Lue keskustelun säännöt.
Toisen polven evakko, ikävöitkö?
26.06.2024 |
Ikääntyessä ymmärrän isääni aina paremmin. Reilut kymmenen ikäisenä joutui jättämään kotitanhuansa Käkisalmessa, Laatokan rannalla. Luulivat pääsevänsä palaamaan, pääsivätkin hetkeksi ja uusi evakkotaival kohti pohjanmaata, erilaista murretta, erilaista elämää. Olen evakko minäkin, ilman juuria, ilman kotia...
Onko teitä muitakin? Ikävöiviä toisen polven evakoita?
Kommentit (223)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No täällähän on paljon kommentteja ihmisiltä, jotka eivät edes ymmärrä ketjun otsikkoa. Ikävä on eri asia kuin halu palata. Sotatrauma voi todellakin periytyä kauas. Tunne turvattomuudesta, outo levottomuus, halu kuulua porukkaan. Siksipä karjalaisjuhlat kerää sadoittain, tuhansittain osallistujia. Murre yhdistää. Tätini puhui kuolemaansa asti karjalan murretta, oli rakas. Hänen kanssaan juttelimme evakkoudesta enemmän kuin isän kanssa. Isä oli liian lähellä...
N63
Kaikkien käsitykset siitä Karjalasta jotka ei itse ole evakkona olleet perustuu vain muiden kertomuksista luotuihin mielikuviin. Ikävä? Mitä siinä tarkalleen ikävöidään?
Ikävöidään muistoja, turvallisuutta, rauhaa. Aikaa ennen sotaa. Perinteitä, suvun maita, maisemia. Kuki
Kukin ikävöi vähän eri asioita.
Tähän juurettomuuden tunteeseen, ikävöimiseen vaikuttaa myös se miten varsinaiset evakot ovat sopeutuneet uusille asuinsijoille. Onko asia haudattu syvälle, onko siitä puhuttu, minkä ikäisinä evakkoon on lähdetty.
Itse ainakin puolikarjalaisena ajattelen ettei minua edes olisi, jos Karjalaa ei olisi menetetty. Ei lähes silloisella itärajalla asuvan kalastajan tytär olisi löytänyt isääni länsi-suomalaista raksamiestä.
Siihen miten muistellaan vaikuttaa varmaan paljon sekin, kuinka evakot otettiin vastaan. Monessa paikassa vierastettiin heidän outoja tapojaan, ortodoksiuskontoa, haukuttiin ryssäksi, mitä kaikkea. EI ihme että kaipasivat takaisin Karjalaan. Ja tämä tylyys länsisuomalaisten taholta vaikuttaa juuri siihen, minkä identiteetin tahtoo itselleen omaksua. MIksi hitossa tahtoisin olla vaikka satakuntalainen, jos koen etten kelpaa heille, vaan tulen syrjtyksi ja ryssityksi?!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole evakkosuvusta, mutta isomummolaan asutettiin evakkoja. Kuulemma arvostelivat kovasti taloa ja kaikkea mitä talossa tapahtui. Erityisesti heitä kauhistutti avoliitossa elävä papan sisko miehineen. Lisäksi isomummolassa jossain vaiheessa pakkolunastettiin maata evakkoja varten.
Suomessahan evakoilla oli just hyvät oltavat, heidät asutettiin ja saivat maata. Isäni on lapsena asunut leirillä kotiseuduiltaan pakenemisen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Olenko minäkin nyt sitten belgialainen, kun isoisä oli kotoisin sieltä? Muutti sieltä perheineen pakoon sodan uhan takia.
Muista kertoa uusille tuttavuuksille olevasi belgialainen.
Saatteko jotain iloa itsellenne, kun kohtelette muita huonosti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole evakkosuvusta, mutta isomummolaan asutettiin evakkoja. Kuulemma arvostelivat kovasti taloa ja kaikkea mitä talossa tapahtui. Erityisesti heitä kauhistutti avoliitossa elävä papan sisko miehineen. Lisäksi isomummolassa jossain vaiheessa pakkolunastettiin maata evakkoja varten.
