JÄÄHY JA MUUT RANGAISTUKSET: Millaisia käytäntöjä on?
Hermot menee 2,5-vuotiaan pojan kanssa usein ja käytössä on jäähy ekan varoituksen ja anteeksipyynnön jälkeen (mahdollisuus parantaa käytöstään). Poika tietää, mikä on jäähy eikä halua jäähylle (yleensä joku huoneen nurkka), mutta sillä ei ole mitään vaikutusta silti hänen kolttosiinsa ja kiukutteluihin, sillä hän pääsee itse jäähyltä pois enkä pysty olla aina häntä siellä pitelemässä (enkä haluaisi hänen saavan täyttä huomiota jäähyn avulla, vaan kiltisti ollessaan). Vessaan en vie häntä jäähylle, kun samalla yritetään opettaa pottailua ja kannustaa vessaan menoon ja toisaalta hän tykkää esim. leikkiä vessassa vesihanan kanssa. Kodinhoitohuoneeseen en halua häntä myöskään viedä, koska siellä on kaikki pesuaineet kaapeissa tai hän pääsee siitä leikkimään vaikka kylppäriin. Työhuoneessa hän voi hajottaa tietokoneen tms, joten hyviä virikkeettömiä paikkoja ei oikein ole. Yleensä siis jäähypaikkana toimii olohuoneen nurkka, mutta se ei tunnu riittävältä - jäähyily ei tehoa mitenkään...
Supernanny neuvoo mm. lelun poisottamiseen huonosta käytöksestä tai tarran antamiseen hyvästä käytöksestä, mutta en uskoisi, että ne tehoavat näin pienissä lapsissa, vai? Lelujakin on niin paljon, että niitähän saisi ottaa ikuisuuden pois yksi kerrallaan, jotta ne loppuisivat ja tehoaisiko siltikään? Ja osaako näin pieni vielä arvostaa tarroja tai jos niiden avulla saisi jonkun uuden lelun? Eli toimisiko lahjonta, uhkailu vai kiristys?
SIIS: MIKÄ ON TEIDÄN JÄÄHYPAIKKANNE JA MITEN SE TOIMII? TAI ONKO MUITA RANGAISTUKSIA, JOTKA TEHOAVAT?
Tänään on taas tapeltu niin paljon, että tarvitsen todellakin neuvoja...
Kommentit (92)
Mä en luottaisi vielä noin pienen lapsen kykyyn ymmärtää syy- ja seuraussuhteita. Tai ainakaan lapsen muistiin ja itsehillintään, kun edessä on jotain niin kiinnostavaa kuin tietokone. Mä vain varottaisin ja estäisin mieluummin kuin rankaisisin lasta erottamalla hänet äidistään. _Mun mielestäni_ se on kohtuuton rangaistus suhteessa tekoon. En usko, että lapsi huoneessaan miettii 20 sekunnin ajan, miksi tietokoneeseen ei saa koskea, pikemminkin hätääntyy.
No joo, tässä taas ollaan niin erilaisia, lapset ja vanhemmat.
korpimaki1:
Jos menee tietokoneen lähelle, ei enää varoitella. Katsotaan loppuun asti että koskeeko ja jos koskee, niin viedään oman huoneen ovelle ja taas lapsen tasolla kerrotaan että " Elsa koski tietokoneeseen vaikka äiti kielsi. Siksi Elsa joutuu nyt omaan huoneeseensa miettimään." Ja ovi kiinni. Minä pidän ovea toiselta puolelta 20sekuntia. Sen ajan lapsi huutaa toisella puolella ja roikkuu ovenkahvassa.
Haluaisin vielä kysyä niiltä äideiltä jotka vastustavat jäähyä eivätkä ikinä korota ääntään lapselle eivätkä takavarikoi leluja tms. että mistä lapsi teidän mielestänne oppii erottamaan toivotun ja ei toivotun käytöksen? Riittääkö se, ettei ole " tuhmaa" käytöstä huomaavinaankaan? Ja miten te esim. puette kiukkuavan lapsen kiireisenä tarha-aamuna? Pystyttekö järjestämään arkenne sellaiseksi että aina on aikaa jutella lapsen kanssa tyyliin " nyt täytyy pukea kun muuten tulee ulkona kylmä" .
