Altistaminen ei tehoa sosiaaliseen ahdistukseen, estyneisyyteen ja pelkoon

Tarvitaan siis joku kaveriksi kaikkiin tilanteisiin, "tukihenkilö", ystävällinen ihminen, joka ymmärtää ja tietää tilanteen, mutta vain auttaa hankalan tilanteen ohi ja yli eikä ryhdy terapeutiksi.

Kahdestaan seikkailemaan ja tutkimaan maailmaa, keräämään kokemuksia ja tutustumaan ihmisiin ja selviytymään erilaisisssa tilanteissa.

Tietenkään ei lähdetä mihinkään romanssi -, seksi - tai vastaaviin, koska ei ole vielä niiden aika vaan vasta sitten, kun on opittu pärjäämään kaikenlaisissa tilanteissa. Pelko, ahdistus ja estyneisyys ovat liiallisen itsensä suojelun tapoja, joita voi oppia toisen avustuksella vähentämään, mitä enemmän liikkuu ihmisten ilmoilla. Tarkoittaa, että päiväsaikaan, mutta ei baarikierroksia, bile - elämää tai yökerhoseikkailuja. Ensin pitää saada itsensä tasapainoon ja kuntoon, ennenkuin alkaa edes haaveilla minkäänlaisista suhteista, muutenhan suhdeseikkailut vain vahingoittavat ja pahentavat tilannetta entisestään.

Ei. Se varmasti pahentaa joillakin. Ja osa "sekoaa". Eli erikoinen terapiamuoto ollut. Joidenkin on hyvä kuunnella tuntemuksiaan ympäristöstä, se kertoo joskus totuuksia siitä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se auttaa. Tueksi olisi ihan hyvä olla vaikka lääkitys ja tietysti terapia alkuun, että pystyy menemään sos. tilanteisiin. Lääke vähentää ahdistusta ja terapeutti voi kannustaa ja neuvoa.

Itsellä ei ainakaan ole auttanut yhtään. Opiskelin sellaisen ammatinkin, jossa täytyy olla ihmisten edessä ja keskuudessa. Rauhoittavilla on menty viimeiset 30 vuotta.

Altistaminen pitäisi aina tehdä turvallisesti, pienissä erissä ja pelkäävän ihmisen tahtiin.

Ja kaikkiin asioihin ja tilanteisiin ei tarvitse altistua. Jos konsertit tai vaikka musiikki festarit ahdistaa ja ihmismassat pelottaa, miksi näille pitäisi altistua? Näitä tilanteita on helppo välttää, et vaan osta lippua... 

Vierailija kirjoitti:

Altistaminen pitäisi aina tehdä turvallisesti, pienissä erissä ja pelkäävän ihmisen tahtiin.

Ja kaikkiin asioihin ja tilanteisiin ei tarvitse altistua. Jos konsertit tai vaikka musiikki festarit ahdistaa ja ihmismassat pelottaa, miksi näille pitäisi altistua? Näitä tilanteita on helppo välttää, et vaan osta lippua... 

Minä pystyn kyllä menemään paikkoihin. Ongelmana on se, että ahdistus tulee täysin yllättäen. Yhtäkkiä en pysty esimerkiksi kävelemään käytävää pitkin, vaan joudun ottamaan seinästä tukea. Jalat vain alkavat täristä. Tai sitten kahvikuppi lentää kädestä, koska käsi ei pysy ylhäällä. Tai yhtäkkiä en muista omaa puhelinnumeroani, joka on ollut sama 30 vuotta. Tällaista se on ollut 13-vuotiaasta asti. Nyt olen 46v. Tuollaiset hetket, jolloin kaikki voima ikäänkuin karkaa, ovat nöyryyttäviä ja niiden pelko rajoittaa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Tarvitaan siis joku kaveriksi kaikkiin tilanteisiin, "tukihenkilö", ystävällinen ihminen, joka ymmärtää ja tietää tilanteen, mutta vain auttaa hankalan tilanteen ohi ja yli eikä ryhdy terapeutiksi.

Kahdestaan seikkailemaan ja tutkimaan maailmaa, keräämään kokemuksia ja tutustumaan ihmisiin ja selviytymään erilaisisssa tilanteissa.

Tietenkään ei lähdetä mihinkään romanssi -, seksi - tai vastaaviin, koska ei ole vielä niiden aika vaan vasta sitten, kun on opittu pärjäämään kaikenlaisissa tilanteissa. Pelko, ahdistus ja estyneisyys ovat liiallisen itsensä suojelun tapoja, joita voi oppia toisen avustuksella vähentämään, mitä enemmän liikkuu ihmisten ilmoilla. Tarkoittaa, että päiväsaikaan, mutta ei baarikierroksia, bile - elämää tai yökerhoseikkailuja. Ensin pitää saada itsensä tasapainoon ja kuntoon, ennenkuin alkaa edes haaveilla minkäänlaisista suhteista, muutenhan suhdeseikkailut vain vahingoittavat ja pahentavat til

