Kokemuksia/tietoa traumataustaisesta henkilöstä parisuhteessa

Riippuu henkilöstä ja siitä onko käsitellyt tai onko valmis käsittelemään traumojaan esim. psykoterapiassa. 

On eri asia olla ihmisen kanssa, kuka tiedostaa traumansa ja kuinka ne häneen vaikuttaa ja osaa keskustella ja käsitellä niitä VS ihmisen kanssa kuka ei ymmärrä koko asiaa omalta kohdalta.. Itsellä on traumoja entisistä suhteista ja tiedän mistä ne johtuu, olen käsitellyt niitä ja osaan keskustella, miksi joku asia triggeröi mua tai että ylipäätään tuntuu pahalta. Itse puhun näistä jo aika alkuun ja siinä näkee jo ketkä ovat halukkaita ymmärtämään mua. Sitten on näitä ketkä leimaa samantien vaikeaksi sun muuta, mutta sellaista miestä en tietenkään halua itselleni joten ei haittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osalla voi olla vaikea menneisyys, mutta on silti onnistunut käsittelemään asiat niin, että on parisuhteessa kuin kuka tahansa muukin. Sinuna en olisi huolissaan niin kauan, kun merkkejä mielenterveysongelmista ei ole.

Merkkejä mielenterveysongelmista on. Tässä pitkin matkan vartta on ollut "outouksia" jotka ovat alkaneet selittymään nyt paremmin menneisyyden kokemuksilla. Ilmeisesti parisuhde on nostanut pintaan asioita, jotka on ns. lakaissut maton alle. 

Ap

Okei. Sitten sinun pitää miettiä ovatko nämä mielenterveysongelmat sellaisia, että ne häiritsevät sinua? Ja jos on mitään merkkejä henkisestä väkivallasta, niin sinuna jättäisin samantien.

Häiritsevät s

Jos kumppanillasi olisi migreeni, olisitko noin huolissasi asiasta? Kumppanisi on tottunut tilanteeseen ja se on hänelle arkea. Mutta älä hyväksy sitä, että sinuun kohdistetaan väkivaltaa, edes henkistä, minkään verukkeella. 

Jos olisi migreeni joka on hoidolla, en olisi huolissani. Kumppanini kohdalla tuo vertaus kuitenkin menisi enemmän niin, että hän kärsii lamauttavista päänsäryistä, eikä tiedä mitä ne ovat ja siksi asia huolestuttaa. Väkivaltaa ei ole ollut, enkä sitä hyväksyisi.

Ap 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eksän vanhemmat on kuolleet onnettomuudessa tämän ollessa nuori. Kyllähän se asia hallitsi hänen elämäänsä edelleen kolmekymppisenä, ei siitä suhteessa tullut yhtään mitään. Aina olisi pitänyt tehdä miten hän haluaa ja juhlapäivät oli aivan kauheita syyllistämistä.

Mun äiti oli pahasti traumatisoitunut. Kyllä se vaikutti aina, miten hän suhtautui muihin ihmisiin ja perheeseen. Äiti ei luottanut keneenkään. Sellainen ihminen, joka ei luota muihin, on äärimmäisen hankala. Kävelee perässä ja vahtii, käy tarkistelemassa jne. Menettää malttinsa herkästi, jos asiat ei tapahdu hänen tahtonsa tai suunnitelman mukaan eli "järjestys järkkyy" ja samalla hänen mielensä tasapaino. Lapsena se tuli kaverin luota hakemaan, jotta ihan varmasti tulen kotia ja kaikenlaista muuta vastaavaa. Kun olin muuttanut omilleni, soitteli poliisille, jos en heti vastannut puhelimeen. Luultavast

Tuo on hankalaa joo muille, mutta miettii kuinka hankalaa tuo on sille itse ihmiselle kuka ei pysty luottamaan. Itsellä ennemmin särkyy sydän tuollaisten ihmisten puolesta, koska ovat kokeneet suurta kipua, että tuo on tapahtunut. Niistä pitää osata vaan keskustella ja kertoa miksi joku tuntuu pahalta ja luo turvattomuutta.

