Miksi en onnistu äitinä vaikka olen yrittänyt nämä kaikki?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, minä ymmärrän sinua ja kuvauksesi hankalasta arjesta on kuin kynästäni. Meille syyksi selvisi autismin kirjo, tosin vasta monen monta vuotta myöhemmin mutta olisi auttanut paljon jos olisin tietänyt aiemmin. Syytin myös itseäni huonosta äitiydestä (ennen diagnoosia) kun kaikki tuntui olevan niin vaikeaa ja mikään ei oikein sujunut.

vaikka inhoan nettidiagnooseja niin tutustu autismiin, jos ei muuten niin saat työkaluja siirtymätilanteisiin, vaatteiden pukemiseen, ruokailuun jne. Olet hyvä äiti, usko se

Ap voisi samalla katsoa, olisiko kyseisestä diagnoosista apua myös hänelle itselleen. Tämä pilkuntarkka "hyvän vanhemman ohjeiston" noudattaminen ja "EIEIEIEI"-inttäminen vastauksena kaikkeen kyseenalaistamiseen saa tutkan värähtämään. 

Olen kyllä lueskellut autismista. En tunnista kuv

Kaikki autistit eivät ole sellaisia tyypillisiä autisteja. Esimerkiksi kaverini sai autismidiagnoosin, enkä olisi sitä kyllä ikinä arvannut, vaikka olen lukenut paljon autisteista.

Seurailen asiaa autismin suhteen. Tietenkin jos jossain joku asiaa epäilee niin tutkitaan. Vielä ei ole epäillyt. Ja olen käsittänyt, että täällä ei tutkitakaan ennen kouluikää. Ap

Vierailija kirjoitti:

Taitaa lapsen isä olla se autisti kun sulkeutua ja vetäytyi vauvan tultua.

Autismi ei ole synonyymi vastuuttomalle gusibäälle.

Mielestäni lapselle kannattaa ihan suoraan sanoa mitä häneltä odottaa.  Esim. se, kun kiukuttelee aina ulos lähtiessä tuntuu minusta raskaalta ja on epämiellyttävää lähteä ulos. Minun mielestä tuosta lähtökiukuttelusta pitäisi päästä eroon. Jotakin tällaista, ihan suoraan, eikä mitään harhauttavia temppuja, joilla yrität ohjata lapsen huomiota muualle. 

Sama juttu lapseni jatkuvan huomiohakuisuuden kanssa. Puhu suoraan asiasta, sen seurauksista ja siitä miltä se tuntuu. Sekä siitä, että tarvitset omaa rauhaa ja mitä se konkreettisesti tarkoittaa. Tavoitteena siis on, että teillä molemmilla olisi parempi olla yhdessä. Kumpikin huomioi omalla tavallaan toisiaan. Tämän kaiken voi mielestäni puhua rehellisesti. Oma juttunsa vielä on saada miehesikin osallistumaan. 

Jos ap menee neuvolaan ym. puhumaan ja isän osallistumattomuus nousee esiin isoimpana ongelmana, niin mitä ap tekee? Lähtisikö isä edes sinne neuvolaan? Toivottavasti ei tuon kaiken takia lapselle lätkäistä jotain diagnoosia ja problem solved.

Vierailija kirjoitti:

Jos ap menee neuvolaan ym. puhumaan ja isän osallistumattomuus nousee esiin isoimpana ongelmana, niin mitä ap tekee? Lähtisikö isä edes sinne neuvolaan? Toivottavasti ei tuon kaiken takia lapselle lätkäistä jotain diagnoosia ja problem solved.

