JÄÄHY JA MUUT RANGAISTUKSET: Millaisia käytäntöjä on?

Hei (taas)



(miten saan lainauksen näkyviin, laitan nyt ed.kirjoittajan tekstin lainausmerkkeihin)



" vihdoinkin itsestäni irti sen verran että sain tilattua sen Alfie Kahn(?)in kirjan Unconditional Parenting. Tuntuu että nyt meidän perheessä tarvittaisiin sellaisia lapsilähtöisempiä kasvatustapoja ja omat taskut alkavat olemaan tyhjiä :/"



- Se on kyllä hieno kirja. Mutta kuten sanottua, meillä ei itsellä ole vielä pahoja tilanteita, mutta toivon että " pehmeillä" keinoilla selviämme niistä vielä jatkossa.



" Meillä esim esikoinen harrastaa nukutustilanteissa äidin lyömistä,puremista,potkimista jne. Ja siis se ei lopu sanomalla, keskustelemalla siitä miten se sattuu, uhkailemalla, jäähyllä tms. Itse koen että kun lapseni haluaa minut viereeni nukahtamistilanteessa( yleensä nukahtaa yksinään, välillä on kausia jolloin haluaa minut viereensä) en halua sieltä poistua ja itkettää lasta. Nyt viime päivinä tilanne hieman helpottunut muttei kuitenkaan merkittävästi. Ehdotuksia?"



- Menen myös viereen tai niin lähelle/kauas kuin lapseni päästää. Meillä ainakin selvästi joku vaihe päällä, että pitäisi olla ihan kiinni nukutusvaiheessa. Voin sanoa, että ei TODELLAKAAN aina ole herkkua, kun katsoisi mielummin itse telkkua, mutta koen että läheisyyden tarpeeseen on vastattava. Ja toisaalta onhan se aika ihanaa olla siinä lähellä, ja katsoa kun toinen siitä nauttii. Ei päiväsaikaan nimittäin todellakaan ole mikään sylissäviihtyjä!

- Ehkä lähtökohtana voi olla ajattelu, että kohtelee lasta yhtä hyvin kuin kohtelisi aikuisia, joka ei tee niin kuin minä haluan.



" Andinalta ja Annivannilta kysyisin vielä että kun (jos oikein ymmärsin) lapsen ei tarvitse pyytää anteeksi sitä että toiselta repii lelun kädestä, niin mitä muuta pyydetään anteeksi kuin toisen fyysistä kiusaamista. Ja jos uhmaileva lapsi ei suostu niin mitä teette?"



- Meillä ei vielä pyydetä anteeksi mitään. Sinun esikoisesi on toki jo vanhempi. Minä en vain kannata sitä anteeksipyyntöön pakottamista. Jos lapsi omaehtoisesti niin tekee, niin se on mielestäni hienoa.



- Jos lapsi repii toiselta jotain, tai lapselta revitään, niin tarkkailen sivusta, että miten tilanteessa käy. Jos siitä ei tule riitaa, niin en mene väliin periaatteen vuoksi sanomaan " että kädestä ei saa ottaa" . Jos tulee riitaa, niin puutun. Sanon että ei saa ottaa toiselta pois, tai että nyt lelu oli X:llä, leiki sinä nyt muulla. Ja yritän viedä lapsen huomiota muualle. Jos raivoaa, niin annan raivota, kunhan ei satuta muita tai itseään.



" Olikohan se Andinalla esimerkki siitä että isosisko heiluttaa nallea ilmassa vauvan lähellä, niin mitäs sitten jos ne heiteltävät lelut ovat kovia metallisia pikkuautoja, tms joita heitellään päivittäin useita kymmeniä kertoja. Miten sen voisi saada loppumaan ilman takavarikkoja. ja jäähyjä?"



- Ei ollut minun. Ottaisin lelun hetkeksi pois, mutta en takavarikoisi. Ymmärrän, että on varmaan kinkkinen tilanne, mutta en oikein ymmärrä sitä miksi se jäähy on paras vaihtoehto. Yrittäisin keksiä jotain positiivista. Muuta tekemistä lapselle tai keksiä yhdessä esikoisen kanssa, miten vauva voisi haluta leikkiä niillä autoilla, tai saisikohan isosisko vauvaa nauratetuksi jos pelleillee autoilla.



- Minusta ei ole valmiita vastauksia, mutta niin pitkälle kuin pystyisin, yrittäisin käyttää mielikuvitusta. Mutta yrittäisin välttää SUUTTUMASTA ITSE.



