Yksinäinen. Kehtaatko sanoa tutuille että olet yksinäinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä ole ketään kelle kertoisin. Kamala ajatuskin ottaa asia esille esim. työpaikan ruokatauolla. Ei kukaan halua kuulla, yksinäisyys on kuin tarttuva tauti, sitä kaihdetaan.

Ihmiset ovat julmia. Mistä tällainen julmuus yksinäistä kohtaan voisi johtua? 

Kokemuksesta. Jos kohtelee muita hyviä, eivät he juokse karkuun, ei edes valtaosa heistä.

Vierailija kirjoitti:

Jos ihmiset tietävät, että joku on yksinäinen tai kärsii yksinäisyydestä, niin miksi he eivät pyydä häntä mukaan esim. viettämään iltaa? 

Miksei se yksinäinen pyydä, hänellä se seuran tarve on.

Vierailija kirjoitti:

Jos ihmiset tietävät, että joku on yksinäinen tai kärsii yksinäisyydestä, niin miksi he eivät pyydä häntä mukaan esim. viettämään iltaa? 

Jos ihmiset tietävät,  että joku on köyhä tai  nälkäinen,  niin miksi he eivät anna hänelle rahaa tai pyydä kotiinsa syömään? Säälistä?  Nimenomaan sääliä yksinäinen ei kaipaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata kertoa omasta yksinäisyydestä kenellekään. Ihmiset alkavat vain karttaa sinua entistä enemmän, vaikka yksinäisyys ei olekaan mikään tartuntatauti.

Miksi ihmiset alkavat karttaa yksinäistä?

Hyvä kysymys. Itse olen pannut merkille - yksinäinen ihminen kun minäkin olen - että sellaisillakin ihmisillä tuntuu riittävän ihmisiä, jotka ovat korostetun itsekeskeisiä tai esimerkiksi työpaikkakiusaajia. Epämiellyttävä tai asiatonkaan käytös muita kohtaan ei välttämättä aiheuta yksinäisyyttä, vaan päinvastoin houkuttelee seuraa.

Yksi töykeimmistä ja tökeröimmistä tietämistäni ihmisistä on myös melko suosittu ja tietenkin hänellä on myös puoliso ja lapsia. En oikeasti käsitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ihmiset tietävät, että joku on yksinäinen tai kärsii yksinäisyydestä, niin miksi he eivät pyydä häntä mukaan esim. viettämään iltaa? 

Jos ihmiset tietävät,  että joku on köyhä tai  nälkäinen,  niin miksi he eivät anna hänelle rahaa tai pyydä kotiinsa syömään? Säälistä?  Nimenomaan sääliä yksinäinen ei kaipaa. 

Mistä sä luulet että muut tietää yksinäisyytesi?

Yksinäiset on rasittavia.

Pyydän harrastuskavereita seuraksi konserttiin, näyttelyyn, teatteriin, mutta kaikilla on aina huono ajankohta, kukaan ei pääse. Ja sanon että ollaan yhteyksissä, käydään vaikka kahvilla tai jotain, mutta eipä me tavata koskaan muutoin.

Minusta tuossa on aika selvästi sanottu että kaipaisin seuraa. 

Vierailija kirjoitti:

Pyydän harrastuskavereita seuraksi konserttiin, näyttelyyn, teatteriin, mutta kaikilla on aina huono ajankohta, kukaan ei pääse. Ja sanon että ollaan yhteyksissä, käydään vaikka kahvilla tai jotain, mutta eipä me tavata koskaan muutoin.

Minusta tuossa on aika selvästi sanottu että kaipaisin seuraa. 

Ihmiset on aika kiireisiä nykyisin. Vapaa-aika on aikataulutettu ja joskus täytyy saada ihan vaan ollakin. Elämäntilanteesta riippuen joillain voi olla jo huono omatuntokin ihan vaan siitä, että ei ehdi pitää tarpeeksi yhteyttä ystäviinsä ja sukulaisiinsa. Työelämä imee kaikki mehut ja osalla töissä pitää koko ajan olla ihmisten kanssa tekemisissä. Kotona sitten halutaan vaan olla rauhassa. Jos on puoliso ja lapsia, heidän myötään tulee sitten elämään lisää ihmisiä (puolison kaverit ja sukulaiset sekä lasten kaverit vanhempineen sekä päiväkodin tai koulun henkilökunta), jotka pitää tavalla tai toisella ottaa huomionon. Sosiaalista kanssakäymistä on siis jo ihan riittävästi ja joskus jopa liikaakin, joten ei haluta enää lisää ihmisiä, joihin pitäisi pitää yhteyttä ja joita huomioida. Vika ei siis läheskään aina ole siinä harrastuskaverissa, joka kysyy seuraksi konserttiin, näyttelyyn jne 

Mä just vähän aikaa sitten tajusin, että nyt, kun äiti on kuollut eikä mun tarvitse olla enää 24/7 hälytysvalmiudessa, mulla alkaa olla taas aikaa vaikka uusille ihmissuhteillekin. 

Jatketaanpa keskustelua!

?

Minulla ei ole puolisoa eikä lapsia. Muutama kaveri löytyy, mutta he ovat perheellisiä eikä heistä ole seuraksi sillä tavalla, että voisi suunnitella vaikka yhteisen lomareissun. Eivät muutenkaan ole tavattavissa loma-aikoina, kun viettävät ne oman perheensä parissa. Olen joskus sanonut elämäni olevan yksinäistä ja ehdottanut aktiivisesti erilaisia menoja, mutta nyt näinä loma-aikoina on alkanut tuntua nololta olla jatkuvasti se joka on seuraa vailla. Koen olevani kiusankappale. Käyn yksin esim. elokuvissa ja näyttelyissä, ja olen usein huomannut olevani ainoa yksin liikkeellä oleva, muilla on puoliso tai kaveri matkassa. Pidän kuitenkin tärkeänä, etten jää neljän seinän sisälle. Yritän ajatella niin, että minun on oltava itseni paras kaveri ja vietävä itseäni menoihin.