Kaveri aikoo jättää 15- ja 16-vuotiaat pojat viikoksi yksin kotiin
Ja häipyy itse Kreikkaan lomalle. Mitä mieltä asiasta? Yksinhuoltajalla ei ole kuulemma muuta vaihtoehtoa.
Kommentit (176)
Kiitos kysymästä ap, suosittelisin Kreikan sijaan kesällä jotain viileämpää maata
Esimerkiksi Brittein saaret voivat olla yllättävän kiva vaihtoehto
Mikä ihme on se kauhistuttava hätä, joka voisi tulla kahdelle teinipojalle viikon aikana ja jonka ratkaisemiseen on pakko saada äiti apuun? Suomi on nyt kuitenkin suhteellisen turvallinen maa, jossa ei tapahdu suuria luonnonmullistuksia, valtavaa rikollisuutta, joukkoampumisia tai itsekseen tuleen roihahtavia taloja. Kun muutin omilleni silloisen poikaystäväni, nykyisen aviomieheni, kanssa "liian kauaksi" kotoa ja vanhempien valvovan silmän alta, tätä hätää käytettiin perusteena sille, että yrittivät kieltää muuton. 28 vuotta myöhemmin odotan vielä sitä hätää, johon äidin läsnäoloa olisi aivan välttämättä tarvittu, En jaksa uskoa, että kaksi todennäköisesti normaalijärkistä teiniä kärsii viikon aikana sen suuremmasta hädästä.
Teinit pärjäävät kyllä oikein hyvin viikon kahdestaan. Vanhempi sopii jonkun aikuisen kanssa, että pojat voivat tarvittaessa pyytää apua jos tulee jotain mistä eivät selviä itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liian pieniä jäämään koko viikoksi, varsinkin tuo 15 v. Jos tosiaan tilanne se et ovat koko ajan täysin keskenään. Tekisin lastensuojeluilmoituksen . Äiti olis voinu joko ottaa lapset mukaan lomalle tai jättää itsekin menemättä !T. Sossu
Ja sitten taas ihmetellään, miksei Suomessa synny lapsia? No näistä sossuistahan se johtuu, kun ovat näin vieraantuneita elämästä. Häpeäisit. Entisaikaan 13-vuotiaat olivat sotapoikina sodassa.
Joo entisaikaan oltiin jo sodassa ja 10 -vuotiaat hoiti pikkusisaruksia kun äiti oli töissä . Se oli ennen se . Mitä mun tässä pitäs hävetä? Sitä,että joku ajattelee näiden lastenkin näkökantaa? Ei nuoret välttämättä uskalla edes sanoa itse vanhemmalle suoraan, ettei halua / u
Mulla on kyllä aivan tarpeeksi (liikaa) asiakkaita että ei tarvii varta vasten heitä hamuta. toivottavasti vanhempi tajuaa et jos lapselle sattuu jotain vakavaa loman aikana, sitten se lastensuojelu ilmoitus viimeistään lähtee ( sairaala/poliisi) , ja pahimmassa tapauksessa syytä heitteillejätöstä.
Vierailija kirjoitti:
Aina on vaihtoehto. Lomalle voi ottaa lapset mukaan tai lomailla lasten kanssa kotimaassa.
Niin on. On myös vaihtoehto pysyä kotona. Mutta ei tässä vaihtoehdoista kysytty.
Mitä sitten? Itse lähden mieheni kanssa vain Lappiin, mutta täällä jää 14- ja 16-v tytöt kahdestaan. Sanoivat, että eivät haluaisi mukaan vaeltamaan vaan jäädä kotiin. En aio pakottaa, kun en halua vaeltaa viikkoa kahden vastentahtoisen ja puolipakolla mukana olevan teinin kanssa.
Tää on poikkeuksellisen pimee keskustelu aloituksesta lähtien, kun ollaan vaatimassa sossuja puuttumaan. Onneksi osa ymmärtää.
Jo 15-vuotias on rikosoikeudellisessa vastuussa olipa hän kotona, pihalla tai hukassa. Aloittaja on poikkeuksellisen vastenmielinen. Sen sijaan, että kirjoittelee skeidaa tänne toisesta perheestä kaverina olisi riittänyt, että tarjoaa apua pojille, jos sellainen tilanne sattuu.
Aloittaja on kateellinen, kun poikien äiti pääsee viikoksi lomalle. Uskon, että pojilla on myös kivaa sillä aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tietokone ja some pitää heistä huolen viikon. Ihan huoletta voi jättää yksin kotiin. Jääkaappiin vaan mikrolla lämmitettäviä eineksiä, niin hyvin pärjäävät. Joka ilta voi vaikka pitää Whatssapp-puhelun, että varmasti kaikki hyvin.
Kyllähän tuon ikäiset osaavat itselleen ruokaa tehdä, elleivät ole kehitysvammaisia tai pahoja fyysisiä rajoitteita.
Pojille pitää varata paljon talouspaperia. Kyllä ne pärjää.
Monet 16-vuotiaat asuvat yksin, jos esimerkiksi opiskelevat toisella paikkakunnalla kuin missä vanhempansa asuvat.
Mä asuin 16-vuotiaana jo yksin. Kai ne nyt viikon pärjäävät.
Kämppä siinä menee bileissä paskaksi ja pari teiniraskautta lähtee alulle, muuten ihan hyvä suunnitelma.
Vierailija kirjoitti:
Kämppä siinä menee bileissä paskaksi ja pari teiniraskautta lähtee alulle, muuten ihan hyvä suunnitelma.
Siis millaisia lapsia te oikein kasvatatte? 16-vuotias on kahden vuoden päästä täysi-ikäinen, ja moni 16-vuotias asuu jo omillaan.
Hyvä kysymys tosiaan on, millainen ihminen tekee tällaisen keskustelun vauvapalstalle?