Lue keskustelun säännöt.
Miksi en onnistu äitinä vaikka olen yrittänyt nämä kaikki?
30.06.2024 |
Olen yrittänyt aivan parhaani ja aivan kaiken minkä keksin, aivan kaiken mitä olen hyvistä kasvatusoppaista lukenut. Olen ollut paljon läsnä lapselle, viettänyt todella paljon yhdessä aikaa, olen lukenut, laulanut, kuunnellut murheet, puhaltanut kaikki pipit, opettanut paljon uusia taitoja, jaksanut hermostumatta jokaöiset heräämiset keskellä yötä, rauhoittanut painajaisten jälkeen, lukenut useita kasvatusoppaita ja ottanut niistä hyviä neuvoja käyttöön, olen sanoittanut tunteita, kuunnellut lapsen mielipiteen oikeastaan aina, pitänyt johdonmukaiset rajat, mutta tarvittaessa ollut valmis kompromisseihin kun niihin on ollut hyvä syy, huonosta käytöksesta laittanut seuraamuksia, olen joka päivä kehunut jostain ja kertonut rakastavani, olen yrittänyt olla mahdollisimman lapsentahtinen opettaen samalla kuitenkin että omaa vuoroa pitää välillä odottaa, olen tehnyt lähes uupumukseen asti kaikkeni ollakseni hyvä äiti. Ulkoiset puitteet olen huolehtinut hyviksi, meillä on säännölliset rytmit, hyvää ruokaa, kotona ei käytetä alkoholia, lapsi saa tulla yöllä viereen jos pelottaa mutta oma sänkykin hänellä on hyvä, leluja ym on sanan verran kuin muillakin, kaikki pitäisi olla kunnossa.
Silti tunnen lähinnä epäonnistuneeni. Lapsi (nyt viisi vuotta) itkee usein ja paljon, on usein tyytymätön, testaa ja testaa rajoja (jotka aina pitävät) loputtomiin, kiukuttelee paljon pienistä asioista. Mitä olen oikein tehnyt väärin? Miksi tämä on näin vaikeaa?
Kommentit (189)
Vierailija kirjoitti:
Onko teidän kummankaan vanhemman suvussa nepsy-piirteisyyttä? On periytyvää.
Aikuisten keskuudessa nepsyt ovat todella harvinaisia. Johtuu siitä, että jopa vielä 2000-luvun alkupuolella huonosti käyttäytyviä lapsia pidettiin kurittomina eikä nepsypiirteisinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo mitä mainitsit kaupungilla riehumisesta kiinnitti huomioni. On nimittäin aivan normaalia vielä 3 veeltä, mutta ei enää 5v. Arvelen, että teillä on jotain haastetta lapsella.
Kysyit itkeekö muiden 5v:t joka päivä. Mulla on vasta 4v täyttänyt, mutta joo, itkee se joka päivä melkeimpä. Mökillä oli serkkujen kanssa useita päiviä ilman kiukuttelua/itkua, mutta kotona omien vanhempien kanssa, joka päivä tulee ainakin yksi harmitus. En pidä sitä kuitenkaan huonona asiana.
Iso ongelma on se, että aloittajalla on vain yksi lapsi. Ei ole syntynyt käsitystä siitä, että lapsi ei ole täysin muokattava kasvatuksellisesti. Lapsessa on oma sisäinen suunnitelma, joka lopulta toteutuu. Lapsi tulee siksi, mikä on. Osaa lapsista ymmärtää hyvin ja osaan suhde jää jännitteisemmäksi. Lapselta ei koskaan pidä odottaa kiitollisuutta hyvästä kasvatuksesta. Riittää, kun on kyllin hyvä äiti noin keskimäärin. T. Suurperheen kasvattanut mummi
Vierailija kirjoitti:
Tuo mitä mainitsit kaupungilla riehumisesta kiinnitti huomioni. On nimittäin aivan normaalia vielä 3 veeltä, mutta ei enää 5v. Arvelen, että teillä on jotain haastetta lapsella.
Ei ole harvinaista, että ala-asteikäisetkin riehuvat kaupungilla.
Vierailija kirjoitti:
Aloitus voisi olla minun kirjoittamani, kuinka olen toiminut. Kaikkeen tyytymätön lapseni on 11v tyttö.
Mietin myös päivittäin, mikä tässä meni pieleen, että lapsi on noin pahantuulinen ja synkkä. ;(
Ehkä sen lapsen perusluonne on sellainen. Ehkä sinun pitäisi hyväksyä lapsesi sellaisena kuin hän on eikä asettaa odotuksia sen mukaan mikä sinulle itsellesi olisi mieleistä ja mukavaa.
Jos osoitat lapsellesi että hän on väärän lainen, teet todella suurta vahinkoa hänelle. Kun lapsi saa käsityksen että ei kelpaa, se rikkoo itseluottamuksen ja kasvattaa lasta uskomaan että on huono eikä kelpaa. Niinhän valtavan suuri osa suomalaisista on kasvatettu uskomaan, ja siitä sittten johtuu kansan valtavan huono itsetunto ja jopa itse inho.
Verrataan itseä muihin ja tallataan itseä maan rakoon. Uskotaan vakaasti ettei kelvata, ollaan huonoja.
Jos lapsi oikeasti on pahantuulinen ja synkkä, pyri kuitenkin tuomaan aina esiin valoisat puolet ja se mikä on hyvin. Älä ainakaan arvostele ja moiti.
Kun ei tiedä elämäntilannettanne, sinun luonnettasi ja tapaasi suhtautua asioihin ja elämään on mahdoton sanoa mitään. Oletko itse aurinkoinen ja positiivinen? Vai oletko juuri heitä jotka näkevät vain sen nurjan puolen, harmaata ja synkkää? Kun ei tilannetta todellakaan tiedä, ei osaa sanoa muuta.
Jokainen lapsi ansitsee tulla nähdyksi, rakastetuksi ja hyväksytyksi juuri sellaisen kuin on. Lasta ei saa rikkoa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP oliko näistä missään sitä ajatusta mikä toisi apua tilanteeseenne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo mitä mainitsit kaupungilla riehumisesta kiinnitti huomioni. On nimittäin aivan normaalia vielä 3 veeltä, mutta ei enää 5v. Arvelen, että teillä on jotain haastetta lapsella.
Ei ole harvinaista, että ala-asteikäisetkin riehuvat kaupungilla.
Riippuu hieman mitä tuolla tarkoitetaan. Joo, ala-asteikäiset saatta uhota kavereiden kanssa ja 'riehua' siinä seurassa, mutta ei ole enää normaalin rajoissa jos ala-asteikäinen 'sekoaa' väkijoukossa omien vanhempien kanssa ja alkaa riehua.
Onko teidän kummankaan vanhemman suvussa nepsy-piirteisyyttä? On periytyvää.