Kokemuksia/tietoa traumataustaisesta henkilöstä parisuhteessa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

88/91:

Ymmärrän kyllä, ettei ole minun käsissäni, enkä yritä toimija parantajana. Haluaisin pystyä rohkaisemaan ja tukemaan häntä ottamaan niitä askelia kohti paranemista. 

Kumppanillani ei ole sellaista asennetta, ettei olisi mitään parannettavaa, eikä hän kiellä etteikö tarvitsisi terapiaa. Häneltä tuntuu nyt vain puuttuvan se rohkeus siihen. Hän takertuu siihen, että sille on syynsä miksi hän muistaa niin vähän lapsuudestaan ja ajattelee, että on helpompi olla muistamatta. Näitä asioita kuitenkin on alkanut nousta hänen mieleensä ja ne lisäävät hänen hämmennystään ja ahdistusta.

Tämä on kumppanilleni ensimmäinen parisuhde, mutta hän ei ole toiminut niin fiksusti kuin sinä ja keskittynyt itsensä parantamiseen.

Ap

Onko fakta, että on ensimmäinen parisuhde? MItä on tehnyt sitten sitä ennen? Paneskellut ympäriinsä?

On fakta, että on ensimmäinen parisuhde. Säätöä ja "ympäriinsä paneskelua" on kyllä ollut. On puhunut ihan avoimesti nuoruutensa sekoiluistaan. Ollaan tässä oltu alusta asti ihan avoimilla korteilla menneisyyden suhteen. Siis siltä osin miltä hän sen muistaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

88/91:

Ymmärrän kyllä, ettei ole minun käsissäni, enkä yritä toimija parantajana. Haluaisin pystyä rohkaisemaan ja tukemaan häntä ottamaan niitä askelia kohti paranemista. 

Kumppanillani ei ole sellaista asennetta, ettei olisi mitään parannettavaa, eikä hän kiellä etteikö tarvitsisi terapiaa. Häneltä tuntuu nyt vain puuttuvan se rohkeus siihen. Hän takertuu siihen, että sille on syynsä miksi hän muistaa niin vähän lapsuudestaan ja ajattelee, että on helpompi olla muistamatta. Näitä asioita kuitenkin on alkanut nousta hänen mieleensä ja ne lisäävät hänen hämmennystään ja ahdistusta.

Tämä on kumppanilleni ensimmäinen parisuhde, mutta hän ei ole toiminut niin fiksusti kuin sinä ja keskittynyt itsensä parantamiseen.

Ap

Juuri siksi nyt olisi oikea aika hakeutua traumaterapiaan. Terapeutti osaisi kertoa/motivoida miksi. Siis siksi, että ne hänen puolustusmekanisminsa ovat saattaneet toimia selviämisessä, mutta alkavat sitten toimia kasvun ja hyvän elämän esteenä. Nyt hänellä on myös sinut, joten todella hyvä aika. Yleensä ihmiset menevät vasta suhteen loputtua kivuissaan. Eikö hän saanut sijoituksessa ollessaan terapiaa, kun on noin rankat taustat. Ja tuo halkeama/kuilu, että suojellut jopa muita vaikka ei itse saanut suojaa.

Vierailija kirjoitti:

Todellakin toivon, että tällä tarinalla on onnellinen loppu, kaikki todennäköisyydet ovat sitä vastaan. 

Mitä ongelmia hänessä on niin, että isäsikin tietää niistä?

Ehjäksi rakastaminen ei ole oikeasti kovinkaan hyvä idea. Yleensä lopputulos on kaksi rikkinäistä yhden sijaan. 

Isäni on kova halailemaan ja ottamaan muutenkin lähikontaktia. Pari kertaa käynyt niin, että kun isäni on yrittänyt halata kumppaniani tai esim. juhannuksena vetää high fiven onnistuttuaan jossain, kumppanini on vaistomaisesti kääntänyt päätään kuin lyönniltä suojautuen. Samaan tapaan kuin koira jota on lyöty. 