Hän ei siis itse tiedosta traumojaan eikä näin ollen hahmota niiden vaikutusta eikä työskentele mitenkään niitä hoitaakseen? Jos hän on hyväsydäminen ihminen ja tuntuu oikealta niin ehkä joo, mutta muuten on kyllä aika... 

Vierailija kirjoitti:

Väkisin tietoisuuteen tunkeutuvissa muistoissa on kyse siitä, että mieli pyrkii prosessoimaan tapahtunutta tuomalla asiaa esiin yhä uudelleen. Tämän tarkoituksena on pohjimmiltaan ollut lajin elossa pysyminen. On ollut tärkeää, ettei ihminen toista asioita, jotka ovat saattaneet hänet vaaraan. Trauma vaikuttaa myös muistin toimintaan. Tämä voi johtaa siihen, että tunteet ja keholliset muistot lyövät läpi tavalla, joka aiheuttaa kokemuksen ikään kuin kaikki tapahtuisi tässä ja nyt. Ihminen saattaa kokea, että hänellä ei yhtäkkiä olekaan tämän asian osalta kykyä erotella nykyisyyttä ja menneisyyttä. Prosessori on ikäänkuin rikki, mikä voi tuntua oudolta ja pelottavalta. Mielen prosessori pyrkii tasapainoon muistojen mieleen tunkemisen ja välttelyn vuorottelulla.  Välttelyä on muutamaa eri lajia: tunteiden välttely, tapahtuman ajattelun välttely ja asioiden tekemisen välttely. Jonkin asian tekeminen muistuttaa tapahtumasta, joten traumatisoi

Kiitos tästä! Tämä oli avartava kommentti.

Ap

Ensinnäkin, miten täällä määritellään traumatausta? Siis millainen tausta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eksän vanhemmat on kuolleet onnettomuudessa tämän ollessa nuori. Kyllähän se asia hallitsi hänen elämäänsä edelleen kolmekymppisenä, ei siitä suhteessa tullut yhtään mitään. Aina olisi pitänyt tehdä miten hän haluaa ja juhlapäivät oli aivan kauheita syyllistämistä.

Mun äiti oli pahasti traumatisoitunut. Kyllä se vaikutti aina, miten hän suhtautui muihin ihmisiin ja perheeseen. Äiti ei luottanut keneenkään. Sellainen ihminen, joka ei luota muihin, on äärimmäisen hankala. Kävelee perässä ja vahtii, käy tarkistelemassa jne. Menettää malttinsa herkästi, jos asiat ei tapahdu hänen tahtonsa tai suunnitelman mukaan eli "järjestys järkkyy" ja samalla hänen mielensä tasapaino. Lapsena se tuli kaverin luota hakemaan, jotta ihan varmasti tulen kotia ja kaikenlaista muuta vastaavaa. Kun olin muuttanut omilleni, soitteli poli

Tuo on hankalaa joo muille, mutta miettii kuinka hankalaa tuo on sille itse ihmiselle kuka ei pysty luottamaan. Itsellä ennemmin särkyy sydän tuollaisten ihmisten puolesta, koska ovat kokeneet suurta kipua, että tuo on tapahtunut. Niistä pitää osata vaan keskustella ja kertoa miksi joku tuntuu pahalta ja luo turvattomuutta.

 

Olen traumojen vuoksi työkyvytön. Ei minun vuokseni tarvitse sijaiskärsiä. En tiedä, kaipaako kukaan traumatisoitunut sellaista. Että ei kannata myöskään tehdä asiasta suurempaa kuin se on. Aina kaikki tuntuu sivusta katsoen paljon pahemmalta. Se, joka joutuu käymään sen kaiken läpi, vaan käy sen kaiken läpi. 

Vierailija kirjoitti:

Kiitos tästä! Tämä oli avartava kommentti.

Ap

Tuo on etenkin ptsd oire, mutta mekanismin pitäisi todellakin olla tiedossa ihmisellä joka ajatteli traumattomana ryhtyä traumallisen kanssa suhteeseen. Mitä jos nyt ihan googlettaisit asiasta ja yrittäisit oikeasti perehtyä aiheeseen? En ala linkkejä laittamaan tänne mutta niitä kyllä löytyy. 