Heitän tämän kysymyksen ihan tarkoituksella provosoivaan sävyyn koska minulla on asiasta oma teoriani. Epäilen nimittäin, että rauhallinen " kiltti" lapsi uskoo nätisti juttelemalla kun taas on lapsia, jotka haluavat kokeilla enemmän rajojaan (ja samalla tietysi vanhempiensa hermoja;)
Otsikko on vastakysymys Maribelillle. Antaako joku sinulle rangaistuksen, jos esim. aiheetta suutut ystävällesi? Tai syöt työkaverisi eväät työpaikan jääkaapista?
Asia menee perille myös muilla tavoilla kuin rangaistuksella. Ja jos ne muut tavat tehoavat, miksi rangaistusta pitäisi käyttää? Väitätkö siis, että lapsesta ei voi tulla oikeudentajuista, vastuuntuntoista ja " hyvää" ihmistä, jos hän ei ole istunut tiettyä määrää jäähyjä lapsuudessaan? Aika masentava ihmiskuva. Mikä määrä jäähyjä mielestäsi on riittävästi?
Toinenkin kysymys jäähyjen käyttäjille: oletteko standartoineet jäähyn? Eli tuleeko aina samasta " rikkeestä" jäähy riippumatta motiivista. Esim. jos on sovittu, että jäähy rapsahtaa vaikkapa televisioon koskemisesta ja löydät lapsen räpläämästä telkkaria, niin joutuuko lapsi jäähylle, jos motiivina on ollut telkkarin sammuttaminen, koska sen ääni on häirinnyt? Jos siis lapsi kykenee omatoimiseen ongelmanratkaisuun?
Luulen, että ne vanhemmat, jotka tähän ketjuun vastaavat, käyttävät jäähyjä ihan asianmukaisesti. Ääripäät eivät uskalla vastata. Voi olla, että osa lapsista ei kuuntele puhetta - ovathan jotkut aikuisetkin enemmän tunne- kuin järkiperäisiä. Silti haluan olla tässä ketjussa vastarannankiiskenä, sillä uskon monien jäähyjen olevan täysin turhia. Itse asiassa: olisiko joissain tapauksissa kyse jopa vanhemman laiskuudesta puuttua tilanteen todelliseen ongelmaan? Jos " käytöshäiriötä" oiotaan tyyliin " kielto ja perustelut, toinen kielto ja perustelut, uhkaus, jäähy" , niin miksi jo toisen kiellon sijasta EI TEHDÄ JOTAIN KONKREETTISTA ei-toivotun käyttäytymisen lopettamiseksi. Eli vanhemmat lähtevät lapsen kanssa jankkausleikkiin.
Ja vielä tuosta " rajojen kokeilemisesta" . Alfie Kohnilla on tästäkin mielenkiintoinen näkökulma. Hänen mukaansa lapsi ei koettele TOIMINNAN rajoja vaan RAKKAUDEN RAJOJA. Mitä jos lapsi ajatteleekin: " Jos kosken televisioon, äiti ei rakasta minua, koska vie minut toiseen huoneeseen, eikä anna halata" TAI " Jos syön siististi (ja vain jos syön siististi), äiti rakastaa minua, koska kehuu minua."
Kerrankin näillä palstoilla saadaan aikaan kunnollista, rakentavaa ja asiallista keskustelua!!!
Kiitos kaikille kirjoittajille. Olen saanut paljon vinkkejä ja uusia näkökulmia kommenteistanne!
Terv. Pingviini sivulta 1
Joku tässä ketjussa taisi jo aiemminkin kysellä asiasta.
Eli mitkä asiat ovat rangaistavia tekoja teidän perheessänne?
Meillä EHDOTTOMASTI kiellettyä on ainoastaan
- väkivaltainen käyttäytyminen missä tahansa muodossa
- kadun ylittäminen itse
Ainakaan muita kieltoja ei tule tässä mieleen. Melkeinpä mikä muu tahansa kielto riippuu aina tilanteesta.