- En pidä välttämättä juuri jäähyä pahana, minusta uhkailukin on aika ikävää (johon kyllä joskus sorrun). Minusta kaikkinainen ' jos et tee niin kuin minä haluan, niin minä teen näin/otan sinulta tuon pois/et pääse sinnetaitänne/äiti on aina oikeassa' , on keino jota en haluaisi itseeni käytettävän. Siksi YRITÄN olla käyttämättä lapseenikin.



" Ja etenkin kun tulee 2-v kaveri kylään niin yhteistuumin hettelevät tavaroita melkein non-stop, niin milläs lopetat touhun kun pitäisi laittaa ruokaa, hoitaa vauvaa ja emmännöidä muitakin vieraita? Kun kaverin lapsen äitiäkään voi ' pakottaa' leikkimään lasten kanssa, minkä kyllä tiedän siis auttavan."



- En tiedä. Oman lapsen kohdalla yritän vastaavissa tilanteissa näyttää, että miten saa heitellä sisällä, esim. että yrittäkääpä heittää tähän koriin. Todennäköisesi en jaksaisi emännöidä ainakaan :)



Joudun kyllä itse miettimään sitä, että en anna liikaa lapselle periksi. Tai että en ryhdy liikaa välttelemään konflikteja. Sanon kyllä varmaan päivittäin jossain tilanteessa, että ' äiti on nyt vihainen' tai ' äiti ei halua että teet noin' . Mutta en sano ' tuhma' . ' Hyi' . jnejne.



Olisi hauska kuulla, onko joku jolla on useampi lapsi onnistunut pitämään rangaistukset minimissä? Meikäläinenhän on vasta aloittelija.

Eli taidankin kokeilla seuraavassa konflikti tilanteessa todellakin ehtiä väliin ennenkuin fyysistä satuttamista tapahtuu. Ja tuo lelun pienemmälle ojentaminenkin saattaisi onnistua ennenkuin isompi ehtii suuttua. Toisaalta en minäkään puutu niihin tilanteisiin joissa ei itkuun asti riidellä. Ja sitten tilanteet tulee toisinaan niin nopeasti etten millään ennätä hätiin. Tuo minun esimerkki oli todella kärjistetty ja yleensä lapsi itse pyytää anteeksi, mutta ei siis todellakaan aina! Ja kehuja saa sitten kanssa kovasti. Lienekö siitä johtuen myös pienempi ( 1v4kk ) sopertaa oman anteeksi-pyyntönsä, jos isompaa satuttaa.

Niin, minäkin yhdyn iihen, ettei ole kiva kun pitää pakottaa pyytämään anteeksi. Mutta toisaalta se on osa toisen huomioimista ja toisen tunteista välittämistä ja niitä minä ihmisessä arvostan ja haluan siirtää omille lapsilleni. Jos toinen lapsi satuttaa pihalla omaani, niin kyllä " katson vähän kieroon " jos lapsen vanhempi ei asiaan puutu ja pyydä edes lastaan pyytämään anteeksi.

Ja tuo syyllistäminen. Lapsi varmaankin tuntee olonsa kurjaksi ( se on aivan silminnähtävää ). Mutta jos toimii väärin, niin miksei olo silloin saisi tuntua kurjalta? Toki kohtuus kaikessa.

Meilläkään lapset eivät ole ikinä nukahtaneet itsekseen. Vieressä tai ainakin samassa huoneessa on oltava. Usein menee myös niin, että alkuyöstä toinen on vieressä ja sitten loppuyöstä toinen. Eli melkoisia läheisyyden tankkaajia nuo meidän tyttöset. Niin ja nukuttajaksi kelpaa vain äiti. Jos en ole kotona, niin sitten toki isi.

Välillä on voimat melko lopussa uhmiksen ja ikiliikkuja taaperon kanssa. Jokapäivä " sovin itseni kanssa " että tänään olen se sovitteleva ja rauhallinen äiti, joka ei korota ääntään lapsille. No, tuo että joka päivä sen teen kertookin jo aika paljon :)

Edelleenkin sanon, että ihana ketju ja varmasti kokeilen kaikkia uusia vinkkejä!

