Kokemuksia/tietoa traumataustaisesta henkilöstä parisuhteessa

Vierailija kirjoitti:

No siiiis, riippuu vähän, että vaikuttaako tämä traumatausta hänen käytökseensä arkipäivässä ja suhteessanne? Onko traumat aiheuttaneet jotain vakavia diagnooseja kuten persoonallisuushäiriöitä tai dissosiaatiota, ja hoidetaanko näitä? Onko kumppanisi tietoinen, että onko hänellä esimerkiksi turvaton kiintymyssuhde ja vaikuttaako tämä yhdessäoloonne? Lääkitseekö hän traumojaan päihteillä tai esim työnarkomanialla tai kontrolloimalla asioita?

Vai soljuuko arki traumoista huolimatta?

Kaikilla on jotain traumoja

Ei ole diagooseja kun ei ole ollut mitään hoitokontakteja aikuisiällä. Persoonalisuushäiriötä ja kiintymyssuhdemalleja en ala arvuuttelemaan, mutta tuota dissosiaatiota ainakin on. Kumppanini ei esim. muista lapsuudestaan juuri mitään. Ei lääkitse itseään päihteillä tai muilla, mutta tuolla kontrolloinnilla kyllä. Ei siis yritä kontrolloida minua tai muita, mutta on itselleen hyvin ankara.

En sanoisi, että arki soljuu. Koko ajan enemmän alkaa tuntumaan siltä, että arjen sujuminen onkin ollut enemmän selviytymistä. Ehkä suurin pelkoni on nyt se, että tämä parisuhde on nostanut traumat pintaan ja edessä on paha romahdus. 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Eksän vanhemmat on kuolleet onnettomuudessa tämän ollessa nuori. Kyllähän se asia hallitsi hänen elämäänsä edelleen kolmekymppisenä, ei siitä suhteessa tullut yhtään mitään. Aina olisi pitänyt tehdä miten hän haluaa ja juhlapäivät oli aivan kauheita syyllistämistä.

Mun äiti oli pahasti traumatisoitunut. Kyllä se vaikutti aina, miten hän suhtautui muihin ihmisiin ja perheeseen. Äiti ei luottanut keneenkään. Sellainen ihminen, joka ei luota muihin, on äärimmäisen hankala. Kävelee perässä ja vahtii, käy tarkistelemassa jne. Menettää malttinsa herkästi, jos asiat ei tapahdu hänen tahtonsa tai suunnitelman mukaan eli "järjestys järkkyy" ja samalla hänen mielensä tasapaino. Lapsena se tuli kaverin luota hakemaan, jotta ihan varmasti tulen kotia ja kaikenlaista muuta vastaavaa. Kun olin muuttanut omilleni, soitteli poliisille, jos en heti vastannut puhelimeen. Luultavasti äitini epäluulojen takia jopa soittelivat kouluille ja yrittivät utsia sieltä asioitani, kun asuin jo omillani. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tod näk tulee kaatumaan siihen että sulla ei ole mitään kokemusta eikä samaistumispohjaa asioihin. Ei ole mitään raivostuttavampaa kuin ihminen jolle ei vaan asiat mene kaaliin vaikka kuinka yrittää selittää, vain kuullakseen "no mutta ei niillä enää ole mitään väliä".  

Empatia ei tarvitse omakohtaisia kokemuksia.

Empaattinen ei välttämättä jaksa olla oikeasti toiselle psykiatri ja tuki vaikka itse niin luulisi.

Vierailija kirjoitti:

Miten teillä on sujunut ja millainen ihminen hän on? Jos mitään ongelmia ei ole, niin älä tuomitse häntä kokemustensa vuoksi.

Meillä on sujunut hyvin ja hän on ihmisenä aivan ihana. Hän on huolehtivainen, erittäin älykäs ja hänellä on hyvin korkea oikeudentaju. 

Varsinaisia ongelmia ei ole, mutta olen oppinut tiettyjä kaavoja hänen käytöksessään ja toimimaan niiden mukaan. En tuomitse häntä todellakaan sen takia mitä on kokenut. Enemmänkin kyselen näitä kokemuksia avartaakseni omia näkökulmia sen suhteen miten voin olla hänen tukenaan.

Nyt nyt jäitä hattuun. Ette te kerma peffat ole välttämättä yhtään normaalimpia kuin traumatsustaisetkaan eteenkin jos olette päässeet jo aikuisikään ja traumoja on edes jollain tapaa käsitelty.

Kukapa meistä olisi normaali.

Pikemminkin voisi ajatella niin päin, että ei niin kovin täydellistä elämää kokeneella on tiettyjä avuja, ehkä jopa sitkeyttä ja sietokykyä enemmän kuin heillä joilla kaikki on ollut aina auvoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osalla voi olla vaikea menneisyys, mutta on silti onnistunut käsittelemään asiat niin, että on parisuhteessa kuin kuka tahansa muukin. Sinuna en olisi huolissaan niin kauan, kun merkkejä mielenterveysongelmista ei ole.

