Lue keskustelun säännöt.
Altistaminen ei tehoa sosiaaliseen ahdistukseen, estyneisyyteen ja pelkoon
05.07.2024 |
Altistaminen ei tehoa sosiaaliseen ahdistukseen, estyneisyyteen ja pelkoon, koska altistustilanteista kertyy lisää negatiivia kokemuksia. Kun ei osaa valita sanojaan oikein, hävettää. Kun heittää kommentteja päänsä sisällä, mutta ei pysty aukaisemaan suutansa, hävettää. Kun avaa suunsa vastatakseen, näkee ilmeistä, että vastaus ei ole hyvä tai mieluinen. Kun jättää osallistumatta, harmittaa.
Kommentit (91)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. MITEN sen altistamisen olisi muka tarkoitus toimia tällaisessa kontekstissa?
Eristäytymisen syventäminenkö auttaa?
Eihän aloituksessa niin sanottu. Aloituksessa todettiin, että osallistumatta jättäminen harmittaa. Ja osallistuminen taas johtaa epäonnistumisen tunteisiin ja siten syventää ongelmaa.
Tuossa esitettiin vastakysymys: Mikä sitten auttaa, jos kerran altistaminen ei auta? Eristäytyminenkö? Ei väitetty, että aloituksessa olisi sanottu niin, vaan kysyttiin, onko tämä sitten aloituksen kirjoittajan mielestä ratkaisu ongelmaan. Ihmeellistä, että tällä palstalla pitää selittää ihmisille, mikä kysymys on.
Aloitus luetteli vain ongelmia, ei ratkaisuja. Sellaista ahdistusta ruokkivaa soopaa sietääk
Onko itselläsi esittää toimiva ratkaisu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi myös muistaa sen, ettei todellakaan eikä missään nimessä se myöskään, että olisi ihmisten kanssa paljon tekemisissä takaa hyviä sosiaalisia taitoja.
Kaikilla on varmasti kokemuksia ekstroverteista, jotka töksäyttelee, puhuu päälle, puhuu asiattomuuksia, ovat rajattomia jne. Minusta sellainen on paljon ikävämpää kuin jos joku on ujo, tai hiljainen.
Juuri tuollaiset sitten ihmettelevät miksi toinen on hiljaa. Joidenkin kanssa taas on helppoa olla oma itsensä ja jutella vaikka mistä.
Vierailija kirjoitti:
Faith kirjoitti:
Siinähän se on, että altistaminen tuottaa hyviä tuloksia vain, jos se johtaa myönteisiin tai edes neutraaleihin kokemuksiin.
Ehkä kannattaa lähteä liikkeelle aivan minimaalisista altistamisista? Siis että menee lyhytkestoisiin sosiaalisiin tilanteisiin, joissa todennäköisesti kaikki menee hyvin. Vaikka että menee kirjastoon ja kysyy jotain kirjastonhoitajalta tms. Jos vuorovaikutustilanne onnistuu joten kuten, siitä saa myönteisen kokemuksen ja muistijäljen aivoihin.
Piti hakea ammattiapua, kun onnistuneet tilanteet tuottivat vuodesta toiseen ahdistusta. Tein kavereiden kanssa jotain hauskaa ja kotiin mennessä iski tunne, että kaverit vihaavat minua ja nauravat selän takana.
Sama juttu. Saitko apua ja, jos sait niin minkä koit auttaneen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Traumaperäisen stressihäiriön omaavan tulisi olla mahdollisimman rauhallisessa ympäristössä 2-3 kuukautta.
Tämä ei ole kaikilla mahdollista.
Minulla ei ole auttanut. Olisi mielenkiintoista kuulla mihin tuo väite perustuu?
Vierailija kirjoitti:
Yritin itse nuorempana siedättää itseäni. Pelkäsin miehiä huonojen kokemusten vuoksi. No, päätin toteuttaa tämän niin että annan esim. baarista tai mistä ikinä pokaamilleni miehille kehoni heti käyttöön, eli ns. murran jään heti, eipähän tarvii jännittää. Auttoiko? Ei, koska lopulta kuitenkin etsin miehistä sitä turvaa ja suojelua joita ilman olin lapsena jäänyt. Kyllä jotkut minua suojelivat, kyllä, mutta olivat hyvin mustasukkaisia siinä sivussa.
ai hait turvaa yhden yön suhteista :D kas kun et linnakundeille kirjoittanut kirjeitä, sieltäkin olisi varmaan turvallista seuraa irronnut.
