Lue keskustelun säännöt.
Pelkään että mun äiti kuolee
27.06.2024 |
Mun äiti on 79-vuotias ja hällä on jo paljon sairauksia. Vielä pari vuotta sitten hän oli terve ja hyvävointinen, mutta ei enää. Eilen hän joutui sairaalaan, mutta sanoo itse toipuvansa muutamassa päivässä.
Mä oon perheetön 51v nainen. Mulla ei ole oikein edes hyviä ystäviä. Ainoa ihminen joka rakastaa mua on mun äiti. Jos/kun hän kuolee, mä putoan tyhjän päälle. Ei ole ketään eikä mitään, mikä kannattelisi mua. En tiedä mitä tehdä. Oon aivan lukossa. Valvoin viime yön ja valvon varmaan seuraavankin. En tiiä miten jaksan töissä huomenna. Ja sieltä ei tule mitään apua. Pelkästään haukkuja jos en pysty...
Kommentit (190)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti äitisi toipuu vielä. Yleensä kyllä vanhemmista aika jättää jossain vaiheessa ja jälkeläiset joutuu jatkamaan elämäänsä ilman heitä. Kannattaa hakeutua enemmän ihmisten pariin ja etsiä uusia ystäviä ja vaikka elämänkumppania. Sellaista tarvitset.
Noin kriisiytynyt ihminen voi olla melkoinen taakka ystäville tai elämänkumppanille. Selvittäköön ensin omat traumansa ja riippuvuutensa.
Ennemminkin se on taakka jos joku jatkuvasti vähättelee muiden ongelmia ja nostaa omat kokemuksensa muiden yläpuolelle. Esimerkiksi omassa kaverisipiirissäni on tällainen teini-ikäisenä vanhempansa menettänyt. Jos joku on joskus surullinen esimerkiksi isovanhemman tai vanhemman menetyksen vuoksi, alkaa heti se no joo ei toi vielä mitään, multa kuoli vanhemmat jo kauan sitten ja olin nuori. Oll
Ai miten ihanan ylevää sinulta. Tunnut olevan oikein empatian ekspertti, kun noinkin kauniisti puhut ystävästäsi, joka on menettänyt vanhempansa ollessaan lapsi, eikä ole saanut juhlia tai käydä elämänkaareen kuuluvia etappeja heidän kanssaan läpi (koulut, valmistuminen, parisuhde, avioliitto, lapset jne.)
Ihanan lempeältä kuulostat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti äitisi toipuu vielä. Yleensä kyllä vanhemmista aika jättää jossain vaiheessa ja jälkeläiset joutuu jatkamaan elämäänsä ilman heitä. Kannattaa hakeutua enemmän ihmisten pariin ja etsiä uusia ystäviä ja vaikka elämänkumppania. Sellaista tarvitset.
Noin kriisiytynyt ihminen voi olla melkoinen taakka ystäville tai elämänkumppanille. Selvittäköön ensin omat traumansa ja riippuvuutensa.
Ennemminkin se on taakka jos joku jatkuvasti vähättelee muiden ongelmia ja nostaa omat kokemuksensa muiden yläpuolelle. Esimerkiksi omassa kaverisipiirissäni on tällainen teini-ikäisenä vanhempansa menettänyt. Jos joku on joskus surullinen esimerkiksi isovanhemman tai vanhemman menetyksen vuoksi, alkaa heti se no joo ei toi vielä mitään, mult
Ai miten ihanan ylevää sinulta. Tunnut olevan oikein empatian ekspertti, kun noinkin kauniisti puhut ystävästäsi, joka on menettänyt vanhempansa ollessaan lapsi, eikä ole saanut juhlia tai käydä elämänkaareen kuuluvia etappeja heidän kanssaan läpi (koulut, valmistuminen, parisuhde, avioliitto, lapset jne.)
Ihanan lempeältä kuulostat.
Ei vanhempien menettäminen nuorena oikeuta tuollaiseen käytökseen millään tavalla.
Eihän tuossa ole mitään huonoa käyttäytymistä. Ihan yhtälailla voi ajatella, että tuo vähättelijä, joka ylenkatsoo lapsena vanhempien menetyksen kokeneen kaverin reaktiota, on se se joka käyttäytyy huonosti.
Miksi ihan keskusteluihin tulee aina porukkaa vähättelemään ja kertomaan omia kokemuksiaan miten isä kuoli pudotessaan katolta, äiti sai sydärin ja mummokin kompastui kissaan ja kuoli kun olivat itse vielä peruskoulussa?
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihan keskusteluihin tulee aina porukkaa vähättelemään ja kertomaan omia kokemuksiaan miten isä kuoli pudotessaan katolta, äiti sai sydärin ja mummokin kompastui kissaan ja kuoli kun olivat itse vielä peruskoulussa?