Samaa mieltä tuosta, että sosiaalisten tilanteiden pelko on helpompi selättää mutkattoman ja tilanteissa rennosti toimivan ystävän seurassa. Valitettavasti sosiaalisesta fobiasta kärsivän ystäväksi tuppautuu aika usein joku tilannetajuton, päällepäsmärityyppinen ihminen, joka ohjeistaa, neuvoo, analysoi ja pahimmillaan kritisoi ystävän toimintaa koko ajan. Päsmäri ei sitä itse tajua, omasta mielestään hän vain haluaa auttaa ja tarkoittaa hyvää. Hyvää tarkoittavat ihmiset eivät aina näe sitä, että heitä ohjaavat omat tarpeet eivätkä he siksi osaa ottaa muita huomioon.

Mielestäni baarien, ravintoloiden ja yökerhojen ei tarvitse olla poissuljettuja. Ei ole pakko mennä pahimpaan kulmaräkälään tai lihatiskiklubille. Voi mennä esimerkiksi katsomaan jonkin bändin keikkaa tai stand-up komiikkaa. Suhteiden solmimisessa toki kannattaa olla varovainen riippumatta siitä, kärsiikö sosiaalisten tilanteiden pelosta vai ei. Baariympyrät voivat olla pinnallisia, teennäisiä, vinksahtaneita ja pahimmillaan julmia. On osattava erottaa jyvät akanoista, jos sieltä aikoo seuraa etsiä.

Sellaista ei olekaan kuin sosiaalinen ahdistus ja estyneisyys; on olemassa fyysinen tunne jota vastustat.

Emme tunne otsikkoa 'sosiaalinen ahdistus' tai 'estyneisyys'. On vain fyysinen tunne, sen me tunnemme kehossa, mutta kehon raportti välittyy mieleen ja mielen raportti välittyy tietoisuuteen. 

Kaikki fyysiset tunteet pahenevat jos niitä ei toivota tervetulleeksi. Ongelma ei ole sitten fyysinen tunne, vaan se, että vastustamme tunnetta.  

"Feeling is healing" kuuluu tunnettu lausahdus. Jos annamme tuntemukset nousta tuomitsematta niitä hyviksi tai pahoiksi, kuljemme niiden läpi. Niissä on tietty määrä energiaa, mutta sitten niiden energia loppuu. Tämä energiapurkaus tapahtuu kuitenkin, joten antaa tapahtua.

TRE tärinäterapia ei ainakaan minulle sovi, tärisenhän jo muutenkin aina ja liikaa. Se avaa hanat lopulliseen avuttomuuteen.

Kiinnostaa teidän historiassa se että minkälaisia vanhempanne olivat ja miten he suhtautuvat pelkoonne. Näettekö heissä syytä sosiaalisten tilanteiden ahdistavuuteen?

Sellainenkin mahdollisuus tuli mieleen, että olet ollut "väärässä seurassa", joka ei sovi sinulle. Tällaisten mielestä kaikkien pitää olla puheliaita, usein esillä, yhtään hiljaisuutta tai ujoutta ei saa ilmetä missään tilanteessa, jokaisen on oltava rohkea ja ulospäinsuuntautunut ja tuoda itseään esille koko ajan, koska "muuten ei menesty elämässä". Kun tällainen ihminen ryhtyy koulimaan rauhallisempaa "paremmaksi, kelvollisemmaksi tms." eli samanlaiseksi kuin hän itse on, kaikki mahdollinen menee pieleen ja ongelmasta tulee entistä suurempi, koska mitään yhteistä näillä kahdella ei ole. Toinen painostaa ja hoitaa tehtäväänsä päivä päivältä entistä suuremmalla vimmalla ja toinen tuntee tulevansa aina vain huonommaksi, jopa nolatuksi ja täysin lannistetuksi seuraelämässä.

Useinhan kysymyksessä on vain tottumattomuus ja opettelun tarve, ja sellaista voi harjoitella pienemmissäkin ryhmissä ja oikeiden ihmisten seurassa. Jokaisen on karaistava itsensä kohtaamaan erilaisia tilanteita, elämähän on jatkuvaa oppimista ja opettelua.

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaa teidän historiassa se että minkälaisia vanhempanne olivat ja miten he suhtautuvat pelkoonne. Näettekö heissä syytä sosiaalisten tilanteiden ahdistavuuteen?

Minulla toinen vanhempi sosiaalinen, hieman epävakaa, enemmän ura- ja harrastus- kuin perheorientoitunut. Toinen vanhempi tasapainoinen, mutta vähän etäisempi, uraorientoitunut.

Toisen vanhemman epävakaus on kyllä jättänyt jälkiä. Uskon paljon juontuvan siitä, varmasti jo vauva-aikanani vaikuttanut. Mutta on ymmärrettävä, ettei tämä ole itse valinnut psyykkistä epävakauttaan, kuten en itsekään ole valinnut ahdistuneisuuttani. Ap