Naisten ja sukupuolivähemmistöjen kannalta on pelottavaa, jos konservatiiviset arvot nostavat päätään
Mikaelin mieli murhattiin
Kun Olli ja Mikael rakastuivat, he joutuivat järkyttävän piinan kohteiksi. Eräänä päivänä Mikael katosi. Etsinnät päättyivät lohduttomaan näkyyn.
Lähde: www.is.fi/kotimaa
En oikein tiedä mistä edes aloittaisin kirjoittamaan.. Tämä juttu Ilta-Sanomissa oli todella surullinen ja haluan heti alkuun todeta, että nämä eheytyshoidot, joissa Mikael kävi eivät kuulostaa hyvältä edes uskovan korviin..
Kommentoimatta juttua ja aihetta laajemmin otsikoon laittamani lause kiinnitti erityisesti huomion. Naisten ja sukupuolivähemmistöjen kannalta on pelottavaa, jos konservatiiviset arvot nostavat päätään Voin puhua aiheesta naisena ja naisena oma kokemukseni on täysin päinvastainen. Ennen uskoontuloa koin olevani feministi. Koin, että pystyn samaan kuin miehet ja enempäänkin. Tähän vaikutti varmasti taustani, koska lapsuuden perheen rikkinäisyyden takia minulla ei ollut kokemusta tai edes teoreettista käsitystä turvallisesta miehestä, joka huolehtii perheestään. Uskoin tällöin myös pride-liikkeeseen, joskin sukupuolen korjaaminen alkoi vähitellen vaikuttaa kaikkea muuta kuin terveeltä ja normaalilta - kaikella kunnioituksella kaikkia ihmisiä kohtaan. Ei ole näiden ihmisten vika, että heille on annettu väärää tietoa ja minut tekee syvästi surulliseksi se, että heidän kehonsa silvotaan peruuttamattomasti.
Pointtini on kuitenkin se, että ihmisenä ja naisena koen vihdoin voivani hyvin ja tulevani nähdyksi sellaisena kuin todella olen. Tämä johtuu ainoastaan siitä, että sain vihdoin ymmärtää sen yksinkertaisen asian, että naiset ja miehet todella ovat erilaisia niin fysiologisesti kuin muutenkin. Arvostan sekä miehiä että naisia enemmän kuin koskaan ja näen sen päivänselvän tosiasian, että emme pärjäisi ilman toisiamme emmekä voi tehdä niitä asioita mitä toinen sukupuoli voi.
Tuntuu hurjalta, että media ajaa ainoastaan täysin päinvastaista agendaa - joskin ymmärrän tämän myös omasta taustastani johtuen. Koen olevani (ennenkaikkea kristittynä) feminiinisenä naisena kunnioitetumpi ja arvostetumpi sekä kaikin tavoin terveempi kuin koskaan ennen. Sille on syynsä miksi naiset ja miehet ovat erilaisia.. ja miksi me siitä johtuen olemme luonnostaan soveliaampia toisiin asioihin, jokainen omalla tavallaan.
Toivottavasti keskustelu pysyy asiallisena. En halua sohia ampiaispesään, mutta toivoisin, että olisin kuullut edes yhden naisen puhuvan aiheesta kun olin nuorempi.
Toivoisin myös, että sanomattakin olisi selvää, että mitä tahansa ihminen kokee olevansakaan, hän on aivan yhtä arvokas kuin kaikki muutkin.
N31
Kommentit (1233)
Olen hyvin koulutettu, pätevä nainen. Miksi haluaisin että minulla olisi joku perheenpää-mies?
Sinä ap voit haluta sellaisen itsellesi, mutta yhteiskuntajärjestyksenä se on meille muille paluu yli 100 vuoden taakse.
Jos miehille on vaikeaa olla naisten seurassa töissä ja kaupungilla, miesten kannattaa pysytellä kotona turvassa. Tai ainakin kannattaa pukea joku kaapumainen kuuma kutittava tukala ruma vaate jonka sisään suojautua naisten himokkailta katseilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nainen on miehen suojeltava, minkä arvoinen on sinkku-, leski- tai eronnut nainen? Voiko nainen edes erota, heikko kun on, eikä pärjää ilman miestä?
Miten tämä siis liittyy aloitukseen? Ei ole toisensa poissulkevaa se, että mies on perhenpää ja naisella silti on aivan samat oikeudet yhteiskunnassa kuin miehellä?
Eli sinkulla on samat oikeudet, kuin miehellä ja paremmat kuin naimisissa olevalla naisella? Vähän monimutkaista.