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin, miten täällä määritellään traumatausta? Siis millainen tausta?

Ihminen, joka kärsii C-PTSD:stä tai PTSD:stä. Lapsuuden kyseessä ollessa puhutaan yleensä ensimmäisestä. Toki sellaisellakin ihmisellä voi olla vielä spesifimmin PTSD jostain yksittäisestä tapahtumasta. 

Onko hänellä kytköksiä menneisyyteensä? Jos on aktiivisesti traumanaiheuttajien kanssa tekemisissä, eteenpäin siirtyminen on mahdotonta, ja traumaskenaario tulee toistumaan uudestaan ja uudestaan

Jos henkilö on jättänyt vaikeat tapahtumat taakseen ja tehnyt työnsä muistojensa kanssa, hän voi olla ihan kelvollinen kumppani. Työstö tarkoittaa käytännössä sitä, että hankkii korjaavia kokemuksia tai luo itselleen positiivisia valemuistoja. Tällä tavoin voi eheyttää identiteettinsä ja korjata reaktioitaan. Jos tämä työ on puutteellinen, hän tulee elämään traumojaan uudestaan joko sinun tai lastenne kanssa

En tiedä, saako tähän apua psykiatriasta, kyseessä on käytännössä aivopesu. En pidä kovin todennäköisenä, että Suomessa on kovin monia ihmisiä, jotka edes kykenevät siihen, ja psykiatria on vitsi. Pääsääntöisesti traumat vaan periytetään jälkipolville

Jokaisen traumareaktion ja flashbackin kohdalla tulisi siis pysähtyä ja miettiä, mitä tilanteessa kuuluisi tapahtua, jotta se tuntuisi hyvältä. Tähän kuvitelmaan pitäisi eläytyä niin, että negatiivinen muisto korvaantuu eheällä, hyvällä muistolla. Periaatteessa kyseessä on "korjaava kokemus", mutta joissakin tilanteissa sellaisen eteen sattuminen voi olla mahdotonta, jolloin luodaan positiivinen valemuisto

Tällainen työstö vaatii parantujalta itseltäänkin paljon: aikaa, kärsivällisyyttä ja mielikuvitusta. Korjaavia kokemuksia voi saada myös myötäelämällä terveitä suhteita - kumppani voi teoriassa oppia sinun perheeltäsi

Itse en kuitenkaan suostuisi suhteeseen sellaisen ihmisen kanssa, joka ei ole itse täysin sitoutunut eheyttämään toimintamallejaan, enkä suosittele ottamaan kumppaniksi mitään tukioppilasta. Eheytyminen ensin, ja sitten voi miettiä rakkausasioita. Muuten on liian suuri riski tulla hyväksikäytetyksi. Useimmilla traumataustaisilla ei edes ole pyrkimystä parantua, vaan he ovat jumissa itsesäälissä ajatellen, että lapsuus määrittää heidän kohtalonsa. Tarinalla voidaan myös lypsää huomiota ja sääliä, ja sitä voidaan käyttää tekosyynä huonolle käytökselle

Empatia, ymmärrys ja kärsivällisyys lyhyesti sanottuna. Ei tarvitse olla terapeuttina, mutta jonkinlainen elämänkokemus kuitenkin on suotavaa. Riippuu varmaan niin paljon siitä traumasta, minkälaista "tukea" toiselta kaipaa. Kokisin kuitenkin, että olisi ihan ok sanoa, jos jossain toimisi toisen mielestä hassusti eli niiden traumojen kautta. Aina sitä ei välttämättä siinä hetkessä tajua. Kuitenkin suotavaa olisi, että asiasta sanottaisiin ns.hyvässä hengessä.

Netistä ostin viimeisimmän eron jälkeen sellaisen tunnelukkokurssin. Se oli aika silmiä avaavaa. Tiesin, että tunnelukkoja on, mutta en tiennyt niitä kaikkia. Löytyi selitys omille toimintamalleille osittain myös sieltä. 

Onko sun kumppani minkä verran työstänyt niitä omia traumojaan?