Kumppanini on myös tosi pidättyväinen ja varuillaan ja selvästi tosi hämmentynyt kun vaikka tuolla perhejuhannuksessa ihmiset nauroivat ja halailivat toisiaan niin välittömästi. Hän ei myöskään pysty yhtään rentoutumaan jos sukulaisten lapset olivat esim. uimassa, vaan ikään kuin vahti heitä koko ajan. Hän oli vähän semmoisessa alert-tilassa koko illan ja isä sekä äiti kyllä huomasivat sen. Ja varmaan kaikki muutkin.

Ap

Jos kumppanisi haluaa mieluummin unohtaa kuin käsitellä asiat niin suhdetta ei kannata jatkaa. Ei ole kykeneväinen tekemään töitä itsensä kanssa eikä sellaisen ihmisen kanssa voi olla parisuhteessa. Valitettavasti asia vain on niin, että traumatisoituneen pitää itse setviä se muiden ihmisten aiheuttama paska, vaikka se tuntuukin tosi epäreilulta, kun ei ole itse sitä aiheuttanut. Se pitää vain tehdä oman itsensä tähden ja se työ voi olla raskasta. On hetkellisesti helpompaa jäädä uhriksi. En jatkaisi suhdetta ihmisen kanssa, joka ei halua parantua. Se vain rikkoo.

T. Traumaterapian käynyt

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nelikymppinen nainen ja traumataustaa itselläni lapsuudesta, ja sen seurauksena edellisestä suhteesta.

Päällepäin olen ihan hyvännäköinen, menestynyt ja pidetty ihminen, ja mies on kuulemma minusta ylpeä. Ylipäänsä miesseuraa, ja nimenomaan vakaviin suhteisiin, minun on aina ollut helppo löytää. Minun on helppo myös ystävystyä, koska ongelmallisen lapsuuden jälkeen osaan sekä lukea ihmisiä että mukauttaa käytöstäni ja puheenaiheita sellaisiksi, että ihmiset viihtyvät kanssani. En tee sitä edes tietoisesti, huomaan vain herkästi mitä ihmiset haluavat kuulla ja mistä heille tulee hyvä mieli.

Olen loputtoman itsekriittinen, ja siksi pitänyt huolta myös kropastani, kiloistani ja ulkomuodostani.

Kahden kesken puoliso joutuukin sitten kohtaamaan rikkinäisemmän version minusta:

- Näen herkästi painajaisia, yleensä sellaisia että joku yrittää tappaa minu

Ap: tavallaan on tosi surullista, että tunnistat miehesi teksteistäni, koska osa minusta ei halua vieläkään myöntää miten vakavista traumoista on kyse. Mutta, viimeiset pari vuotta olen tiedostanut ja työstänyt ongelmiani siinä määrin, että ihmiset ympärilläni ovat alkaneet huomata muutoksen - ja kannustaa!

Joku kysyi, olenko ylpeä pettämisistäni - no en, mutta muutakaan en osannut ja molemmissa tapauksissa triggeri oli se, että mies petti ensin. Koin, että tulen hylätyksi ja juoksin seuraavaan syliin hakemaan turvaa ja buustia itseluottamukselleni. Olen päättänyt, että niin en enää toimi.

Aloittajalle haluaisin antaa vinkin, että luotettavuus ja consistence (mikä se suomeksi onkaan) auttavat paljon. Minä rakastan kumppaniani ihan aidosti ja hän on auttanut minua toipumaan kaiken tämän aivotyön ohessa olemalla vakaa, läsnä, tarjoamalla apuaan ja kysymällä, onko kaikki ok, jos olen vetäytynyt pääni sisälle.

Ja mitä siellä pään sisällä pyörii, on usein tämä: riitänkö? Pärjäänkö? Olenko turvassa? Olenko takertuvainen? Enhän ole liian vaikea? Onko minulla oikeus tuntea näin asiasta x?

Ja myöskin ajatuksisssa pyörii kiitollisuus tuosta toisesta ihmisestä, kaikesta mitä hän on hyväkseni tehnyt, miten ihanalta hänen läheisyytensä tuntuu, miten hauskaa meillä on ja miten voisin varmistaa, että hänelläkin olisi mahdollisimman hyvä olla kanssani ja hän saisi elämältä kaiken sen hyvän, mitä ansaitsee. Kannustan, hellin, hoivaan ja autan kaikessa, missä voin, alkaen aamupaloista työhuolien kuuntelemiseen.

