Lue keskustelun säännöt.
Miksi en onnistu äitinä vaikka olen yrittänyt nämä kaikki?
30.06.2024 |
Olen yrittänyt aivan parhaani ja aivan kaiken minkä keksin, aivan kaiken mitä olen hyvistä kasvatusoppaista lukenut. Olen ollut paljon läsnä lapselle, viettänyt todella paljon yhdessä aikaa, olen lukenut, laulanut, kuunnellut murheet, puhaltanut kaikki pipit, opettanut paljon uusia taitoja, jaksanut hermostumatta jokaöiset heräämiset keskellä yötä, rauhoittanut painajaisten jälkeen, lukenut useita kasvatusoppaita ja ottanut niistä hyviä neuvoja käyttöön, olen sanoittanut tunteita, kuunnellut lapsen mielipiteen oikeastaan aina, pitänyt johdonmukaiset rajat, mutta tarvittaessa ollut valmis kompromisseihin kun niihin on ollut hyvä syy, huonosta käytöksesta laittanut seuraamuksia, olen joka päivä kehunut jostain ja kertonut rakastavani, olen yrittänyt olla mahdollisimman lapsentahtinen opettaen samalla kuitenkin että omaa vuoroa pitää välillä odottaa, olen tehnyt lähes uupumukseen asti kaikkeni ollakseni hyvä äiti. Ulkoiset puitteet olen huolehtinut hyviksi, meillä on säännölliset rytmit, hyvää ruokaa, kotona ei käytetä alkoholia, lapsi saa tulla yöllä viereen jos pelottaa mutta oma sänkykin hänellä on hyvä, leluja ym on sanan verran kuin muillakin, kaikki pitäisi olla kunnossa.
Silti tunnen lähinnä epäonnistuneeni. Lapsi (nyt viisi vuotta) itkee usein ja paljon, on usein tyytymätön, testaa ja testaa rajoja (jotka aina pitävät) loputtomiin, kiukuttelee paljon pienistä asioista. Mitä olen oikein tehnyt väärin? Miksi tämä on näin vaikeaa?
Kommentit (189)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yitätkö liikaa olla täydellinen ja odotat lapsenkin olevan täydellinen? Jotenkin suorittamisen maku jäi suuhun aloituksestasi. Lapsi on ihan hyvä lapsi myös kun kiukuttelee ja itkee, hän ei ole mittari sulle mistään.
En odota lapsen olevan täydellinen. Lapsi saa olla sellainen kuin haluaa ja rakastan häntä sellaisena kuin on. Mutta odotin äitiyden ja lapsiarjen olevan edes hieman helpompaa tai sujuvampaa, jos todella tekee kaikki nuo mitä aloituksessa kuvasin tehneeni. Ap
Kasvatus ei ole mikään tilauslomake tai resepti, että kun teet tämän ja tämän, niin tuloksena on täydellisesti käyttäytyvä lapsi. Ihan samassa perheessäkin on lapsia joilla on aivan erilaiset temperamentit. Odotit äitiyden olevan helpompaa mutta nyt sinun kannattaisi viimeistään tottua siihen, että vanhemmuus ei ole aina helppoa vaan jatkuvasti joutuu miettimään onko tehnyt oikein ja miten kannattaisi toimia jatkossa. Sehän on hyvän vanhemman merkki, että miettii kasvatustaan. Ja silti aina välillä tuntuu, että on tehnyt virheen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on ihan normaalia, että lapsi on välillä tyytymätön ja kiukkuaa! Eihän sun omakaan elämä ole koko ajan mitään iloista hattarapilvillä leijumista. Nyt vähän realismia tuohon mitä itseltäsi ja muilta vaadit.
