset ovat hyvin rajuja. Sen takia täällä kyselenkin asioista, jotta ymmärtäisin paremmin. Tanttapalvelusta oli varmasti hyötyä ainakin sen verran, että huostaanotto todennäköisesti pelasti kumppanini hengen.

Ap 

Kannusta miepin walk in-käyntiin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten teillä on sujunut ja millainen ihminen hän on? Jos mitään ongelmia ei ole, niin älä tuomitse häntä kokemustensa vuoksi.

Meillä on sujunut hyvin ja hän on ihmisenä aivan ihana. Hän on huolehtivainen, erittäin älykäs ja hänellä on hyvin korkea oikeudentaju. 

Varsinaisia ongelmia ei ole, mutta olen oppinut tiettyjä kaavoja hänen käytöksessään ja toimimaan niiden mukaan. En tuomitse häntä todellakaan sen takia mitä on kokenut. Enemmänkin kyselen näitä kokemuksia avartaakseni omia näkökulmia sen suhteen miten voin olla hänen tukenaan.

 

"olen oppinut tiettyjä kaavoja hänen käytöksessään ja toimimaan niiden mukaan"

Hyvä, siitä se lähtee! Älä anna siirappisen ydinperheen hidastaa sinua matkalla kohti omaa traumatisoitumistasi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Empatia, ymmärrys ja kärsivällisyys lyhyesti sanottuna. Ei tarvitse olla terapeuttina, mutta jonkinlainen elämänkokemus kuitenkin on suotavaa. Riippuu varmaan niin paljon siitä traumasta, minkälaista "tukea" toiselta kaipaa. Kokisin kuitenkin, että olisi ihan ok sanoa, jos jossain toimisi toisen mielestä hassusti eli niiden traumojen kautta. Aina sitä ei välttämättä siinä hetkessä tajua. Kuitenkin suotavaa olisi, että asiasta sanottaisiin ns.hyvässä hengessä.

Netistä ostin viimeisimmän eron jälkeen sellaisen tunnelukkokurssin. Se oli aika silmiä avaavaa. Tiesin, että tunnelukkoja on, mutta en tiennyt niitä kaikkia. Löytyi selitys omille toimintamalleille osittain myös sieltä. 

Onko sun kumppani minkä verran työstänyt niitä omia traumojaan?

Kiitos taas tästä. 

Kumppanini on tosiaan työstänyt menneisyyttään aika huonosti. Hän täy

On ihan mahdollista, ettei hänestä löydy niitä tunteita koskaan tai ne ovat todella vaikean kautta löydettävissä. Olen vuoden tehnyt itse hommia niiden kanssa, eikä se ole ihan mikään, että työstänpä tässä vähän tunteita ja sitten käsittelen ne. Osaa tunteista ei ole, osaa ei tunnista, osa on kielletty, osa on päällä liikaakin jne jne. 

Riippuu ihan ihmisen tahtotilasta ja luonteesta, kannattaako uskaltaa jäädä vai ei. Ja yleensä äititraumaiset miehet vihaavat naisia, avoimesti tai peitellysti. Tai kaipaavat naisesta itselleen äitihahmoa ja äidille sitten kiukutellaan jne. kun on päästy siihen äitivaiheeseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten teillä on sujunut ja millainen ihminen hän on? Jos mitään ongelmia ei ole, niin älä tuomitse häntä kokemustensa vuoksi.

Meillä on sujunut hyvin ja hän on ihmisenä aivan ihana. Hän on huolehtivainen, erittäin älykäs ja hänellä on hyvin korkea oikeudentaju. 

Varsinaisia ongelmia ei ole, mutta olen oppinut tiettyjä kaavoja hänen käytöksessään ja toimimaan niiden mukaan. En tuomitse häntä todellakaan sen takia mitä on kokenut. Enemmänkin kyselen näitä kokemuksia avartaakseni omia näkökulmia sen suhteen miten voin olla hänen tukenaan.

 

"olen oppinut tiettyjä kaavoja hänen käytöksessään ja toimimaan niiden mukaan"

Hyvä, siitä se lähtee! Älä anna siirappisen ydinperheen hidastaa sinua matkalla kohti omaa traumatisoitumistasi!

Ydinperhevihaaja ei sitten malttanut. Hyvin sä vedät. Resonoiko ketju sinua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osalla voi olla vaikea menneisyys, mutta on silti onnistunut käsittelemään asiat niin, että on parisuhteessa kuin kuka tahansa muukin. Sinuna en olisi huolissaan niin kauan, kun merkkejä mielenterveysongelmista ei ole.

Merkkejä mielenterveysongelmista on. Tässä pitkin matkan vartta on ollut "outouksia" jotka ovat alkaneet selittymään nyt paremmin menneisyyden kokemuksilla. Ilmeisesti parisuhde on nostanut pintaan asioita, jotka on ns. lakaissut maton alle. 