Oma mummoni Karjalan evakko oli varmasti justiinsa tällainen. Hänen mielestään käkikin lauloi kauniimmin Karjalassa. Aina oli kesä ja aurinko paistoi. Mummon kertomusten mukaan siellä ei vissiin koskaan ollut talvi, sateista, kelirikko tai maanantai. Kyllästyin lapsena kuuntelemaan noita juttuja. Ne oli jo lapsen näkökulmastakin liioiteltuja, ajan kultaamia muistoja tai luuloja.
Mummo perheineen asutettiin Hämeeseen ja hän oli aina sitä mieltä että Hämeessä oli ankeaa, rumaa, ihmiset kummallisia, ruoka huonoa ja lapsetkin ihan hunningolla. En yhtään ihmettele että mummo ei sopeutunut mihinkään kun asenteensa oli tämä.
Vierailija kirjoitti:
Suomessahan evakoilla oli just hyvät oltavat, heidät asutettiin ja saivat maata. Isäni on lapsena asunut leirillä kotiseuduiltaan pakenemisen jälkeen.
Jos viittaat siihen mitä tuossa yllä kirjoitin, puhuin paikallisten asukkaiden suhtautumisesta, en viranomaisten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jutuista päätellen Karjalassa oli suurta vain puheet.
Eipä vainenkaan, Kannaksen aluehan oli Suomen vaurainta aluetta, maa kaikkein viljavinta. Viipurioli maan toiseksi suurin kaupunki, kansainvälinen ja vireä, Kyllä se oli suuri menetys, kun se alue menetettiin ( ei luovutettu niin kun nykyään sanotaan).
Kyllä niitä sopeutumisongelmia oli puolin ja toisin. Ei ole länsisuomalaisten syytä että evakot joutui jättämään kotinsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitini oli evakko. En haikaile mihinkään.
En ikävöi kun tämä vanhempieni rintamamiestalo oli lapsuudenkotini ja nyt se on minun kotini ja viihdyn tässä oikein hyvin.
Mutta ymmärrän heidän haikeuden ja kaipuun Karjalaan. Kävin katsomassa vanhempieni kotipaikkoja vähän 2010-luvulla, oli oikein kaunista seutua ja käytännössä luonnon takaisin valtaamaa molempien kotikylät. Vanhat suomalaisten tiet ja rakennuksien paikat löytyivät sotaa edeltävillä kartoilla hyvin. Tunnen kevytversion vanhempieni kaipuusta tuonne koska siellä olisi mukava käydä uudestaan ihan sen luonnon ja muistojen takia, mutta näyttääpä siltä että tuskin tulee itänaapuriin matkustettua enää ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole evakkosuvusta, mutta isomummolaan asutettiin evakkoja. Kuulemma arvostelivat kovasti taloa ja kaikkea mitä talossa tapahtui. Erityisesti heitä kauhistutti avoliitossa elävä papan sisko miehineen. Lisäksi isomummolassa jossain vaiheessa pakkolunastettiin maata evakkoja varten.
Oma mummoni Karjalan evakko oli varmasti justiinsa tällainen. Hänen mielestään käkikin lauloi kauniimmin Karjalassa. Aina oli kesä ja aurinko paistoi. Mummon kertomusten mukaan siellä ei vissiin koskaan ollut talvi, sateista, kelirikko tai maanantai. Kyllästyin lapsena kuuntelemaan noita juttuja. Ne oli jo lapsen näkökulmastakin liioiteltuja, ajan kultaamia muistoja tai luuloja.