Minsku

Tuli mieleen tuosta anteeksipyynnöstä omakohtainen esimerkki:

Kun minä olen riidellyt siippani kanssa, en ole tainnut koskaan pyytää anteeksi heti tappelun jälkeen. Riidan jälkeen sitä on vain niin tuohduksissaan, että tarvitsee hetken asioiden miettimiseen ja itsensä rauhoitteluun. Yleensä kuluu sellainen vartti, joskus jopa vähän sohvalla nukkumista, ennen kuin olen valmis sovintoon.



Ehkä lapsillekin pitäisi antaa aikaa. Eli jos lapsi ei heti ensi kehotuksesta pyydä anteeksi, voisi orastavaa omaatuntoa kolkutella jotenkin tyyliin: " Siskolle tuli tosi paha mieli, kun otit häneltä lelun ja sitten vielä tönäisit kumoon. Voisit halata ja pyytää anteeksi siskolta. Niin äiti ainakin tekisi, jos äiti olisi vaikka ihan vahingossakin tönäissyt siskoa. Sä voisit vähän aikaa pohtia asiaa ja pyydät sitten anteeksi, kun olet valmis."



Sitten aikuinen vain seuraisi takavasemmalla tilanteen kehittymistä. Lapsesta kyllä huomaa, jos asia jää painamaan mieltä. Anteeksipyyntöön voisi mennä ehkä tunti, ehkä toinenkin, mutta jos se lopulta tulisi, niin hurraaaa! Eikä siitä silloin tarvitsisi/pitäisi äidin kiittää, koska lapsi olisi ITSE päättänyt pyytää anteeksi. Kehuminen voisi jopa haitata tilannetta, jos lapsi tulkitsisi äidin luulevan, että hän on pyytänyt anteeksi vain koska äiti haluaa.



Minä muuten käytän tuota " sitten kun olet valmis" -juttua aika paljon. Se antaa lapselle hitusen päätäntävaltaa, vaikka joutuukin lopulta tekemään sen, mitä äiti haluaa. Esim. jos 2-vuotias pistää jarrut päälle sisälle mentäessä, niin siitä voi seurata melkoinen väsytystaistelu tai väkisinraahaamisprojekti. Mutta jos heti ensimmäisten vitkutteluoireiden kohdalla toteaa, että " meillä ei ole kiire, äiti odottaa tässä, tulet sitten kun olet valmis" niin yllättäen se valmius löytyykin puolessa minuutissa. Ja sitten näytetään iloista naamaa puolin ja toisin.

1. miksi jäähyt pitäisi niitä vastustavien mielestä kieltää?

a) koska lapselle tulee niistä paha mieli

b) koska niistä ei opi mitään

c) koska aina löytyy joku muu keino (mikä?)

d) joku muu syy?



D) Koska jäähy ei liity itse " rikkeeseen" . Kannatan ongelmanratkaisua eli pikemminkin sovittelua kuin rangaisua. Esim. jos lapsi toistuvasti ja tahallaan kaataa maitolasin, niin silloin hän toistuvasti myös joutuu sen maidon siivoamaan. Jäähy kyllä katkaisee tilanteen, mutta ei toimi pitkällä tähtäimellä. Jos toimisi, ei jäähyjä kai koskaan tarvitsisi antaa kuin kerran? " Jäähdyttely" taas on asia erikseen: lapselle voi antaa mahdollisuuden mennä jäähdyttelemään vapaaehtoisesti esim. omaan huoneeseensa.



2. Onko olemassa asioita, jotka vain ovat niin koska aikuinen niin päättää?

a) ei, kaikesta voi jutella lapsen kanssa

b) on, esim. että öisin nukutaan ja muita ei lyödä

c) meillä..



B) mutta koskaan ei käytetä perustelua " siksi kun minä sanon niin" . Se ei ole perustelu. Perustelu voi sen sijaan olla " äiti ei vain nyt yksinkertaisesti jaksa" . Aika monesta asiasta voi keskustella. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapsi automaattisesti saisi tahtonsa läpi tai että edes päädyttäisiin kompromissiin. Keskustelu on itseisarvo siinä mielessä, että on tärkeää oppia argumentoimaan eli sanomaan omat mielipiteensä ja vieläpä perustelemaan ne. Kun on sana hallussa, ei tarvitse turvautua nyrkkeihin. Aikuistenkin maailmassa hyvät keskustelijat pääsevät pitkälle, mutta taidot eivät kartu hetkessä.