Ap

Okei. Sitten sinun pitää miettiä ovatko nämä mielenterveysongelmat sellaisia, että ne häiritsevät sinua? Ja jos on mitään merkkejä henkisestä väkivallasta, niin sinuna jättäisin

Kiitos näistä varoituksen sanoista. Olemme tosiaan seurustelleet vasta vuoden, mutta tunteneet hieman pidempään. Olen tutustunut myös hänen pariin kaveriinsa ja jotenkin uskaltaisin vannoa, ettei kyse oli mistään narskuhämäyksestä.

Nuo kaavat mitä olen huomannut ja miten olen omaa käytöstäni muuttanut ovat mielestäni tässä kohtaa hyvin lieviä. Olen esim. huomannut, että läheisyys ja kosketus ovat hänelle hankalia ja mitä väsyneempi tai ahdistuneempi hän on, sitä enemmän nuo piirteet korostuvat. Olen opetellut pois sellaisesta omassa lapsuudessani opitusta reipasotteisesta läheisyydestä missä toista voi esim. halata yllättäen, vaan lähestyn varovaisemmin.

Onko sinulle ok, että se halailu ja välitön läheisyys jää pois? Olen traumatisoitunut ja käynyt vertaisryhmässä ja osa ei tykkää kosketuksesta lainkaan eli miehesi ei mitenkään tule tottumaan tuohon vaan tuo on teidän tapa fyysiselle läheisyydelle, lähde siitä. Olin itse tuollaisen miehen kanssa hetken, enkä kestänyt, koska se nosti omat traumat pintaan. Olen ihminen, joka tykkää fyysisestä läheisyydestä ja rauhoittuu kosketuksesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tod näk tulee kaatumaan siihen että sulla ei ole mitään kokemusta eikä samaistumispohjaa asioihin. Ei ole mitään raivostuttavampaa kuin ihminen jolle ei vaan asiat mene kaaliin vaikka kuinka yrittää selittää, vain kuullakseen "no mutta ei niillä enää ole mitään väliä".  

Empatia ei tarvitse omakohtaisia kokemuksia.

 

Empaattinen ei välttämättä jaksa olla oikeasti toiselle psykiatri ja tuki vaikka itse niin luulisi.

 

 

 

Jospa se toinen ilmoittaa viilipytyn kylmänä "en sitten ole / tule olemaan maailman empaattisin ihminen".

Pakkotoimintoja. Määräilevä. Itserakas. Valehteleva. Tehnyt taloudellisia rikkeitä ammatillisesti. Käyttää taloudellisesti

Psykopaatti tai antisosiaalinen. Kannattaa uskoa, kun ihminen kertoo itsestään. Se on varoitus, ihan oikea sellainen. Juokse. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Empatia, ymmärrys ja kärsivällisyys lyhyesti sanottuna. Ei tarvitse olla terapeuttina, mutta jonkinlainen elämänkokemus kuitenkin on suotavaa. Riippuu varmaan niin paljon siitä traumasta, minkälaista "tukea" toiselta kaipaa. Kokisin kuitenkin, että olisi ihan ok sanoa, jos jossain toimisi toisen mielestä hassusti eli niiden traumojen kautta. Aina sitä ei välttämättä siinä hetkessä tajua. Kuitenkin suotavaa olisi, että asiasta sanottaisiin ns.hyvässä hengessä.

Netistä ostin viimeisimmän eron jälkeen sellaisen tunnelukkokurssin. Se oli aika silmiä avaavaa. Tiesin, että tunnelukkoja on, mutta en tiennyt niitä kaikkia. Löytyi selitys omille toimintamalleille osittain myös sieltä. 

Onko sun kumppani minkä verran työstänyt niitä omia traumojaan?

Kiitos taas tästä. 

Kumppanini on tosiaan t

On ihan mahdollista, ettei hänestä löydy niitä tunteita koskaan tai ne ovat todella vaikean kautta löydettävissä. Olen vuoden tehnyt itse hommia niiden kanssa, eikä se ole ihan mikään, että työstänpä tässä vähän tunteita ja sitten käsittelen ne. Osaa tunteista ei ole, osaa ei tunnista, osa on kielletty, osa on päällä liikaakin jne jne. 

Riippuu ihan ihmisen tahtotilasta ja luonteesta, kannattaako uskaltaa jäädä vai ei. Ja yleensä äititraumaiset miehet vihaavat naisia, avoimesti tai peitellysti. Tai kaipaavat naisesta itselleen äitihahmoa ja äidille sitten kiukutellaan jne. kun on päästy siihen äitivaiheeseen. 

Jotenkin toivon, että saisin kannustettua häntä tekemään tuota työtä, jotta hän pystyisi tulevaisuudessa nauttimaan mahdollisimman hyvästä elämästä. Sellaisesta, jota ei lapsuudessaan ja nuoruudessaan saanut. 

Kumppanissani en ole havainnut pienintäkään naisvihaa, päin vastoin, tämä on tasa-arvoisin suhde missä olen ollut. En sitten tiedä kuinka paljon vaikuttaa se, että kumppanini on äitinsä lisäksi traumatisoitunut varmasti vielä pahemmin isästään. 