Olen puhunut neuvolassa siitä, että isä ei osallistu. He eivät sano siihen mitään. Tai enintään, että tsemppiä. Ja että kyllä isän pitäisi osallistua. No niinpä, niin pitäisi. Mutta kun ei. Isä ei lähde mukaan neuvolaan. Ei myöskään mihinkään pariterapiaan mitä olen ehdottanut. Ap

Vierailija kirjoitti:

Seurailen asiaa autismin suhteen. Tietenkin jos jossain joku asiaa epäilee niin tutkitaan. Vielä ei ole epäillyt. Ja olen käsittänyt, että täällä ei tutkitakaan ennen kouluikää. Ap

Sinä olet tuonut esille, että arki on kohtuuttoman raskasta. Uloslähtö on lapselle vaikeaa ja hänellä on epätavallisen usein kurja olla. NÄMÄ OVAT KAIKKI SYITÄ VIEDÄ LAPSI ASIANTUNTIJAN TUTKITTAVAKSI. Ne syyt, joiden mukaan SINÄ et usko lapsesi olevan autistinen, eivät OIKEASTI ole autismin poissulkukriteereitä. Tutkittavaksi viemisen tarkoitus ei ole saada lapselle mitään kaiken selittävää diagnoosia joka korjaa kaikki ongelmat kuin sormia napsauttamalla, vaan sen tarkoitus on selvittää, onko lapsella tarvetta johonkin sellaiseen apuun ja tukeen, jota sinä et olisi ilman diagnoosia osannut hänelle tarjota.

Ja tulee diagnoosia tai ei, sinä tarvitset turvaverkkoja. Siinä sinulle se konkreettinen ohje, jota täältä meiltä vaadit.

1) Suurin virheesi on, että olet lukenut kasvatusoppaita. Kasvatusoppaat valehtelevat, että hyvin menee, jos noudattaa niitä.

2) Toiseksi suurin on tiukkuutesi rajoissa.

3) Kolmanneksi suurimman mainitset itse: "...huonosta käytöksestä laittanut seuraamuksia..."  Huono käytös ei johdu lapsen harkinnasta, vaan sisäisestä pakosta. Jos asetat negatiivisia seuraamuksia, asetat hänet vain kahden PAKON väliin. Siitä ei hyvä seuraa. Lapsen kannalta se on rääkkäämistä.

Vaikka kuinka hyvin kasvattaisi, on varauduttava siihen, että lapsi on vaikea ja äiti rääkkääntyy. Sitä EI VOI MUUTTAA.

Minulla oli samanlainen tunne kun olin pienten lasten äiti. Lopulta selvisi että itkuisella lapsella on useita neurokirjon juttuja. Ne näkyivät jo silloin vauvana, mutta syytin aina vain itseäni. Älä sinä syyttele itseäsi, myöhemmin voi löytyä selkeä syy. 

Voimia paljon. Pyydä apua, älä jää yksin. Lastenhoito on muutenkin rankkaa. 

No siinäpä niitä kommentteja on tullut ja neuvojakin. Kutsukaa kavereita kotiin leikkimään. Ja kenties vanhemmat mukaan. Sitten voisi liittyä johonkin oma-apuryhmään: työnarkomaanien ja vastuun välttelijöiden läheiset ry.

Se on joko hyväksyttävä tuo perhedynamiikka tai muutettava sitä, mutta se ei ap:n kommenteissa ole vaihtoehto. Ei ole myöskään yhteiskunnan tehtävä korvata lusmuilevan isän/puolison tarvetta jollain tukipalvelulla. Tosiasioiden edessä sitä luovuutta voisi kehitellä ajattelussakin ratkaisujen lisäksi. 



Onko self-helpiä, kuinka toimia tuollaisen isän ja puolison kanssa? Tarvetta olisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ap menee neuvolaan ym. puhumaan ja isän osallistumattomuus nousee esiin isoimpana ongelmana, niin mitä ap tekee? Lähtisikö isä edes sinne neuvolaan? Toivottavasti ei tuon kaiken takia lapselle lätkäistä jotain diagnoosia ja problem solved.

Olen puhunut neuvolassa siitä, että isä ei osallistu. He eivät sano siihen mitään. Tai enintään, että tsemppiä. Ja että kyllä isän pitäisi osallistua. No niinpä, niin pitäisi. Mutta kun ei. Isä ei lähde mukaan neuvolaan. Ei myöskään mihinkään pariterapiaan mitä olen ehdottanut. Ap

Sinä ja lapsesi elätte sietämättömässä tilanteessa. Sinä olet päätynyt omaan tilanteeseesi omien valintojesi seurauksena, mikä on ikävää. Lapsesi on päätynyt omaan tilanteeseensa siksi, koska te pakotitte hänet syntymään siihen, ja se on anteeksiantamatonta. Nyt on se hetki, kun sinun pitää ymmärtää ja osata TEHDÄ asialle jotain, koska lapsellasi tulee olemaan edessään monta pitkää, kurjuuden täyteistä vuotta, jotka toinen toisensa jälkeen rikkovat hänen sieluaan aina enemmän ja enemmän, ennen kuin hän tulee olemaan tarpeeksi vanha päästäkseen pakoon.

