Lue keskustelun säännöt.
Toisen polven evakko, ikävöitkö?
26.06.2024 |
Ikääntyessä ymmärrän isääni aina paremmin. Reilut kymmenen ikäisenä joutui jättämään kotitanhuansa Käkisalmessa, Laatokan rannalla. Luulivat pääsevänsä palaamaan, pääsivätkin hetkeksi ja uusi evakkotaival kohti pohjanmaata, erilaista murretta, erilaista elämää. Olen evakko minäkin, ilman juuria, ilman kotia...
Onko teitä muitakin? Ikävöiviä toisen polven evakoita?
Kommentit (223)
Kuinkahan paljon valemuistoja näihin liittyy? Ainakin täällä Hämeessä käki kukkuu edelleen, on järviä jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan paljon valemuistoja näihin liittyy? Ainakin täällä Hämeessä käki kukkuu edelleen, on järviä jne.
Niinpä. Joko ymmärtää - tai ei🤔
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, tunnistan tunteet. Molemmat vanhemmat joutuivat teini-ikäisinä evakkoon Kannakselta.
Itse en tunne olevani kotoisin mistään, en sieltä menetetystä Karjalasta, en synnyinpaikkakunnaltani enkä myöskään paikkakunnalta, jolla olen pisimpään (vuosikymmeniä) asunut.
Vasta vanhemmalla iällä on itselleni pikkuhiljaa auennut, mitä tarkoittaa toisen polven evakkous.
N67
No, siehä oot karjalaine, viel joskus huomaat sen. Mite tärkeät o tietää, et oot toise polve evakkous.. nii lähell takan ja nii lähel historiaa, sie huomaat kyl.
On eri asja mennä kotitanhuvill millon vaa, ko se ettet pääse vuoskymmenii ... se on ikuista ikävää, ko et voi juurtuu mihinkä... ikuinen ikävä
No kyllä olen aina itseni karjalaiseksi mieltänyt, vaikka olen syntynyt, kasvanut, opiskellut ja tehnyt työurani läntisessä Suomessa. :)
Se, että tunnen itseni karjalaiseksi, ei silti poista sitä tunnetta, että en ole kotoisin mistään. Suku on kyllä ennen minua asunut Karjalassa vuosisatoja, niin kauan kuin historiankirjat ulottuvat, mutta kun en ole itse siellä syntynyt. Vaikea selittää.
Saa nähdä, kuinka kauas tämä periytyy. Meidän suvun kolmannen polvenkin evakot tuntevat yhä itsensä karjalaisiksi, mutta se evakkous ja kodittomuuden tuntu jatkuu heilläkin.
Hieman yli menee tuollainen haikailu. Ihan kuin kukaan muu tässä maailmassa ei olisi joutunut kotikonnuiltaan lähtemään, karjalaiset vain. Jumitatte ihan tarkoituksella, sääliä kerjäten tuossa tunteessa, mitä ette tuntisi, jos kukaan ei olisi teille kertonut, että muistakaa nyt kaivata ja olla niin juurettomia, niin juurettomia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, tunnistan tunteet. Molemmat vanhemmat joutuivat teini-ikäisinä evakkoon Kannakselta.
Itse en tunne olevani kotoisin mistään, en sieltä menetetystä Karjalasta, en synnyinpaikkakunnaltani enkä myöskään paikkakunnalta, jolla olen pisimpään (vuosikymmeniä) asunut.
Vasta vanhemmalla iällä on itselleni pikkuhiljaa auennut, mitä tarkoittaa toisen polven evakkous.
N67
No, siehä oot karjalaine, viel joskus huomaat sen. Mite tärkeät o tietää, et oot toise polve evakkous.. nii lähell takan ja nii lähel historiaa, sie huomaat kyl.