On ihan todennäköistä, että se romahdus tulee ennemmin tai myöhemmin, ellei hän ehdi hoitaa itseään sitä ennen. Hyvälle terapeutille olisi syytä mennä kolmen vuoden KELA-terapiaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osalla voi olla vaikea menneisyys, mutta on silti onnistunut käsittelemään asiat niin, että on parisuhteessa kuin kuka tahansa muukin. Sinuna en olisi huolissaan niin kauan, kun merkkejä mielenterveysongelmista ei ole.

Merkkejä mielenterveysongelmista on. Tässä pitkin matkan vartta on ollut "outouksia" jotka ovat alkaneet selittymään nyt paremmin menneisyyden kokemuksilla. Ilmeisesti parisuhde on nostanut pintaan asioita, jotka on ns. lakaissut maton alle. 

Ap

Okei. Sitten sinun pitää miettiä ovatko nämä mielenterveysongelmat sellaisia, että ne häiritsevät sinua? Ja jos on mitään merkkejä henkisestä väkivallasta, niin sinuna jättäisin samantien.

Häiritsevät siinä mielessä, että en halua kumppanini joutuvan

Itse ajattelin aikoinaan samoin ja yritin kaikkeni ollakseni tukena, mutta ne traumat vaativat ihan tosissaan ammattiapua. Epävakaat ja narskut monesti osaavat olla kunnolla suurinpiirtein vuoden ajan, tai joskus hieman pidempäänkin kunnes alkaa sitä henkisen väkivallan maneeria puskemaan läpi. Esimerkkinä narsistin uhrien läheiset saattavat olla aivan ymmällään, koska itse näkevät vain iloisen ja hyväkäytöksinen ihmisen, mutta sitten kotona kumppanin ja/tai perheen seurassa sylkevät myrkkyään. Myös epävakaat voivat osata pitää impulssikontrollistaan ja raivokohtauksistaan kiinni suurinpiirtein samalla tavalla, kunnes eivät osaa. 

Toivottavasti näin ei sinulle käy, mutta minulle kävi sen epävakaan kanssa jonka lopulta sain terapiaan ja sitten se petti... Jo pelkästään tuo, että "olet oppinut kaavoja" tarkoittaa jo sitä, että sopeutat omaa käytöstäsi toisen sairauden mukaan. Itse kävelin elämässäni kuin lasinsirpaleiden ympäröimänä. 

-aiemmin kommentoinut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osalla voi olla vaikea menneisyys, mutta on silti onnistunut käsittelemään asiat niin, että on parisuhteessa kuin kuka tahansa muukin. Sinuna en olisi huolissaan niin kauan, kun merkkejä mielenterveysongelmista ei ole.

Merkkejä mielenterveysongelmista on. Tässä pitkin matkan vartta on ollut "outouksia" jotka ovat alkaneet selittymään nyt paremmin menneisyyden kokemuksilla. Ilmeisesti parisuhde on nostanut pintaan asioita, jotka on ns. lakaissut maton alle. 

Ap

Okei. Sitten sinun pitää miettiä ovatko nämä mielenterveysongelmat sellaisia, että ne häiritsevät sinua? Ja jos on mitään merkkejä henkisestä väkivallasta, niin sinuna jättäisin

Aika paljon miehet myös tekevät sitä, että selittelevät biologista aggressiivisuuttaan ja paskamaisuutaan diagnooseilla

Rehellinen suositukseni on, että jos epäilet EDES VÄHÄN, lähde välittömästi. Asiat yleensä pahenevat esim. lasten myötä, ja silloin kärsijöitäkin on enemmän. Mitä aikaisemmin suhde loppuu, sitä helpompaa se on kaikille

Vierailija kirjoitti:

Hän ei siis itse tiedosta traumojaan eikä näin ollen hahmota niiden vaikutusta eikä työskentele mitenkään niitä hoitaakseen? Jos hän on hyväsydäminen ihminen ja tuntuu oikealta niin ehkä joo, mutta muuten on kyllä aika... 

