Lue keskustelun säännöt.
Altistaminen ei tehoa sosiaaliseen ahdistukseen, estyneisyyteen ja pelkoon
05.07.2024 |
Altistaminen ei tehoa sosiaaliseen ahdistukseen, estyneisyyteen ja pelkoon, koska altistustilanteista kertyy lisää negatiivia kokemuksia. Kun ei osaa valita sanojaan oikein, hävettää. Kun heittää kommentteja päänsä sisällä, mutta ei pysty aukaisemaan suutansa, hävettää. Kun avaa suunsa vastatakseen, näkee ilmeistä, että vastaus ei ole hyvä tai mieluinen. Kun jättää osallistumatta, harmittaa.
Kommentit (91)
"Jo se lähtökohta, että oma luontainen piirre on vääränlainen, kun on introvertti, on myrkkyä itsetunnolle."
Itse olen kuullut ainakin leikki-ikäisestä saakka olevani vääränlainen. Äitini mielestä en ollut tarpeeksi reipas. Sitten alakoulun opettajien mielestä. Ja siitä se jatkui aina yläkouluun ja lukioon jne. Työelämässä toitotetaan aina, että halutaan hyvä tyyppi ja sosiaalinen toimija. Kerran pokkana tympääntyneenä sanoin olevani hyvä tyyppi ja kas, sain paikan.
On aika h##vetin vaikeaa edes näin keski-ikäisenä yrittää ajatella itsensä kelvolliseksi, kun läpi elämän on saanut kuulla auktoriteeteiltä olevansa luonteeltaan kerrassaan vääränlainen. Yhä edelleen äitinikin päästelee suustaan sammakoita, kuten miten hyvä on, että lapseni ei yleensä ujostele. Minulle hän on yhtä hyvä reippaana kuin ujostelevanakin. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. MITEN sen altistamisen olisi muka tarkoitus toimia tällaisessa kontekstissa?
Eristäytymisen syventäminenkö auttaa?
Eihän aloituksessa niin sanottu. Aloituksessa todettiin, että osallistumatta jättäminen harmittaa. Ja osallistuminen taas johtaa epäonnistumisen tunteisiin ja siten syventää ongelmaa.
Tuossa esitettiin vastakysymys: Mikä sitten auttaa, jos kerran altistaminen ei auta? Eristäytyminenkö? Ei väitetty, että aloituksessa olisi sanottu niin, vaan kysyttiin, onko tämä sitten aloituksen kirjoittajan mielestä ratkaisu ongelmaan. Ihmeellistä, että tällä palstalla pitää selittää ihmisille, mikä kysymys on.
Aloitus luetteli vain ongelmia, ei ratkaisuja. Sellaista ahdistusta ruokkivaa soopaa sietääkin kyseenalaistaa
Omasta mielestäni sosiaalinen tilanne on onnistunut, kun molemmille jää siitä hyvä, tai vähintään neutraali fiilis ja asiat tulee hoidettua. Voi miettiä sitäkin, onko sellainen sosiaalinen tilanne, jossa toinen jyrätään, tai tölvitään sen toisen itsetuntoa onnistunut? Ekstrovertit tekee tätä usein ihan huomaamattaankin.
Minulla tepsi.
Mutta siinä kesti 50 vuotta. Nykyään ei mikään enää heilauta.
Juuri näin sosiaalisesti ahdistunut ihminen ajattelee etukäteen: kaikki menee kuitenkin pieleen ja mokaan ja sit hävettää. Ja tällä voi perustella sen että välttää.
Vain kokeilemalla eli altistamalla on edes mahdollisuus huomata, että paremminkin voi mennä. Tai jos menee huonosti, siihenkään ei kuole. Toki altistumista pitää miettiä asteittain, ja mielellään aluksi suht taitavassa seurassa joka ei tarkoituksellisesti nöyryytä vaan osaa sivuuttaa toisen sosiaalisen kömpelyyden ja kannatella tilannetta - ei siis ekana yläkouluun treenaamaan.
Sosiaalisia taitojakin voi opetella ja oppia. Ja ai että, keski-ikäistymisessä parasta on se ettei jaksa enää niin kiinnostaa onko muiden mielestä nolo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Faith kirjoitti:
Siinähän se on, että altistaminen tuottaa hyviä tuloksia vain, jos se johtaa myönteisiin tai edes neutraaleihin kokemuksiin.
Ehkä kannattaa lähteä liikkeelle aivan minimaalisista altistamisista? Siis että menee lyhytkestoisiin sosiaalisiin tilanteisiin, joissa todennäköisesti kaikki menee hyvin. Vaikka että menee kirjastoon ja kysyy jotain kirjastonhoitajalta tms. Jos vuorovaikutustilanne onnistuu joten kuten, siitä saa myönteisen kokemuksen ja muistijäljen aivoihin.
Piti hakea ammattiapua, kun onnistuneet tilanteet tuottivat vuodesta toiseen ahdistusta. Tein kavereiden kanssa jotain hauskaa ja kotiin mennessä iski tunne, että kaverit vihaavat minua ja nauravat selän takana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin. MITEN sen altistamisen olisi muka tarkoitus toimia tällaisessa kontekstissa?