Siis hmmm.. miksi sinkulla olisi paremmat oikeudet kuin naimisissa olevalla naisella? Jos mies on perheenpään, niin miten se liittyy siihen, että naisella olisi yhteiskunnassa vähemmän oikeuksia? Ilmaisesti siis oletuksena, että yhteiskunta määräisi miehen olemaan perheenpää. Ja tästähän ei tosiaan ole vieläkään puhe.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tämän ketjun in-celit jo pelkästään osoittaa, miksi vanhakantaisten konservatiivisten sukupuoliroolien uudelleen lämmittely on huono tie ja kuinka se kytkeytyy naisvihamielisyyteen.
Minkälainen nainen haluaa elää yhteiskunnassa, jossa hänet syntymästä saakka leimattaisiin heikoksi, huonommaksi tekemään päätöksiä omasta elämästään ja puolisostaan riipuvaiseksi - täysin irrallaan tytön/ naisen omasta persoonasta, ominaisuuksista ja kyvyistä? Puhumattakaan omasta tahdosta..
Tämä! Lisäksi mietin näitä naisia, jotka elävät itsellisesti. Miten heidän vahvuutensa tai arvonsa määritellään, kun heillä ei ole sitä "vahvempaa" puolisoa määrittelemässä, miten tulisi elää. Tästä on lyhyt matka siihen, että on aina joku taho, joka on sitten sen puuttuvan puolison paikalla. Kuten vielä reilu sata vuotta sitten oli.
Ei. Nainen ei ole huonompi. Mutta parisuhteessa ollessa on Luojan luomat ja tarkoittamat roolit. Jo ihan fysiikankin puolesta. Joten itsellisesti eläville naisilla tai miehillä ei ole mitään hätää.
Miehet ovat omituisen heikkoja.
Jokainen joka tuntee tarvitsevansa jonkinlaisen "perheenpään" tarvii terapiaa.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen joka tuntee tarvitsevansa jonkinlaisen "perheenpään" tarvii terapiaa.
Tai sitten ne jotka ei koe niin, tarvii Jumalaa :) Ja ehkä terapiaakin, jos toisiin ihmisiin luottaminen on vaikeaa.
Oon kuullut monesti kehuja kirjasta Created to be his helpmeet. Kun toimii elämässään Jumalan sanan mukaan, voi huomata, että asiat toimii paremmin kuin koskaan. Mies ja nainen voivat kokea harmonian täydentäessään toisiaan, toinen toisilleen elämänsä antaen. Tätä kutsutaan myös pyhittymiseksi, kun eletään Jumalan tahdon mukaisesti esimerkiksi avioliitossa. Pikkuhiljaa omat itsekkyydet jää pala palalta pois, kun nostaa toisen tarpeet omiansa tärkeämmäksi - sekä nainen että mies. Kristinuskossa naista (sekä miestä..) todella arvostetaan.
Mä en ole koskaan naisena kärsinyt konservatiivisten arvojen tai ihmisten takia.
Olen töissäkäyvä ja koulutettu.
Vierailija kirjoitti:
Olen hyvin koulutettu, pätevä nainen. Miksi haluaisin että minulla olisi joku perheenpää-mies?
Sinä ap voit haluta sellaisen itsellesi, mutta yhteiskuntajärjestyksenä se on meille muille paluu yli 100 vuoden taakse.
Kyllä täällä on nyt vähän muitakin ollut samalla kannalla kuin vain ap.
Vierailija kirjoitti:
Naisten kannalta on pelottavaa, jos konservatiiviset arvot nostavat päätään
Koen naisena, että tämä olisi hyvin helpottavaa. Olisi hienoa jos yhteiskunta ja miehet oppisivat arvostamaan naisiakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Homous sairautena kumottiin , ei niin kovin kauaa sitten -80 luvulla. Ei 1880 vaan 1980
Eli sairauden hoitona ei toiminut. Kyse ei ole sairaudesta vaan himosta/ tuntemuksesta. Sama pedofiilillä.
Asiaan on hyvin yksiselitteinen ratkaisu: Mies ja nainen, onko selkeämpää liitosta. Palikat sopii joka päin yhteen. Muu on himoa ja sen tuntemusta kokea jotain mitä ei luonnostaan ole.
yhteiskunta on rappiotilassa ja sen huomaa joka päivä.Yhteiskunta on hyväksynyt tämän luonnottomuuden ja sen takia kun kouluissakin jo opetetaan että voit olla mitä haluat lisääntyy nämä epävarmat nuoret, jota jokainen on elämässään ollut, kokeilevat juttuja joita sitten aikuisena- ( nykyään luokitellaan aikuiseksi vasta kun 40 on täyttänyt) -katuvat syvästi.