On normaalia että välillä on tyytymätön ja kiukkuaa. Mutta minusta ei ole normaalia, että yli viisi vuotta joka päivä. Vauvanakin itki paljon ja herkästi. Edelleen tekee niin. En minä hattarapilviä vaadi vaan edes yhden hyvän päivän joskus. Ap
Katso joskus kellosta, kauanko ihan objektiivisesti lapsi itkee tai kiukuttelee vuorokauden aikana. Se on todennäköisesti paljon vähemmän kuin miten asian koet. Vaadit itseltäsi ja lapseltasi liikaa. Kaikki lapset kiukuttelevat ja itkevät, jotkut enemmän kuin toiset. Ei se ole mikään vanhemman epäonnistuminen. Lapsi luottsa sinuun ja uskaltaa osoitt
En odota kiitollisuutta lapselta. Odotan vaikkapa sitä, että edes joskus uloslähtö voisi sujua ilman kiukuttelua ja huutoa siitä, että pitääkö pukea itse vaatteet (osaa siis sen hyvin kyllä, on osannut jo kauan). Ap
Saattaa lapsellasi olla erityisherkkkyyttä tai nepsyhaasteita. Itselläni on useampi lapsi, joilla osalla näitä, ja ovat kyllä olleet haasteellisempia kasvatettavia.
Älä tosiaan tavoittele hyvää päivää, hyvät hetket riittää. Edes isommilla lapsilla hyvä tunnetila ei kestä koko päivää.
Isän kanssa on nyt keskusteltava vakavasti. Lapsi tarvitsee enemmän isäänsä ja sinä kumppania, jonka kanssa löydätte parhaat tavat saada arki sujumaan ja hermot kestämään. Nyt olet uupumuksen tiellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hääräät liikaa lapsen ympärillä. Mieti, jos joku olisi jatkuvasti kuulostelmassa sun tunteita, sanoittamassa, valmiina syöksymään avuksi ja jatkuvassa valmiustilassa. Vähemmästäkin stressaantuu, lapsi kyllä vaistoaa tuollaisen.
En häärää. Lapsi häärää minun ympärillä ja oikein vaatimalla yrittää vaatia tauotonta huomiotani kaikkeen ja koko ajan. Itse yritän häntä lempeästi kannustaa vähän suurempaan itsenäisyyteen. Toki silti joka päivä annan ja haluan antaa hänelle huomiota ja yhteistä aikaa. Mutta haluan myös tehdä välillä omia asioita, vaikka olisin kaksin lapsen kanssa kotona, ja haluan, että lapsi suostuisi jostain selviämään ja vähän ilman minua. Lapsi ei sitä halua. Ap
Lapset, kuten aikuisetkin, on vaihtelevia intensiivisyydessään. Kokemukseni mukaan sitä ei pysty muuttamaan.
Ainoa ehkä, jos lapselle löytyy joku intohimo, mihin haluaa uppoutua täysin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on ihan normaalia, että lapsi on välillä tyytymätön ja kiukkuaa! Eihän sun omakaan elämä ole koko ajan mitään iloista hattarapilvillä leijumista. Nyt vähän realismia tuohon mitä itseltäsi ja muilta vaadit.
On normaalia että välillä on tyytymätön ja kiukkuaa. Mutta minusta ei ole normaalia, että yli viisi vuotta joka päivä. Vauvanakin itki paljon ja herkästi. Edelleen tekee niin. En minä hattarapilviä vaadi vaan edes yhden hyvän päivän joskus. Ap
Katso joskus kellosta, kauanko ihan objektiivisesti lapsi itkee tai kiukuttelee vuorokauden aikana. Se on todennäköisesti paljon vähemmän kuin miten asian koet. Vaadit itseltäsi ja lapseltasi liikaa. Kaikki lapset kiukuttelevat ja itkevät, jotkut enemmän kuin toiset. Ei se ole mikään vanhemman epäo
Eli uloslähdössä on siis toistuvasti ongelmia. Tästä voi päätellä, että uloslähtötilanteessa on jotain, mikä stressaa/häiritsee/ahdistaa lasta. Se on hyvin normaalia, uloslähtö on siirtymätilanne ja ne ovat usein lapsille vaikeita, niitä voi onneksi myös helpottaa kuten joku jo aiemmin vinkkasikin. Osaako lapsesi puhua, ja jos osaa, niin voisitko esim. kysyä häneltä itseltään, että mikä siinä uloslähdössä mättää, miksi on paha mieli?