Ensin, te tarvitsette turvaverkkoja. Isä ei suostu turvaverkoksi? Sitten hankkiudut isästä eroon ja etsit tilalle jonkun muun ihmissuhteen, joka suostuu turvaverkoksi. Muutat lähemmäs sukulaisia, liityt johonkin vanhempien tukirinkiin tai perustat sellaisen, etsit lapselle hoitajan jonka kanssa jakaa vastuuta niin että saat itse levätä, teet vaikka lastensuojeluilmoituksen omasta lapsestasi siksi koska hänellä ei ole elämässään tarpeeksi jaksavia aikuisia. Ihan sama, miten sen teet, mutta kun et itse jaksa, niin sitten on löydettävä joku toinen hoitamaan osa työtaakastasi. Teidän tilanteenne ei tule muuttumaan miksikään pelkällä ihmettelyllä, että "ohhoh kun en jaksa".

Toiseksi, lapsi on vietävä lääkäriin. Jos lapsella on jatkuvasti paha olla niin, että se häiritsee normaalia arkea, niin on lapsen laiminlyöntiä jättää selvittämättä, mistä se johtuu. Se voi johtua jostain lääketieteellisesti todettavasta ongelmasta, ja sellaiset ongelmat voidaan poissulkea ainoastaan terveydenhuollossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, minä ymmärrän sinua ja kuvauksesi hankalasta arjesta on kuin kynästäni. Meille syyksi selvisi autismin kirjo, tosin vasta monen monta vuotta myöhemmin mutta olisi auttanut paljon jos olisin tietänyt aiemmin. Syytin myös itseäni huonosta äitiydestä (ennen diagnoosia) kun kaikki tuntui olevan niin vaikeaa ja mikään ei oikein sujunut.

vaikka inhoan nettidiagnooseja niin tutustu autismiin, jos ei muuten niin saat työkaluja siirtymätilanteisiin, vaatteiden pukemiseen, ruokailuun jne. Olet hyvä äiti, usko se

Ap voisi samalla katsoa, olisiko kyseisestä diagnoosista apua myös hänelle itselleen. Tämä pilkuntarkka "hyvän vanhemman ohjeiston" noudattaminen ja "EIEIEIEI"-inttäminen vastauksena kaikkeen kyseenalaistamiseen saa tutkan värähtämään. 

Olen kyllä lueskellut autismista. En tunnista kuv

Ihan niin kuin meillä - neuvolassa ja kouluterveydessä sanottiin vuosia että ei ole kyse autismista koska kehittyy ikätasoisesti ja pärjää koulussa (on myös tosi älykäs). Tarkoitus ei olekaan että ryntäisit lapsen kanssa tutkimukseen vaan tutustu työkaluihin mitä autistilapsen arjen helpottamiseen käytetään. Ne saattaa auttaa teitä. Itse ainakin koen että jos olisin tiennyt ja osannut käyttää niitä niin osa arjen hankaluudesta olisi lievittynyt. Muuten, osa autisteisra ottaa hyvin kontaktia ihmisiin ja osa ei - siksi kyse on kirjosta. Keypoint onkin kuormistus joka purkautuu eri tavoin ja se tekee erityisesti lapsen arjesta hankalaa vielä kun hän ei itse pysty säätelemään sitä. Siksi kiukkuilu, huuto, itku, jne.

ja joku tulee paasaamaan kurista ja rajoista; se on aivan turhaa. Ap, uskon että tunnet lapsesi ja olet hyvä äiti