Mummo perheineen asutettiin Hämeeseen ja hän oli aina sitä mieltä että Hämeessä oli ankeaa, rumaa, ihmiset kummallisia, ruoka huonoa ja lapsetkin ihan hunningolla. En yhtään ihmettele että mummo ei sopeutunut mihinkää
Tuo ei ole mikään evakkojen yleinen tapa suhtautua asioihin vaan mummosi tapa.
Siitä huolimatta niin Suomi EI ole haluamassa Karjalaa takaisin, että kirjoita siten sinne Petroskoin sanomiin.
Siellä kuulemma propagandakone byllää ja puhutaan potaskaa, että suomalaiset olisivat hyökkäämässä ja suursuomea yrittämässä.
Kyllä ei nyt siihen ole haluja.
Te nykykarjalaiset voitte rauhassa ryhtyä nostamaan aluettanne, vaikka ja kuinka hienoksi.
Siivota saasteet ja rakentaa kauniit kodit röttelöiden tilalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Outo näkökulma. Jos olisit itse menettänyt isäsi kodin varkaille, puhuisitkö isännistä naurattamassa piikoja?
No eivät todellakaan ole. Miten suppea näkökulma.
Vierailija kirjoitti:
Ap
Kuulin luennon Karjala-kesäjuhlilla. Vasta nyt ymmärsin, että ikäväni, juurettomuuteni kumpuaa kauas Karjalaan. Se on niin lähellä, isäni koki ikävää. Miksi näistä ei puhuttu? Mieleni on sekaisin. Itku ja ikävä. Olen karjalainen. Kaihoan. En asetu. Kun ei minulle kerrottu. Ihmisen ikävää. Kotiseun kaipausta...
Vai semmoinen luento, et ole mikään evakko ja haihattelet semmoisen perää mistä et tiedä mitään. Isäsi oli evakko et sinä minkään polven, jos et ole joutunut evakkoon lähtemään. Kaikesta ne ihmiset itsesäälissä rypeekin. Mistäs äitisi on kotoisin ? Märisetkö sinnekin
Äitini oli Karjalan evakoiden sukua. Itseäni ei ole karjalaisuus ja siihen liittyvä ortodoksisuus kiinnostanut koskaan. Ihan vieraita asioita. Myöskään Karjalassa en ole halunnut vierailla milloinkaan. Eli ei ole minkäänlaista ikävää.
Nämä Karjala-aktivistit herättävät valtavaa myötähäpeää minussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap
Kuulin luennon Karjala-kesäjuhlilla. Vasta nyt ymmärsin, että ikäväni, juurettomuuteni kumpuaa kauas Karjalaan. Se on niin lähellä, isäni koki ikävää. Miksi näistä ei puhuttu? Mieleni on sekaisin. Itku ja ikävä. Olen karjalainen. Kaihoan. En asetu. Kun ei minulle kerrottu. Ihmisen ikävää. Kotiseun kaipausta...
Vai semmoinen luento, et ole mikään evakko ja haihattelet semmoisen perää mistä et tiedä mitään. Isäsi oli evakko et sinä minkään polven, jos et ole joutunut evakkoon lähtemään. Kaikesta ne ihmiset itsesäälissä rypeekin. Mistäs äitisi on kotoisin ? Märisetkö sinnekin
No kylläpäs tämä sinua korventaa, m i k s i ? Ihan siinä juhlassakin aina kysytään, montako toisen polven evakkoa yleisössä on, ei ole minun keksimäni kuvaus...
Älkää puuttuko keskusteluun te, kellä ei ole mitään siteitä menetettyyn Karjalaan. Pliis.
En ole itsesäälissä, vaalin lähihistoriaani!!! En märise minnekään, ootpa ilkeästi kirjoittanut, häpeä!
Ihan typerä juttu. Isäni on Imatralta, äitini Eurasta. Itse olen syntynyt Lapualla. En todellakaan kaipaa näistä mihinkään. Miksi pitäisi?
Pitääskö ap:n keksiä jotain muuta nyt elämäänsä kuin jonkun keksityn jutun vinkuminen.