3.Miksi lapsen ei tarvitse pyytää anteeksi jos esim. lyö toista?

a) jos lapsi ei oikeasti ole pahoillaan

b) anteeksi ei pyydetä jos siihen menisi kohtuuttoman kauan ja anteeksipyyntö pitäisi pakolla kaivaa ulos lapsesta

c) tottakai tarvitsee pyytää anteeksi, se on hyvää käytöstä



TÄÄ ON KINKKINEN. Melkeinpä sanoisin A ja C.

A siksi että " anteeksi" TARKOITTAA olla pahoillaan. Jos pyytää anteeksi, eikä tarkoita sitä, se on valehtelua. Valehtelua ei kai voi suositella, saati siihen pakottaa?

C siksi, että muut ihmiset arvioivat lasta hänen käytöksensä perusteella. Hänen elämänsä tulee olemaan vaikeampaa, jos hän ei osaa käyttäytyä normin mukaisesti. (Normin mukana meneminen ei välttämättä ole aina hyväksi, mutta normi on hyvä tuntea.)

Aina ei kannata taistella tuulimyllyjä vastaan.

Hyvistä käytöstavoista tulee kuitenkin ansa, jos ne ohittavat TODELLISET ajatukset. Esim. jos ravintolassa sanoo, että " joo, kyllä maistui" , vaikka on vaivoin saanut nieltyä raa' an kanafileensä ja kaiken kukkuraksi saa salmonellan.

LISÄKSI lapsen ei tarvitse pyytää anteeksi, jos hän on liian pieni, eikä ymmärrä koko anteeksipyynnön konseptia. Tällöin lapsi saa toruja ja mallin siitä, mitä voi tehdä esim. juuri lyömisen sijasta (" mutta sen sijaan sä voit silittää näin tukasta" ). Jos muut äidit puistossa antavat pahaa silmää, niin heille voi rauhallisesti selittää, että on pahoillaan lapsensa puolesta, lapsi oppii kyllä omassa tahdissaan anteeksipyynnön jalon taidon.

Totta turiset, on varsin utopistista, ettei kouluissa olisi lainkaan rangaistusjärjestelmää. Lehtijuttujen perusteella opettajilla on monesti eväät vähissä ongelmatapausten taltuttamiseksi. Ja oppilaat ovat kiusallisen tietoisia opettajien oikeuksista puuttua häiriköintiin.



Enpä totisesti haluaisi olla nykyopettajan nahoissa. Yhä suuremmat luokkakoot, yhä enemmän erityistä huomiota tarvitsevia lapsia. Eihän opettajan resurssit tietenkään riitä ongelmien setvimiseen, eikä niin ehkä tule ollakaan. Koulun ensisijainen tehtävä on kuitenkin opettaa, eikä kasvattaa. Itse en edes haluaisi tuntemattoman opettajan toimivan lapseni pääasiallisena kasvattajana; enhän tiedä opettajan arvomaailmaa.



Vanhempien ensisijainen tehtävä sitä vastoin on rakastaa ja kasvattaa. Kun perheessä jaksetaan ratkoa ongelmia ja huolehtia toisten hyvinvoinnista, ei lasten tarvitse mennä kouluun purkamaan pahaa oloaan. Kun on tottunut siihen, että asiat setvitään puhumalla, on helpompi uskoa myös opettajan sanaa.



Ja vielä tuosta rangaistuksen mahdollisuudesta KOTONA. Lapset on fiksuja. Kun heillä alkaa olla kavereita kodin ulkopuolella ja kun he rupeavat kyläilemään näillä kavereille, he näkevät erilaisia tapoja ratkoa ongelmia. Jos kaveri saa aresteja ja muita rangaistuksia, voi omien vanhempien arvostus nousta kohisten - tai sitten ei.

Omia vastauksia Maribelin hyviin kysymyksiin:



1. miksi jäähyt pitäisi niitä vastustavien mielestä kieltää?

a) koska lapselle tulee niistä paha mieli

b) koska niistä ei opi mitään

c) koska aina löytyy joku muu keino (mikä?)

d) joku muu syy?



En sano, että pitäisi kieltää, mutta itse en käyttäisi, koska

A) tulee paha mieli tai oikeammin rangaistus on mielestäni liian kova

B) voi oppiakin, mutta aiheuttanee myös katkeruutta

C) Ehkä tämäkin.



- Tässä muuten " vastakysymys" : Mikä on sellainen asia, mihin ei löydy muuta keinoa, eli milloin Annivannin mainitsema jäähdyttely tai neuvottelu eivät toimi?





