Mitä tekisitte tilanteessa, jossa haluaisitte parisuhteen, mutta ette kiinnostu kenestäkään?

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteen ei kuulu alkaa vain, koska kovasti haluaa parisuhteeseen. Jos ei löydy sellaista jonka kanssa todella haluaa olla, on parempi olla yksin. Sen suhteen kaipuun taustalla on varmasti monta asiaa, mitkä kannattaa selvittää itselleen. Parisuhde parisuhteen vuoksi ei ole tavoittelemisen arvoista ja se ei ole reilua sille toiselle osapuolelle.

Minusta tämä on fiksusti sanottu ja ihmettelen vähän alapeukkujen määrää. Jos parisuhteeseen lähtee vain parisuhteen itsensä vuoksi, voi joutua ikävään pinteeseen. Lievimmillään suhde on kitkuttelua ja sinnittelyä, jossa kummatkaan eivät ymmärrä toisiaan eivätkä itse asiassa edes pidä toisistaan. Pahimmillaan suhdetta pakkomielteisesti kaipaava joutuu nalkkiin luonnehäiriöisen ja väkivaltaisen ihmisen kanssa. Nämä ovat mestareita vaistoamaan sen, milloin joku hakee epätoivoisesti rakkautta ja hyväksyntää eikä siksi osaa pitää rajoistaan kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Ulkomaille suuntaisin, jos olisi kuitenkin tarve löytää joku. Joko yksin tai sitten ulkomaille etsimään (miestä todennäköisesti).

Vieraalla kielellä sitten sönkötät. Jompi kumpi kaukana ystävistä/perheestä. Kulttuurierot. Vähemmän samassa ympäristössä koettuja/jaettuja asioita.

Omituista tämä ulkomaalaisten ihannointi. Ei ne ihmisinäkään ole yhtään parempia. Suomalaiset on luotettavimmasta päästä maailmassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, minkälaista kiinnostumista haet, mutta moni odottaa jalat alta -elokuvarakastumista, joka todellisuudessa on todennäköisemmin traumapohjaista tuttuuden tunnistamista kuin rakkautta. Todellinen kiinnostuminen ja rakkaus kasvaa tutustumisen myötä.

Tai sitten ei kasva. Annan yleiseksi ohjeeksi kenellekään olla ryhtymättä parisuhteeseen vääristä syistä, eli esim. siksi, että haluaa parisuhteen. Ihastumisen ja romanttisen kiinnostuksen pitää olla syy suhteelle, jos haluaa onnellisen ja tyydyttävän parisuhteen, jossa kumpaakaan ei satuteta kohtuuttomasti ja on edellytykset onnellisuuteen. Ihmiset myös roikkuvat suhteissa mitä oudoimmista syistä ja nämä tarinat voivat olla hyvin surullisia. 

Varmas

 

Sama mitä tapahtuu ihan kaikkien ihmisten kanssa. Toisen kanssa tulee samantien hyvä fiilis, juttu luistaa ja huumorintajut kohtaavat. Jonkun muun kanssa juuri ja juuri hoidetaan pakolliset asiat. Tätä tapahtuu työpaikoilla, opiskeluissa, harrastuksissa, suvun kesken jne.  

Vierailija kirjoitti:

Mulla on varmaan tuo. Moni ihminen vaikuttaa jo kaukaa katsottuna negaavalta. Tai eri elämäntilanne, erilaisia, eri vaatimustasot, kaikki on eri.

Koko negaava-sanaa ja sitä kuvaavaa ilmiötä ei ollut olemassakaan vielä hetki sitten. Itse asiassa minun on vaikea ymmärtää kovin tarkasti, mitä mahdat tarkoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteen ei kuulu alkaa vain, koska kovasti haluaa parisuhteeseen. Jos ei löydy sellaista jonka kanssa todella haluaa olla, on parempi olla yksin. Sen suhteen kaipuun taustalla on varmasti monta asiaa, mitkä kannattaa selvittää itselleen. Parisuhde parisuhteen vuoksi ei ole tavoittelemisen arvoista ja se ei ole reilua sille toiselle osapuolelle.

Minusta tämä on fiksusti sanottu ja ihmettelen vähän alapeukkujen määrää. Jos parisuhteeseen lähtee vain parisuhteen itsensä vuoksi, voi joutua ikävään pinteeseen. Lievimmillään suhde on kitkuttelua ja sinnittelyä, jossa kummatkaan eivät ymmärrä toisiaan eivätkä itse asiassa edes pidä toisistaan. Pahimmillaan suhdetta pakkomielteisesti kaipaava joutuu nalkkiin luonnehäiriöisen ja väkivaltaisen ihmisen kanssa. Nämä ovat mestareita vaistoamaan sen, milloin joku hakee epätoivoisesti rakkautta ja hyväksyntää eikä siksi osaa pitää rajoistaan kiinni.