Ja jos puolisoni on joskus itsestään epävarma ja huolissaan jostain, siinä on kieli, jota puhun ja ymmärrän.

On meissä damaged goods -tapauksissa siis hyvääkin! Mutta, kyllä se sitä vaatii, että omat ongelmat on tunnistettava ensin, ja todettava se vaikein: nyt, aikuisena, vaara on ohi. Olen turvassa, ja nyt on aika nauttia elämästä ja sanoa ääneen omat toiveensa ja tarpeensa.

Nuo koiravertaukset on karmeita. Onko siirappiperheeseen otettu nyt rescue eksoottisuus. Koiran ja ihmisen aivot ja psyyke toimivat aivan eri tavalla. 

Vierailija kirjoitti:

Jos kumppanisi haluaa mieluummin unohtaa kuin käsitellä asiat niin suhdetta ei kannata jatkaa. Ei ole kykeneväinen tekemään töitä itsensä kanssa eikä sellaisen ihmisen kanssa voi olla parisuhteessa. Valitettavasti asia vain on niin, että traumatisoituneen pitää itse setviä se muiden ihmisten aiheuttama paska, vaikka se tuntuukin tosi epäreilulta, kun ei ole itse sitä aiheuttanut. Se pitää vain tehdä oman itsensä tähden ja se työ voi olla raskasta. On hetkellisesti helpompaa jäädä uhriksi. En jatkaisi suhdetta ihmisen kanssa, joka ei halua parantua. Se vain rikkoo.

T. Traumaterapian käynyt

Sama juttu, itsekin traumatisoitunut ja työtä sen eteen tehnyt ja toisen traumatisoituneen jättänyt. 

Mitä kokemuksia haluaisit? Itselläni on traumataustaa ja pitkän terapian ja itseni työstämisen jälkeen voin sanoa että olen tod.näk. terveempi kumppani kuin monet ei-traumatisoituneet, jotka eivät ole oikeastaan juurikaan tutustuneet sisäiseen maailmaansa. Paljon työtä se on vaatinut ja olen esim. rahallisesti aika jäljessä oman ikäisiini verratuna, mutta se on korjattavissa työllä.

Jos traumatisoitunut henkilö ei ole käynyt missään terapiassa tai käsitellyt juttujaan, niin sittenhän kyseessä voi olla aika hankala tapaus. Voi olla traumareaktioita, joista ei ole tietoinen, voi olla erilaisia oireita kuten painajaisia ja muita, jotka vaikeuttaa elämää, voi olla kiintymyssuhdeongelmia sun muita, joiden takia kommunikointi ja suhteen dynamiikat voi olla epäterveitä. Puhun siis tässä myös itsestäni ennen terapiaa. Eli avointa kommunikaatiota ja molemminpuolista ymmärrystä kaivataan. Et ole kumppanin terapeutti, mutta on hyvä jos hän voi olla rehellinen sinulle menneisyydestään.

Sinuna lukisin traumasta kirjoja ja katsoisin terapeuttin tekemiä videoita aiheesta, englanniksi löytyy ihan tajuton määrä tietoa. Ota asia vakavasti, mutta muista että loppupeleissähän kyseessä on kuitenkin ihminen ja yksilö, ja vain sinä tiedät miltä suhteenne sinusta tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Jos kumppanisi haluaa mieluummin unohtaa kuin käsitellä asiat niin suhdetta ei kannata jatkaa. Ei ole kykeneväinen tekemään töitä itsensä kanssa eikä sellaisen ihmisen kanssa voi olla parisuhteessa. Valitettavasti asia vain on niin, että traumatisoituneen pitää itse setviä se muiden ihmisten aiheuttama paska, vaikka se tuntuukin tosi epäreilulta, kun ei ole itse sitä aiheuttanut. Se pitää vain tehdä oman itsensä tähden ja se työ voi olla raskasta. On hetkellisesti helpompaa jäädä uhriksi. En jatkaisi suhdetta ihmisen kanssa, joka ei halua parantua. Se vain rikkoo.