Eristäytymisen syventäminenkö auttaa?
Eihän aloituksessa niin sanottu. Aloituksessa todettiin, että osallistumatta jättäminen harmittaa. Ja osallistuminen taas johtaa epäonnistumisen tunteisiin ja siten syventää ongelmaa.
Tuossa esitettiin vastakysymys: Mikä sitten auttaa, jos kerran altistaminen ei auta? Eristäytyminenkö? Ei väitetty, että aloituksessa olisi sanottu niin, vaan kysyttiin, onko tämä sitten aloituksen kirjoittajan mielestä ratkaisu ongelmaan. Ihmeellistä, että tällä palstalla pitää selittää ihmisille, mikä kysymys on.
Aloitus luetteli vain ongelmia, ei ratkaisuja. Sellaista ahdistusta ruokkivaa soopaa sietääk
Ap vastaa. Ap:kin haluaisi tietää, mikä auttaa, koska altistaminen ei auta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Traumaperäisen stressihäiriön omaavan tulisi olla mahdollisimman rauhallisessa ympäristössä 2-3 kuukautta.
No minulla on paha korkean paikan kammo, mutta silti saan kicksejä siitä, kun käyn huvipuistoissa hurjassa laitteissa, kuten Lintsillä Kingissä ja Taigassa. Ja kun olen kerran rohkaistunut käymään siinä, niin haluan mennä siihen samaan laitteeseen heti uudestaan.
Että kyllä mä uskon, että ne pelot häviää kun suorittaa sitä pelon kohdetta tarpeeksi usein. Ja siitä tulee itsellekin hyvä fiilis kun on ylittänyt itsensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Christiiina kirjoitti:
No minulla on paha korkean paikan kammo, mutta silti saan kicksejä siitä, kun käyn huvipuistoissa hurjassa laitteissa, kuten Lintsillä Kingissä ja Taigassa. Ja kun olen kerran rohkaistunut käymään siinä, niin haluan mennä siihen samaan laitteeseen heti uudestaan.
Että kyllä mä uskon, että ne pelot häviää kun suorittaa sitä pelon kohdetta tarpeeksi usein. Ja siitä tulee itsellekin hyvä fiilis kun on ylittänyt itsensä.
Sinä et kuvaa sosiaalista ahdistusta josta aloituksessa oli kyse.
Vierailija kirjoitti:
Juuri näin sosiaalisesti ahdistunut ihminen ajattelee etukäteen: kaikki menee kuitenkin pieleen ja mokaan ja sit hävettää. Ja tällä voi perustella sen että välttää.
Vain kokeilemalla eli altistamalla on edes mahdollisuus huomata, että paremminkin voi mennä. Tai jos menee huonosti, siihenkään ei kuole. Toki altistumista pitää miettiä asteittain, ja mielellään aluksi suht taitavassa seurassa joka ei tarkoituksellisesti nöyryytä vaan osaa sivuuttaa toisen sosiaalisen kömpelyyden ja kannatella tilannetta - ei siis ekana yläkouluun treenaamaan.
Sosiaalisia taitojakin voi opetella ja oppia. Ja ai että, keski-ikäistymisessä parasta on se ettei jaksa enää niin kiinnostaa onko muiden mielestä nolo.
Ei kyse ole siitä, että etukäteen ajattelisin menevän huonosti. Vaan nimenomaan tilanteiden aikana ja jälkikäteen. Usein ajattelen, että nyt juttelen ja mietin päässäni jopa juttuaiheita tai puheenavauksia. Mutta en sitten paikan päällä kykenekään tai asiat menevät huonosti. Eli tilanteet eivät onnistu. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Traumaperäisen stressihäiriön omaavan tulisi olla mahdollisimman rauhallisessa ympäristössä 2-3 kuukautta.
Tämä ei ole kaikilla mahdollista.
Minulla altistaminen auttoi. Olin nuorena todella ujo, mutta sitten päädyin parin mutkan kautta asiakaspalvelualalle, jossa oli yksinkertaisesti pakko hölpötellä asiakkaiden kanssa. Kontakteja muihin ihmisiin oli niin paljon, etten enää yksinkertaisesti pystynyt stressaamaan ja vatvomaan loputtomasti jokaista epäonnistunutta kohtaamista ja miettimään, mitenkäs taas sähläsinkään kaiken. Nykyään en ollenkaan enää stressaa ihmisten kanssa juttelemista tai sosiaalisiin tilaisuuksiin osallistumista. Toki tarvitsen edelleen aikaa hiljentymiseen enkä halua järjestää vapaa-ajalleni liikaa menoja, vaan ihan vain rauhallisia koti-iltoja.