En ihan ymmärrä tätäkään. Tietenkin on huono juttu, jos pyrky parisuhteeseen on epätoivoinen. Mutta yksi syy epätoivoistumiseen on juuri se, että on oltu väärin odotuksin liikkeellä riittävän pitkään ja normaali suhtautuminen asiaan vaihtuu räähkimiseksi autiomaassa. 

Minun sukupolvessani parisuhteeseen lähdettiin aika kevein perustein. Se sitten joko syveni tai loppui. Jokaisesta suhteesta kuitenkin jäi paljon hyvää käteen, vaikka muutamista tuli myös kuormaa. Nekin kuitenkin toivat kokemusta ja ymmärrystä. 

Ja arvoista puheen ollen, minulla oli aika erilaiset arvot nykyisen kumppanin kanssa. Ne ovat kuitenkin alkaneet lähentyä, kun ymmärrämme toisiamme. Nyt en enää ymmärrä ihan sitäkään, miten olisimme hitsautuneet näin hyvin yhteen, jos olisimme olleet alun perin parivaljakkona hölkkäämässä aina innokkaasti samaan suuntaan. Piti ymmärtää ja hyväksyä se, ettei toinen ole kopio itsestäni. Hän on kuitenkin ihminen ja järkyttyy ja ilahtuu aika samoista asioista sitten viime kädessä. Tuntuu, että nykyisin ei haeta ihmistä vaan jotain ihan muuta.

Koitetaan nyt muistaa parisuhteen olevan verrattavissa hevoskauppoihin. Ostajana menet katselemaan tarjontaa ja teet sopivan kohdalla myyjää miellyttävän tarjouksen. Mikäli myyjä hylkää, jatkat etsimistä. Miksipä juuri hevosten eikä autojen? Koska tällä hetkellä markkinoilla löytyy huomattava määrä laitumen perällä olevia laittamattomia orivarsoja tai sit iltaravitähtiä keille pitäisi saada uusi valmentaja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

" Mä kohtasin miehen jonka kanssa kaikki mätsäsi, arvot, haaveet, harrastukset, huumorintaju. Ei vaan minkään valtakunnan kemiaa. "

Sepä se. Ei kannata tyytyä pelkästään järkiperustein. Jokin "luokse vetävä" kemia ihmisten välillä täytyisi löytyä

Miksi ei?

En ole tuo, jolta kysyt, mutta ilman kemiaa minulle tulisi tuosta vain kaverilliset tuntemukset. Eli tuosta voisi tulla ystävyyssuhde, mutta seksuaalinen halu, vetovoima, kiihkeys ja intohimo puuttuisivat. Ja itse haluan kuitenkin myös näitä suhteeseen, en pelkkää hyvää ystävyyttä.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, minkälaista kiinnostumista haet, mutta moni odottaa jalat alta -elokuvarakastumista, joka todellisuudessa on todennäköisemmin traumapohjaista tuttuuden tunnistamista kuin rakkautta. Todellinen kiinnostuminen ja rakkaus kasvaa tutustumisen myötä.

Jos henkilöllä ei ole traumataustaa, tuo jalat alta -ihastuminen kertoo siitä, että ollaan samalla aaltopituudella, on seksuaalista vetovoimaa ja flirtti toimii luontevasti. Tottakai rakkaus kasvaa ajan myötä, mutta kiinnostus ja vetovoima voivat alkaa nopeastikin.

Vierailija kirjoitti:

Koitetaan nyt muistaa parisuhteen olevan verrattavissa hevoskauppoihin. Ostajana menet katselemaan tarjontaa ja teet sopivan kohdalla myyjää miellyttävän tarjouksen. Mikäli myyjä hylkää, jatkat etsimistä. Miksipä juuri hevosten eikä autojen? Koska tällä hetkellä markkinoilla löytyy huomattava määrä laitumen perällä olevia laittamattomia orivarsoja tai sit iltaravitähtiä keille pitäisi saada uusi valmentaja. 

Mitä tässä esimerkissä myyjä ja hevonen siis symboloivat?

Elelen yksin siihen asti, että tulee vastaan ihminen, jonka kanssa haluan olla. 