Merkkejä mielenterveysongelmista on. Tässä pitkin matkan vartta on ollut "outouksia" jotka ovat alkaneet selittymään nyt paremmin menneisyyden kokemuksilla. Ilmeisesti parisuhde on nostanut pintaan asioita, jotka on ns. lakaissut maton alle. 

Ap

Trauma voi aiheuttaa tilanteen, jossa tulkitsee väärin sen trauman kautta. Tulkinnassa liittää toisen käytöksen eri asiaan kuin mistä toisen käytöksessä on oikeasti kyse. Mulla itsellä tätä on tapahtunut. Yks kämppis käyttäytyi samalla tavalla kuin mun juoppo ex, niin mä tavallaan näin siinä sen juopon ex:n. 

Tämä on juuri se mitä jännitän. Että osaanko ymmärtää koska hän katsoo jotain tilannetta "traumalasien" läpi ja aiheutanko itse jollain omilla tiedostamattomilla käyttäytymismalleillani hänelle ahdistusta jne.

Jos riitatilanteet menee hänellä käsikirjoituksen kaltaiseksi uhri tarinaksi, niin ole varuillasi. Exäni oli juuri sellainen traumasykkyrä. Sain hänet vuosien jälkeen terapiaan ja sitten hetkeksi parani, kunnes taas alkoi sama homma ja hän sinä aikana myös petti. Epävakaa persoonallisuushäiriö siellä taustalla tietenkin oli, sekä vahvoja narsistisia piirteitä. 

Jaksoin noin 3 vuotta rauhassa kuunnella ja olla tukena kunnes aloin mennä itsekin rikki siitä hänen uhriutumisesta ja henkisestä väkivallasta. Oppi ne henkisen väkivallan maneerit äidiltään. Ei minulla ollut lupaa näyttää omia tunteita tai osoittaa tyytymättömyyttä. Jos niin tein, niin siitä alkoi aina se "uhri käsikirjoitus" lapsuudentraumoista, sekä omituinen syyttely. Lopulta koin aivan sairasta ristiriitaa kokemani todellisuuden ja hänen puheiden välillä.

Toivottavasti teidän tilanne ei ole vastaava, mutta tässä esimerkki mitä voi olla. 

Olen seurustellut enkä enää ikinä toiste. Suolsi pahan olonsa minun päälleni (lisäten "älä edes yritä lohduttaa") ja oli itsekeskeinen. Terapiaa kyllä ehdotin, mutta eihän nyt sellaiseen voinut mennä. Oli vapauttavaa kun viimein erosin. Kestin tuota ihan vaan sen takia, että kiinnostukset, elämänkatsomukset jne meni täydellisesti yks yhteen, mutta ei tuollaista alas polkemista lopulta enää jaksanut.

Olen traumataustainen nainen. Kaksi pitkää suhdetta aikuisiällä takana ja nyt muutaman vuoden sinkkuna. Kyllä ne traumat aina jostain nousee, ei niitä saa pyyhittyä pois. Kuitenkin tämän viimeisen eron jälkeen koen kasvaneeni paljon ihmisenä. Olen käsitellyt asioita ja omia toimintamalleja, oppinut vihdoin rakastamaan itseäni. Tottakai myös lapset opettavat.

Koen olevani tällä hetkellä sinut lapsuuteni ja pitkän vaikean suhteeni kanssa. Lähtökohdat suhteeseen ovat ihan eri tässä hetkessä, kuin nuorempana jolloin tämä viimeksi päättynyt pitkä suhteeni alkoi. Ajattelen, että minulla on vielä paljon annettavaa jollekin ihanalle miehelle. Täydellisiä meistä ei kukaan ole. Varmaan se on keskeistä, että tunnistaako kumppanisi omia toimintamallejaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osalla voi olla vaikea menneisyys, mutta on silti onnistunut käsittelemään asiat niin, että on parisuhteessa kuin kuka tahansa muukin. Sinuna en olisi huolissaan niin kauan, kun merkkejä mielenterveysongelmista ei ole.

Merkkejä mielenterveysongelmista on. Tässä pitkin matkan vartta on ollut "outouksia" jotka ovat alkaneet selittymään nyt paremmin menneisyyden kokemuksilla. Ilmeisesti parisuhde on nostanut pintaan asioita, jotka on ns. lakaissut maton alle. 

Ap

Okei. Sitten sinun pitää miettiä ovatko nämä mielenterveysongelmat sellaisia, että ne häiritsevät sinua? Ja jos on mitään merkkejä henkisestä väkivallasta, niin sinuna jättäisin samantien.