Itse koen valtavaa epäonnistumista siinä, että asumme kaukana palveluista eikä taaperolle ole kavereita tällä hetkellä. Aina, jos lähdettäisiin ajamaan muskareihin tms., niin matkan takia nukahtaa, itää herättää/herää kiukkuisena ja on loppupäivä ja yöunet pilalla, kun sitten tietysti kotiin tullessa nukahtaa autoon myös. :/ kerran kuussa näkee sukulaislapsia, jotka asuvat parin tunnin ajomatkan päässä, että ei ihan ole meidän vanhempien seurassa vain. Välillä kyllä lähdetään puistoon yms. varsinkin jos sattuu vaikka kauppareissulla heräämään, mutta eipä siellä puistossa ketään yleensä silloin ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ap menee neuvolaan ym. puhumaan ja isän osallistumattomuus nousee esiin isoimpana ongelmana, niin mitä ap tekee? Lähtisikö isä edes sinne neuvolaan? Toivottavasti ei tuon kaiken takia lapselle lätkäistä jotain diagnoosia ja problem solved.

Olen puhunut neuvolassa siitä, että isä ei osallistu. He eivät sano siihen mitään. Tai enintään, että tsemppiä. Ja että kyllä isän pitäisi osallistua. No niinpä, niin pitäisi. Mutta kun ei. Isä ei lähde mukaan neuvolaan. Ei myöskään mihinkään pariterapiaan mitä olen ehdottanut. Ap

Sinä ja lapsesi elätte sietämättömässä tilanteessa. Sinä olet päätynyt omaan tilanteeseesi omien valintojesi seurauksena, mikä on ikävää. Lapsesi on päätynyt omaan tilanteeseensa siksi, koska te pakotitte hänet syntymään siihen, ja se on anteeksiantamatonta. Nyt on

Meilläkin kysyttiin lapsen 1v. neuvolassa, että mites tuore isä jaksanut tämän ekan vuoden. Koitti siinä rintaa pörhistellä, mutta kerkesin sanomaan että hyvinhän se jaksaa kun ei ole  vuoden aikana herännyt yhtäkään yötä lapsen takia tai esim. vaihtanut koskaan vaippaa. Valtava riita tuli siitä, kun häntä hävetti kun sanoin sen ääneen ja neuvolan täti sattui vielä ripittimään.

Kuulostat hyvältä äidiltä, "vika" lienee lapsessa jos ei tuota toivottua tulosta.

Jos olisin sinä, ajattelisin hieman itsekkäästi omaakin hauskuutta ja olisin hitusen huonompi äiti

Nykyvanhemmuus ei ole täydellistä jollei sanoituksen lisäksi käytössä ole myös nepsydiagnoosia ja lasuja.

Vanhemmuus on epäonnistumista. Vai väitätkö, että sinun vanhempasi eivät tehneet mitään virheitä? Ja silti sinusta tuli se, mikä tuli.

Sitten, kun/jos lapsesi löytää paikkansa tästä yhteiskunnasta, voit todeta, että teit ainakin jotain oikein.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni lapselle kannattaa ihan suoraan sanoa mitä häneltä odottaa.  Esim. se, kun kiukuttelee aina ulos lähtiessä tuntuu minusta raskaalta ja on epämiellyttävää lähteä ulos. Minun mielestä tuosta lähtökiukuttelusta pitäisi päästä eroon. Jotakin tällaista, ihan suoraan, eikä mitään harhauttavia temppuja, joilla yrität ohjata lapsen huomiota muualle. 

Sama juttu lapseni jatkuvan huomiohakuisuuden kanssa. Puhu suoraan asiasta, sen seurauksista ja siitä miltä se tuntuu. Sekä siitä, että tarvitset omaa rauhaa ja mitä se konkreettisesti tarkoittaa. Tavoitteena siis on, että teillä molemmilla olisi parempi olla yhdessä. Kumpikin huomioi omalla tavallaan toisiaan. Tämän kaiken voi mielestäni puhua rehellisesti. Oma juttunsa vielä on saada miehesikin osallistumaan. 

