Miksi en onnistu äitinä vaikka olen yrittänyt nämä kaikki?

Älä enää puhu lapselle ja reagoi hänen toiveisiinsa/ vaatimuksiin. Tee kaikki oman pään mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti et ole kuin oma äitini ja yritä lakaista kaikki murheet maton alle tai jotenkin taikaiskusta lopettaa itku välittömästi.  

Lapsen pitää myös antaa tuntea ikäviä tunteita ja käsitellä ne ihan rauhassa, eikä välittömästi yrittää saada lapsi taas iloiseksi 

En ole. Annan itkeä jos itkettää ja käsitellään asiat rauhassa ja paneutuen, ei kiireellä. Iloinen ei tarvitse olla jos oikeasti sitä ole. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rajojen sijasta lapsi tarvitsee kurin. Silloin vältytään jatkuvalta tottelemattomuudelta eli siltä "rajojen testaamiselta". Kuri tarkoittaa sitä, että ei tyydytä vain kieltämään lasta, vaan tarvittaessa pakotetaan lapsi tottelemaan.

Millä tavalla pakotetaan? En ymmärrä. Toki meillä tavallaan pakotetaan vaikka pukemaan sillä tavalla, että jos ei itse pue kun käsketään niin sitten äiti vain ottaa ja pukee, pukematta jättäminen ei ole vaihtoehto. Tai tavallaan pakotetaan lähtemään ulos sillä tavalla, että jos ei suostu lähtemään mukaan ulos kun ollaan lähdössä ja käsketään tulemaan, niin lopulta äiti nappaa kainaloon ja kantaa ulos, lähtemättä jättäminen ei ole vaihtoehto. Mutta on paljon asioita missä ei voi pakottaa. Millä pakotat olemaan hiljaa kun huutaa täysiä kaupassa? Millä pakotat lopettamaan riehumisen kaupungin kaduilla, jossa suhaa pyöriä, potkulautoja, autojakin ja riehuu siellä melkein joka kerta? Jne. Ei pois lähteminen ole vaihtoehto pidemmän päälle. Enkä pidä pakottamista edes hyvänä kasvatustapana, vaan ihan muita kasvatustapoja parempina. Ap

Hyvin tyypillinen ajatusvirhe tapahtuu siinä, kun keskitytään edistämään sellaisia kasvatuskeinoja jotka teoriassa kokee hyviksi sen sijaan, että keskityttäisiin toimiviin kasvatuskeinoihin.

5-vuotias ymmärtää jo hyvin paljon asioiden syitä ja seurauksia. Ei se huuda kaupassa täyttä kurkkua, jos huutamisesta seuraa hänelle kova rangaistus tai jotain muuta voimakkaan epämiellyttävää. Kadulla riehuminen taas loppuu kiinni pitämällä tai valjaita käyttämällä.

Vierailija kirjoitti:

Toisen vanhemman rooli on aina ollut etäinen hänen oman valinnan vuoksi. Olemme kyllä siis ihan ydinperhe, mutta isä on halunnut keskittyä perhettä enemmän työhönsä ja uraansa ja siksi vastuu lapsesta on jäänyt käytännössä minulle. Itse tunnen tästä pettymystä ja myös vähän huijatuksi tulemisen tunnetta, emme nimittäin sopineet asiaa yhdessä, vaan hän vain yksin päätti jättäytyä etäälle, kaikista keskusteluista huolimatta on jatkanut niin. Sukulaisia meillä on, mutta kukaan heistä ei asu lähellä niin eivät juuri osallistu meidän arkeen. Ap 

 

Olen eri kirjoittaja, mutta uskon että meillä kanssa lapsi olisi itkuisempi jos mies ei osallistuisi ollenkaan. Ihan siitä syystä että olisin niin uupunut ja kiukkuinen, joka sitten siirtyisi lapseen  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoa lapsi ja ylianalysoiva vanhempi. Tyypillistä nykyaikaa. Jos lapsia olisi kaksi, et ehtisi mietiskellä edes asiaa.

 

On totta, että olen ihan luonteeltaninin ylianalysoiva. Ja lapsi on tosiaan ainoa lapsi. Alunperin haaveissa oli meillä kaksi lasta, mutta todettiin (tai pääasiassa minä totesin), että vauvavuosi oli niin haastava ja rankka, että toista ei voi enää harkita. Ap

Elämä ei ole täydellistä.

