Lue keskustelun säännöt.
Vituttaa olla perheen ainoa kuski kun vaimolla on ajopelko
13.07.2024 |
En aina jaksaisi olla kuskina, mutta vaimo ei suostu ajamaan koska "pelottaa". Kai se pelottaa kun ei edes yritä. Ei minuakaan huvita istua siinä ratin takana satoja kilometrejä kun ajellaan mökille ja takaisin. Asia rassaa siinä määrin että kai se on pakotettava siihen rattiin niin saa itse rentoutua kännykän parissa pitkät mökkimatkat.
Kommentit (224)
Mun veljenvaimo on samanlainen, ajanut kortin kymmeniä vuosia sitten, mutta ei ole koskaan sen jälkeen autoillut missään. Veljeni ajaa aina joka paikkaan ja joka paikasta kotiin. Vaihtoehtona ei myöskään ole koskaan yöpyminen esim meillä, kun istutaan iltaa. Hyvin harvoin ottavat taksin kotiin, muuten veli juo vain yhden oluen/viinin ja loppuilta menee vesilinjalla. Minä vuorottelen mieheni kanssa ajovuoroissa, eikä ole ongelma myöskään jäädä yöksi vaikka ihan extempore. Varahammasharjat kulkee muutenkin aina mukana, eihän sitä koskaan tiedä, milloin on syytä pesaista hampaat. Veljeni on kyllä kärsivällinen, ei koskaan soimaa vaimoaan, ettei tämä aja. Joka kerta kyllä käyvät keskustelun, että kuka tänään on kuskina.. Itselläni kyllä menisi hermo, jos toinen tyytyväisenä ottaisi drinkkiä ja minä joutuisin ajamaan aina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse kyllä ajaisin hyvän näköistä naista minne hän haluaa. Itseä pelottaa melkein kaikkien muiden kyydissä, olen tosin ammattiautoilija. Aloituksessa paistaa taas että ajokortin saa suomessa liian helpolla. Ajamaan oppii vain ajamalla ja naiset suuttuu kun niitä yrittää vänkärin paikalta opettaa ajamaan? Rekan ja ralliauton puikoista löytyy naisia jotka ovat parempia kuskeja kuin miehet.
Asia on oikeastaan hyvin yksinkertainen: jokaisella on itse oikeus päättää, haluaako ajaa autoa ja kuinka paljon. Ap ei voi pakottaa vaimoaan ajamaan, mutta ap:n vaimo ei myöskään voi pakottaa ap:ta ajamaan koko matkaa mökille. Jos perheestä ei löydy riittävästi ajohalua kattamaan koko matkaa, sitten ei mennä mökille (tai mennään julkisilla mikäli sellaisia kulkee).
Jos on todella paha ajopelko, niin ensimmäisinä altistuksina voi pelkästään vaan hetkeksi istua kuskin paikalle, sammutettuna olevaan autoon.
Jossain vaiheessa istuu kuskin paikalle käynnissä seisovaan autoon, mutta ei lähde ajamaan.
Myöhemmin voi kokeilla käynnistää itse auton, mutta ei lähde vielä ajamaan.
Ja sitten voi kokeilla ajaa vaikka pelkästään niin että renkaat liikahtavat.
Jne. Ja autokoulusta kannattaa ottaa tunteja.
Oletko kertonut vaimollesi, mitä mieltä olet hänen ajotaidoistaan? Tai naisten ajotaidoista yleisellä tasolla, verrattuna miesten ajotaitoihin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen boss lady ja ottaisin eron asap kaltaisestasi ukosta.
Vierailija kirjoitti:
Mun veljenvaimo on samanlainen, ajanut kortin kymmeniä vuosia sitten, mutta ei ole koskaan sen jälkeen autoillut missään. Veljeni ajaa aina joka paikkaan ja joka paikasta kotiin. Vaihtoehtona ei myöskään ole koskaan yöpyminen esim meillä, kun istutaan iltaa. Hyvin harvoin ottavat taksin kotiin, muuten veli juo vain yhden oluen/viinin ja loppuilta menee vesilinjalla. Minä vuorottelen mieheni kanssa ajovuoroissa, eikä ole ongelma myöskään jäädä yöksi vaikka ihan extempore. Varahammasharjat kulkee muutenkin aina mukana, eihän sitä koskaan tiedä, milloin on syytä pesaista hampaat. Veljeni on kyllä kärsivällinen, ei koskaan soimaa vaimoaan, ettei tämä aja. Joka kerta kyllä käyvät keskustelun, että kuka tänään on kuskina.. Itselläni kyllä menisi hermo, jos toinen tyytyväisenä ottaisi drinkkiä ja minä joutuisin ajamaan aina.