Mä en suoranaisesti jäähyä vastusta, mutta meillä se vain ei ole ollut tarpeellista. Leluja kyllä hyllytetään, jos niillä ei osata leikkiä vaan niitä heitellään tms.
Meillä kielletään ja estetään lasta, kerta toisensa jälkeen. Ei se jäähykään aina yhdellä kerralla tehoa. Ja jos on kiire pukea lapsi ja päästä ulos, meillä ei neuvotella vaan puetaan ja piste, itkun kanssa tai ilman. Enemmän aikaahan siinä menisi, jos vielä pistäisi lapsen jäähylle, kun on jo kiire ;)
Maribel:
Haluaisin vielä kysyä niiltä äideiltä jotka vastustavat jäähyä eivätkä ikinä korota ääntään lapselle eivätkä takavarikoi leluja tms. että mistä lapsi teidän mielestänne oppii erottamaan toivotun ja ei toivotun käytöksen? Riittääkö se, ettei ole " tuhmaa" käytöstä huomaavinaankaan? Ja miten te esim. puette kiukkuavan lapsen kiireisenä tarha-aamuna? Pystyttekö järjestämään arkenne sellaiseksi että aina on aikaa jutella lapsen kanssa tyyliin " nyt täytyy pukea kun muuten tulee ulkona kylmä" .
jos ei tarvitse käyttää rangaistuksia, sehän on aivan ideaalitilanne! Tämä siis vastauksena Annivannille :)
Tuli näin käytännön ihmisenä mieleen että tätä ketjua varmasti lukee moni taaperonsa kanssa väsynyt kasvattaja, joka miettii miten saisi juuri esim. kuvaamani pukemistilanteen onnistumaan (eli mitä tehdä kun kello käy hurjasti ja töihin on kiire mutta taapero kiukkuaa eikä antaisi pukea)
Uskon, että meille suurimmalle osalle kehittyy ajan myötä omatunto ja me tiedämme milloin olemme tehneet väärin. Mutta onko jo yksivuotiaalla omatunto? Ei minusta, itse yksivuotiaan kanssa siirsin taaperon konkreettisesti pois pahanteosta, jäähyä ei silloin käytetty. Nykyisinkin käytän jäähyjä melko harvoin ja aina pyrin puhumaan sekä töissä että kotosalla lasten kanssa siitä mikä on oikein/väärin. Ja samalla kehittämään empatiataitoja.
Mutta ajatus siitä ettei mitään rangaistuskeinoja olisi käytössä tuntuu kyllä minusta vähän utopistiselta jos vaikka ajattelen työtäni opettajana ihan tavallisessa koulussa. Olen ehkä sikäli perinteinen että minusta sekä vanhemman että opettajan tulee olla sikäli " pomo" että turvalliset tekemisen rajat ovat olemassa. Ja oikeasti jos vielä esim. lukioikäiseltä menisi kysymään että " mitäs tänään tunnilla tehtäisiin?" Niin kyllä ne melkein aikuiset haluaisivat aina vaan katsella videoita tai kuunnella musiikkia eli sikäli mielestäni aikuista tarvitaan ohjaamaan toimintaa vielä pitkälti taaperoiän jälkeenkin..
Ja vielä anteeksi kaikilta jos eksyn aiheesta näillä koulujutuillani!
Niistä tosiaan aina tulee jäähy, matkalla sinne kerrotaan miksi ja anteeksi pyydetään, kun on päästy jäähyltä. Vähän aikaa sitten pikkusisko ei olisi saanut ottaa mitään leluja käteensä. Ihan kaikki isompi vei kädestä,kun muut keinot eivät tepsineet, niin lelujen käsistä viemisestä jäähytettiin myös. Lelujen toiselta raastaminen jäi pois 3vrk:den kuluessa. Toki leikin tuoksinnassa toisinaan edelleen joskus lelu toisen kädestä otetaan, mutta isompi antaa huomautettaessa kiltisti lelun takaisin toiselle.
Muut konfliktitilanteet setvitään puhumalla (esim. ulos lähtemiset, kävelemisestä kieltäytyminen jne..)