Suorittajaäiti vauhdissa uupumuksen tiellä. Mikä on isän rooli?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti et ole kuin oma äitini ja yritä lakaista kaikki murheet maton alle tai jotenkin taikaiskusta lopettaa itku välittömästi.  

Lapsen pitää myös antaa tuntea ikäviä tunteita ja käsitellä ne ihan rauhassa, eikä välittömästi yrittää saada lapsi taas iloiseksi 

En ole. Annan itkeä jos itkettää ja käsitellään asiat rauhassa ja paneutuen, ei kiireellä. Iloinen ei tarvitse olla jos oikeasti sitä ole. Ap

Entä jos lapsellasi on vaan niin turvallinen olo, ettei näe mitään ongelmaa jos huutaa kaupassa tai näyttää tunteensa ?  

En tiedä onko lapsesi kamala riiviö ja aina surullinen, vai keskitytkö vain huonoihin puoliin?  Lapset tekee asioita, joista aikuiset ei tykkää, mutta niitä nyt vaan täytyy välillä paimentaa. 

Onko lapsesi mielestäsi normaalia villimpi tai herkempi?   Jos ei, ehkä kannattaa vähän löysätä ajatusta siitä että lapsesi pitäisi olla täydellinen.

Vierailija kirjoitti:

Suorittajaäiti vauhdissa uupumuksen tiellä. Mikä on isän rooli?

Yritin tuossa edellä jo kuvata, että vähäinen, koska hän itse valitsi niin. En nyt tiedä sitten, että olenko suorittajaäiti vai en, en ainakaan tunne olevani, muutenkaan elämässä en ole mikään täydellisyyden tavoittelija enkä suorittaja, vaan enemmänkin sujuvan ja helpohkon arjen tavoittelija. Ap

Karmiva aloitus.

"Minä minä minä minä minä olen tehnyt ja osannut ja raatanut ja minä minä minä olen täydellisesti noudattanut jokaista käyttöohjetta millintarkasti, miksi tämä tilaamani tuote ei toimi niin kuin haluan?"

Lapsesi on ihminen. Hänellä on oma elämänsä ja omat tunteensa. Hän on oman tarinansa päähenkilö - ei sivuhahmo sinun tarinassasi. Hänen olemassaolonsa tarkoitus ei ole olla maailmalle esiteltävä todiste siitä, miten sinä olet saanut vanhemmuussuorituksestasi täydet pisteet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti et ole kuin oma äitini ja yritä lakaista kaikki murheet maton alle tai jotenkin taikaiskusta lopettaa itku välittömästi.  

Lapsen pitää myös antaa tuntea ikäviä tunteita ja käsitellä ne ihan rauhassa, eikä välittömästi yrittää saada lapsi taas iloiseksi 

En ole. Annan itkeä jos itkettää ja käsitellään asiat rauhassa ja paneutuen, ei kiireellä. Iloinen ei tarvitse olla jos oikeasti sitä ole. Ap

 

Entä jos lapsellasi on vaan niin turvallinen olo, ettei näe mitään ongelmaa jos huutaa kaupassa tai näyttää tunteensa ?  

En tiedä onko lapsesi kamala riiviö ja aina surullinen, vai keskitytkö vain huonoihin puoliin?  Lapset tekee asioita, joista aikuiset ei tykkää, mutta niitä nyt vaan täytyy välillä paimentaa. 

Mielestäni hänellä on seurassani turvallinen olo näyttää tunteensa. Siinä olen onnistunut kyllä. Ja mielestäni hän on paljon keskimääräistä herkempi, ehkä myös vähän keskimääräistä villimpi. Ap

Vierailija kirjoitti:

Karmiva aloitus.

"Minä minä minä minä minä olen tehnyt ja osannut ja raatanut ja minä minä minä olen täydellisesti noudattanut jokaista käyttöohjetta millintarkasti, miksi tämä tilaamani tuote ei toimi niin kuin haluan?"

Lapsesi on ihminen. Hänellä on oma elämänsä ja omat tunteensa. Hän on oman tarinansa päähenkilö - ei sivuhahmo sinun tarinassasi. Hänen olemassaolonsa tarkoitus ei ole olla maailmalle esiteltävä todiste siitä, miten sinä olet saanut vanhemmuussuorituksestasi täydet pisteet.