Häiritsevät siinä mielessä, että en halua kumppanini joutuvan kärsimään näistä. Merkkejä henkisestä väkivallasta ei ole ollut.

Ap

Onko kukaan miettinyt sitä, että parisuhteessa vaikuttavia asioita on myös erilaiset perheet missä lapsuutensa elänyt. Voi olla hyvä ja onnellinen lapsuus molemmilla, mutta täysin erilaiset. Kyllähän tällaisetkin asiat vaikuttaa varmasti myöhemmin parisuhteessa ilman, että olisi mitään traumaa. Asioita joiden kanssa opittava elämään. Vai pitäisikö kaikkien erilaisen lapsuuden eläneiden elää yksin sen vuoksi, että ovat erilaisia. On tietysti niitä joilla traumat ovat tulleet vasta aikuisiällä, mutta tekeekö se meistä itseni mukaan lukien huonompia? Traumat tulee pintaan tietyissä tilanteissa ja kun  asiat on käsitelty toisen kanssa, niin se on helpottavavaa itsellekin. Kaikkia asioita ei voi kerralla tuoda esiin, vaan ajan kanssa, mutta siinä kaivataan ymmärrystä toiselta. Hiljaa hyvää tulee

Siis voi olla ihan mitä tahansa narsismista läheisriippuvuuteen tai sitten onnistuu olemaan parisuhteessa ok, mutta saattaa olla jotain muuta häikkää esim. sairastuu joskus masennukseen tai burn outiin. 

Jos on pahoja red flageja (narsisti), juokse. Muuten voi olla ihan toimivakin juttu. 

t. Traumatisoitunut ja asiaan perehtynyt

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tod näk tulee kaatumaan siihen että sulla ei ole mitään kokemusta eikä samaistumispohjaa asioihin. Ei ole mitään raivostuttavampaa kuin ihminen jolle ei vaan asiat mene kaaliin vaikka kuinka yrittää selittää, vain kuullakseen "no mutta ei niillä enää ole mitään väliä".  

Miten niin? Ei parisuhde voi pyöriä vain toisen traumataustan ympärillä.

Ei tietenkään. Mulla oli yksi lyhytaikainen suhde ihmisen kanssa joka ei piitannut kuulla traumoista yhtään mitään. Jotka siis olivat tulleet väkivaltaisesta parisuhteesta ja hyvin suoraan vaikuttivat muihinkin ihmissuhteisiin. Yritäpä siinä sitten selittää että miksi toivoisi että joku asia tehdään tavalla x kun toinen ei halua kuunnella ja vähättelee. Sanoin monta kertaa että mitä hänen nimenomaan ei ikinä kannata tehdä. Ja tottakai meni sitten tekemään ja suhde oli siinä. 

Ja nyt jos joku siellä nillittää että mistä pikkuasiasta meni puihin, kyseessä oli pettäminen. 

Vierailija kirjoitti:

No siiiis, riippuu vähän, että vaikuttaako tämä traumatausta hänen käytökseensä arkipäivässä ja suhteessanne? Onko traumat aiheuttaneet jotain vakavia diagnooseja kuten persoonallisuushäiriöitä tai dissosiaatiota, ja hoidetaanko näitä? Onko kumppanisi tietoinen, että onko hänellä esimerkiksi turvaton kiintymyssuhde ja vaikuttaako tämä yhdessäoloonne? Lääkitseekö hän traumojaan päihteillä tai esim työnarkomanialla tai kontrolloimalla asioita?

Vai soljuuko arki traumoista huolimatta?

Kaikilla on jotain traumoja

Todellakaan kaikilla ei ole jotain traumoja eivätkä kaikki ole traumatisoituneet eivätkä kaikki ihmiset kärsi C-PTSD:stä plus mahdollisista rinnakkaistiloista. 

Ihminen joka on käsitellyt traumansa, on keskimääräistä syvällisempi ja viisaampi. Jos ei ole tehnyt sitä mentaalista työtä, ne traumat ovat "tiellä".

Kannustaisin tekemään sitä selvittelyä. Ensi alkuun joku vertaisryhmäkin voi olla toimiva. Ei aina tarvitse aloittaa psykoterapiasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osalla voi olla vaikea menneisyys, mutta on silti onnistunut käsittelemään asiat niin, että on parisuhteessa kuin kuka tahansa muukin. Sinuna en olisi huolissaan niin kauan, kun merkkejä mielenterveysongelmista ei ole.

Merkkejä mielenterveysongelmista on. Tässä pitkin matkan vartta on ollut "outouksia" jotka ovat alkaneet selittymään nyt paremmin menneisyyden kokemuksilla. Ilmeisesti parisuhde on nostanut pintaan asioita, jotka on ns. lakaissut maton alle. 

Ap

Okei. Sitten sinun pitää miettiä ovatko nämä mielenterveysongelmat sellaisia, että ne häiritsevät sinua? Ja jos on mitään merkkejä henkisestä väkivallasta, niin sinuna jättäisin samantien.