Minä en jäähytä lelujen keräämättä jättämisestä, tietokoneeseen koskemisesta tms. MInusta jäähy on liian kova rangaistus sellaisista rikkeistä. Lelut kerätään yhdessä ja tietokoneeltakin voidaan yhdessä katsoa valokuvia.
Lila75 ja tytöt pian 11kk ja 2v4kk
Ajatus siitä että lapsi kokeilee (taas vastaus Annivannille, vähän myöhässä tosin) itse asiassa rakkauden rajoja esim. kiukkuamalla ei kuulosta ollenkaan hassulta. Meidän kohta 5-vuotias oli skr:n kerhossa vastannut kerhotädille hetkeäkän epäröimättä että " äiti kyllä rakastaa vaikka olisi tuhma" . Täti oli kysynyt tätä, koska meidän pikkuihminen ei ole niitä maan hiljaisia vaan kova menemään ja tekemään niin hyvässä kuin pahassa.
Eli ei ainakaan meillä ole jäänyt asia epäselväksi vaikka välillä pikku jästipää on miettinyt tekojaan omassa huonessaan.
Oma mieheni muistaa vieläkin miltä lapsuudenkodin keittiön puupaneelit tuoksuivat, seisoi nimittäin erinäisiä kertoja keittiön nurkassa.. Silti välit vanhempiin nykyisin erittäin lämpimät!
Eli minun mielestäni lapsen kannalta pahinta on välinpitämättömyys mutta oikeudenmukaiset ja kohtuulliset rangaistukset lienevät joskus ihan tarpeen. Eihän niitä tietenkään tarvitse käyttää jos oma lapsi uskoo puhetta eikä niin kovasti kokeile vanhempien rakkauden rajoja!
Itse en ole periaatteellisesti jäähyä vastaan ja uskon, että on 2-vuotiaita, joilla voi toimia. Omalle 2v4kk ikäiselleni näyttävät vielä muut keinot olevan jäähyä tehokkaampia. Jos ei usko kieltoa, niin vien tilanteesta pois tai otan tavaran pois, mitä nyt sitten onknin tekemässä. Pari kertaa olen istuttanut sohvan nurkkaan rauhoittumaan, mutta ei ole sillätavalla jäähy, että pitäisi istua 2 minuuttia. Voi olla, että meille ei tule ikinä jäähy käyttön tai tulee, aika näyttää. en ajattele, että lapsia kannattaa niinkään rankaista, mutta pahantekemistä pitää hyvittää, vähän eri näkökulma siis.
Muutama lainaus kirjasta Lapsen kanssa:
Hyvä kasvatus on kahden ihmisen välinen vuorovaikutusprosessi, jossa vallitsee tietty tasapainotila...
Minkäänlaisia kasvatuksen ohjeistoja ei voi antaa. " Hyvän kasvatuksen" tasapainotilaa ei voi määritellä ulkopuolelta.
Uhmaiästä: Vihainen lapsi nostaa vanhemmista itsestään esiin ammoin haudattuja sietämättömiä uhmaikäisen tunteita, jotka shokeeraavat paljaudessaan...Vähitellen kehittyy jonkinlainen " kauhun tasapaino" , jossa kaikki varovat sanomisiaan ja tekemisiään. Lapsi tuskin voi ajan oloon välttyä todella omaksumasta käsitystä, että hän on mahtava ja voi raivostumisellaan hallita ympäristöään.. Hän on kuitenkin syvällä sisimmässään samalla hyvin pettynyt vanhempiinsa ja kokee olonsa kaikkea muuta kuin turvalliseksi.
Intelleältä ktuaalisella tasolla vanhemmat saattavat sanoa, että he eivät halua tukahduttaa lastensa tarpeita. Ehkä heillä on ikäviä muistoja niistä kasvatusotteista, joita heidän omat vanhempansa aikanaan harrastivat. He ovat päättäneet sallia omille lapsilleen vapaamman tunneilmaisun. Heiltä jää kuitenkin huomaamatta, että vapaus koskee vain lapsia, ei heitä itseään.