Moni on hyvin lapsi mieleltään vielä 40 vuotiaaksi ja vasta usein silloin tietää mitä elämältä haluaa ja mitä oi
Olet harhaoppinen
Vierailija kirjoitti:
Jos miehille on vaikeaa olla naisten seurassa töissä ja kaupungilla, miesten kannattaa pysytellä kotona turvassa. Tai ainakin kannattaa pukea joku kaapumainen kuuma kutittava tukala ruma vaate jonka sisään suojautua naisten himokkailta katseilta.
Ei estä houstutätiä ottamasta luvattomasti penistä suuhunsa! Päivittäin saa lehdistä lukea tapauksista.
Vierailija kirjoitti:
"Pointtini on kuitenkin se, että ihmisenä ja naisena koen vihdoin voivani hyvin ja tulevani nähdyksi sellaisena kuin todella olen."
Tämä lause kuulostaa siltä kuin se olisi tullut suustani. Olen trans.
Paitsi että trans ei ole koskaan oikeasti fantasiasukupuolensa edustaja. Transidentifioituva mies ei tiedä naisen elämästä ja kokemusmaailmasta yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
"Pointtini on kuitenkin se, että ihmisenä ja naisena koen vihdoin voivani hyvin ja tulevani nähdyksi sellaisena kuin todella olen."
Tämä lause kuulostaa siltä kuin se olisi tullut suustani. Olen trans.
Mikä yhdistää oikean naisen ja transnaisen naiseutta?
Terveet voimat nostavat päätään ja syrjäyttävät hetkelliset ja epänormaalit muoti-ilmiöt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nainen on miehen suojeltava, minkä arvoinen on sinkku-, leski- tai eronnut nainen? Voiko nainen edes erota, heikko kun on, eikä pärjää ilman miestä?
Miten tämä siis liittyy aloitukseen? Ei ole toisensa poissulkevaa se, että mies on perhenpää ja naisella silti on aivan samat oikeudet yhteiskunnassa kuin miehellä?
Eli sinkulla on samat oikeudet, kuin miehellä ja paremmat kuin naimisissa olevalla naisella? Vähän monimutkaista.
Siis hmmm.. miksi sinkulla olisi paremmat oikeudet kuin naimisissa olevalla naisella? Jos mies on perheenpään, niin miten se liittyy siihen, että naisella olisi yhteiskunnassa vähemmän oikeuksia? Ilmaisesti siis oletuksena, että yhteiskunta määräisi miehen olemaan perheenpää. Ja tästähän ei tosiaan ole v
No kukaan ei ole kuulemma sinkkunaisen pää. Vain hän itse. Silloinhan hän saa rauhassa päättää oman parhaansa. Toisin kuin naimisissa oleva nainen, jonka asioista viime kädessä päättää sen perheen pää, mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tämän ketjun in-celit jo pelkästään osoittaa, miksi vanhakantaisten konservatiivisten sukupuoliroolien uudelleen lämmittely on huono tie ja kuinka se kytkeytyy naisvihamielisyyteen.
Minkälainen nainen haluaa elää yhteiskunnassa, jossa hänet syntymästä saakka leimattaisiin heikoksi, huonommaksi tekemään päätöksiä omasta elämästään ja puolisostaan riipuvaiseksi - täysin irrallaan tytön/ naisen omasta persoonasta, ominaisuuksista ja kyvyistä? Puhumattakaan omasta tahdosta..
Tämä! Lisäksi mietin näitä naisia, jotka elävät itsellisesti. Miten heidän vahvuutensa tai arvonsa määritellään, kun heillä ei ole sitä "vahvempaa" puolisoa määrittelemässä, miten tulisi elää. Tästä on lyhyt matka siihen, että on aina joku taho, joka on sitten sen puuttuvan puolison paikalla. Kuten vielä reilu sata vuott
Miten luoja siis määräsi naisen ja miehen roolit? Miksi naimattoman ei tarvitse välittää mistään roolista? Miten naimaton nainen voi edes pärjätä, kun on niin heikko?
Vaikka tätä miten ajattelee, logiikkaa ei ole. Vaikka jotenkin "loogisesti" tätä yritetään perustella.
Oikeastaan mikään muu naisissa ei ärsytä, kuin se ylimielisyys, sekä tämä heidän naisvihakortin käyttäminen joka paikassa.
Naiset eivät halua kuulla sitä, mitä he ovat. Yrittävät tehdä itsestään jotenkin voimaantuneen yli-ihmisen, joka on kaiken yläpuolella.
En toki yleistä tätä, koska on nuoria halukkaita tyttösiä jotka vielä ymmärtävät antaa. Tuleeko sitten näistä niitä katkeria feministi yli-ihmisiä, kun eivät enää kelpaa. katkeruutta puretaan sitten koko mies-sukupuoleen.
Koska palstaa lukee ja pitää joku vihervassufeministi, niin kommentti joko poistetaan tai alapeukutetaan.
kukapa ei haluaisi kuulla itsestään julmaa totuutta.