Käsitit aloitukseni aivan väärin. Aloitukseni ei koskenut lastani, ei lapseni ominaisuuksia tai käytöstä. Kirjoitin aloitukseni aiheesta äitiys ja äitinä oleminen ja epäonnistumisen tunteet äitiydessä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti et ole kuin oma äitini ja yritä lakaista kaikki murheet maton alle tai jotenkin taikaiskusta lopettaa itku välittömästi.  

Lapsen pitää myös antaa tuntea ikäviä tunteita ja käsitellä ne ihan rauhassa, eikä välittömästi yrittää saada lapsi taas iloiseksi 

En ole. Annan itkeä jos itkettää ja käsitellään asiat rauhassa ja paneutuen, ei kiireellä. Iloinen ei tarvitse olla jos oikeasti sitä ole. Ap

 

Entä jos lapsellasi on vaan niin turvallinen olo, ettei näe mitään ongelmaa jos huutaa kaupassa tai näyttää tunteensa ?  

En tiedä onko lapsesi kamala riiviö ja aina surullinen, vai keskitytkö vain huonoihin puoliin?  Lapset tekee asioita, joista aikuiset ei tykkää, mutta ni

Yleensä kun vanhemmat puhuvat "turvallisesta olosta näyttää tunteensa" niin se tarkoittaa vapaata riehumisoikeutta lapselle. Hyvää käytöstä ei näiden vanhempien mukaan saa lapselta edellyttää koska "lapsella on oikeus tunteisiinsa".

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni hänellä on seurassani turvallinen olo näyttää tunteensa. Siinä olen onnistunut kyllä. Ja mielestäni hän on paljon keskimääräistä herkempi, ehkä myös vähän keskimääräistä villimpi. Ap

Siinä tapauksessa suosittelen lukemaan erityisherkät lapset kirjaa. Toiset ihmiset on varustettu suuremmalla herkkyydellä kuin toiset. Herkät tarvitsevat omanlaistaan tukea, jotta selviävät tunteidensa kanssa. Herkkää ei voi laittaa ei-herkän ihmisen muottiin. 

Vierailija kirjoitti:

Yleensä kun vanhemmat puhuvat "turvallisesta olosta näyttää tunteensa" niin se tarkoittaa vapaata riehumisoikeutta lapselle. Hyvää käytöstä ei näiden vanhempien mukaan saa lapselta edellyttää koska "lapsella on oikeus tunteisiinsa".

Luultavasti saattavat olla vaikeita, ainakin muille ihmisille jos ei vanhemmilleen.  Silti taitavat olla niitä jotka menestyvät elämässä, kun häpeällä kasvatetut hyväkäytöksiset jäävät jalkoihin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Karmiva aloitus.

"Minä minä minä minä minä olen tehnyt ja osannut ja raatanut ja minä minä minä olen täydellisesti noudattanut jokaista käyttöohjetta millintarkasti, miksi tämä tilaamani tuote ei toimi niin kuin haluan?"

Lapsesi on ihminen. Hänellä on oma elämänsä ja omat tunteensa. Hän on oman tarinansa päähenkilö - ei sivuhahmo sinun tarinassasi. Hänen olemassaolonsa tarkoitus ei ole olla maailmalle esiteltävä todiste siitä, miten sinä olet saanut vanhemmuussuorituksestasi täydet pisteet.

Käsitit aloitukseni aivan väärin. Aloitukseni ei koskenut lastani, ei lapseni ominaisuuksia tai käytöstä. Kirjoitin aloitukseni aiheesta äitiys ja äitinä oleminen ja epäonnistumisen tunteet äitiydessä. Ap

Ihan sama, minkä tarkoitit aloituksesi aiheeksi. Sisältö on karmivaa luettavaa.

Miten lapsen on tarkoitus kasvaa ihmiseksi talossa, jossa häntä huolletaan kuin robottia, ja jossa hänen ihmisyytensä on merkki huoltomiehen (eli äidin) epäonnistumisesta?

Miten lapsi voi koskaan tuntea olevansa rakastettu ja hyväksytty, jos äiti ajautuu henkilökohtaiseen epäonnistumismurehtimiseen joka kerta, kun lapsi kehtaa reagoida asioihin jollain muulla tavalla kuin äidin hyväksymällä kiitollisuudenosoitusreaktiolla?

Lapsille kehittyy ymmärrys omasta, äidistä irrallisesta itsestään juuri siinä 7 ikävuoden paikkeilla. Miten tulet kestämään sen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Karmiva aloitus.