Ryyppäämisestä aloittajallakin varmaan vaan kiikastaa. Ei voi örveltää mökillä, kun pitää ajaa kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli sama pelko, hankin kortin koska ajattelin sen olevan joskus tarpeellinen, enkä sitten ajanutkaan autolla vuoteen sen jälkeen. Ajo-opettaja oli omituinen öykkäri jonka kanssa ajaminen lähinnä ahdisti. Kumppani suhtautui ongelmaan myös ensisijaisesti vittuuntumalla sen sijaan että oltaisiin yhdessä mietitty ratkaisuja miten pelosta pääsisi eroon.
En sano ettäkö vastuu toisen peloista olisi kellään muulla, mutta kyllä sillä on paljon vaikutusta lopputulokseen miten se toinen siinä pelkääjän paikalla käyttäytyy. Kummasti pääsinkin ajopelosta eroon kun siirryin sellaiseen työpaikkaan jossa tärkein työvälineeni on auto ja sain ihan rauhassa itse opetella uudestaan miten siellä liikenteessä ollaan. Shokkiterapia tavallaan siis toimi, mutta omasta päätöksestä.
Onko ajopelkoinen normaaliälyinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikenlaisia pelkoja ihmisillä ...!
Meillä on niin, että mies menee aina ratin taakse, vaikka minäkin haluaisin välillä ajaa. Nytkin taitaa olla monta kuukautta siitä kun olen viimeksi ajanut, aina vaan matkustajana kun jossakin käydään, tylsää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse kyllä ajaisin hyvän näköistä naista minne hän haluaa. Itseä pelottaa melkein kaikkien muiden kyydissä, olen tosin ammattiautoilija. Aloituksessa paistaa taas että ajokortin saa suomessa liian helpolla. Ajamaan oppii vain ajamalla ja naiset suuttuu kun niitä yrittää vänkärin paikalta opettaa ajamaan? Rekan ja ralliauton puikoista löytyy naisia jotka ovat parempia kuskeja kuin miehet.
Joillakin ihmisillä se ajopelko tulee vasta vuosien jälkeen, esimerkiksi onnettomuuden vuoksi. Sitä ennen ovat ajaneet normaalisti.
Sanoisin, että asialliset neuvot tarvittaessa ovat ok, mutta ei sellainen jatkuva kyttäys, arvostelu, haukkuminen, kritisointi, varsinkaan tyhjästä.
Mieheni teki tuota minulle, kun olin vasta saanut kortin. Oikeasti tuijotti minua herkeämättä ja keksi tikusta asiaa, mitä vaan, että pääsi pätemään. Minusta tuli tosi arka ja ahdistunut kuski.
Ongelma ratkesi sillä, että ajan vain silloin kun olen yksin. Jos liikumme yhdessä, mies saa ajaa. Itse ajelen kyllä sujuvasti missä vaan, kunhan mies ei ole mukana.
Vierailija kirjoitti:
Uskallanpa sanoa ihan yleiselläkin tasolla, että ajohaluttomuus olisi naisilla huomattavasti vähäisempää, jos miehet eivät v*ttuilisi naisille niin paljon heidän ajotaidoistaan. Usein se ilkeä kommentointi alkaa jo ennen kuin mies on edes nähnyt naisen ajavan autoa. Siinä, jos nainen on vähänkin epävarma ajotaidoistaan tai itsetunnoltaan, saa mies ajaa kaikki mahdolliset ajot. Ja jos samalle naiselle osuu kohdalle useampi tällainen uros, voi sen hyvänkin miehen olla vaikea saada häntä enää ajamaan.
Minulla itselläni ajohaluttomuus johtui nimenomaan tästä. Ikävää kommenttia kuulin myös naisilta. Ja se v*ttuilu alkoi jo niihin aikoihin, kun ilmoittauduin autokouluun. En ollut ikinä autossa kuskin paikalla istunut, kun sain jo kuulla, että minusta tulee pelottavan vaarallisen huono kuski.