Mitä täällä pitäisi olla? Surkuttelemassa, ja voivottelemassa harmaahapsisen päätä, jonka seniili äiti tai isä on kuolemassa 2-3 vuoden sisään vanhustentalon sairaalavuoteeseen? Ehkä kirjoittaa kaipausrunoja?
Entä jos joskus joku toisi asiat tähän realismiin? Vaikka raakaa tuntuu olevankin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuossa ole mitään huonoa käyttäytymistä. Ihan yhtälailla voi ajatella, että tuo vähättelijä, joka ylenkatsoo lapsena vanhempien menetyksen kokeneen kaverin reaktiota, on se se joka käyttäytyy huonosti.
Ai jos joku nuori ikuinen surullisena kertoo että kuusikymppinen isänsä kuoli eilen sydäriin niin ei ole huonoa käytöstä, että yksi toteaa, että eihän tuo vielä mitään, minullapa kuoli molemmat vanhemmat jo kun olin 15?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuossa ole mitään huonoa käyttäytymistä. Ihan yhtälailla voi ajatella, että tuo vähättelijä, joka ylenkatsoo lapsena vanhempien menetyksen kokeneen kaverin reaktiota, on se se joka käyttäytyy huonosti.
Ai jos joku nuori ikuinen surullisena kertoo että kuusikymppinen isänsä kuoli eilen sydäriin niin ei ole huonoa käytöstä, että yksi toteaa, että eihän tuo vielä mitään, minullapa kuoli molemmat vanhemmat jo kun olin 15?
Epäilen, että sitä kukaan ihan noin esittää. Itsellä on kaveripiirissä täysorvoksi onnettomuuden takia jäänyt, itse yhden menettänyt, pari lasta haudannutta, yksi nuoren veljensä. Eikä kukaan esittele noin että: minullapa.
Lähestymistapa on usein sellainen: ymmärrän surusi, jos jotain hyvää, niin saitte pitkän yhteisen ajan. Olisinpa itsekin saanut viettää pidempään.. Tiedän kokemuksesta, että aika muuttaa kaipuun ja surun muotoa. Pärjäät. Kukaan, ei kukaan, leuhki menetyksillään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luuletko että sairaalassa ei tartte kuolla kivuissa?
En luule, mutta sairaalassa on enemmän ammattitaitoista hoitohenkilökuntaa kuin kotona.
Olet oikeassa, sairaalassa on enemmän henkilökuntaa, mutta se ei takaa yhtään kivuttomampaa kuolemaa kuin kotona.
Ei takaakaan, koska Suomessa ei ole kaikille saatavilla kunnollista saattohoitoa, mutta ei sitä kivunlievitystä myöskään pystytä kotona antamaan, varsinkaan jos kuoleva asuu yksin. Kotona kuoleminen on paljon byrokraattisempaa ja sotkuisempaa, eikä kotisairaanhoito ole koko ajan paikalla.
"Epäilen, että sitä kukaan ihan noin esittää. Itsellä on kaveripiirissä täysorvoksi onnettomuuden takia jäänyt, itse yhden menettänyt, pari lasta haudannutta, yksi nuoren veljensä. Eikä kukaan esittele noin että: minullapa.
Lähestymistapa on usein sellainen: ymmärrän surusi, jos jotain hyvää, niin saitte pitkän yhteisen ajan. Olisinpa itsekin saanut viettää pidempään.. Tiedän kokemuksesta, että aika muuttaa kaipuun ja surun muotoa. Pärjäät. Kukaan, ei kukaan, leuhki menetyksillään."
Onhan tässäkin keskustelussa esimerkkejä siitä miten omat kokemukset tuodaan esiin yrittämällä vähätellä muiden kokemuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihan keskusteluihin tulee aina porukkaa vähättelemään ja kertomaan omia kokemuksiaan miten isä kuoli pudotessaan katolta, äiti sai sydärin ja mummokin kompastui kissaan ja kuoli kun olivat itse vielä peruskoulussa?
Ja sijaisperhekin kyllästyi ja sai kohtauksen.
Tämä keskusteluhan lähti siitä ettei ap ole valmis luopumaan vanhasta sairaasta äidistään vaan pelkää romahtamistaan, koska hänellä ei ole muuta elämää. Ainoa ihmissuhde on oma äiti. Ei ihan tervettä riippuvaisuutta keski-ikäiseltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vähän sama tilanne aloittajan kanssa. Sen olen oppinut että huomisen murheita ei kannata tänään murehtia.
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskusteluhan lähti siitä ettei ap ole valmis luopumaan vanhasta sairaasta äidistään vaan pelkää romahtamistaan, koska hänellä ei ole muuta elämää. Ainoa ihmissuhde on oma äiti. Ei ihan tervettä riippuvaisuutta keski-ikäiseltä.