Asiakaspalvelualalle olen edelleen. Lisäksi olen onnistunut hankkimaan viimeisten kymmenen vuoden aikana muutamia hyviä ystäviä, joita näen säännöllisen epäsäännöllisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Altistamisen pitäisi olla huolellisesti suunniteltua, tapahtua juuri sopivin askelin. Jos mennään suoraan syvään päähän, ei tärkeää pärjäämisen kokemusta muodostu ja ahdistus voi jopa syventyä.
Mutta arkielämässä tämä voi tietysti olla hankalaa, monesti sitä haluaisi välttää asiaa viimeiseen asti ja siksi altistavista tapahtumista tulee sellaisia rykäisyjä. Esim. moni esiintymistä pelkäävä välttää kaikkea asiaan liittyvää, tajuamatta että luontevinakin pidetyt esiintyjät valmistautuvat etukäteen.
Vierailija kirjoitti:
Juuri näin sosiaalisesti ahdistunut ihminen ajattelee etukäteen: kaikki menee kuitenkin pieleen ja mokaan ja sit hävettää. Ja tällä voi perustella sen että välttää.
Vain kokeilemalla eli altistamalla on edes mahdollisuus huomata, että paremminkin voi mennä. Tai jos menee huonosti, siihenkään ei kuole. Toki altistumista pitää miettiä asteittain, ja mielellään aluksi suht taitavassa seurassa joka ei tarkoituksellisesti nöyryytä vaan osaa sivuuttaa toisen sosiaalisen kömpelyyden ja kannatella tilannetta - ei siis ekana yläkouluun treenaamaan.
Sosiaalisia taitojakin voi opetella ja oppia. Ja ai että, keski-ikäistymisessä parasta on se ettei jaksa enää niin kiinnostaa onko muiden mielestä nolo.
Riippuu vahvasti siitä kuinka vakavasta sosiaalisesta ahdistuksesta on kyse ja miten se ilmenee. Positiivisenkin tilanteen jälkeen voi iskeä ahdistus siitä onko nolannut itsensä, vaikka tietäisi tilanteen olleen hyvä.
Minä olen myös altistanut itseni. Ujo ja todella paha puhelinkammo. Sitten opiskelin hoitotyöhön. Yhtä puhelimella soittoa ja vastaamista kaikki työharjoittelut, kun opiskelijat pantiin vastaamaan puhelimeen ja hoitaan asiat. Tuli tehokas siedätys. Kyllä se hirvitti, mutta oli pakko ja hyvä niin. Opiskelujen lopussa kaikki oli luontevaa.
Minulla ei auttanut hammaslääkärifobiaan muu kuin terapia ja rauhoittavat. Edelleen joudun ottamaan rauhoittavaa, mutta en enää niin isoa annosta kuin aiemmin.
Ja siis minulla on niin surkea hammaskalusto, että joudun hammaslääkäriin joka vuosi vähintään 5 kertaa, pahimmillaan 10 kertaa. Silti siitä ei tullut yhtään helpompaa, vaikka kaikki sujui aina erinomaisesti, hammaslääkärit olivat mukavia ja puudutus toimi täydellisesti.
Vasta, kun sain rauhoittavien myötä sen paniikin tunteen pois päästä ja pystyi TUNTEMAAN pelkästään rauhallista oloa hammaslääkärissä - ja tätä toistettiin noin 10 kertaa - alkoi paranemisprosessi aidosti.
Olen positiivisella mielellä, että jossain vaiheessa pääsen hammaslääkäriin ilman muruakaan rauhoittavia.
Estyneenä olin lapsena "rohkeampi", mutta se johtui siitä että elin niin voimakkaasti fantasiamaailmassani etten tajunnut kuinka tyhmä ja nolo olen. Mielikuvituksen avulla saatoin siirtää hankalat tunteet sivuun jotta kykenin opiskelemaan. Lopulta aikuisena elämäni arvojen vastainen elämä alkoi kuormittaa ja sairastuin.
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei auttanut hammaslääkärifobiaan muu kuin terapia ja rauhoittavat. Edelleen joudun ottamaan rauhoittavaa, mutta en enää niin isoa annosta kuin aiemmin.
Ja siis minulla on niin surkea hammaskalusto, että joudun hammaslääkäriin joka vuosi vähintään 5 kertaa, pahimmillaan 10 kertaa. Silti siitä ei tullut yhtään helpompaa, vaikka kaikki sujui aina erinomaisesti, hammaslääkärit olivat mukavia ja puudutus toimi täydellisesti.
Vasta, kun sain rauhoittavien myötä sen paniikin tunteen pois päästä ja pystyi TUNTEMAAN pelkästään rauhallista oloa hammaslääkärissä - ja tätä toistettiin noin 10 kertaa - alkoi paranemisprosessi aidosti.
Olen positiivisella mielellä, että jossain vaiheessa pääsen hammaslääkäriin ilman muruakaan rauhoittavia.
Ja tosiaan sitä altistamista ilman rauhoittavia kokeiltiin melkein 20 vuotta.
Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. Introvertti on hyvä. Miksi kaikkien pitäisi olla ekstroverttejä hölöttäjiä. Ole varma oman temperamenttisi hyvyydestä. Kun olet varma muutkin huomaavat sen.