2. Onko olemassa asioita, jotka vain ovat niin koska aikuinen niin päättää?

a) ei, kaikesta voi jutella lapsen kanssa

b) on, esim. että öisin nukutaan ja muita ei lyödä

c) meillä..



B) Varauksin. Esim. jos lapsi ei nuku yöllä, niin milläs pakotat nukkumaan? Paitsi niin, että aikuinen miettii miksi rytmi niin outo ja mitä on tapahtunut etc.



Meillä ei kuitenkaan riitä " että koska äiti sanoo" . Muistan itse tuon lapsuudesta ja sen tunteen, että se ei riittänyt minulle perusteluksi. Minusta pitää ainakin yrittää perustella loppuun asti.

Meillä käytössä ennemminkin " äiti ei halua" ja yritetään saada lapsi itse ottamaan vastuu tekemisistään.





3.Miksi lapsen ei tarvitse pyytää anteeksi jos esim. lyö toista?

a) jos lapsi ei oikeasti ole pahoillaan

b) anteeksi ei pyydetä jos siihen menisi kohtuuttoman kauan ja anteeksipyyntö pitäisi pakolla kaivaa ulos lapsesta

c) tottakai tarvitsee pyytää anteeksi, se on hyvää käytöstä



Usein lapset ovat siihen mielestäni liian pieniä. Olen nähnyt 1,5-vuotiaiden vanhempia vaatimassa anteeksipyyntöä.

Anteeksipyyntö on usein myös vastaanottajalle kärsimystä. Kuka haluaa, että sellainen tulee halaamaan, joka on juuri lyönyt?



Sen kerran kun minut Pakotettiin pyytämään anteeksi, muistan aina. En olisi halunnut, mutta ei ollut muuta ulostietä. Hyvä mieli siitä ei tullut.



C) Tämä ehkä paras vaihtoehto. Ohjailisin lasta hienovaraisesti anteeksi-sanan käyttöön. Esim. pyytämällä itse anteeksi lapseltani, kun olen korottanut liikaa ääntäni, jotta hän oppisi esimerkin kautta. Tai vaikkapa kysymällä lapselta, että haluaisiko pyytää anteeksi, mutta jos ei halua, niin en vaatisi. Yrittäisin jollain tavalla palata asiaan, vaikka satujen avulla.





Huhhuh. Olikin tosi vaikeita kysymyksiä.

Tämä on kiva ketju, kun on tuntunut, että hyvin aroista asioista voi puhua. Kuitenkin tunnustan, että aina viestin kirjoitettuani vähän jännittää, että loukkasinko nyt jotakuta..



Tämä keskustelu on itselle kasvattavaa, koska joutuu tosissaan pohtimaan omia kantojaan kuin myös sitä, että josko niissä toisten tavoissakin olisi jotain opittavaa :)

Tuhma-sanan käytöstä, meillä ei nimitellä toisia, näinpä ollen lastakaan ei tuhmaksi haukuta. Saatan sanoa että nyt käytöksesi on huonoa ja siltikin äiti rakastaa sinua. Tämä taitaa juontaa kahdesta syystä, lapsuuden kodissani yleensä kommentoitiin lasten tekemisiä vain, jos oli jotain huonoa sanottavaa, koskaan en ole kuullut vanhempieni sanovat että rakastaisivat minua tai siskojani. Järjen tasolla toki ymmärrän heidän rakastavan, mutta sydämmessäni en sitä tunne. Enkä missään nimessä halua lapsilleni sellaista tuskaa. Toinen syy lienee että tutun tyttö sanoi pienempänä aina kun häntä kiellettiin, ' no sit mä en tykkää susta' , ja hänen äitinsä sanoi etten mäkään tykkää susta, VAAN mä rakastan sinua.



Tässä kohtaa sanoisin tuohon nimittelyyn ja lapsen puheeseen yleensäkin, meiillä paras tapa saada lapsi puhumaan jollain tietyllä tavalla, esim kauniisti pyytämään lisää ruokaa sen sijaan että kiljuisi ANNA MULLE RUOKAA, on ollut vanhempien esimerkki. Nyt kun esikoinen puhuu jo aika hyvin, se näkyy entistä selvemmin ja etenkin sen huomaa miten esikoinen puhuu vauvalle.