Edellinen siis Ap. Aina unohtuu laittaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osalla voi olla vaikea menneisyys, mutta on silti onnistunut käsittelemään asiat niin, että on parisuhteessa kuin kuka tahansa muukin. Sinuna en olisi huolissaan niin kauan, kun merkkejä mielenterveysongelmista ei ole.

Merkkejä mielenterveysongelmista on. Tässä pitkin matkan vartta on ollut "outouksia" jotka ovat alkaneet selittymään nyt paremmin menneisyyden kokemuksilla. Ilmeisesti parisuhde on nostanut pintaan asioita, jotka on ns. lakaissut maton alle. 

Ap

Rakastuminen nostaa aina traumat pintaan ja silloin hyvässä suhteessa ne hoituvat nopeasti ohi. Jos traumataustaista pettää/kaltoin kohtelee, niin silloin on vaarana traumojen aktivoituminen. Itselläni on traumataustaa, mutta terapiassa hoidettu. Parisuhteisiin ei vaikutusta silloin, kun kyseessä avoin ja rehellinen suhde. Jos vedätystä, niin poistun nopeasti. Joku siirapissa kasvanut voisi jäädä sitkeyttään ja optimistisesti yrittämään jonkun kanssa. Tästä kokemusta ystäväpiirissä. Itselläni yksi ystävä on psykiatri ja psykoterapeutti ja hän totesi, että minulla on tuota resilienssiä. Kyseessä traumakasvu. Googlaa ja ymmärrät.

Olen nelikymppinen nainen ja traumataustaa itselläni lapsuudesta, ja sen seurauksena edellisestä suhteesta.

Päällepäin olen ihan hyvännäköinen, menestynyt ja pidetty ihminen, ja mies on kuulemma minusta ylpeä. Ylipäänsä miesseuraa, ja nimenomaan vakaviin suhteisiin, minun on aina ollut helppo löytää. Minun on helppo myös ystävystyä, koska ongelmallisen lapsuuden jälkeen osaan sekä lukea ihmisiä että mukauttaa käytöstäni ja puheenaiheita sellaisiksi, että ihmiset viihtyvät kanssani. En tee sitä edes tietoisesti, huomaan vain herkästi mitä ihmiset haluavat kuulla ja mistä heille tulee hyvä mieli.

Olen loputtoman itsekriittinen, ja siksi pitänyt huolta myös kropastani, kiloistani ja ulkomuodostani.

Kahden kesken puoliso joutuukin sitten kohtaamaan rikkinäisemmän version minusta:

- Näen herkästi painajaisia, yleensä sellaisia että joku yrittää tappaa minut.

- Kun mies tulee huomaamattani lähelleni, saatan säikähtää niin että kiljahdan.

- Olin etenkin suhteen alussa usein varuillani, olenko suututtanut puolisoni jostain syystä, mitä en tiedä.

-Olen tosi huono pyytämään apua.

- En mielelläni puhu lapsuudestani, koska pelkään leimautuvani friikiksi.

- Välillä jossain sivulauseessa sanon kuitenkin huolettomaan sävyyn jotain, mistä muut hiljenevät / järkyttyvät, koska se ei ollutkaan normaalia, vaan aika kamalaa.

- Minun on vaikea asettaa rajoja, kestän pahaa oloa pitkään kertomatta edes, että joku asia tai tilanne tuntuu pahalta.

- En halua olla vaivaksi, mikä on ihan hullu asenne, kun olen toiselle kuitenkin se kaikista tärkein ihminen.

- Aiemmissa suhteissa olen ajautunut pettämään, kun olen lähtenyt hakemaan hyväksyntää muualta enkä ole uskaltanut kohdata ongelmia kotona.

- Olen pari kertaa saanut paniikkikohtauksen / dissosiaatiokohtauksen, kun joku tilanne on yllättänyt ja ahdistus ottanut ylivallan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Empatia, ymmärrys ja kärsivällisyys lyhyesti sanottuna. Ei tarvitse olla terapeuttina, mutta jonkinlainen elämänkokemus kuitenkin on suotavaa. Riippuu varmaan niin paljon siitä traumasta, minkälaista "tukea" toiselta kaipaa. Kokisin kuitenkin, että olisi ihan ok sanoa, jos jossain toimisi toisen mielestä hassusti eli niiden traumojen kautta. Aina sitä ei välttämättä siinä hetkessä tajua. Kuitenkin suotavaa olisi, että asiasta sanottaisiin ns.hyvässä hengessä.

Netistä ostin viimeisimmän eron jälkeen sellaisen tunnelukkokurssin. Se oli aika silmiä avaavaa. Tiesin, että tunnelukkoja on, mutta en tiennyt niitä kaikkia. Löytyi selitys omille toimintamalleille osittain myös sieltä. 

Onko sun kumppani minkä verran työstänyt niitä omia traumojaan?

Kiitos taas tästä. 

Kumppanini on tosiaan t

Todella hyviä, tarkkanäköisiä ja osuvia havaintoja äititraumaisista miehistä ja heidän käytösmalleistaan aikuisena.