Onko muissa tilanteissa samanlaisia ongelmia kuin uloslähtötilanteissa? Jos on, niin onko niillä tilanteilla jotain yhteistä uloslähtötilanteiden kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulee mieleen, että lapsi on se ongelma; lapsen itku ja tarvitsevuus. Ap:n omat tarpeet, niitä ei kumppani eikä kukaan kuuntele. Lisäksi taustalla voi ollakin pettymys siihen kumppanin toimintaan, mutta sitä ei nähdä ongelmana. Kun itselläni oli lapsia ja yrittäjä-mies, niin minun mittani loppui sen isän suhteen, koska työ, työ ja työ. Otin eron ja ajan myötä oli helpompaa yksin niiden lasten kanssa, kun ei turhaan odottanut sitä työn sankaria osallistumaan ja kokenut jatkuvia pettymyksiä. Ystävät pitivät minua "hulluna", kun otin eron ilman omaa työpaikkaakaan. Kaikki järjestyi ja elämä muuttui paljon paremmaksi ja lapsillekin oli rauhaisampi ilmapiiri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei lasta voi eikä pidä yrittääkään muuttaa itseä miellyttäväksi, joka ei itke tai itkee vain vähän, joka ei kokeile rajoja jne.
Siinä on väärä tavoite.
Kaikki lapset saa kokeilla rajoja ja itkeä. Vanhemman tehtävä on jaksaa siitä huolimatta pitää niitä rajoja ja opastaa kärsivällisesti aina uudestaan.
Lapselle kuuluu kasvaa oma tahto. Se on edellytys terveelle lapselle.
Kyllä tottakai näin. Enkä minä haluakaan sitä, että lapsi ei kokeilisi rajoja tai itkisi. Päinvastoin olen tyytyväinen, että hän uskaltaa kyseenalaistaa asioita. Ei tässä siitä ole kyse ollenkaan. Vaan siitä, että meidän arki on jotenkin mahdottoman hankalaa ja raskasta, ja syytän siitä itseäni, sitä, että olen kai sitten epäonnistunut äitinä kun en vain saa lapsiarkea sujumaan hyvin. Ap
Se mahdottoman raskas tunne saattaa olla myös ihan vaan sitä, että olet niin paljon yksin lapsen kanssa. Kerroit, että naapurustossa ei ole saman ikäisiä lapsia, sukulaisia ei ole lähellä, isä ei osallistu. Sain kuvan yksinäisestä äidistä ja lapsesta, jotka viettävät aivan liian paljon aikaa kahdestaan ilman tukiverkkoja. Äiti suorittaa yksin kasvatustehtävää ja uupuu kun ei ole vertaiatukea eikä tukea arjessa. Mieti ap miten saisit lisää ihan arkisia kontakteja, itsellesi vapaa-aikaa ja laita se mies nyt herran tähden ottamaan oma osuutensa lapsen arjessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, minä ymmärrän sinua ja kuvauksesi hankalasta arjesta on kuin kynästäni. Meille syyksi selvisi autismin kirjo, tosin vasta monen monta vuotta myöhemmin mutta olisi auttanut paljon jos olisin tietänyt aiemmin. Syytin myös itseäni huonosta äitiydestä (ennen diagnoosia) kun kaikki tuntui olevan niin vaikeaa ja mikään ei oikein sujunut.
vaikka inhoan nettidiagnooseja niin tutustu autismiin, jos ei muuten niin saat työkaluja siirtymätilanteisiin, vaatteiden pukemiseen, ruokailuun jne. Olet hyvä äiti, usko se
Jätät kertomatta, onko siinä perheessä isä läsnä, vai oletko yksinhuoltaja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa vähän siltä, että teet kaikkea ulkoa ohjautuen ns. oikein. Mutta käytätkö omaa luovuutta, kuunteletko tilanteita, oletko tutustunut lapseesi? Löysäisit vähän tuosta jatkuvasta suorittamisesta. Ehkä lasta ärsyttää olla kokoajan suorittamisesi kohteena.
Olen viettänyt lapseni kanssa niin paljon aikaa ja ollut hänelle niin paljon läsnä, että tunnen lapseni erittäin hyvin, kehtaan jopa sanoa että paremmin kuin moni tuntee oman lapsensa. Ja nimenomaan omaa luovuuttani käytän ja kuuntelen tilanteita, en ole mikään jäykkä kävelevä kasvatusopas. Pyrin siihen, että arki on rentoa ja aika vapaata, en ole suorituskeskeinen ollenkaan. Kiinnostaisi tietää mikä kirjoittamissani asioissa saa tulkitsemaan, että olisin suorittaja. Ap
Tuosta, että kokoajan tarkkailet lastasi ja hänen reaktioitaan ja pyrit vastaamaan niihin, tulee vaikutelma, että hän on kokoajan kontrollisi, analyysisi ja toimenpiteidesi kohteena. Jos teillä olisi useampia lapsia, et yksinkertaisesti ehtisi kiinnittää alituisesti kaikkea huomiotasi yhteen lapseen. Kannattaisi päästää irti ja antaa lapselle enemmän tilaa. Varmaan häntä ärsyttää kun tarkkailet häntä niin paljon.