Äitiä ja isää odottaa myöhemmin ikävä yllätys. He ovat tehneet parhaansa selittääkseen lapselleen mikä on oikein , mikä väärin. he ovat sallineet spontaanin tunneilmaisun ja kunnioittaneet lapsen mielipidettä siinä kuin omaansakin. Lapsesta on kuitenkin sukeutunut kaikkeen tyytymätön marisija... Tuntuu suorastaan epäreilulta, että niin voi käydä, vaikka vanhemmat ovat halunneet pelkkää hyvää ja toivoneet, että perheessä olisi kaikilla mukava olla.
Raivokohtauksesta: kannattaa kuitenkin suhtautua varauksella kypsältä ja hyväksyttävältä tuntuvaan suosittuun suomalaiseen ratkaisuun: sanalliseen selittämiseen. Selittämisellä on kunniapaikkansa lasten kasvattamisessa. mutta raivoavan uhmaikäisen kanssa se on tehotonta, ellei suorastaan naurettavaa.
Tässä muutama lainaus. Jari Sinkkonen on lastenpsykiatri, ja kirjoittanut muutamia lukemisen arvoisia opuksia. Hän on kantanut huolta nimenomaan pienten poikien kasvatuksesta tässä nykyajan maailmassa.
Omaan tilanteeseemme: Meillä on 3-v. hyvin vahvatahtoinen neiti, joka saa ajoittain (ei onneksi ihan päivittäin) kamalia huutoraivareita, jotka saattavat kestää pahimmillaan toistakin tuntia, ja esim. kiinnipitäminen saa raivon tulvimaan yli äyräiden. Olen tullut siihen tulokseen, että meillä jäähy on käyttökelpoinen juttu katkaisemaan tuo raivoaminen. se tapahtuu näkyvällä paikalla äidin silmien alla, ja pois saa tulla halimaan ja keskustelemaan tilanteesta heti, kun on rauhoittunut. Jäähyä on käytetty ehkä 1-2 x viikossa ja vasta ihan viime viikkoina olen sen ottanut käyttöön. Niin, pikkusisarus on nyt puolivuotias, tämä taustatiedoksi:)
Ja pakko sanoa vielä tuosta Sinkkosen kirjasta: Minä olen 70-luvun lapsi, enkä todellakaan hyväksy mitään tukkapöllyjä tai luunappeja, joita itse olen saanut. Minäkin kannatan keskustelua ja selittämistä, mutta eihän ne toimi kovin pienellä...eikä varsinkaan raivarin aikana, vaan paremminkin sen jälkeen. Ja omatuntohan lapsella kehittyy muistaakseni vasta 5-6 ikävuoden kohdalla (??), eli siihen asti lapsen pitää poissa pahanteosta vain se pelko, että vanhemmat eivät tästä toiminnastani tykkää ja kenties suuttuvat, ja sitä en tahdo...Ei siis se, että " satutan toista, jos lyön" .
Pitkä juttu, sori! Hyvä ketju, mielenkiintoista lukea ihmisten mielipiteitä ja kokemuksia! Mukavaa viikkoa kaikille.