T. Traumaterapian käynyt

Siis tuo "traumatisoituneen pitää itse setviä se muiden ihmisten aiheuttama paska, vaikka se tuntuukin tosi epäreilulta, kun ei ole itse sitä aiheuttanut" on se, joka saa oman oloni niin vihaiseksi. Se tuntuu niin käsittämättömän julmalta, että jotku rikkovat ihmisen niin pahasti ja sitten sen rikotun ihmisen pitäisi kantaa yksin kaikki vastuu siitä rikkomisesta.

Rationaalisella tasolla ymmärrän, että kumppanini vanhemmat ovat olleet myös pahasti traumatisoituneita ja rikkonaisia ihmisiä, mutta tämä epäreiluus saa olon tuntumaan välillä niin voimattomalta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Nuo koiravertaukset on karmeita. Onko siirappiperheeseen otettu nyt rescue eksoottisuus. Koiran ja ihmisen aivot ja psyyke toimivat aivan eri tavalla. 

Jos puhutaan väkivallalle ehdollistumisesta lapsuudessa (väkivalta trauma), niin itseasiassa ei. Hyvin samalla tavalla toimivat. Seurauksena on joko alistumista, tai aggressiota, tai kumpaakin.

Ihmiset on eläimiä. Nykyään eläinten kognitiotieteissä jatkuvasti murretaan vanhoja käsityksiä siitä, että ihmisten psyyke olisi jotenkin ylivertainen monimutkaisuudessaan. 

Ei se ole. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

88/91:

Ymmärrän kyllä, ettei ole minun käsissäni, enkä yritä toimija parantajana. Haluaisin pystyä rohkaisemaan ja tukemaan häntä ottamaan niitä askelia kohti paranemista. 

Kumppanillani ei ole sellaista asennetta, ettei olisi mitään parannettavaa, eikä hän kiellä etteikö tarvitsisi terapiaa. Häneltä tuntuu nyt vain puuttuvan se rohkeus siihen. Hän takertuu siihen, että sille on syynsä miksi hän muistaa niin vähän lapsuudestaan ja ajattelee, että on helpompi olla muistamatta. Näitä asioita kuitenkin on alkanut nousta hänen mieleensä ja ne lisäävät hänen hämmennystään ja ahdistusta.

Tämä on kumppanilleni ensimmäinen parisuhde, mutta hän ei ole toiminut niin fiksusti kuin sinä ja keskittynyt itsensä parantamiseen.

Ap

Juuri siksi nyt olisi oikea aika hakeutua traumaterapiaan. Terapeutti osaisi kertoa/motivoida miksi. Siis s

On saanut laitoksessa terapiaa, mutta ei varmaan silloin kyennyt ottamaan yhtään mitään vastaan ja tosiaan täysi-ikäistyttyään ei hyödyntänyt mitään jälkihuollon palveluita.

Ajattelin kansa, että nyt olis hyvä aika. Hänen elämänsä on nyt varmasti vakaammalla pohjalla kun aikoihin. Minun täytyy yrittää rohkaista häntä hakeutumaan ammattiavun piiriin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kumppanisi haluaa mieluummin unohtaa kuin käsitellä asiat niin suhdetta ei kannata jatkaa. Ei ole kykeneväinen tekemään töitä itsensä kanssa eikä sellaisen ihmisen kanssa voi olla parisuhteessa. Valitettavasti asia vain on niin, että traumatisoituneen pitää itse setviä se muiden ihmisten aiheuttama paska, vaikka se tuntuukin tosi epäreilulta, kun ei ole itse sitä aiheuttanut. Se pitää vain tehdä oman itsensä tähden ja se työ voi olla raskasta. On hetkellisesti helpompaa jäädä uhriksi. En jatkaisi suhdetta ihmisen kanssa, joka ei halua parantua. Se vain rikkoo.