"Minä minä minä minä minä olen tehnyt ja osannut ja raatanut ja minä minä minä olen täydellisesti noudattanut jokaista käyttöohjetta millintarkasti, miksi tämä tilaamani tuote ei toimi niin kuin haluan?"

Lapsesi on ihminen. Hänellä on oma elämänsä ja omat tunteensa. Hän on oman tarinansa päähenkilö - ei sivuhahmo sinun tarinassasi. Hänen olemassaolonsa tarkoitus ei ole olla maailmalle esiteltävä todiste siitä, miten sinä olet saanut vanhemmuussuorituksestasi täydet pisteet.

Käsitit aloitukseni aivan väärin. Aloitukseni ei koskenut lastani, ei lapseni ominaisuuksia tai käytöstä. Kirjoitin aloitukseni aiheesta äitiys ja äitinä oleminen ja epäonnistumisen tunteet äitiydessä. Ap

Luulen että jokainen äiti tuntee ainakin joskus epäonnistuneensa kasvatuksessa.  Toki ne, jotka eivät hirveästi välitä millainen lapsesta kasvaa, eivät ehkä ole niitä esimerkillisimpiä äitejä.

Kuulostaa vähän siltä, että teet kaikkea ulkoa ohjautuen ns. oikein. Mutta käytätkö omaa luovuutta, kuunteletko tilanteita, oletko tutustunut lapseesi? Löysäisit vähän tuosta jatkuvasta suorittamisesta. Ehkä lasta ärsyttää olla kokoajan suorittamisesi kohteena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Karmiva aloitus.

"Minä minä minä minä minä olen tehnyt ja osannut ja raatanut ja minä minä minä olen täydellisesti noudattanut jokaista käyttöohjetta millintarkasti, miksi tämä tilaamani tuote ei toimi niin kuin haluan?"

Lapsesi on ihminen. Hänellä on oma elämänsä ja omat tunteensa. Hän on oman tarinansa päähenkilö - ei sivuhahmo sinun tarinassasi. Hänen olemassaolonsa tarkoitus ei ole olla maailmalle esiteltävä todiste siitä, miten sinä olet saanut vanhemmuussuorituksestasi täydet pisteet.

Käsitit aloitukseni aivan väärin. Aloitukseni ei koskenut lastani, ei lapseni ominaisuuksia tai käytöstä. Kirjoitin aloitukseni aiheesta äitiys ja äitinä oleminen ja epäonnistumisen tunteet äitiydessä. Ap

Ihan sama, minkä tarkoitit aloituksesi aiheeksi. Sisältö on karmivaa luettavaa.

En saa kyllä nyt ollenkaan kiinni mitä tarkoitat enkä tunnista että väitteesi koskisi itseäni. Ei meillä lapselta mitään kiitollisuudenosoitusreaktioita odoteta eikä suhtauduta lapseen kuin robottiin. Enkä ajaudu epäonnistumismurehtimiseen joka kerta kun lapsi vaikka kiukuttelee. Saa meillä kiukutella enkä siitä tunne epäonnistumista. Tunnen epäonnistumista siitä, että arki on todella hankalaa, raskasta eikä suju vaikka kaikkeni yritän. Ap

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa vähän siltä, että teet kaikkea ulkoa ohjautuen ns. oikein. Mutta käytätkö omaa luovuutta, kuunteletko tilanteita, oletko tutustunut lapseesi? Löysäisit vähän tuosta jatkuvasta suorittamisesta. Ehkä lasta ärsyttää olla kokoajan suorittamisesi kohteena.

Olen viettänyt lapseni kanssa niin paljon aikaa ja ollut hänelle niin paljon läsnä, että tunnen lapseni erittäin hyvin, kehtaan jopa sanoa että paremmin kuin moni tuntee oman lapsensa. Ja nimenomaan omaa luovuuttani käytän ja kuuntelen tilanteita, en ole mikään jäykkä kävelevä kasvatusopas. Pyrin siihen, että arki on rentoa ja aika vapaata, en ole suorituskeskeinen ollenkaan. Kiinnostaisi tietää mikä kirjoittamissani asioissa saa tulkitsemaan, että olisin suorittaja. Ap

En ihmettele, että äiti on uupunut kun isä ei osallistu. Uupumuksesta sitten aiheutuu tuo epäonnistumisen tunne.