Naisten ja sukupuolivähemmistöjen kannalta on pelottavaa, jos konservatiiviset arvot nostavat päätään
Mikaelin mieli murhattiin
Kun Olli ja Mikael rakastuivat, he joutuivat järkyttävän piinan kohteiksi. Eräänä päivänä Mikael katosi. Etsinnät päättyivät lohduttomaan näkyyn.
Lähde: www.is.fi/kotimaa
En oikein tiedä mistä edes aloittaisin kirjoittamaan.. Tämä juttu Ilta-Sanomissa oli todella surullinen ja haluan heti alkuun todeta, että nämä eheytyshoidot, joissa Mikael kävi eivät kuulostaa hyvältä edes uskovan korviin..
Kommentoimatta juttua ja aihetta laajemmin otsikoon laittamani lause kiinnitti erityisesti huomion. Naisten ja sukupuolivähemmistöjen kannalta on pelottavaa, jos konservatiiviset arvot nostavat päätään Voin puhua aiheesta naisena ja naisena oma kokemukseni on täysin päinvastainen. Ennen uskoontuloa koin olevani feministi. Koin, että pystyn samaan kuin miehet ja enempäänkin. Tähän vaikutti varmasti taustani, koska lapsuuden perheen rikkinäisyyden takia minulla ei ollut kokemusta tai edes teoreettista käsitystä turvallisesta miehestä, joka huolehtii perheestään. Uskoin tällöin myös pride-liikkeeseen, joskin sukupuolen korjaaminen alkoi vähitellen vaikuttaa kaikkea muuta kuin terveeltä ja normaalilta - kaikella kunnioituksella kaikkia ihmisiä kohtaan. Ei ole näiden ihmisten vika, että heille on annettu väärää tietoa ja minut tekee syvästi surulliseksi se, että heidän kehonsa silvotaan peruuttamattomasti.
Pointtini on kuitenkin se, että ihmisenä ja naisena koen vihdoin voivani hyvin ja tulevani nähdyksi sellaisena kuin todella olen. Tämä johtuu ainoastaan siitä, että sain vihdoin ymmärtää sen yksinkertaisen asian, että naiset ja miehet todella ovat erilaisia niin fysiologisesti kuin muutenkin. Arvostan sekä miehiä että naisia enemmän kuin koskaan ja näen sen päivänselvän tosiasian, että emme pärjäisi ilman toisiamme emmekä voi tehdä niitä asioita mitä toinen sukupuoli voi.
Tuntuu hurjalta, että media ajaa ainoastaan täysin päinvastaista agendaa - joskin ymmärrän tämän myös omasta taustastani johtuen. Koen olevani (ennenkaikkea kristittynä) feminiinisenä naisena kunnioitetumpi ja arvostetumpi sekä kaikin tavoin terveempi kuin koskaan ennen. Sille on syynsä miksi naiset ja miehet ovat erilaisia.. ja miksi me siitä johtuen olemme luonnostaan soveliaampia toisiin asioihin, jokainen omalla tavallaan.
Toivottavasti keskustelu pysyy asiallisena. En halua sohia ampiaispesään, mutta toivoisin, että olisin kuullut edes yhden naisen puhuvan aiheesta kun olin nuorempi.
Toivoisin myös, että sanomattakin olisi selvää, että mitä tahansa ihminen kokee olevansakaan, hän on aivan yhtä arvokas kuin kaikki muutkin.
N31
Kommentit (1233)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Konservatiiviset arvot eivät sovi kaikille naisille. Hellan ja nyrkin väliin emme enää taivu. Konservatiiviset arvot antavat paljon vapauksia vain (hetero)miehille.
Mun aloituksessa ei varsinaisesti ollut kyse konservatiivisista arvoista.. Olen todellakin sitä mieltä, että nainen voi käydä töissä jos haluaa. Hellan ja nyrkin väli ei ole yhdenkään naisen paikka. Konservatiiviset arvot tietää miehille todella suurta vastuuta. Vastuu perheen elättämisestä ei ole minusta vapautta. Vapaus ei myöskään tarkoita onnellisuutta.
Puhuisin itse mieluummin Raamatun mukaan elämisestä, mutta se menee monella varmasti yli hilseen monestakin syystä. Yhtenä syynä tietysti se ettei edes tunneta Raamattua.