ei altistamisen idea ole laittaa itseään ahdistuksen syvimpään päätyyn, jotta järkyttyy eikä koskaan enää..Vähän kerrallaan. Mut toki jos ap on päättänyt ettei toimi niin eihän mikään tule koskaan toimimaan. Oletko miettinyt että olet ehkä väärien ihmisten seurassa kun pääsee tollasia outoja tilanteita jatkuvasti tulemaan? Osa kun on tosi pintaliito-tuomitsevia-sisäänpäinkääntyneitä-silmienpyöritteijöitä. Eikö tälläisiin ole mitään ryhmäterapiaa tarjolla, jossa voisi harjoitella turvallisessa seurassa ammattilaisen ohjaamana?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla altistaminen auttoi. Olin nuorena todella ujo, mutta sitten päädyin parin mutkan kautta asiakaspalvelualalle, jossa oli yksinkertaisesti pakko hölpötellä asiakkaiden kanssa. Kontakteja muihin ihmisiin oli niin paljon, etten enää yksinkertaisesti pystynyt stressaamaan ja vatvomaan loputtomasti jokaista epäonnistunutta kohtaamista ja miettimään, mitenkäs taas sähläsinkään kaiken. Nykyään en ollenkaan enää stressaa ihmisten kanssa juttelemista tai sosiaalisiin tilaisuuksiin osallistumista. Toki tarvitsen edelleen aikaa hiljentymiseen enkä halua järjestää vapaa-ajalleni liikaa menoja, vaan ihan vain rauhallisia koti-iltoja.
Asiakaspalvelualalle olen edelleen. Lisäksi olen onnistunut hankkimaan viimeisten kymmenen vuoden aikana muutamia hyviä ystäviä, joita näen säännöllisen epäsäännöllisesti.
Minulle kävi päinvastoin eli pahensi tilannetta. Syynä ilkeät huutavat, haukkuvat ja uhkailevat asiakkaat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No sitten pitää päästä siitä häpeästä eroon. Se on mentaalipuolen juttuja.
Vierailija kirjoitti:
Altistamisen pitäisi olla huolellisesti suunniteltua, tapahtua juuri sopivin askelin. Jos mennään suoraan syvään päähän, ei tärkeää pärjäämisen kokemusta muodostu ja ahdistus voi jopa syventyä.
Mutta arkielämässä tämä voi tietysti olla hankalaa, monesti sitä haluaisi välttää asiaa viimeiseen asti ja siksi altistavista tapahtumista tulee sellaisia rykäisyjä. Esim. moni esiintymistä pelkäävä välttää kaikkea asiaan liittyvää, tajuamatta että luontevinakin pidetyt esiintyjät valmistautuvat etukäteen.
Monelle on varmaan käynyt niin lapsena, ettei esiintymistä ole harjoiteltu pienin askelin vaan heitetään suoraan koko luokan eteen kylmiltään esitelmää pitämään tai laulukokeeseen. Muut saattoivat naureskella. Siitä jää sitten kammo esiintymistä kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pierun päästäminen rehellisesti ulos keventää tunnelmaa. Toimii hyvänä icebrakerina.
On muuten totta. Ensimmäisenä päivänä armeijassa joku alokas päästi auditoriossa jännityksissään valtavan pierun jota komppanian päällikkö kehui. Tunnelma keveni välittömästi eikä tarvinnut turhaan jännittää enää, kun tajusi kouluttajienkin olevan ihan tavallisia ihmisiä.
Mulla auttoi ikä ja elämän vastoinkäymiset noihin. Enää ei kiinnostele vit tu jakaan mitä muut ajattelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap pyydå uusi,lääkitys omalta lääkäriltäsi.
Jo aloituksesta näkee, että koet harhoja. Ja vainosmista.
Luulottelet valmiiksi, mitä muut aattelee sinun sanomisista ja käytöksestä. Vaikka todellisuudessa et sitä tiedä.
Kaikki ihmiset ovat täynnä ja huolestuneita omasta itsestään, perheestään, työstään.
Eivät he edes muista, saati että miettisivät jotain semmosta, mitä ja miten joku yksittäinen ihminen on puhunut tai toiminut esim. ryhmäkeskusteluissa.
Oot varmasti hyvin yksinäinen ihminen. Ja asut yksin. Käytät koko aikaisi oman tilanteesi surkutteluun ja vatvomiseen.
Yrittämättökään parantua,,voida paremmin.
Harha ja vainoaminen tarkoittavat kyllä jotain muuta kuin mitä luulet.
Vierailija kirjoitti:
Itse tietoisesti hakeuduin sosiaalisesti erittäin vaativaan ammattiin, koska minulla on vakavia psykososiaalisia traumoja, heikko itsetunto eikä juuri lainkaan korjaavia kokemuksia kuten kavereita saati sitte ystäviä. Alku oli yhtä helveyttiä ja sain paniikkikohtauksia, mutta aloin vähitellen kehittyä ja saada myös positiivista palautetta. Jos olettaa että sosiaalista ahdistusta voi hoitaa ilman kauhun, häpeän ja epäonnistumisten tunteen kohtaamista, niin sitten altistaminen ei varmasti tuota sitä tunnetta mitä tavoittelee. Altistaminen voi herättää tunteita, jotka ovat sietämättömiä ja uhkaavat omaa turvallisuudentunnetta. Itsensä voittaminen on se pointti, että ne tuntee eivät enää hallitse tilanteita.