Meni vuosia. Ehdokkaita oli kyllä, mutta se jokin puuttui. Yhden kanssa se jokin löytyi kuitenkin. Samoissa paikoissa samoihin aikoihin johti lopulta tutustumiseen käytännön syistä, ja tutustuminen kehittyi siitä sitten käytännöllisestä tuttavuudesta, tutuksi, kaveriksi, ystäväksi ja lopulta parisuhteeksi. Jos joku kysyisi alussa, näenkö tuon lopputuloksen, sanoisin, että en todellakaan, mutta niin kävi.

Yhden ehdokkaan kanssa minulla oli ja on uskomaton kemia, mutta pidin jarrut pohjassa koko ajan, koska en nähnyt yhteistä. Tavattiin äskettäin työasioissa, mutta huolimatta kaikesta siitä ajasta, jota ollaan eri konteksteissa oltu tekemisissä, en näe edelleenkään muuta kuin kemian. Nyt alkaa myös selvitä, miten vähän todella tunnen ja tiedän ihmisestä, ja rehellisesti sanottuna en ole edes kiinnostunut selvittämään enempää. En jaksaisi tuollaista kemiaa elämässäni edes sitä aikaa, jonka se jatkuisi.

Parisuhteen alkuaikoina kävi mielessä, riittääkö laimeampiakin hullaantuminen toiseen, mutta ainakin se on jatkunut nyt vuosikymmenen ja olen onnellinen. Huomaan myös, että hullaantumiseeni on tullut vuosien varrella uusi sävy, jota voisin kuvailla samantapaiseksi kuin mitä koen lapsuuteni ja nuoruuteni parhaan ystävän kanssa. Puolison kanssa siinä ei ole ehkä samanlaisia huippuja, koska olemme koko ajan tekemisissä, mutta ystävän kanssa huomaa todella, miten sukeltaa aivan eri maailmaan yhdessä jaetun elämän takia. 

Vierailija kirjoitti:

Elelen yksin siihen asti, että tulee vastaan ihminen, jonka kanssa haluan olla. 

Meni vuosia. Ehdokkaita oli kyllä, mutta se jokin puuttui. Yhden kanssa se jokin löytyi kuitenkin. Samoissa paikoissa samoihin aikoihin johti lopulta tutustumiseen käytännön syistä, ja tutustuminen kehittyi siitä sitten käytännöllisestä tuttavuudesta, tutuksi, kaveriksi, ystäväksi ja lopulta parisuhteeksi. Jos joku kysyisi alussa, näenkö tuon lopputuloksen, sanoisin, että en todellakaan, mutta niin kävi.

Yhden ehdokkaan kanssa minulla oli ja on uskomaton kemia, mutta pidin jarrut pohjassa koko ajan, koska en nähnyt yhteistä. Tavattiin äskettäin työasioissa, mutta huolimatta kaikesta siitä ajasta, jota ollaan eri konteksteissa oltu tekemisissä, en näe edelleenkään muuta kuin kemian. Nyt alkaa myös selvitä, miten vähän todella tunnen ja tiedän ihmisestä, ja rehellisesti sanottuna en ole edes kiinnostunut selvittämään enempää. En jaksaisi tuol

Ihanaa, että löysit tuollaisen suhteen. Tässä kävi juuri niin kuin aiemmin kirjoitin, romanttinen kiinnostus kasvoi tutustumisen myötä, vaikka alussa et olisi uskonut näin käyvän.

Näin yleisesti, niin olisihan se aika erikoista, jos ihmisen sopivuuden tietäisi heti ensi näkemältä yhtään tutustumatta. Tai vaikka vain vähäisen tutustumisen. Nykyaikana ihmiset ovat kovin kärsimättömiä ja tapailun lopettamiseen ei kummoistakaan syytä tarvita. Itsekin olen tähän syyllistynyt nuorempana, mutta myöhemmin ymmärsin, että syy oli enemmän itsessä kuin toisessa (omat epävarmuudet, läheisyyden pelko ym.).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

" Mä kohtasin miehen jonka kanssa kaikki mätsäsi, arvot, haaveet, harrastukset, huumorintaju. Ei vaan minkään valtakunnan kemiaa. "

Sepä se. Ei kannata tyytyä pelkästään järkiperustein. Jokin "luokse vetävä" kemia ihmisten välillä täytyisi löytyä

Miksi ei?

En ole tuo, jolta kysyt, mutta ilman kemiaa minulle tulisi tuosta vain kaverilliset tuntemukset. Eli tuosta voisi tulla ystävyyssuhde, mutta seksuaalinen halu, vetovoima, kiihkeys ja intohimo puuttuisivat. Ja itse haluan kuitenkin myös näitä suhteeseen, en pelkkää hyvää ystävyyttä.