Ja ap teki aloituksen ilmeisesti kertoakseen tilanteestaan sekä mahdollisesti sitä kautta apua ja vertaistukea. Tuo ei ole kumpaakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuolema vie rakkaat ja läheiset pois keskuudestamme. Se on niin lopullista.
Toivottavasti sinulla on voimia ja mahdollisuus viettää aikaa äitisi kanssa. Ehkä keskustella hänen kanssaan.
On kuitenkin iankaikkisen elämän toivo ja mahdollisuus kohdata rakkaat perillä. Jeesus on avannut tien taivaaseen ja Hänen kauttaan meillä on pääsy iankaikkiseen elämään taivaassa.
Äitini kuoli vuosi sitten kesäkuussa. Hän oli viimeiset viisi vuotta hoitolaitoksessa. Sen tiesi ettei hän enää tervehdy kotiin. Luopumista pikkuhiljaa. Lopulta poismeno tapahtui muutamassa päivässä. Olen kiitollinen ettei loppuvaihe venynyt pitkäksi. Äiti pääsi Herran luo. Hänelle paras vaihtoehto. Suru ja kaipaus oli silti. Vieläkin ajoittain.
Lämmin halaus ja voimia 💚
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihan keskusteluihin tulee aina porukkaa vähättelemään ja kertomaan omia kokemuksiaan miten isä kuoli pudotessaan katolta, äiti sai sydärin ja mummokin kompastui kissaan ja kuoli kun olivat itse vielä peruskoulussa?
Ja sijaisperhekin kyllästyi ja sai kohtauksen.
No niinpä! Kaikenlaista hulluutta.
Voinko muuten kertoa isoisästäni, olen siis itse 61-vuotias vasta. Nuorekas isoisämme on muuttamassa palvelutaloon, enkä tiedä, miten kertoisin tästä esimiehelleni, koska tarvitsisin sairaslomaa tähän ahdistukseeni
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskusteluhan lähti siitä ettei ap ole valmis luopumaan vanhasta sairaasta äidistään vaan pelkää romahtamistaan, koska hänellä ei ole muuta elämää. Ainoa ihmissuhde on oma äiti. Ei ihan tervettä riippuvaisuutta keski-ikäiseltä.
Alapeukuttajat: ihan ystävällisesti, miksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskusteluhan lähti siitä ettei ap ole valmis luopumaan vanhasta sairaasta äidistään vaan pelkää romahtamistaan, koska hänellä ei ole muuta elämää. Ainoa ihmissuhde on oma äiti. Ei ihan tervettä riippuvaisuutta keski-ikäiseltä.
Ja ap teki aloituksen ilmeisesti kertoakseen tilanteestaan sekä mahdollisesti sitä kautta apua ja vertaistukea. Tuo ei ole kumpaakaan.
No se nimenomaan on ainoa mikä auttaa, tosiasioiden tunnustaminen. Paskassa rypeminen ei vie asioita eteenpäin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihan keskusteluihin tulee aina porukkaa vähättelemään ja kertomaan omia kokemuksiaan miten isä kuoli pudotessaan katolta, äiti sai sydärin ja mummokin kompastui kissaan ja kuoli kun olivat itse vielä peruskoulussa?
Ja sijaisperhekin kyllästyi ja sai kohtauksen.
No niinpä! Kaikenlaista hulluutta.
Voinko muuten kertoa isoisästäni, olen siis itse 61-vuotias vasta. Nuorekas isoisämme on muuttamassa palvelutaloon, enkä tiedä, miten kertoisin tästä esimiehelleni, koska tarvitsisin sairaslomaa tähän ahdistukseeni.
Sama tilanne meidän suvussa; äidin isotäti, 101-v. alkaa olla uupumaisillaan. Ehkä vuosi tai pari jäljellä.
Siskon poika kuoli äkillisesti viime kuussa, mutta se nyt liikenteessä voi nuorille sattua kaikenlaista. Ärsyttää, kun tässä tilanteessa sisko kehtaa surkutella, kun hautajaisetkin on ollut jo. Voi kun isotäti selviäisi.
Voimia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskusteluhan lähti siitä ettei ap ole valmis luopumaan vanhasta sairaasta äidistään vaan pelkää romahtamistaan, koska hänellä ei ole muuta elämää. Ainoa ihmissuhde on oma äiti. Ei ihan tervettä riippuvaisuutta keski-ikäiseltä.
Alapeukuttajat: ihan ystävällisesti, miksi?
Ne on niitä, joille kukaan, ei kukaan koskaan ole tehnyt yhtään hyvää asiaa. Näkevät maailman nurinperin. Kissakin lähti karkuun, kun silittää yrittivät. 👎 Mut jatketaan me muut 👍
Mua autto kun mun poika oli vasta vuoden ikäinen ja oli pakko keskittyä häneen. Ja ajatus että äidin on nyt parempi, oli kovin sairas. Ja mikä parasta me sovittiin ajat sitten että kerran taivaassa tavataan!