Häiritsevät siinä mielessä, että en halua kumppanini joutuvan

Jos olisin sinä niin en jättäisi häntä. Mutta terapia voisi olla hänelle ihan hyväksi, kun kerran dissosiaatiota esiintyy.

Vierailija kirjoitti:

Olen traumataustainen nainen. Kaksi pitkää suhdetta aikuisiällä takana ja nyt muutaman vuoden sinkkuna. Kyllä ne traumat aina jostain nousee, ei niitä saa pyyhittyä pois. Kuitenkin tämän viimeisen eron jälkeen koen kasvaneeni paljon ihmisenä. Olen käsitellyt asioita ja omia toimintamalleja, oppinut vihdoin rakastamaan itseäni. Tottakai myös lapset opettavat.

Koen olevani tällä hetkellä sinut lapsuuteni ja pitkän vaikean suhteeni kanssa. Lähtökohdat suhteeseen ovat ihan eri tässä hetkessä, kuin nuorempana jolloin tämä viimeksi päättynyt pitkä suhteeni alkoi. Ajattelen, että minulla on vielä paljon annettavaa jollekin ihanalle miehelle. Täydellisiä meistä ei kukaan ole. Varmaan se on keskeistä, että tunnistaako kumppanisi omia toimintamallejaan.

Kiitos tästä näin päin esitetystä näkökulmasta. Saanko kysyä, että jos alkaisit parisuhteeseen mitä "toivoisit" kumppaniltasi suuhteessa traumataustaasi?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osalla voi olla vaikea menneisyys, mutta on silti onnistunut käsittelemään asiat niin, että on parisuhteessa kuin kuka tahansa muukin. Sinuna en olisi huolissaan niin kauan, kun merkkejä mielenterveysongelmista ei ole.

Merkkejä mielenterveysongelmista on. Tässä pitkin matkan vartta on ollut "outouksia" jotka ovat alkaneet selittymään nyt paremmin menneisyyden kokemuksilla. Ilmeisesti parisuhde on nostanut pintaan asioita, jotka on ns. lakaissut maton alle. 

Ap

Okei. Sitten sinun pitää miettiä ovatko nämä mielenterveysongelmat sellaisia, että ne häiritsevät sinua? Ja jos on mitään merkkejä henkisestä väkivallasta, niin sinuna jättäisin samantien.

Häiritsevät siinä mielessä, että en halua kumppanini joutuvan

Jos kumppanillasi olisi migreeni, olisitko noin huolissasi asiasta? Kumppanisi on tottunut tilanteeseen ja se on hänelle arkea. Mutta älä hyväksy sitä, että sinuun kohdistetaan väkivaltaa, edes henkistä, minkään verukkeella. 

Vierailija kirjoitti:

No minulla on kokemusta järkyttävästä lapsuudesta. Vieläkin pikkuista vaille 70 vuotiaana ne elävät mielessä. Ja jos ei toinen ole näitä kokenut liittoa ei kannata jatkaa.

Ennen pitkää liitto on karilla. Ja ennenkuin joku ehtii mitään sanomaan niin olen käynyt terapiassa vuosikausia. Se vaan ei pyyhi pois rikkoutunutta mieltä.

Miksi toisen pitäisi olla niitä kokenut? Ei kuulosta yhtään sen paremmalta.

Väkisin tietoisuuteen tunkeutuvissa muistoissa on kyse siitä, että mieli pyrkii prosessoimaan tapahtunutta tuomalla asiaa esiin yhä uudelleen. Tämän tarkoituksena on pohjimmiltaan ollut lajin elossa pysyminen. On ollut tärkeää, ettei ihminen toista asioita, jotka ovat saattaneet hänet vaaraan. Trauma vaikuttaa myös muistin toimintaan. Tämä voi johtaa siihen, että tunteet ja keholliset muistot lyövät läpi tavalla, joka aiheuttaa kokemuksen ikään kuin kaikki tapahtuisi tässä ja nyt. Ihminen saattaa kokea, että hänellä ei yhtäkkiä olekaan tämän asian osalta kykyä erotella nykyisyyttä ja menneisyyttä. Prosessori on ikäänkuin rikki, mikä voi tuntua oudolta ja pelottavalta. Mielen prosessori pyrkii tasapainoon muistojen mieleen tunkemisen ja välttelyn vuorottelulla.  Välttelyä on muutamaa eri lajia: tunteiden välttely, tapahtuman ajattelun välttely ja asioiden tekemisen välttely. Jonkin asian tekeminen muistuttaa tapahtumasta, joten traumatisoitunut välttää sen tekemistä. 

Jossain määrin asiat on vain käytävä läpi, eikä niitä voi unohtaa tai vältellä loputtomiin.