Jonkinlaista autismin kirjoa, erityisherkkyttä tms taustalla ehkä. Sujuuko päiväkodissa leikit toisten kanssa?
Toisaalta, jos ei mitään oppimisen vaikeutta niin koulussa saattaa hyvinkin viihtyä ja rauhoittua myös kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, minä ymmärrän sinua ja kuvauksesi hankalasta arjesta on kuin kynästäni. Meille syyksi selvisi autismin kirjo, tosin vasta monen monta vuotta myöhemmin mutta olisi auttanut paljon jos olisin tietänyt aiemmin. Syytin myös itseäni huonosta äitiydestä (ennen diagnoosia) kun kaikki tuntui olevan niin vaikeaa ja mikään ei oikein sujunut.
vaikka inhoan nettidiagnooseja niin tutustu autismiin, jos ei muuten niin saat työkaluja siirtymätilanteisiin, vaatteiden pukemiseen, ruokailuun jne. Olet hyvä äiti, usko se
Ap voisi samalla katsoa, olisiko kyseisestä diagnoosista apua myös hänelle itselleen. Tämä pilkuntarkka "hyvän vanhemman ohjeiston" noudattaminen ja "EIEIEIEI"-inttäminen vastauksena kaikkeen kyseenalaistamiseen saa tutkan värähtämään.
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen, että lapsi on se ongelma; lapsen itku ja tarvitsevuus. Ap:n omat tarpeet, niitä ei kumppani eikä kukaan kuuntele. Lisäksi taustalla voi ollakin pettymys siihen kumppanin toimintaan, mutta sitä ei nähdä ongelmana. Kun itselläni oli lapsia ja yrittäjä-mies, niin minun mittani loppui sen isän suhteen, koska työ, työ ja työ. Otin eron ja ajan myötä oli helpompaa yksin niiden lasten kanssa, kun ei turhaan odottanut sitä työn sankaria osallistumaan ja kokenut jatkuvia pettymyksiä. Ystävät pitivät minua "hulluna", kun otin eron ilman omaa työpaikkaakaan. Kaikki järjestyi ja elämä muuttui paljon paremmaksi ja lapsillekin oli rauhaisampi ilmapiiri.
Joo olen kyllä ihan yksin näiden asioiden kanssa. Suku asuu kaukana. Mies sulkeutui kun lapsi syntyi eikä miehen kanssa voi hänen sulkeutuneisuuden vuoksi puhua vanhemmuudesta oikein ollenkaan, tai voi hänelle puhua mutta ei hän vastaa oikein mitään. Minulla on kyllä ystäviä, mutta he kaikki on lapsettomia, joten osin eivät halua puhua vanhemmuudesta ja lapsista, osin eivät ymmärrä vanhemmuutta. Joku ehdotti neuvolaa. Sieltä en ole saanut apua, heillä on kova kiire työssään ja se näkyy, aikoja on vaikea saada ja kun saa ajan niin vastassa on aina uusi työntekijä, yleensä vastavalmistunut, joka kyllä kuuntelee mitä sanon muttei vastaa oikein mitään. Perheneuvola on täällä niin ruuhkautunut, ettei sinne saa aikaa jos ei ole isoja ongelmia. Tällaiseen olenko epäonnistunut pohdintaan sinne ei saa aikaa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jätät kertomatta, onko siinä perheessä isä läsnä, vai oletko yksinhuoltaja?