Hän tiedostaa, ettei voi taustallaan olla "normaali" ja myöntää kyllä sen, että menneisyys on jättänyt häneen jälkensä. Se työskentely on jäänyt enemmän sille tasolle, että asiat ovat mennyttä joten ne voi unohtaa. Unohtaminen tuntuu kuitenkin välillä kieltämiseltä.

Kumppanini tietää, että hänen olisi varmasti hyvä kääntyä ammattilaisen puoleen, mutta jo ajatus selkeästi pelottaa häntä. 

Ap

Vierailija kirjoitti:Merkkejä mielenterveysongelmista on. Tässä pitkin matkan vartta on ollut "outouksia" jotka ovat alkaneet selittymään nyt paremmin menneisyyden kokemuksilla. Ilmeisesti parisuhde on nostanut pintaan asioita, jotka on ns. lakaissut maton alle. 

Ap

Älä selitä hänen huonoa käytöstä lapsuuden traumoilla. Käyttää sua vain hyväkseen ja rikkoo sinut. Et ole hänen terapeutti tai pelastaja. Hanki parempaa seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Onko hänellä kytköksiä menneisyyteensä? Jos on aktiivisesti traumanaiheuttajien kanssa tekemisissä, eteenpäin siirtyminen on mahdotonta, ja traumaskenaario tulee toistumaan uudestaan ja uudestaan

Jos henkilö on jättänyt vaikeat tapahtumat taakseen ja tehnyt työnsä muistojensa kanssa, hän voi olla ihan kelvollinen kumppani. Työstö tarkoittaa käytännössä sitä, että hankkii korjaavia kokemuksia tai luo itselleen positiivisia valemuistoja. Tällä tavoin voi eheyttää identiteettinsä ja korjata reaktioitaan. Jos tämä työ on puutteellinen, hän tulee elämään traumojaan uudestaan joko sinun tai lastenne kanssa

En tiedä, saako tähän apua psykiatriasta, kyseessä on käytännössä aivopesu. En pidä kovin todennäköisenä, että Suomessa on kovin monia ihmisiä, jotka edes kykenevät siihen, ja psykiatria on vitsi. Pääsääntöisesti traumat vaan periytetään jälkipolville

 

Jokaisen traumareaktion ja flashba

Lisään vielä tuohon flashback-asiaan: ne loppuvat kyllä aikanaan, kun asia on käsitelty. Mutta korjaaminen vaatii myös niiden uudelleen läpielämistä, mikä on tuskallista ja työlästä. Lisäksi jotkut muistot voivat olla niin sairaita ja kivuliaita, että niihin eivät auta "järjelliset ratkaisut". Ihmiselle, joka ei ole koskaan ollut tekemisissä esim. raa-an väkivallan kanssa, voi olla itselleen todella traumaattista osallistua tällaisten asioiden käsittelyyn tai seurata sitä vierestä

Nyrkkisääntönä voisi ajatella, että saat sen mitä tilaat. Jos "rakastut" väkivaltatraumatisoituun, tilaat itsellesi väkivaltatraumoja. Piste. En voi suositella

Älä anna selittää asioita mustasta valkoiseksi. Älä selittele toisen puolesta itselle tai muille. Et ole vastuussa hänen tunteistaan etkä käytöksestä.

Tuosta ei seuraa mitään hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän ei siis itse tiedosta traumojaan eikä näin ollen hahmota niiden vaikutusta eikä työskentele mitenkään niitä hoitaakseen? Jos hän on hyväsydäminen ihminen ja tuntuu oikealta niin ehkä joo, mutta muuten on kyllä aika... 

Hän tiedostaa, ettei voi taustallaan olla "normaali" ja myöntää kyllä sen, että menneisyys on jättänyt häneen jälkensä. Se työskentely on jäänyt enemmän sille tasolle, että asiat ovat mennyttä joten ne voi unohtaa. Unohtaminen tuntuu kuitenkin välillä kieltämiseltä.

Kumppanini tietää, että hänen olisi varmasti hyvä kääntyä ammattilaisen puoleen, mutta jo ajatus selkeästi pelottaa häntä. 

Ap

Juuei. Ei ei ei. Tulee leviämään käsille ennemmin tai myöhemmin.