T. Traumaterapian käynyt

Siis tuo "traumatisoituneen pitää itse setviä se muiden ihmisten aiheuttama paska, vaikka se tuntuukin tosi epäreilulta, kun ei ole itse sitä aiheuttanut" on se, joka saa oman oloni niin vihaiseksi. Se tuntuu niin käsittämättömän julmalta, että jotku rikkovat ihmisen niin pahas

Tuo ei tee sinulle hyvää. Ihan turhaan pistät energiaasi tuohon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kumppanisi haluaa mieluummin unohtaa kuin käsitellä asiat niin suhdetta ei kannata jatkaa. Ei ole kykeneväinen tekemään töitä itsensä kanssa eikä sellaisen ihmisen kanssa voi olla parisuhteessa. Valitettavasti asia vain on niin, että traumatisoituneen pitää itse setviä se muiden ihmisten aiheuttama paska, vaikka se tuntuukin tosi epäreilulta, kun ei ole itse sitä aiheuttanut. Se pitää vain tehdä oman itsensä tähden ja se työ voi olla raskasta. On hetkellisesti helpompaa jäädä uhriksi. En jatkaisi suhdetta ihmisen kanssa, joka ei halua parantua. Se vain rikkoo.

T. Traumaterapian käynyt

Siis tuo "traumatisoituneen pitää itse setviä se muiden ihmisten aiheuttama paska, vaikka se tuntuukin tosi epäreilulta, kun ei ole itse sitä aiheuttanut" on se, joka saa oman oloni niin vihaiseksi. Se tuntuu niin käsittämättömän julmalta, että jotku rikkovat ihmisen niin pahas

Olet ihana ja empaattinen ihminen. Tuollaista lämpöä ja välittämistä toivoisin useammalta ihmiseltä kun heille kertoo menneisyydestään. Tuota voi tavallaan kutsua ehkä jopa toissijaiseksi traumatisoitumiseksi, eli sinä joudut kohtaamaan elämän raadollisuuden itsellesi rakkaan ihmisen kautta, ja se vaikuttaa puolestaan sinunkin mielenterveyteesi. Eli sinullakin on siinä niissä tunteissa työstämistä ja todennäköisesti sinäkin joudut "kasvamaan" tämän todellisuuden myötä ja maailmakuvasi vähän järkkyy. Koska tämä on todellisuus aivan valtavalle määrälle ihmisiä tässä maailmassa. Oikeus on käsite joka toteutuu harvojen kohdalla, ja monesti joudutaan elämään muiden virheiden kanssa. Mutta onneksi yksin ei tarvitse olla, koska välitäthän sinäkin kumppanistasi. Se on jo oikeasti aika iso juttu eikä todellakaan itsestään selvä asia monelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nelikymppinen nainen ja traumataustaa itselläni lapsuudesta, ja sen seurauksena edellisestä suhteesta.

Päällepäin olen ihan hyvännäköinen, menestynyt ja pidetty ihminen, ja mies on kuulemma minusta ylpeä. Ylipäänsä miesseuraa, ja nimenomaan vakaviin suhteisiin, minun on aina ollut helppo löytää. Minun on helppo myös ystävystyä, koska ongelmallisen lapsuuden jälkeen osaan sekä lukea ihmisiä että mukauttaa käytöstäni ja puheenaiheita sellaisiksi, että ihmiset viihtyvät kanssani. En tee sitä edes tietoisesti, huomaan vain herkästi mitä ihmiset haluavat kuulla ja mistä heille tulee hyvä mieli.

Olen loputtoman itsekriittinen, ja siksi pitänyt huolta myös kropastani, kiloistani ja ulkomuodostani.

Kahden kesken puoliso joutuukin sitten kohtaamaan rikkinäisemmän version minusta:

- Näen herkästi painajaisia,

Tuo mitä kirjoitit noista päässä pyörivistä asioista ovat varmasti juuri niitä mitä kumppanini myös pyörittää mielessään. Hän kyselee noita asioita hieman kääntäen minulle ja olen nyt alkanut ajattelemaan, että ne saattavat olla hänen tapansa hakea jotain varmistusta. Uskon myös, että hän kieltää itseltään oikeuden moniin tunteisiin ja tämä taas aiheuttaa minussa epävarmuutta, koska pelkään että tiedostamattani loukkaan häntä jotenkin, eikä hän uskalla sanoa sitä minulle.