Ap
Voit ihan vapaasti elää Raamatun mukaisesti. Mutta kerro, miksi esim. minä tekisin niin? En usko Raamattuun enkä Jumalaan, olen kasvanut ateistisessa kodissa. Raamatun mukaan eläminen tuntuisi yhtä luontevalta kuin Tiitiäisen satupuun mukaan eläminen.
Vierailija kirjoitti:
Täällä myös järkiin tullut eli konservatiiviset arvot omaava nainen. Vielä jos joku osaisi selittää mikä tässä on sitä pelottavaa ja pahaa. Ei ole auennut.
Se että ymmärtää ja kunnioittaa sukupuolten väliset erot ei tarkoita että vihaa ja vainoaa toisin ajattelevia.
Eivätkä roolit ole lukkoon lyötyjä. Konservatiivisista arvoista tunnetun Päivi Räsäsenkin perheessä mies oli koti-isänä kun Päivi oli luomassa uraa.
Mistä löysit miehesi, joka kustantaa teidän elämän? Paljonko hän tienaa?
Olen nainen ja olen MELKO, huom, MELKO konservatiivinen. En siis edusta äärioikeistoa tai mitään sellaista. Ei konservatiiviset arvot tarkoita naisen laittamista nyrkin ja hellan väliin tai seksuaalivähemmistöjen vainoamista. Ne tarkoittaa ehjiä perheitä ja järjestystä. Konservtiivisessa yhteiskunnassa miehet suojelee ja pitää huolta naisistaan ja lapsistaan vaikka itsensä kustannuksella. Äitiyttä arvostetaan, eikä tulisi kuuloonkaan, että mies laittaisi pleikan peluun ennen perhettään tai jättäisi perheensä.
Minulle on ok jos joku uskoo eri tavalla tai omaa erilaisen ulkonäön kuin minä. Odotan samaa myös tältä toiselta. Ikävä kyllä jotkut henkilöt (heitä on yliedustettu määrä tietyissä uskonnoissa) ajattelevat olevansa itse oikeassa ja voivansa kohdella toisin uskovia huonosti. Myös joissain uskonnoissa nainen on alisteisessa asemassa mieheen nähden. Tällaista minä en hyväksy, enkä halua olla samassa yhteiskunnassa ihmisten kanssa, jotka ajattelevat näin.
Vierailija kirjoitti:
Tietääkö suomiakat kuinka naisia kohdellaan sharia-laissa? Japani on erittäin oikeistolainen ja siellä naiset ovat onnellisia. M28
Japanin syntyvyydestä näkee miten onnellisia naiset siellä ovat.
Vierailija kirjoitti:
No niin. Hyvät kanssakeskustelijat. Ap on ollut ensin katolinen ja sitten ortodoksi. Eli hän on pelkkä trolli.
Toivottavasti on nyt tyytyväinen, kun niin moni on päivänsä pilannut lukemalla hänen viestejään.
Hyvää sunnuntaita!
Kyseessä ei ole trolli, vaan emävalehtelija eli psykopaatti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä vapauksia konservatiiviset on naisilta viemässä?
Kaiken. Oikeuden elää vapaana.
Naurettavaa. Miten vapaus tässä määritellään? Miksei konservatiivi antaisi naiselle yksilöllistä liikkumatilaa!? Onhan tuota ollut ennenkin, ei yksielävä naimaton nainen ole ollut outo ilmestys aikoihin. Kyse on enemmän asennemuutoksesta perhe-ja lapsimyönteisemmäksi. Siis hyväksytään aikuisuuteen kuuluvat velvoitteet elämänkaaren osaksi nykyisen epätoivoisen ja hajottavan pseudovapauden sijaan.
Kuulostaa hölmöltä pomppia yhdestä ääripäästä toiseen. Olen ollut varmaan aina feministi ja minulle naiseus on oikeus eikä etuoikeus. Kannatan konservatiivisia perhearvoja kunhan niihin ei sisälly jotain sisäistettyä naisvihaa naisten oletetusta tyhmyydestä tai heikkoudesta miehiin nähden.
En kuitenkaan myöskään usko sukupuoleni olevan ylivertainen muussa kuin raskautumiskyvyssä ja äitinä toimimisessa. Tietysti naisten ja miesten välillä on biologisia eroja ja näistä johtuen myös henkisiä ja kognitiivisia eroja. Silti jo yksilöiden välillä on niin paljon hajontaa ettei tämä moninaisuus voi olla lähtökohta muulle kuin vuoropuhelulle eri sukupuolten ja ihmisten välillä.