Ja vielä jäähystä, meillä ei siis jäähyä käyttä jos autoja heitellään pitkin poikin tai ei vaikka halua siivota(se on kyllä itse asiassa pojan lempipuuhaa, on ollut aina). Jäähyä kyllä käytetään mutta tilanteissa jos muut jutut ei toimi.



Viime aikoina puistosta karkailu on ollut yksi ongelma( iso, puisto jossa ei portteja, iso jyrkkä alamäki jonka päässä kohtuullisen vilkas autotie). Siihen parhaiten auttanut se että kun juoksi eräänä päivänä useamman kerran sinne niin siltä päivältä loppui sitten kuorma-autolla ajelu(ajoi kuorma-autolla sinne mäkeen). Nyt muutamaan päivään ei ole kovasti testannutkaan sitä, mutta toisaalta nyt olenkin sitten yrittänyt ennakoida niitä tilanteita joissa puistosta karkailua tapahtuu.



Sitten tuosta anteeksipyytämisestä, poika on siis 2v9kk ja mielestäni kyllä ymmärtää sen. Odottaa anteeksipyyntöä jos kaveri tönii tai esim puree, tämä kaveri on siis pojan paras kaveri(nähdään melkein päivittäin). Ovat kuin paita ja peppu :). Vieraampia lapsia poikani aika harvoin lähestyy(esim puistossa) eli en tiedä haluaisiko anteeksipyyntöhalausta vieraalta, mutta tutuilta kyllä haluaa. Esim eilen illalla paijasi pikkuveljeä(melkein hakkasi siis) ja kun pyysin paijaamaan kauniisti, niin sitten pusutteli pikkuveljeä(ikää 6kk) ja pyysi anteeksi( itse en siis siitä mitään sanonut). Itsekin pyydän lapseltani usein anteeksi. Joos huudan tai suutun, ja selitän miksi suutuin. Ja jos esim vahingossa tönäsen vaatteita pukiessa sanon anteeksi.



Sinänsä on kyllä jännä tapaus tuo esikoinen, vaikka uhma on mahtava ja tosi moneen asiaan vastaus on EI, niin silti aina mielellään hakee vauvalle leluja ja korjaa tavaroita paikalleen, itse olisin siis kuvitellut että juuri niistä kieltäytyisi.



Andinalta ja Annivannilta kysyisin vielä että tiedättekö jotain hyviä nettisivustoja AP:sta tai onko jotain suomalaisia suljettuja ryhmiä jonne aloittelijakin huolittaisiin mukaan? Tämä kuullostaa hetki hetkeltä enemmän mun jutulta.



Pirtein pakkasterveisin, Poikasten_Äiti

Osuit naulan kantaan tuossa, että kukapa haluaisi anteeksipyyntöhalausta kaverilta, joka juuri on tönäissyt tai lyönyt!? Minulla isompi tyttö on arka ja herkkäluonteinen tapaus. Hän jäykistyy kauhusta kun / jos vieras taikka vähän tutumpikin kaveri tulee halaamaan. Anteeksi pyyntö voi olla ajoittain ihan paikallaan, mutta sen halauksen kyllä voisi jättää väliin. Nämä kasvatus-asiat ovat tosiaan aika vaikeita asioita. Luulenpa ettei kukaan tässäkin ketjussa olevista tunne olevansa niin täydellinen kasvattaja, että pienistä vinkeistä nokkiinsa ottaa! Reilusti vaan mielipiteitä ja vinkkejä kehiin.



Ps. olen tänään muutaman alkavan riita tapauksen onnistunut välttämään väliinmenolla ja jo alkaneen olen saanut rauhoitettua ilman raivareita ( molemminpuolisia ). Siispä lisää vinkkejä, kiitos :)

Päivä on kaikkiaan ollut onnistunut. 3 vuotiaskin sen vaistonnut kaiketi, on tullut muutamaankin otteeseen " äiti minä rakastan sinua " -tunnustus.

Aina yhtä ihanaa kuultavaa...

Minsku

kommentoimaan minäkin. Kirjoitin melkein tunnin äsken ja arvatkaa ottiko päähän kun kaikki hävisi.... Yritän uudelleen lyhennettynä versiona.



Olen huomannut, että ennakointiin panostaminen toimii kaikkein parhaiten ongelmatilanteisiin.



- Meillä on sovittu perheelle säännöt,jotka ovat kaikkien tiedossa.