On eri asja mennä kotitanhuvill millon vaa, ko se ettet pääse vuoskymmenii ... se on ikuista ikävää, ko et voi juurtuu mihinkä... ikuinen ikävä
No kyllä olen aina itseni karjalais
Oot selkeästi väärässä ketjussa🤔
"Hieman yli menee tuollainen haikailu. Ihan kuin kukaan muu tässä maailmassa ei olisi joutunut kotikonnuiltaan lähtemään, karjalaiset vain. Jumitatte ihan tarkoituksella, sääliä kerjäten tuossa tunteessa, mitä ette tuntisi, jos kukaan ei olisi teille kertonut, että muistakaa nyt kaivata ja olla niin juurettomia, niin juurettomia."
Mikä sinä olet kenellekään sanomaan ja annostelemaan, minkä verran toiset saavat kaivata ja käsitellä asioitaan? Sinun ei ole pakko täällä olla, jos asia ei sinua kosketa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No täällähän on paljon kommentteja ihmisiltä, jotka eivät edes ymmärrä ketjun otsikkoa. Ikävä on eri asia kuin halu palata. Sotatrauma voi todellakin periytyä kauas. Tunne turvattomuudesta, outo levottomuus, halu kuulua porukkaan. Siksipä karjalaisjuhlat kerää sadoittain, tuhansittain osallistujia. Murre yhdistää. Tätini puhui kuolemaansa asti karjalan murretta, oli rakas. Hänen kanssaan juttelimme evakkoudesta enemmän kuin isän kanssa. Isä oli liian lähellä...
N63
Kaikkien käsitykset siitä Karjalasta jotka ei itse ole evakkona olleet perustuu vain muiden kertomuksista luotuihin mielikuviin. Ikävä? Mitä siinä tarkalleen ikävöidään?
Rauhaa, aikaa ennen sotaa, perinteitä, murretta, moni ikävöi eri asioita, maisemaa, orvokkeja, käen kukuntaa... yhteisöä, kulttuuria...
Oikeasti? Joku 1980-luvulla syntynytkö ikävöi rauhan aikaa, niin kuin itse ei olisi rauhaa nähnyt? Ikävöikö hän maisemia, orvokkeja ja käen kukuntaa Viipurissa? Jos suku on perinteitä vaalinut, ei niitäkään tarvitse kaiholla muistella, vaan elää niitä, jos ei perinteitä ei jäänyt, niin on aika vaikea mitään nimetönä asiaa kaivata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No täällähän on paljon kommentteja ihmisiltä, jotka eivät edes ymmärrä ketjun otsikkoa. Ikävä on eri asia kuin halu palata. Sotatrauma voi todellakin periytyä kauas. Tunne turvattomuudesta, outo levottomuus, halu kuulua porukkaan. Siksipä karjalaisjuhlat kerää sadoittain, tuhansittain osallistujia. Murre yhdistää. Tätini puhui kuolemaansa asti karjalan murretta, oli rakas. Hänen kanssaan juttelimme evakkoudesta enemmän kuin isän kanssa. Isä oli liian lähellä...
N63
Kaikkien käsitykset siitä Karjalasta jotka ei itse ole evakkona olleet perustuu vain muiden kertomuksista luotuihin mielikuviin. Ikävä? Mitä siinä tarkalleen ikävöidään?
Ikävöidään muistoja, turvallisuutta, rauhaa. Aikaa ennen sotaa. Perinteitä, suvun maita, maisemia. Kuki
Tämähän ei ole totta. Sodan uhka tuli vasta 30-luvun lopussa eikä evakkoutta kukaan osannut ennustaa. Ja välirauhan aikaan suurin osa palasi takaisin ja alkoi kunnostaa tuhoutuneita asumuksiaan. Jälleenrakennus ja usko jäämiseen olivat vielä silloin suuria.
Jos yleisesti olisi uskottu, että kaikki pitää jättää uudelleen, ei kukaan olisi vaivautunut takaisin laittamaan kotia ja paikkoja kuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olenko minäkin nyt sitten belgialainen, kun isoisä oli kotoisin sieltä? Muutti sieltä perheineen pakoon sodan uhan takia.