Tunteet voi muuttua kun arjessa elää tän "kaverin" kanssa.

Kemiaa tarvitaan parisuhteeseen, mutta sitä voi olla monentyyppistä, niinkuin on tullut esille. Turvallista ja turvatonta kemiaa eli vahvaa hullaantumista, jonka jälkeen voi todeta päätyneensä yhteen ihan väärän ihmisen kanssa.

Itse en pidä itseäni parisuhdeihmisenä, mutta olen silti päätynyt pitkiinkin suhteisiin, joukossa pari lyhyempääkin. Nuorempana sitä haki juuri sitä kemiaa - joka toisaalta ihan biologinenkin juttu. Jos haluaa lisääntyä, paremmat mahdollisuudet raskautuakin, uskoisin. Itselläni ei ole onnistunut intiimi kanssakäyminen ilman kipinää / jonkinasteista ihastumista. 

Nykyinen parisuhde on rakentunut ajan kanssa, kun ensi tutustuimme töiden merkeissä. Ei ollut mitään heti jalat alta huumaa. Mitä enemmän oltiin tekemisissä, huomasin, että arvomaailmat kohtaavat ja keskusteltavaa riittää. Toinen vaikutti kiinnostavalta tyypiltä, vaikka en todellakaan miettinyt mitään parisuhdekuviota. Ihastus tuli siihen ajan kanssa ja sopivan ajoituksen myötä päädyttiin lopulta yhteen. Huumaa on ollut enemmän kuin osasin ajatella. Nyt eletään parisuhteen arkistumisvaihetta ja se, jos mikä sitten oikeasti näyttää kuinka vakaalla pohjalla ollaan. 

Ap, mitä ajattelet tilanteestasi nyt, kun olet lukenut saamiasi vastauksia?

Up

Usein, jotta kaksi voisi luontevasti kiinnostua toisistaan, molempien on oltava omalla tavallaan "valmiita" suhteeseen, vapaita menneistä ja muista kiinnostuksen kohteista, joka tarkoittaa ettei ole liikaa kiinni työssään, harrastuksissaan, kavereissaan, lapsuudenperheessään, suvussaan jne. Jos työ  tai opiskelu tms. edelläkuvattu vie liikaa huomiota, aikaa, stressaa tai edellyttää panostamista, helposti käy tavallaan huomaamatta niin, ettei suhde "mahdu" elämään tai suojelee itseään liikaa uudelta ja kaikelta muutokselta. Aina muut asiat ovat etusijalla huomaamatta mielessä ja kaikessa edetään niiden ehdoilla.

Oletko sellaisessa elämäntilanteessa, jossa voit vapaasti valita, mitä teet ja miten järjestät päiväsi työn ohessa?

Oletko viettänyt aikaa iltaisin tapaamispaikoissa, tanssiaisissa, tapahtumissa jne. Tapaatko paljon ihmisiä? Aktiivinen elämä tuo väistämättä eteen aina uusia ihmisiä. Tietenkään et luovu ajatuksestasi parisuhteesta, vaan jatkat harrastuksia, matkustat myös kotimaassa ja käyt erilaisissa tapahtumissa, kunnes löydät mieleisesi, sen kiinnostavan ihmisen.

Miettisin, että aikaa on. Itselläni ei ole tarvetta perheen perustamiseen, joten rakkaudelle on tilaa myöhemminkin.

Parisuhteen olenkin löytänyt itse aikuisiällä. Mietin, että mistä elämässäni pidän. Keskityin itselleni läheisiin ystäviin ja harrastuksiin sekä työuraan, kun sille oli aikaa. Sitten tapasinkin nykyisen kumppanini ja huomasin, ettei ura tai osa asioista elämässäni ollutkaan enää niin törkeitä, jolloin automaattisesti antaa aikaa ihmisille/ihmisille, jotka ovat itselle tärkeitä. Toinen ihminen sitä vaan sujahtaa siihen omaan arkeen :)

Voisin kuvitella, että iälläkin on merkitystä. Jos on 25-vuotias eikä ole koskaan kiinnostunut kenestäkään, voi kyse olla vaikka siitä, ettei vielä tunne itseään ja tiedä mitä haluaa tai ettei vielä halua asettua. Jos on 45-vuotias, on syy todennäköisemmin omaan mieleen liittyvät asiat, kuten vaikeus luottaa ihmisiin, alitajuinen sitoutumisen pelko tmv.