En ole jättänyt kertomatta vaan pariinkin kertaan olen täällä kertonut, että meillä on ydinperhe, mutta mies on päättänyt vetäytyä etäälle uransa pariin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, minä ymmärrän sinua ja kuvauksesi hankalasta arjesta on kuin kynästäni. Meille syyksi selvisi autismin kirjo, tosin vasta monen monta vuotta myöhemmin mutta olisi auttanut paljon jos olisin tietänyt aiemmin. Syytin myös itseäni huonosta äitiydestä (ennen diagnoosia) kun kaikki tuntui olevan niin vaikeaa ja mikään ei oikein sujunut.
vaikka inhoan nettidiagnooseja niin tutustu autismiin, jos ei muuten niin saat työkaluja siirtymätilanteisiin, vaatteiden pukemiseen, ruokailuun jne. Olet hyvä äiti, usko se
Ap voisi samalla katsoa, olisiko kyseisestä diagnoosista apua myös hänelle itselleen. Tämä pilkuntarkka "hyvän vanhemman ohjeiston" noudattaminen ja "EIEIEIEI"-inttäminen vastauksena kaikkeen kyseenalaistamiseen saa tutkan värähtämään.
Olen kyllä lueskellut autismista. En tunnista kuvauksista itseäni enkä mielestäni lastanikaan. Lapsellani on kyllä piirteitä joistain aistiyliherkkyyksistä ja hän taitaa olla introvertti, on älykäs ja taitava oppimaan. On vuorovaikutuksessa hyvin läsnä ollut aina ja itse aina aktiivisesti hakeutunut vuorovaikutuseen, mielestäni se ei sovi autismiin. Tuo jota kutsut eieiei-inttämiseksi johtuu siitä, että olen uupunut ja siksi sietokykyni on matala, ja koen, että moni kommentoija ei täällä ymmärrä mitä yritän kuvata ja mitä yritän kysyä. Onneksi osa kommentoijista on ymmärtänyt mitä tarkoitan, kiitos heille siitä. Ap
Miksi on vaikeaa, kysyy ap. No esim. siksi, ettei toinen vanhempi osallistu ja täyttää vain omia tarpeitaan. Äiti ja lapsi voivat huonosti. Yllätys?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, minä ymmärrän sinua ja kuvauksesi hankalasta arjesta on kuin kynästäni. Meille syyksi selvisi autismin kirjo, tosin vasta monen monta vuotta myöhemmin mutta olisi auttanut paljon jos olisin tietänyt aiemmin. Syytin myös itseäni huonosta äitiydestä (ennen diagnoosia) kun kaikki tuntui olevan niin vaikeaa ja mikään ei oikein sujunut.
vaikka inhoan nettidiagnooseja niin tutustu autismiin, jos ei muuten niin saat työkaluja siirtymätilanteisiin, vaatteiden pukemiseen, ruokailuun jne. Olet hyvä äiti, usko se
Ap voisi samalla katsoa, olisiko kyseisestä diagnoosista apua myös hänelle itselleen. Tämä pilkuntarkka "hyvän vanhemman ohjeiston" noudattaminen ja "EIEIEIEI"-inttäminen vastauksena kaikkeen kyseenalaistamiseen saa tutkan värähtämään.
Olen kyllä lueskellut autismista. En tunnista kuv
Olisiko ehkä fiksumpaa antaa ammattilaisten tehdä tämä, eikä poissulkea aika merkittävää diagnoosia oman pikku lueskelun pohjalta?
Jos huolettaa lapsen tilanne, kysy näkemyksiä ja apuja päiväkodista, kasvatusneuvolasta, lääkäristä, yms.
Myös pieni lapsi voi tuntea ahdistusta, kipuja, jne.
Uskon, että sinä et olisi voinut toimia äitinä paremmin kuin olet jo toiminut.
Samalla kasvatuksella minulla oli kaksi täysin eriluonteista lasta.
Taitaa lapsen isä olla se autisti kun sulkeutua ja vetäytyi vauvan tultua.
Yksi konkreettinen ohje: meillä lapselle siirtymät oli vaikeita, niissä tuli usein raivarit ja tai itku. Tein hänelle keittiön seinälle sarjakuvan aamurutiineista -> 2/3 aamun siirtymäongelmista poistui
Toinen ohje: kuulostele voisiko lapsella olla aistiyliherkkyyttä? Reagoiko hän itkulla hälyyn, kirkkaisiin valoihin, ruuan tekstuuriin, vaatteiden materiaaleihin? Jos, niin pehmennä, himmennä jne. Itselläni on tuntoyliherkkyys ja se on todella raskasta stressaantuneena, stressi menee aivan ylikierroksille supernopeasti esim. pistelevästä kaulaliinasta.