- perheellä on päivärytmi, jossa ruoka-ajat ja lasten nukkumaanmenoaika ovat kiinteät, samoin iltarutiinit

- vauvasta asti olen puhunut lapsille kaikesta siitä mitä nyt tapahtuu ja mitä tulee tapahtumaan (lapsi oppii sekä sanoittamaan - myös tunteita että ajankulkua)

- annan ennakkotiedotteella aikaa valmistautua ulos lähtöön, syömään jne

- seuraukset johdonmukaisia ja varmoja

- kun itse huomaa sanovansa " taas sä viivyttelet" tmv. niin on aika pysähtyä miettimään miten ohjata tilannetta toivottuun suuntaan.

- Seurauksista: Alle 2v. väliin meneminen ja toistaminen, toistaminen, toistaminen,toistaminen ja toistaminen sekä yksinkertainen EI! vaikka 112 kertaa. TÄMÄ ON TOSI TÄRKEÄTÄ VAUVASTA ALKAEN KOSKA SILLOIN LAPSI OPPII VANHEMMAN TYYLIN JA SEN VOIKO VANHEMPAAN LUOTTAA! Eli toimiiko johdonmukaisesti vai ei. Sanoisin vielä, että mitä pienempi niin sitä ehdottomampi on oltava (lempeän yksinkertaisella tavalla). Lapsi testaa aina aika-ajoin uudelleen onko rajat säilyneet, jolloin itseäkin helpottaa kun seuraukset ovat ja pysyvät

- jäähy on hyvä keino yli 3v,mutta 2v alkaen sitä aletaan harjoitella.Meillä jäähy on viimeinen keino ja sitä käytetään enimmäkseen " tahallisissa" teoissa, satuttamisessa jne. Jäähyä edeltää kaksi varoitusta ja uhkaus jäähystä.

- rastinkeräystaulu on meillä kaikkein antoisin tapa päästä ei-toivotusta käyttäytymisestä yli (vanhempi sanoo 2-3 asiaa ja lapsi samoin)

- rangaistus ei voi meillä KOSKAAN olla ruoan menettäminen, aikuisen läheisyyden menettäminen, iltasadun menettäminen tmv.





Lähetän tämän välilläja kirjoitan lisää uudessa viestissä, ettei kaikki katoa taas...

Mielestäni on hyvä, että jäähypaikka on neutraali -ei siis wc tai oma huone tai mikään suljettupaikka, vaan vanhemman silmien alla. Meillä käytetään olohuoneen nurkkaa, johon viedään tuoli (ajattelen itse ettei se muistuta lapsia koko ajan vaan on todella se viimeinen keino.



Tärkeintä on johdonmukaisuus. Jos olet päättänyt, että teilläkäytetään jäähyä seurauksena, niin valmistaudu silloin myös pitämään se loppuun asti. Lapset saattavat nimittäin olla temperamentiltaan hyvinkin sitkeitä rajojen kokeiluun ja se vaatii vanhemmalta vielä vähän sitkeämpää pinnaa.



Johtotähtenä kannattaa pitää mielessä että kun vien asian loppuun asti nyt, niin petaan jatkossa vähän helpompaa arkea.

Esimerkin voima.



Lelujen siivous tehdään yhdessä ja toistetaan niin kauan että lapsi osaa. Samoin kaikille leluille on oma laatikkonsa tai korinsa (legot, autot, sekalaiset jne)



Perussääntönä on että otetaan yksilelu kerrallaan leikkiin (tästä joustetaan eniten, koska en ehdi seurata lastenhuoneen tapahtumia niin tiiviisti.. =)



Leluvarasto käydään läpi parin kuukauden välein jolloin jotain lähtee kirppikselle, jotain varastoon ja jotain otetaan varastosta. Näin leluvalikoima uudistuu ja lapsi oppii vähitellen myös luopumaan tavaroistaan. Tosin lapsi kiinnittyy paikkaan tavaroiden avulla, joten niitä rakkaimpia leluja ei oteta koskaan pois. Lapsi saattaa myös reagoida huonekalujen siirtelyyn (ja meillä äiti sisustaa innokkaasti), joten siihenkin pitää aina valmistaa lapsia



Jos alle 2v ei usko että lelulla ei lyödä, niin silloin otan sen pois. Ensin annan heti takaisin ja jos leikkii nätisti niin hyvä ja jos ei,niin silloin lelu lähtee pidemmäksi ajaksi. Ja niin monta kertaa, että loppuu. Uskon lujasti toistoon....