Annivanni kyselit mikä ehdottomasti kiellettyä. Meillä myös tuo toisen satuttaminen. Minulla lapset 3v2kk ja 1v4kk. Aikasta usein tuo pienempi joutuu " kokemaan kovia " . Esimerkkitilanne meidän päivästä: pienempi leikkii lattialla kaikessa rauhassa nukella. Keksii laittaa nenätippoja nukelle tyhjästä ja leikkiin annetusta nenätippapullosta. Isompi piirtelee pöydällään ja huomaa pikkusiskon leikin. Kiinnostuu siitä, menee ja repäisee tippapullon pienemmän kädestä. Pienempi tietenkin suuttuu ja alkaa itkeä. Yrittää ottaa pulloa takaisin itselleen. Menen tilanteeseen ja yritän rauhoittaa sen puhumalla. Tässä vaiheessa molemmat jo huutaa. Pienempi yrittää saada lelua itselleen jolloin isompi tönäisee pienemmän nurin. Pahimmassa tapauksessa pienempi satuttaa itseään. Mitempä selvität tälläisen tilanteen? Molemmat lapset itkee. Pienempi otettava syliin koska häneen sattui. Selitän isommalle, ettei kädestä saa ottaa ja että ei saa satuttaa, täytyy siis pyytää anteeksi. Jos pyytää, asia ok, jos ei niin jatkoa seuraa. Tiedät, ettei äiti tykkää tuollaisesta käyttäytymisestä. Katso nyt miten siskolle tuli paha mieli. Miltä itsestäsi tuntuisi jos sinua noin tönittäisiin jne. Maanittelen anteeksi pyyntöä. Ei kuulu. Sanon että muistatko mitä teit rumasti. Sanoo: minä haluan sen..., kerron mitä teki väärin. Sanon että anteeksi täytyy pyytää. Seuraa raivoa ja huutoa, anteeksi ei pyydä. Miten tästä sitten pitäisi jatkaa? Minä lasken pienemmän sylistä lattialle ( joka todennäköisesti vain yltyy itkemään ja roikkuu lahkeessa koska haluaa lohdutusta ja syliä ), otan isomman tilalle, tai ainakin viimeistään nyt laskeudun lattialle jossa isompi huutaa. Sanon, että jos anteeksipyyntöä ei kuulu, niin äidin täytyy ottaa kynät pois tai sitten sanon, että omaan huoneeseen täytyy mennä miettimään saako noin tehdä ja pois saa tulla kun pyytää anteeksi. Huoneestaan tulee katuvana, haluaa syliä ja halia ( jota tietenkin saa ) ja sitten mennään yhdessä pyytämään anteeksi.
Eli meillä rangaistaan aina toisen satuttamisesta, JOS anteeksipyyntöä ei kuulu. Motiiviksi ei mielestäni riitä, että haluaa tai kiinnostuu samasta lelusta!
Kyseessä ei mielestäni ole laiskuus puuttua ongelmatilanteeseen jollain konkreettisella tavalla, tai lähteminen mukaan jankkausleikkiin. Meidän perheessä toista ei satuteta ja sillä selvä!!!
Rakkauden rajoja varmaan kokeilee, mutta ei toisen hyvinvoinnin kustannuksella. Ja en epäile hetkeäkään, että kokisi itsensä ei rakastetuksi.
Minsku kera tyttöjen
Mins-kun esimerkki oli kuin suoraan meidän elämästä ja " puhe" oli kuin mun suustani ;-) En itsekään ole parempaa keinoa keksinyt ja onneksi esikoinen sentään _yleensä_ pyytää anteeksikin suht' helposti.
Avalonilla oli myös hienoja kirjalainauksia! Kirjahyllyssä on ollut odottamassa Sinkkosen Elämäni poikana-kirja, mutta vasta aika alkumetreillä olen, kun rauhallista lukuaikaa ei tunnu niin helposti olevan. Myös Anna Wahlgrenin lapsikirjan olen vasta avannut ja sitähän on moni kehunut :-)
Myös tuoreessa Elannon Me-ilmaisjakelulehdess oli hyvä artikkeli sivulla 13 alkaen " 20 jälkiviisautta lastenkasvatuksesta" , mm: " Minusta oli mielenkiintoista kuulla lasten mielipiteitä ja perusteluja, kun he olivat pieniä. Siitä seurasi kuitenkin se, että murrosikään tultuaan heidän on ollut todella vaikea tajuta, että joskus ' ei' on ' ei' . Kieltoa seuraa loputon vääntäminen ja miksi-kysymykset. Minun olisi pitänyt ottaa ajoissa käyttöön myös se, mitä oma äitini käytti: koska minä olen aikuinen, minä päätän." Myös monia muita hyviä jälkiviisauksia, kannattaa lukaista läpi!
Hei
Onpa hauskaa, että tämä keskustelu jatkuu.