Nythän on ennemmin niin, että sukupuolten välille lietsotaan kilpailua. Se on nurinkurista kun ajattelee ettei niin tehdä minkään eläinlajinkaan suhteen. Koiria arvostellaan koirina eikä väännetä narttujen ja urosten paremmuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Konekohdut? Lasten tuotteistaminen? Kasvattamot? Missähän dystopiassa elät siellä oman pääsi sisällä?
Ei tuohon välttämättä mene kauan. Suunta on ilmeinen ja avoimesti kerrottu: teknokraattinen elämänhallinta. Noel Yuval Harari maalailee jumalhmisyyttä missä ei ole mitään rajoja sille miten kaikki järkeistetään rahaeliittiä palvelemaan. Ja tähän työkaluna vasemmiston nonparelli-hölynpöly absoluuttisesta tasa-arvosta, missä mies synnyttää ja lapsi valitsee luettelosta sukupuolen.
Sitä en tiedä mistä revitään nämä ps x Handmaids tale- dystopiat. Nuo ne vasta naurettavia ovat.
Usassa ne on kovasti toteutumassa. Seuraavaksi hyökätään naisten äänioikeutta vastaan.
Siellä kuitenkin elitistinaiset ajavat lasten ideologista leikkelyä ja muuta aivopesua. Nuo naiseuden/äitiyden irvokkaat hirviömuodot. Naisiltakin täytyy alkaa jo lapsia suojella.
En pysty uskomaan että nuo ovat kaksi vaihtoehtoa joista on valittava ja muuta ei kertakaikkiaan ole. Täyttä paskaa. Kuka tuollaiseen uskoo? Suurin osa ihmisistä halua JÄRKEÄ tähän nykyiseen mielettömyyteen, ei mitään sen kummempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietääkö suomiakat kuinka naisia kohdellaan sharia-laissa? Japani on erittäin oikeistolainen ja siellä naiset ovat onnellisia. M28
Japanin syntyvyydestä näkee miten onnellisia naiset siellä ovat.
Mutta ainahan te huudatte, että naiset ovat onnellisimpia sinkkuina. -eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietääkö suomiakat kuinka naisia kohdellaan sharia-laissa? Japani on erittäin oikeistolainen ja siellä naiset ovat onnellisia. M28
Japanin syntyvyydestä näkee miten onnellisia naiset siellä ovat.
Mutta ainahan te huudatte, että naiset ovat onnellisimpia sinkkuina. -eri
Naiset ei siellä halua enää parisuhdetta ja lapsia, joten he ovat onnellisempia sinkkuina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä vapauksia konservatiiviset on naisilta viemässä?
Kaiken. Oikeuden elää vapaana.
Naurettavaa. Miten vapaus tässä määritellään? Miksei konservatiivi antaisi naiselle yksilöllistä liikkumatilaa!? Onhan tuota ollut ennenkin, ei yksielävä naimaton nainen ole ollut outo ilmestys aikoihin. Kyse on enemmän asennemuutoksesta perhe-ja lapsimyönteisemmäksi. Siis hyväksytään aikuisuuteen kuuluvat velvoitteet elämänkaaren osaksi nykyisen epätoivoisen ja hajottavan pseudovapauden sijaan.
Mistä löytyy varakkaita ja hyväsydämisiä miehiä, jotka kustantavat koko perheelle hyvän elintason?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Konservatiiviset arvot ei ole huono asia naisille.
Ovat erittäin huono asia naisille.
Miten se on naisille huono asia, että vastustetaan esim. sharialakia?
Sharia-laki on konservatiivinen. Sharian kannattajat ovat konservatiiveja. Länsimaissa aivan samanlaiset konservatiivit kannattavat paikallisia shariaa vastaavia lakeja, mm. aborttien ja homoseksuaalisuuden kieltämistä. Samaa porukkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Konservatiiviset arvot ei ole huono asia naisille.
Olen täysin samaa mieltä. Naiset ovat mm. miehiä herkempiä sekä fyysiselle että psyykkiselle stressille. Koen, että konservatiiviset arvot (joka on toki laaja käsite) on kaikilla tavoilla hyväksi molemmille sukupuolille - sekä perheille ja yhteiskunnalle.
