Kaveri aikoo jättää 15- ja 16-vuotiaat pojat viikoksi yksin kotiin
Ja häipyy itse Kreikkaan lomalle. Mitä mieltä asiasta? Yksinhuoltajalla ei ole kuulemma muuta vaihtoehtoa.
Kommentit (176)
Pojat pärjää kyllä. Käty mua huolestuttais.
Jos saavat rahaa ja ruokaa pakkaseen vanhemmaltaan, eivätkä osaa ruokkia itseään, niin eivät voi koskaan muuttaa kotoa.
Riippuu paljon lapsista. Oma veljeni olisi pärjännyt loistavasti viikon yksin. Kunhan joku tuttu/sukulainen tms tietää tilanteen ja pojilla on heille yhteystiedot ja sitten tietenkin tiedot äidin lennoista, hotellista tms.
Vastuutonta. Teinit pysyvät kyllä hengissä, mutta kyllä se on heille ankeaa, että äiti toimii noin.
No sehän riippuu ihan näistä nuorista. Omat lapseni olisivat varmasn pärjänneet eivätkä olisi järjestäneet koko kaupungin bileitä.
Hienoa, että lapset on kasvatettu niin, että on luottamusta ja kykyä pärjätä.
Aina on vaihtoehto. Lomalle voi ottaa lapset mukaan tai lomailla lasten kanssa kotimaassa.
On ihan tavallista että toiselle asteelle muutetaan muualle asumaan yksin.
Itse olin 15-vuotiaana yksin Helsingissä töissä koko kesän.
Mahtaa olla koti hyvässä kunnossa kun äiskä palaa lomilta? Bileet pidetty, tavarat särjetty ja arvotavara varastettu. Toivottavasti on rahaa korjata kotinsa.;)
Itse olisin tuossa iässä pärjännyt hyvin viikon yksin kotona. Toki olisin sovitusti voinut bileet pitää.
Jos ei ole pelkoa että siellä pidetään bileitä, niin ei mitään ongelmaa. Tietysti olisi hyvä, että heillä on joku aikuinen jolta saa apua jos tulee jotain ongelmia.
tuon ikäisenä olen ollut kotona yksin muutamankin viikon.
Vierailija kirjoitti:
Vastuutonta. Teinit pysyvät kyllä hengissä, mutta kyllä se on heille ankeaa, että äiti toimii noin.
No ei... kaverin 15- vuotias tyttöystävä ja pari vuotta vanha siskonsa olivat aina innoissaan kun venhemmat lähtivät asuntovaunureissuilleen. Oli kaveripiiri koolla viikonloppuisin. Saunottiin, nautittiin juomia, käytiin jossain... usein vielä kylään tuli likkojen jotain serkkuja tai tuttuja. Oli mukava tavata ja viettää aikaa uusien tyyppien kanssa. Ei ollut ankeaa, päinvastoin tosi mukavaa.
Heh, työkaverini hyppi kiukusta tasajalkaa, kun ex jätti tuon ikäiset pojat yksin osaksi lauantai iltaa yhden kerran. Kaksi kuukautta myöhemmin samainen työkaveri tapasi uuden miehen ja alkoi siitä lähtien asua miehen luona joka toisen viikon. Hyvin pojat kuulema pärjäsivät, kun hän soitti iltaisin 😂
Minusta aika itsekästä lomailla ilman lapsia, jos asuvat vielä kotona. T. Yh
Muutin 16-v omilleni, maksoin kaikki kuluni itse (kävin töissä opiskelujen ohessa). En siis näe ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Mahtaa olla koti hyvässä kunnossa kun äiskä palaa lomilta? Bileet pidetty, tavarat särjetty ja arvotavara varastettu. Toivottavasti on rahaa korjata kotinsa.;)
Osalla lapset on kasvatettu, eikä jätetty kasvattamatta, niin kuin sinulla.
Olisin ollut ihan innoissani tuossa iässä moisesta. Sisaruskin seurana, ettei tarvitse yksin olla.
Mitä tuossa nyt on? 16-vuotiaana asuin yksin vauvani kanssa.