Tässä omia mietteitäni - huom! yhden lapsen äitinä, ei siis kokemusta sisarusten välisistä riidoista, joten amatöörejä ollaan - miten ehkä olisin itse toiminut.
n. Kiinnostuu siitä, menee ja repäisee tippapullon pienemmän kädestä. Pienempi tietenkin suuttuu ja alkaa itkeä. Yrittää ottaa pulloa takaisin itselleen. Menen tilanteeseen ja yritän rauhoittaa sen puhumalla. Tässä vaiheessa molemmat jo huutaa. Pienempi yrittää saada lelua itselleen jolloin isompi tönäisee pienemmän nurin. Pahimmassa tapauksessa pienempi satuttaa itseään. Mitempä selvität tälläisen tilanteen? Molemmat lapset itkee. Pienempi otettava syliin koska häneen sattui. Selitän isommalle, ettei kädestä saa ottaa ja että ei saa satuttaa, täytyy siis pyytää anteeksi.
Minä en varmaan pistäisi pyytämään anteeksi, sillä vaikka on hyvä oppia pyytämään anteeksi, en tiedä, voiko oppia pakottamalla (voiko mitään oikeasti oppia pakotettuna?)
Jos pyytää, asia ok, jos ei niin jatkoa seuraa. Tiedät, ettei äiti tykkää tuollaisesta käyttäytymisestä. Katso nyt miten siskolle tuli paha mieli. Miltä itsestäsi tuntuisi jos sinua noin tönittäisiin jne. Maanittelen anteeksi pyyntöä.
Luulen, että minusta ainakin tuntuisi tuossa vaiheessa ikävältä, siis jos olisin tuosa tilanteessa lapsi, ja joku syyllistäisi minua noin.
Sanon, että jos anteeksipyyntöä ei kuulu, niin äidin täytyy ottaa kynät pois tai sitten sanon, että omaan huoneeseen täytyy mennä miettimään saako noin tehdä ja pois saa tulla kun pyytää anteeksi.
Ja tässä vaiheessa viimeistään olisi tosi paha mieli. Tottakai jossain vaiheessa pyytäisin anteeksi, koska minun olisi PAKKO nöyrtyä siihen, jotta pääsen pois huoneesta ja taas äidin suosioon. Mutta luulen, että kaiken kaikkiaan kokisin tilanteen hyvin epäoikeudenmukaiseksi ja ahdistavaksi.
(Tällä en missään nimessä halua osoitella kirjoittajaa - tiedän, että näin toimivat lähes kaikki vanhemmat, mutta yritän tässä nyt eläytyä esikoisen rooliin.)
ei kuulu. Motiiviksi ei mielestäni riitä, että haluaa tai kiinnostuu samasta lelusta!
Minun mielestäni taas isomman lapsen motiiviksi voi hyvin riittää se, että kiinnostuu samasta lelusta. Ei lapsi ole tuhma, vaan hän luulee myös haluavansa ko lelua, koska se on jollain toisella. Lapset vain sattuvat yleensä haluamaan juuri sen lelun, joka on jollain muulla.
Minä luultavasti sanoisin isommalle, että haluaisitko sinäkin leikkiä sillä lelulla. Mitä jos leikkisit ensin jollain toisella ja sitten kun kuopus on lopettanut, niin sinä saat sen.
- Juu, ei varmaan heti menisi isommalle läpi. Varmasti sanoo, että haluaa heti. Yrittäisin silti jatkaa keskustelua (en syyllistämistä) niin kauan, että saadaan sellainen ratkaisu, jossa MOLEMMAT LAPSET OVAT TYYTYVÄISIÄ.
Jatkaisin esim. keskustelua esikoisen kanssa siitä, mitä tämä sillä haluaisi tehdä. Yms. yms. Ja kysyisin häneltä jopa, että miten hänestä tilanne pitäisi ratkaista, kun molemmat haluavat leikkiä yhtä aikaa samalla lelulla. Ehkäpä esikoisella olisi itsellä joku ratkaisu?
Kyseessä ei mielestäni ole laiskuus puuttua ongelmatilanteeseen jollain konkreettisella tavalla, tai lähteminen mukaan jankkausleikkiin. Meidän perheessä toista ei satuteta ja sillä selvä!!!
Minun mielestäni sillä, että ei saa satuttaa ei ole yhteyttä siihen, että asiaan ei puututtaisi.
Sori, että viestissäni ei näy mikä on lainattua ja mikä ei. Olen lainannut mins-kua, mutta luulin että lainaukset olisi tullut kursiivilla.