Nykyisin uskallan, ja välillä jopa haluan ajaa. En koe ongelmallisena sitä, että miespuolinen kumppanini istuu vieressäni, kun ajan autoa. Myöski
Tämä on niin totta. Miksi pitää aina haukkua sitä kuskia?
Muistan miten kauheata oli, kun olin vasta kortin saanut, ja mies teki jonkun kauhean shown minun ajamisestani. Sai nieleskellä kyyneliä koko reissun, kun toinen höykkäsi niskassa.
Miten on miehet, tekevätkö naisetkin tätä? Istuvat pelkääjän paikalla antamassa täysin tarpeettomia neuvoja, haukkumassa ja pilkkaamassa tauotta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
joko se ajopelkoinen on saatu terapiaan?
Olen aina tykännyt ajamisesta, mutta kun mies on kartanlukijana, ei ajaminen ole kivaa. Mies liikaa kommentoi ajotyyliäni, varoittelee syyttä suotta, ja jos teen minkä tahansa "virheen", saan siitä kuulla. Siksi aina, kun miehen kanssa ollaan liikenteessä, hän on kuski ja minä istun vieressä.
Paitsi kun lähdetään Helsingin keskustaan, silloin minä ajan. Mies ei osaa taskuparkkeerausta, ja vaikka minä en kostoksi tietenkään vastaavasti kommentoi miehen ajoa, niin mieluummin ajan itse, kun saan auton parkkiin yhdellä yrittämällä.
Jos on sama tilanne kuin itselläni, niin älä pelkää, ei ole mukava matka sillä vaimollakaan. Itse istun pelkääjän paikalla suurinpiirtein tuskanhiki otsalla peläten, että joku ajaa nokkaan tms. Ei puhettakaan, että torkkuisin tai kännykkää näpläisin.
En tiedä mistä moinen on kehkeytynyt iän myötä. Ehkä pitäisi itse ajaa, niin ei niin hirvittäisi. Toisaalta taas puoliso on varmasti kokemuksensa vuoksi paljon parempi kuski.
Minä ajan taas aina koska vieressä istuminen on maailman tylsintä hommaa. En pysty rentoutumaan yhtään, eli en nuku enkä torku enkä voi roikkua puhelimella koska tulee paha olo autossa lukiessa. Mies taas pystyy noita kaikkia huoletta tekemään.
Asiasta jostain syystä joka kerta vängätään hieman aluksi vaikka luulisi miehenkin jo oppineen miten se lopulta menee. Ajan yksin suht paljon vuodessa (n. 40 tkm) ja yhdessä ajellaan lähinnä muutama kerta vuodessa vaan.
N39
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pistätkö hyppäämään korkealta, jos toisella on korkean paikan kammo? Ajopelko on todellinen, ei laiskuutta. Kokemusta on.
Kaikkia pelkoja voi lieventää altistamalla. Välttelemällä kehittää itselleen vain fobian, joka kasvaa joka suuntaan ja rajoittaa elämää.
Ajopelko on vähän eri asia. Jos pelkää niin että kädet tärisee täysiä, sydän hakkaa tuhatta ja sataa ja oksettaa ja huimaa sen pelon takia, niin onko tällöin ajokuntoinen. Minusta ei.
Niinhän se menee kun käy kohti pelkoa eikä se ole vaarallista. Altistus on se tie. Eihän sitä heti paikalla tarvitse kokopakettia suorittaa. Totaalinen välttäminen vain pahentaa asiaa.
Tiedän yhden naispuolisen ammattikuskin, joka on ajanut noin 30 vuotta. Hän sanoi, ettei suostu ajamaan miehensä ollessa kyydissä, koska mies haukkuu ja arvostelee hänen ajamistaan koko ajan.
Tämä on ilmeisesti yleisempää kuin luulin.
Ajan säännöllisesti ja mielelläni mutta en suostu, jos mieheni on kyydissä. Hän on erinomainen kuski, mutta ei tajua että jo pelkääjän paikalta keskiviivakin näyttää olevan eri paikalla ja jatkuva (tarpeeton) huomauttelu on vienyt ajohalut.