100% sellainen mies josta olen unelmoinut ikäni käy muhun ihan kuumana, mut en vaan tunne vetoa häneen.
Olen etsinyt miestä jo pidemmän aikaa. Kriteerit on tietyllä tapaa korkealla. On paljon asioita, mistä haluan olla kumppanin kanssa samalla levelillä; arvoja ja mielipiteitä, tietynlaista seksuaalisuutta, tapaa olla ja elää ja nauttia pienistäkin asioista suurella liekillä. Huumorintaju, kiinnostuksen kohteet, tavoitteet, ihan kaikki tämän miehen kanssa mätsää. Voisin noin vaan kuvitella ihanan loppuelämän hänen kanssaan.
Ulkoisesti hän on komein mies jonka olen ikinä kohdannut. Ja hän on ihan pähkinöinä musta. Mutta helvetti soikoon, feromonitko tässä sitten vaan mättää? Vaikka olen kaikkeni yrittänyt, en vaan syty hänestä. Hän on unelmieni rakastaja, tekee kaikkensa mun nautinnon eteen. Hänessä on särmää ja rouheutta, kiihkoa ja miehekkyyttä, mutta myös ihanaa hidasta hellää herkkyyttä. Siis yhä vaan, juuri ihan kaikkea mistä olen aina haaveillut.
Olen tapaillut monia miehiä, joista olen syttynyt, mut koska isossa kuvassa on ollut asioita jotka ei ole mätsänneet, en ole alkanut suhteeseen. En kykene tinkimään tietyistä asioista tai arvoista.
Tää mies on kaikilla mittareilla liian hyvää ollakseen totta. Ja ilmeisesti se on nyt vaan hyväksyttävä että näin on, tästä ei tule totta. Hän kelpaisi varmaan lähes kelle vaan, mut hänkin on todella tarkka siitä kenen kanssa alkaa edes yrittämään. Jostain syystä mä olisin hänelle se, jota on koko elämänsä etsinyt.
Voiko tuo kemia kehittyä vasta ajan kanssa? Olen aiemmin ihan suorilta lopettanut tapailun, jos sitä ei ole ollut heti alkuun. Olen varma että näin täydellistä mätsiä ei tule enää ikinä vastaan, ja mietin että pitäisikö vaan jatkaa yrittämistä? Olen aivan lannistunut ja tuntuu että en enää jaksa etsiä, jos tästä ei tule mitään.
Apua.
N43
Kommentit (67)
Onko mies tinderistä? Kuinka hyvin oikeasti tunnette
Jos pitää miettiä noin paljon, on mies väärä!
Mulla on vain kaksi kokemusta siitä että koitin tapailla "tosi hyvää tyyppiä", vaikkei keho reagoinut heihin alusta asti lainkaan. Mutta oli niin hyviä tyyppejä että olis pakko koittaa. Toisen kanssa ulkomailla 6kk, toisen kanssa 3kk kotimaan kamaralla. Molempien kohdalla tilanne ei koskaan muuttunut. Eli en usko että auttaa kauheasti jos odotat.
Muiden kanssa ei ole koskaan ollut kemiavaikeuksia.
Sanot että mies on unelmiesi täyttymys, vaikka todellisuudessa et edes halua harrastaa seksiä hänen kanssaan :D
Kysyn vakavissani: kuinka mielisairas sinä oikein olet? Montako diagnoosia?
Varmaan sun ongelma on se, että haluat tosi tietynlaista (äly, kiinnostuksenkohteet jne) kumppania, ja nyt sitten kemia ei toimikaan vaikka olis paperilla täydellinen... Mutta että sun ehkä pitäis rohkaistua ottamaan se vähemmän "täydellinen" match, jonka kanssa on hyvät kemiat?
Itsellä varmaan perfektionistina aika sama ongelma, siksi tämä huomio...
Vaatimuslistan tekeminen on ajanhukkaa. Parikymppisenäkö sinä olet listasi laatinut ? Silloin ihminen on vielä vähän hönö. Listasit todennäköisesti asioita, joita yhteiskunta tai ympäröivä ystäväporukka piti täydellisen miehen määreinä, mutta jotka olivat auttamattoman pinnallisia ja oikean yhteyden luomisen kannalta täysin toisarvoisia.
Tuossa iässä jo piisi tietää, että ellei yhteyttä tai kemiaa ole, jokainen minuutti suhteessa tuntuu ikuisuudelta, vaikka mies miten olisi 195-senttinen, ruskeasilmäinen, lääkärinä työskentelevä perijä.