Juuri oli Hesarissa juttu tuosta, että lasta ei pidä kasvattaa muuttamaan käytöstään siksi, että äidille tulee muuten paha mieli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni lapselle kannattaa ihan suoraan sanoa mitä häneltä odottaa.  Esim. se, kun kiukuttelee aina ulos lähtiessä tuntuu minusta raskaalta ja on epämiellyttävää lähteä ulos. Minun mielestä tuosta lähtökiukuttelusta pitäisi päästä eroon. Jotakin tällaista, ihan suoraan, eikä mitään harhauttavia temppuja, joilla yrität ohjata lapsen huomiota muualle. 

Sama juttu lapseni jatkuvan huomiohakuisuuden kanssa. Puhu suoraan asiasta, sen seurauksista ja siitä miltä se tuntuu. Sekä siitä, että tarvitset omaa rauhaa ja mitä se konkreettisesti tarkoittaa. Tavoitteena siis on, että teillä molemmilla olisi parempi olla yhdessä. Kumpikin huomioi omalla tavallaan toisiaan. Tämän kaiken voi mielestäni puhua rehellisesti. Oma juttunsa vielä on saada miehesikin osallistumaan. 

 

Juuri oli Hesarissa juttu tuosta, että lasta ei pidä kasvattaa muut

" 

Jos lapsi ei vaikkapa halua syödä vanhemman valmistamaa ruokaa, vanhempi tuo esiin, että hänen tunteitaan on nyt loukattu.

OIKEASTAAN kyse ei ole enää siitä, että lapsi kokee vain loukkaavansa vanhemman tunteita, vaan lapsi sisäistää kuvan itsestään kamalana ihmisenä, joka loukkaa vanhemman tunteita, Aunola kuvailee.

Syyllistävän kasvatuksen on huomattu olevan yhteydessä lapsen kielteiseen minäkuvaan sekä masentuneisuus- ja ahdistuneisuustaipumukseen.

Aikuisena syyllistäen kasvatetusta saattaa tulla miellyttäjä, joka on koko ajan tuntosarvet pystyssä. Mitähän tuo toinen ihminen haluaa? Ja miten minä voin sen hänelle antaa?

Pahimmillaan lapsi saattaa päätyä aivan väärälle elämänpolulle. Ihminen, joka ei ole millään tavalla kiinnostunut tekniikasta, päätyy opiskelemaan insinööriksi.

Lapsi ei edes tiedosta omaa identiteettiään, vaan rakentaa identiteettinsä ulkopuolelta tulevien odotusten varaan.

Lapselle voi muodostua myös turvaton kiintymystyyli, joka näkyy aikuisena parisuhteissa voimakkaana epävarmuutena.

Syyllistävää kasvatustaustaa ei ole aina helppoa itse tunnistaa aikuisena. Terapia on Aunolan mukaan yksi mahdollisuus, jossa sen jäljille saatetaan päästä. "  (HS)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni lapselle kannattaa ihan suoraan sanoa mitä häneltä odottaa.  Esim. se, kun kiukuttelee aina ulos lähtiessä tuntuu minusta raskaalta ja on epämiellyttävää lähteä ulos. Minun mielestä tuosta lähtökiukuttelusta pitäisi päästä eroon. Jotakin tällaista, ihan suoraan, eikä mitään harhauttavia temppuja, joilla yrität ohjata lapsen huomiota muualle. 

Sama juttu lapseni jatkuvan huomiohakuisuuden kanssa. Puhu suoraan asiasta, sen seurauksista ja siitä miltä se tuntuu. Sekä siitä, että tarvitset omaa rauhaa ja mitä se konkreettisesti tarkoittaa. Tavoitteena siis on, että teillä molemmilla olisi parempi olla yhdessä. Kumpikin huomioi omalla tavallaan toisiaan. Tämän kaiken voi mielestäni puhua rehellisesti. Oma juttunsa vielä on saada miehesikin osallistumaan. 

 

Juuri oli Hesarissa juttu tuosta, että lasta ei pidä kasvattaa muuttamaan käytöstään siksi, että äidille tulee muuten paha mieli.

Tuo on juuri tuota ajattelua, että hyvällä käytöksellä ja sen oppimisella ei ole merkitystä vaan äidin pitää olla sanoitusautomaatti.