Kirjoituksesi antaa minulle kuitenkin ihan valtavasti voimaa. Parisuhde voi olla hyvä ja korjaava vaikeista lähtökohdista huolimatta. Toivon todellakin, että saat nauttia jatkossa elämästäsi.

Ap

Kaikki on niin suhteellista. Oma mieheni on käynyt legioonan aikana,jolloin ihmisoikeuksista ei ollut tietoakaan. Itse tavallinen talliainen,lukuunottamatta alkoholistiperhetaustaa ja muutamaa muuta juttua (mm.ikävä väkivaltainen avioliitto oli ennen nyk.miestä, eikä tämä nyikyinenkään mikään prinssi todellakaan ole). Jos olet itse ne.paremmista lähtökohdista, miehesi avoimuus on oleellisen tärkeää kuin myös se,että hän haluaa katkaista väärien toimintamallien kierteen. Voisit todennäköisesti saada jonkun,joka sinulle sopii paremmin,ettei sitten tarvitse vuosien päästä katua. Kaikki riippuu traumojen vakavuudesta jos kyseessä seks hyväksikäyttö,väkivalta, päihdeperhe, laitoshistoria niin ota selvää,missä mies menee asioiden käsittelyn suhteen. Jos ei käsittele ongelmiaan, välittömästi vaihtoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kumppanisi haluaa mieluummin unohtaa kuin käsitellä asiat niin suhdetta ei kannata jatkaa. Ei ole kykeneväinen tekemään töitä itsensä kanssa eikä sellaisen ihmisen kanssa voi olla parisuhteessa. Valitettavasti asia vain on niin, että traumatisoituneen pitää itse setviä se muiden ihmisten aiheuttama paska, vaikka se tuntuukin tosi epäreilulta, kun ei ole itse sitä aiheuttanut. Se pitää vain tehdä oman itsensä tähden ja se työ voi olla raskasta. On hetkellisesti helpompaa jäädä uhriksi. En jatkaisi suhdetta ihmisen kanssa, joka ei halua parantua. Se vain rikkoo.

T. Traumaterapian käynyt

Siis tuo "traumatisoituneen pitää itse setviä se muiden ihmisten aiheuttama paska, vaikka se tuntuukin tosi epäreilulta, kun ei ole itse sitä aiheuttanut" on se, joka saa oman oloni niin vihaiseksi. Se tuntuu niin käsittämättömän julmalta, että jotku rikkovat ihmisen niin pahas

Kyllä se on etuoikeus kun pääsee terapiaan. Itseään varten siihen mennään. MInä ainakin olen kiitollinen siitä, että olen saanut käydä hyvät terapiat ja siten saanut avun. Toki ne traumat ovat usein ylisukupolvisia ja minun ikäpolveni oli se, joka teki työtä, etteivät ne enää jatku ainakaan samassa määrin. Tämä kundi lienee syntynyt 2000-luvulla, joten terapian pitäisi olla ihan normijuttu. Ja varmasti on niissä sijoituksissakin tullut puheeksi. Suosittelen Joonatan Tolan kirjaa Punainen planeetta, niin ymmärtää, miten rankoista taustoista noustaan terapian avulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kumppanisi haluaa mieluummin unohtaa kuin käsitellä asiat niin suhdetta ei kannata jatkaa. Ei ole kykeneväinen tekemään töitä itsensä kanssa eikä sellaisen ihmisen kanssa voi olla parisuhteessa. Valitettavasti asia vain on niin, että traumatisoituneen pitää itse setviä se muiden ihmisten aiheuttama paska, vaikka se tuntuukin tosi epäreilulta, kun ei ole itse sitä aiheuttanut. Se pitää vain tehdä oman itsensä tähden ja se työ voi olla raskasta. On hetkellisesti helpompaa jäädä uhriksi. En jatkaisi suhdetta ihmisen kanssa, joka ei halua parantua. Se vain rikkoo.