Vierailija kirjoitti:
https://www.is.fi/menaiset/ilmiot/art-2000010506131.html
Tapailin miestä, jonka piti olla kaikin puolin täydellinen tästä syystä ajatuskin hänestä puistattaa nyt"
Olin juuri vastaamassa, että ap on lukenut me naisia.😂
Miehenä ainakin voin sanoa että kyllä pitää heti vetää homma poikki, älkää yrittäkö mitää väkisin, se on väärin kaikkia kohtaan. Tulee miehenäkin semmonen äklö olo vähän kuin jonkun kaverin kanssa yrittäisi olla, jos tietää ja näkee ettei se nainen halua oikeasti vaan yrittää jotenki väkisin tuntea jotain. Hyi
Vierailija kirjoitti:
Varmaan sun ongelma on se, että haluat tosi tietynlaista (äly, kiinnostuksenkohteet jne) kumppania, ja nyt sitten kemia ei toimikaan vaikka olis paperilla täydellinen... Mutta että sun ehkä pitäis rohkaistua ottamaan se vähemmän "täydellinen" match, jonka kanssa on hyvät kemiat?
Itsellä varmaan perfektionistina aika sama ongelma, siksi tämä huomio...
Tai siis tää sun postaus herätti mut siis huomaamaan, että mä olen varmaan just tällainen itsekin. Ja että pitää ehkä ihan oikeasti alkaa priorisoimaan sitä kemiaa. Paras kemia ollut tyypin kanssa jossa kaikki oli ihan väärin. Jopa manner oli väärä. Eli ehkä olis hyvä koittaa löytää siitä puolivälistä se match, että manner olis oikea, mutta esim. typerät työt jne mutta tosi hyvä kemia ja sitoutumiskykyinen ja hauska tyyppi.
Vierailija kirjoitti:
Vaatimuslistan tekeminen on ajanhukkaa. Parikymppisenäkö sinä olet listasi laatinut ? Silloin ihminen on vielä vähän hönö. Listasit todennäköisesti asioita, joita yhteiskunta tai ympäröivä ystäväporukka piti täydellisen miehen määreinä, mutta jotka olivat auttamattoman pinnallisia ja oikean yhteyden luomisen kannalta täysin toisarvoisia.
Tuossa iässä jo piisi tietää, että ellei yhteyttä tai kemiaa ole, jokainen minuutti suhteessa tuntuu ikuisuudelta, vaikka mies miten olisi 195-senttinen, ruskeasilmäinen, lääkärinä työskentelevä perijä.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
https://www.is.fi/menaiset/ilmiot/art-2000010506131.html
Tapailin miestä, jonka piti olla kaikin puolin täydellinen tästä syystä ajatuskin hänestä puistattaa nyt"
En usko että on kyse tuosta, ei mulla ole kriteerilistaa mistään tuollaisista pinnallisista asioista. Vaan että en halua miestä, joka ajattelee aivan eri tavalla niistä elämän tärkeistä asioista. Tai toivoo elämältä aivan eri asioita.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Tavattiin tinderissä ja kolme viikkoa tässä tapailtu aika tiiviisti.
Ap
Just
Ylipäätään siitä, että tekee mieli kirjoittaa essee miehestä vauva.fi sivustolle tietää, ettei suhteella ole tulevaisuutta.
En käy ap sinuun kuumana. Silti ehdotan sinulle sukupuolista kanssakäymistä.
Vierailija kirjoitti:
Tavattiin tinderissä ja kolme viikkoa tässä tapailtu aika tiiviisti.
Ap
Tinder pilaa sen jutun siinä.
Vierailija kirjoitti:
Ylipäätään siitä, että tekee mieli kirjoittaa essee miehestä vauva.fi sivustolle tietää, ettei suhteella ole tulevaisuutta.
Juuri näin.
Kaikki on täydellistä, mutta lisää pitäisi olla. Eikö olekin kummallista, että naisia pidetään nirsoina?
Kuulostaa vähän siltä, että mies on narsisti joka tekee kaikkensa saadaakseen sinut kunnes kaikki muuttuu. Jos joku on liian hyvää ollakseen totta niin se yleensä on.
https://www.is.fi/menaiset/ilmiot/art-2000010506131.html
Tapailin miestä, jonka piti olla kaikin puolin täydellinen tästä syystä ajatuskin hänestä puistattaa nyt"