Äitinä olo on kamalaa

Tuntuu että tulen hulluksi. Pelkkää huolta ja sairasteluahan tämä elämä näiden kanssa on. Lapset ovat päiväkoti-ikäisiä ja koko kevät taas oltu lähes jatkuvasti kipeinä. On viruksia, rokkoja, noroja, yskää, nuhaa, räkää oksennusta sekä loukkaantumisia. Vuoronperään aina joku kipeänä ja sitten rumba alkaa alusta kun edellinen tervehtynyt. Ei ole viikkoakaan että ei tarvitse olla yhteydessä johonkin terveydenhuollon ammattilaiseen. Yleensä kaikki kiva tekeminenkin peruuntuu sairastelujen vuoksi (joko meidän perhe tai vaikka se kaveriperhe jonka kanssa piti olla hauska viikonloppu)

Lisäksi elämää varjostaa jatkuva pelko ja huoli lasten (varsinkin esikoisen) terveydestä kun hänellä krooninen sairaus joka ollut pitkään remissiossa mutta joudun jatkuvasti kyttäämään mahdollisia oireita sen vuoksi. En enää osaa nauttia lasten kanssa mistään kun pelkään koko ajan että satuttavat itsensä tai sairastuvat. Olen arkiaamut yksin lasten kanssa (mies lähtee aikaisin töihin) ja joka ikinen aamu saa jännittää että ovatko päikkykuntoisia vai ei. Siinä sitten yrittää aina sumplia omatkin työt sen mukaan että voinko tehdä normaalin päivän vai ollaanko taas kipeinä. 

Olen aivan loppu ja niin hermona/herkillä jokaisesta pienestäkin köhästä ja nuhasta saati sitten jos lapsi valittelee jotain kipuja. Ylireagoin jokaiseen voihkaisuun tai yskäisyyn. Miksi minusta tuli näin hullu etten osaa enää nauttia omista lapsistanikaan. Koko elämä menee murehtiessa vaan pahinta.