T. Traumaterapian käynyt

Siis tuo "traumatisoituneen pitää itse setviä se muiden ihmisten aiheuttama paska, vaikka se tuntuukin tosi epäreilulta, kun ei ole itse sitä aiheuttanut" on se, joka saa oman oloni niin vihaiseksi. Se tuntuu niin käsittämättömän julmalta, että jotku rikkovat ihmisen niin pahas

Se on todella epäreilua. Toivottavasti et itse mene liian syvälle kumppanisi tilanteeseen. Läheisriippuvuuteen voi sairastua helposti, vaikka oma tausta olisi vakaa. Vaikka kuulostaakin tosi julmalta niin pitää aina pelastaa itsensä ensin. Eli, jos kumppanisi tilanne alkaa rasittaa teidän suhdetta, arkeanne ja ennen kaikkea sinua itseäsi niin ei ole väärin pelastautua itse ja lopettaa suhde. Niin kauan kuin kumppanisi ei halua terapiaan niin riski tähän on erittäin todennäköinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tod näk tulee kaatumaan siihen että sulla ei ole mitään kokemusta eikä samaistumispohjaa asioihin. Ei ole mitään raivostuttavampaa kuin ihminen jolle ei vaan asiat mene kaaliin vaikka kuinka yrittää selittää, vain kuullakseen "no mutta ei niillä enää ole mitään väliä".  

Empatia ei tarvitse omakohtaisia kokemuksia.

Parisuhteessa,joka tähtää mahdollisesti myös lapsiin,tarvitaan hel..n paljon muutakin,kuin 'empatiaa'! Oletko koskaan ollut suhteessa vakavasti traumatisoituneen kanssa? Jos olet,toivottavasti et ainakaan perhettä mennyt perustamaan.

Vierailija kirjoitti:

Pahoin traumatisoituneita ihmisiä voi verrata pahoin kaltoinkohdeltuihin koiriin. Pelkästään halimalla, pusimalla ja ikuisella ymmärryksellä ei kuntouteta traumatisoitunutta koiraa takaisin normaaliksi koiraksi, vaikka ne auttavat prosessissa paljon. Traumatisoitunut koira tarvitsee uudelleen koulutusta, joskus ihan alkeista lähtien ihan kuin pentukoira opetellessaan asioita, ja sama koskee traumatisoituneita ihmisiä. Mitä pahempi ja pidempi trauma, mitä nuoremmalla iällä ja mitä isompi näiden yhtälö, sen enemmän ihminen on kasvanut ns. "pellossa villinä" ja joutuu opettelemaan ns. normaalien ihmisten tavoille.

Vaikka tuo tunteiden tunnistus. Niitä opetellaan jo lapsena vanhempien kanssa tunteiden sanoittamisella, jotta aikuisena ymmärretään miltä tuntuu ja mitä se tarkoittaa. Jos niitä ei ole opetettu ja ainoa opittu tunne on viha, halveksunta ja inho vanhemmilta, niin lähdetään aikuisena liikkeelle samasta kohtaa kuin 2-vuotias.

Osa

Todella hyviä ja osuvia havaintoja. Analogia koiriin oli avartava. Sitähän tuo on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos kumppanisi haluaa mieluummin unohtaa kuin käsitellä asiat niin suhdetta ei kannata jatkaa. Ei ole kykeneväinen tekemään töitä itsensä kanssa eikä sellaisen ihmisen kanssa voi olla parisuhteessa. Valitettavasti asia vain on niin, että traumatisoituneen pitää itse setviä se muiden ihmisten aiheuttama paska, vaikka se tuntuukin tosi epäreilulta, kun ei ole itse sitä aiheuttanut. Se pitää vain tehdä oman itsensä tähden ja se työ voi olla raskasta. On hetkellisesti helpompaa jäädä uhriksi. En jatkaisi suhdetta ihmisen kanssa, joka ei halua parantua. Se vain rikkoo.

T. Traumaterapian käynyt

Siis tuo "traumatisoituneen pitää itse setviä se muiden ihmisten aiheuttama paska, vaikka se tuntuukin tosi epäreilulta, kun ei ole itse sitä aiheuttanut" on se, joka saa oman oloni niin vihaiseksi. Se tuntuu niin käsittämättömän julmalta, että jotku rikkovat ihmisen niin pahas

Hänen pitää tehdä se itsensä takia.