Ap
Eri ihmiset ovat sukupuolestaan riippumatta eri tavoin herkkiä stressille. Yleensä he hakeutuavat sellaisiin töihin, jotka heille itselleen.parhaiten sopivat. Konservatismi on vain ja ainoastaan miesten vallankäyttöä.
Naisten kannalta? Ikään kuin konservatismi olisi vain miesten heiniä. :D Ymmärrän että h o m p p e l i t pelkäävät joutuvansa takaisin kaappiin, mutta miksi naiset kollektiivina sotketaan mukaan tähän kuvioon?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietääkö suomiakat kuinka naisia kohdellaan sharia-laissa? Japani on erittäin oikeistolainen ja siellä naiset ovat onnellisia. M28
Japanin syntyvyydestä näkee miten onnellisia naiset siellä ovat.
Mutta ainahan te huudatte, että naiset ovat onnellisimpia sinkkuina. -eri
Naiset ei siellä halua enää parisuhdetta ja lapsia, joten he ovat onnellisempia sinkkuina.
Nyt puhut kuin feministit. Japanissa muodostuu edelleen pariskuntia, mutta lapsia ei tehdä, kun siihen ei ole rahaa ja aikaa. Lapsia haluttaisiin. Ja edelleen pariskuntia muodostuu ihan samalla tavalla kuin ennen. Mistä tuo johtuu, että feministit ovat aina huutamassa, että japanilaiset naiset ei muka saa tai halua ottaa miestä? Ihan järjetön väite, jos on vähänkin harrastanut Japanissa matkustelua.
Venäjällä kyhätään jo vapaaehtoisen lapsettomuuden kategorisoimista terrorismiksi eli käytännössä pakkosiitoslakia naisille. Venäjän naisia tulee kuolemaan ja heitä pyrkii henkensä uhalla pakolaisiksi, kuten sikäläiset sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt ovat joutuneet tekemään jo vuosikymmenen.
Miksei äärioikeistolaiset miehet voisi vaan muuttaa sinne ihannemaahansa Venäjälle ja pakkoastua keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietääkö suomiakat kuinka naisia kohdellaan sharia-laissa? Japani on erittäin oikeistolainen ja siellä naiset ovat onnellisia. M28
Japanin syntyvyydestä näkee miten onnellisia naiset siellä ovat.
Mutta ainahan te huudatte, että naiset ovat onnellisimpia sinkkuina. -eri
Naiset ei siellä halua enää parisuhdetta ja lapsia, joten he ovat onnellisempia sinkkuina.
Nyt puhut kuin feministit. Japanissa muodostuu edelleen pariskuntia, mutta lapsia ei tehdä, kun siihen ei ole rahaa ja aikaa. Lapsia haluttaisiin. Ja edelleen pariskuntia muodostuu ihan samalla tavalla kuin ennen. Mistä tuo johtuu, että feministit ovat aina huutamassa, että japanilaiset naiset ei muka saa tai h
Juu, turistithan ne tietää parhaiten paikallisten asiat.
Vierailija kirjoitti:
"Siunattu olkoon hedelmä!"
Kuka täällä elää fiktiossa, kun todellisuudessa naiset voivat abortoida hedelmänsä eikä kukaan voi pakottaa muuhun.
Ajattelen että erilaiset mallit (esim, juuri sukupuoliroolit joista nyt puhe) ovat hyviä ja turvallisia perusmalleja, ikäänkuin valmiiksi hyväksi havaitut perusraamit. Niiden takana on järki, esim juuri sukupuolten väliset erot. Käytännön asiat usein helpottuvat näiden raamien mukaan eläessä.
Mutta kukaan ei ole sanonut ettei niitä saisi rikkoa. Voi olla tilanteita, joissa näistä joustaminen on hyvä
Olen asunut Tokiossa 2 vuotta... :) :) :) Tiedän paljon enemmän kuin sinä. :) Japanilaisilla naisilla on oikeus esim. olla sinkkuina. Mitäpä mieltä olet antavatko muslimit naisten olla sinkkuina? Muslimit ovat oikein tunnettuja siitä kuinka ne kohtelee sinkkunaisia kuin roskaa. Naisen paikka on keittiössä. Sharia vie sinulta oikeudet. Ei oikeistolaiset. Tajua se. M28