Olen kolmannen polven evakko. Isäni vanhemmat joutuivat lähtemään asuinsijoiltaan jossa perheet olivat asuneet satoja vuosia. Omalla kotipaikkakunnalla tiedosti hyvin ettei jotenkin kuulunut sinne. Ei ollut sukulaisia, ei sukulaisten hautoja hautausmaalla. Isovanhempien sukulaiset Karjalasta levittäytyivät ympäri maata ja vähitellen yhteydet katkesivat. Sukututkimuksen myötä olen itselleni muodostanut jonkinlaiset juuret. Voin ylpeästi sanoa että esi-isäni elivät Laatokan rannoilla jo keskiajalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Hieman yli menee tuollainen haikailu. Ihan kuin kukaan muu tässä maailmassa ei olisi joutunut kotikonnuiltaan lähtemään, karjalaiset vain. Jumitatte ihan tarkoituksella, sääliä kerjäten tuossa tunteessa, mitä ette tuntisi, jos kukaan ei olisi teille kertonut, että muistakaa nyt kaivata ja olla niin juurettomia, niin juurettomia."
Mikä sinä olet kenellekään sanomaan ja annostelemaan, minkä verran toiset saavat kaivata ja käsitellä asioitaan? Sinun ei ole pakko täällä olla, jos asia ei sinua kosketa.
Evakoilla ja heidän lapsillaan (vaikka olisivat syntyneet vasta evakkomatkalla) on ihan oikeus tuntea kaipuuta ja katkeruuttakin menetyksistään, mutta jos joku tämän hetken nelikymppinen kaipaa Viipurin kukkia, väittäen että niiden muisto on hänen veressään, niin saa sitä hieman arvostella.
"Jos yleisesti olisi uskottu, että kaikki pitää jättää uudelleen, ei kukaan olisi vaivautunut takaisin laittamaan kotia ja paikkoja kuntoon."
Näin minäkin olen nuorena kuullut evakoiden sanovan. He olivat pöyristyneet millaiseen kuntoon kodit olivat menneet lyhyen, reilun vuoden poissaolon aikana. Huussit lainehtivat yli ja paikat olivat kirjaimellisesti pa*kana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isä lähti pienenä evakkoon perheensä mukana. En ikävöi, koska eihän minulla ole mitään suhdetta siihen karjalaan. En edes tiedä tarkemmin mistä sieltä perheensä oli kotoisin. Isä itsekin koki olevansa kotoisin Helsingistä, missä minäkin olen elänyt lapsuuteni. Aikalailla sama homma muilla sukulaisilla.
Isäni tuli vauvana evakkona Länsi-Suomeen, josta tuli hänen oma kotiseutunsa. Hän kyllä kävi synnyinseudullaan kerran, mutta varmaan enemmän uteliaisuudesta kuin nostalgiasyistä. Itse en ole koskaan kokenut mitään Karjalan kaipuuta, ehkä kiukkua ennemminkin sen kohtalosta. Isälläni oli kaksi reilusti vanhempaa siskoa, joille se syntymäkunta Karjalassa oli se oikea kotiseutu ja nuoruuden muistojen kehto. Ja huomaan, että hiukan sitä on periytynyt täällä läntisessä Suomessa syntyneisiin serkkuihinikin. Ehkä siihen vaaditaan ne ensimmäisen polven oikeat konkreettiset muistot sen kaipuun syntymiseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsethan saavat piirteitä molemmilta vanhemmiltaan. Itse hämäläisen äidin ja karjalaisen isän jälkeläisenä koen vahvasti olevani karjalainen, vaikka hämeessä synnyin ja kasvoin.
Rajan taa jäi hautausmaat, sukulaisvainajat, mummo. Jäi paljon...
Suloisessa Suomessamme, oisko maata armaampaa, kuin on kaunis Karjalamme, laulun laaja kotimaa...
Jo Karjalan kunnailla lehtii puu...
Laps olen köyhän, kauniin Karjalan...
Mitä se on Sinulta pois, jos haluamme pitää Raja-Karjalan muistoissamme?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani lähtivät alunperin evakkoon maassa jota ei nykyään ole enää olemassa. Sen jälkeen muuttivat Suomeen. Minä synnyin ennen Suomeen muuttamista. En koe ikävää vanhempieni kotiseuduille, koska ei siellä enää ole oikeastaan mitään sellaista kuin silloin oli.