Poikasten Äiti kirjoitti:

¿[---]mitäs sitten jos ne heiteltävät lelut ovat kovia metallisia pikkuautoja, tms joita heitellään päivittäin useita kymmeniä kertoja. Miten sen voisi saada loppumaan ilman takavarikkoja. ja jäähyjä? Ja etenkin kun tulee 2-v kaveri kylään niin yhteistuumin heittelevät tavaroita melkein non-stop, niin milläs lopetat touhun kun pitäisi laittaa ruokaa, hoitaa vauvaa ja emännöidä muitakin vieraita? Kun kaverin lapsen äitiäkään voi ' pakottaa' leikkimään lasten kanssa, minkä kyllä tiedän siis auttavan.¿



***



Voi olla, että tällaisessa tapauksessa autot hyvinkin päätyisivät kaappiin piiloon. Siis ainakin, kun on vieraita kylässä. Ilmeisesti muksut villitsevät toisensa heittelemään tavaroita, mutta tässä pari ideaa, jota voisi kokeilla:



1) Andinankin ehdottama kilpailuhenkinen: saatteko heiteltyä pikkuautot tähän koriin

2) Valinta: ¿No niin. Valitkaa kumpikin YKSI auto, jolla haluatte leikkiä. Loput autot laitetaan takaisin hyllyyn.¿

3) PUHUTTELU: Asia on niin, että tässä talossa EI heitellä muita esineitä kuin palloja (ja ne pallot on ehkä tarpeen piilottaa ennen tätä puhuttelua). Tämä koskee sekä omia lapsia että vieraita lapsia. Onko selvä? (Yleensähän vieraat penskat tottelee paremmin kuin omat, joten parempi laittaa kaikki ruotuun samalla kertaa.) Annetaan ESIMERKKI: (äiti ottaa pikkuauton käteen ja kopauttaa sillä kevyesti lasten päätä) ¿Kun tällainen pikkuauto osuu jotakin toista ihmistä, se sattuu. Se voi sattua toooosi pahasti, eikä sitten enää puhaltamiset auta, vaan pitää lähteä lääkäriin. (Kertomusta voi höystää kauhukuvilla verenvuodatuksesta ja tikeistä, riippuen lasten herkkyysasteesta.) Jos ette osaa leikkiä niin kuin pikkuautoilla leikitään, niin sitten leikitte jollain muulla.

4) Väliintulo: Jaaha, nyt korjataan autot takaisin tähän koriin. (Ja sitten riippuen asunnosta, laitetaan lapset juoksemaan pahimmat höyryt pois takapihalle tai rauhoitetaan vaikka videon ääreen, esim. just juhlissa.)

5) Avunpyyntö: Otetaan pojat mukaan esim. kattamaan pöytää tai tekemään jotain muuta hyödyllistä.



Vauvan lykkäisin tilanteessa jonkun muun syliin. Ja jos tilanne vaatii, niin sanoisin jollekin vieraista ¿viitsitkö kaataa kaikille lisää kahvia, mun täytyy puuttua tuohon poikien touhuun.¿



KYSYIT:

¿Andinalta ja Annivannilta kysyisin vielä että tiedättekö jotain hyviä nettisivustoja AP:sta tai onko jotain suomalaisia suljettuja ryhmiä jonne aloittelijakin huolittaisiin mukaan? Tämä kuullostaa hetki hetkeltä enemmän mun jutulta.¿



Itse asiassa tuolla ketjun alkupuolella kyselin kiinnostusta ¿kasvatuskirjallisuuspiiriin¿ ja sen ensimmäinen pienimuotoinen kokoontuminen on huomenna aamulla. Osallistujia ovat minä, Andina ja ¿rkk¿. Jos asut pääkaupunkiseudulla (ja jos tämä idea saa ensimmäisen tapaamisen jälkeen jatkoa), olet tervetullut mukaan.



***



Ja vielä TUHMAKSI nimittelystä. Minäkään en lähtisi nimittelemään lastani tuhmaksi, tyhmäksi tai muilla vastaavilla nimillä. Lapsi pian luulee olevansa oikeasti tuhma tai tyhmä. KILTTEYS on sitä paitsi yliarvostettua. Kahden tytön äitinä yritän ainakin kovasti kasvattaa lapsistani ei-kilttejä, sillä kiltit tytöt jäävät jalkoihin, saavat burn-outin alle parikymppisinä ja vaikka he kuinka tekevät töitä, heille maksetaan vain 80% miesten palkasta.