Uskon, että positiivinen palaute ja korjaavat kokemukset ovat tuossa se, mikä on auttanut. Tai ei ainakaan minulla tunteiden kohtaaminen ole riittänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritin itse nuorempana siedättää itseäni. Pelkäsin miehiä huonojen kokemusten vuoksi. No, päätin toteuttaa tämän niin että annan esim. baarista tai mistä ikinä pokaamilleni miehille kehoni heti käyttöön, eli ns. murran jään heti, eipähän tarvii jännittää. Auttoiko? Ei, koska lopulta kuitenkin etsin miehistä sitä turvaa ja suojelua joita ilman olin lapsena jäänyt. Kyllä jotkut minua suojelivat, kyllä, mutta olivat hyvin mustasukkaisia siinä sivussa.
Suojelua ja turvaa miltä? Oletko vaarassa?
Tämä kirjoitukseni viittaa kauan kauan sitten tapahtuneisiin asioihin. Suojelua ja turvaa kohdata maailma ja ihmiset, en viitannut mihinkään fyysiseen uhkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritin itse nuorempana siedättää itseäni. Pelkäsin miehiä huonojen kokemusten vuoksi. No, päätin toteuttaa tämän niin että annan esim. baarista tai mistä ikinä pokaamilleni miehille kehoni heti käyttöön, eli ns. murran jään heti, eipähän tarvii jännittää. Auttoiko? Ei, koska lopulta kuitenkin etsin miehistä sitä turvaa ja suojelua joita ilman olin lapsena jäänyt. Kyllä jotkut minua suojelivat, kyllä, mutta olivat hyvin mustasukkaisia siinä sivussa.
ai hait turvaa yhden yön suhteista :D kas kun et linnakundeille kirjoittanut kirjeitä, sieltäkin olisi varmaan turvallista seuraa irronnut.
ei altistamisen idea ole laittaa itseään ahdistuksen syvimpään päätyyn, jotta järkyttyy eikä koskaan enää..Vähän kerrallaan. Mut toki jos ap on päättänyt ettei toimi niin eihän mikään tule koskaan toimimaan. Oletko miettinyt että olet ehkä väärien ihmisten seura
En sanonut missään kohtaa että nämä olisivat olleet vain yhden yön suhteita. Tiedän tehneeni siedättämisen väärin silloin aikoinaan, mutta olin silloin hyvin nuori enkä läheskään niin kyvykäs käsittelemään asioita kuin nykyään.
Käytä visualisointia; muisti toimii sillä tavalla, että muistamistapahtumassa viimeisin muistamiskerta otetaan tietoisuuteen, eli voit 'raaputtaa' vanhan muiston pilalle ja laittaa uuden tilalle.
Muusikkona olen tutkinut muistia, ja itse hyödynnän sitä niin, että soitan päivän viimeisen harjoittelukerran tosi hitaasti ilman virheitä. Sitten kun seuraavan kerran soitan saman biisin tai harjoituksen, minulla on se muistissa ehjänä ja sieltä se nousee soitettavaksi. Totta kai sitä on 'soitettu ehjäksi' monta kertaa monena päivänä.
-Mies1976
Ei saa itse päättää altistaako vai ei, muut tulee päsmäröimään ja pakottamaan. Se on väärin ja julmaa. Siihen tarvitsee valmennusta, tukea ja lääkitystäkin. Jos pelko on kova niin trauma pitää hoitaa ensin pois. Eihän diabeetikollekaan sanota että altista itseäsi korkealle verensokerille kunnes pääset siitä yli, tai kipupotilaalle että kohtaa kipusi uudestaan ja uudestaan, kyllä se siitä.
Olisi aika uskoa myös meidän kokemuksia ja tuntemuksia ja uudistaa käsitykset asianmukaisesta hoidosta.
Pienin askelin. Yritä keksiä tilanteita, missä mahdollisuus epäonnistua on pienin. Mä kävin sellaisessa työpajassa kerran viikossa, missä sai tehdä melkeinpä mitä huvitti, tai olla tekemättä. Mulle suositteli sitä psykiatri. Sinne ei tarvinnut ilmoittautua ja siellä sai olla puhumatta mitään jos halusi. Istuin siellä sohvan nurkassa virkkaamassa ja kuuntelemassa muiden juttuja. Taisin olla ihan hiljaa ensimmäiset kolme kertaa, eikä se häirinnyt ketään. Kuuntelin siis muita mt-häiriöisiä, niin jotenkin se pahin ahdistus meni ohi ja yhdellä kerralla sain sanottua pari sanaa. Siihenkään ei kukaan kiinnittänyt mitään huomiota, niin seuraavalla kerralla rohkenin puhua enemmän jne. Toki mulle tuli (ja tulee edelleen) väliin ajatuksia, että mun sanomisille nauretaan ja mua vihataan, mutta niihin on kerta kerralta helpompi suhtautua. Täytyy edetä pienen pienin askelin.
Tuo työpaja on lopettanut toimintansa, mutta kai jotain vastaavia on?
Suojelua ja turvaa miltä? Oletko vaarassa?