Haista paska! Älä viitsi puhua Suomeen muuttamisesta. Menetetty Karjala OLI Suomea. Voi sanoa että muuttivat toisaalle/muualle Suomeen! Ettäs kehtaat!
No johan oli vastaus. Niin, vanhempani lähtivät ensin evakkoon siellä entisessä kotimaassaan. Mutta eivät voineet jäädä edes sinne mihin oli alunperin lähdetty evakkoon, vaan oli pakko muuttaa pois, joten päätyivät Suomeen.
Mistä maasta puhut? Chilestä? Vietnamista? Virosta? Mistä?
Vierailija kirjoitti:
Olenko minäkin nyt sitten belgialainen, kun isoisä oli kotoisin sieltä? Muutti sieltä perheineen pakoon sodan uhan takia.
No sehän riippuu ihan itsestäsi, tunnetko itsesi belgialaiseksi, kokonaan tai osittain. Ei sitä kukaan muu voi sanoa.
Minun isoisäni lähti vähän yli parikymppisenä evakkoon äitinsä ja sisarustensa kanssa. Sinne jäi iso maatila, joka oli ollut suvulla satoja vuosia. Joskus mietin, millaista elämäni mahtaisi olla, jos Karjalaa ei olisi menetetty. Jos ylipäätään olisin olemassa, asuisinko Helsingin sijaan Viipurissa?
Mutta ei minulla mitään kaipuuta ole. Jos olisi, se perustuisi mielikuvitukseni luomiin kuviin, eikä tosiasioihin. Se, mistä olen vähän surullinen on se, että ehkä minulla olisi erilainen tuntemus kulttuurista, jos olisin kasvanut vielä enemmän sen vaikutuspiirissä. Ja ehkä suku olisi ollut ehyempi, sillä isoisän perhe levisi evakkoon lähdettyään ympäri Etelä-Suomea, kun sitä ennen he olivat asuneet melko lähellä toisiaan.
Muistan, kun koulun maantiedon tunnilla käsiteltiin Itä-Suomea tai Venäjää, huomasin ajattelevani Karjalaa menetettyinä alueina, en osana Venäjää. Ja liikutuin seuratessani, miten liikuttuneita isoisä ja hänen sisaruksensa olivat, kun juhlissa laulettiin Karjalan kunnailla. Heidän kaipuunsa näkeminen oli sydäntäsärkevää. Mutta en aio adoptioida itselleni toisten ihmisten traumoja. Siitä ei ole kellekään mitään hyötyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näkisipä näiden evakkojen ilmeen kun heidät vietäisiin takaisin karjalaan. Ei olisi hymy huulilla eikä ilo sydämessä.
Jos kävisi naapurista käsky, että Karjalaisjuuriset henkilöt pitää palauttaa alkuperäisille asuinsijoilleen, niin veikkaan että Ruotsinlaivat kyntäisi syvällä ja lentokentät olisi tukossa ja Pohjois-Ruotsi yllättyisi ihmistsunamista. Se siitä ikävöinnistä.
Ymmärrättekö te tahallanne väärin vai ihan aidostiko ette ymmärrä?
Tietenkään käskystä vieraan vallan alle ei kukaan halua muuttaa, ei edes niille suvun entisille, nykyään tuhotuille seuduille.
Mitä ikävöimiseen tulee, ymmärrän helposti, että juuriaan ikävöi. Emme me ihmiset ole pelkkiä esineitä, joita voi siirrellä yhdeltä hyllyltä toiselle ja se oli siinä. Sanotaan vaikka, e
Trollaavat huvikseen, ajankulukseen. On näitä ihmisiä, jotka nauttivat toisten ärsyttämisestä, mikä vamma lie sielussaan heillä.
No karjalaisethan itkevät ja nauravat ilosta, surusta. Ikävä on eri asia kuin halu palata.
Joka ei tätä ymmärrä, ei ymmärrä karjalaisuutta, evakkoutta.
Karjalaisuus on perintö, tunne, murre, luonne.
N63