MINSKU KIRJOITTI:
¿Minulla lapset 3v2kk ja 1v4kk. [---] Isompi piirtelee pöydällään ja huomaa pikkusiskon leikin. Kiinnostuu siitä, menee ja repäisee tippapullon pienemmän kädestä. Pienempi tietenkin suuttuu ja alkaa itkeä. Yrittää ottaa pulloa takaisin itselleen. Menen tilanteeseen ja yritän rauhoittaa sen puhumalla. Tässä vaiheessa molemmat jo huutaa. Pienempi yrittää saada lelua itselleen jolloin isompi tönäisee pienemmän nurin. Pahimmassa tapauksessa pienempi satuttaa itseään.¿
************
No niin¿ Meillähän ei olla vielä päästy ratkomaan näitä sisarusjuttuja, kun vauva on pieni, eikä koske siskonsa tavaroihin. Sen sijaan serkusten kesken orastavaa kiistaa on kyllä ilmennyt.
Näitä tilanteita on kiva spekuloida. Harmi, ettei voi elää yhtä aikaa useammassa todellisuudessa ja kokeilla erilaisia ratkaisumalleja samaan tilanteeseen.
Minä toimisin näin:
Kun isompi ottaa tippapullon siskolta, sanon tiukasti ¿EI saa ottaa kädestä!¿ ja menen tyttöjen luo. Asetun väliin niin, että pystyn estämään tönäisyn, joka on tulossa. ¿Anna tippapullo takaisin, heti!¿ Jos mitään ei tapahdu, teen annawahlrenit eli tartun isosiskon käteen ja ojennan sen pikkusiskoa kohti ikään kuin lapsi itse antaisi lelun. Kun isosisko (toivottavasti) irrottaa, kiitän häntä ikään kuin olisi omasta aloitteestaan antanut tippapullon takaisin. Nyt pikkuisella on siis lelu, todennäköisesti hän huutaa edelleen. ¿Ei sulla enää mitään hätää ole, sait tippapullon takaisin. Nii-in, kädestä ei saa ottaa, se oli väärin tehty, ja nyt isosisko antoi lelun takaisin, voit jatkaa leikkiä.¿ Kun lelu on palautettu ¿oikealle¿ omistajalleen, on sen keskustelun aika. (Jos isompi lapsi itkee, saa ensin rauhassa itkeä itkunsa) Eli sitten kaikki tuo empatiahässäkkä ¿miltä tuntuisi¿ jne. Tämän jälkeen tarjoan ratkaisuvaihtoehdot (ja myös Andinan idis, että kysyy lapselta itseltään, on hyvä vaihtoehto). Ne ovat A) Odota, että pikkusisko luopuu lelusta. B) Yritä vaihtaa lelu eli tarjoa pikkusiskolle jotain muuta kiinnostavaa (siskoni käytti tätä 2- ja 1-vuotiaittensa kanssa) C) Mistäs me keksittäisiin sulle oma tippapullo?
Anteeksipyynnön suhteen olen samoilla linjoilla Andinan kanssa. (Anteeksipyynnöstähän on muuten oma ketjunsa.) Edellä mainitusta tilanteesta hankalan tekee se, että alkuperäinen ¿rike¿ eli kädestä ottaminen, jää vakavamman rikkeen jalkoihin. Minun ratkaisuehdotukseni siis edellyttää sitä, että tönäisy ehditään estämään.
MARIBELILLE VIELÄ: Kahdentoista vuoden koulu-uraan mahtui pari opettajaa, jotka eivät koskaan (tai lähes koskaan) joutuneet käyttämään rankaisuja kurin säilyttämiseksi ja jotka taltuttivat myös ongelmatapaukset muilla keinoin. Nämä opettajat olivat ehkä juuri niitä pidetyimpiä ja kunnioitetuimpia.
Kirjoitin aikaisemmin siitä miten tuntuisi utopistiselta ajatukselta, jos mitään rangaistuksia ei koulumaailmassa olisi käytössä, siis jos opettajat eivät saisi esim. ollenkaan antaa jälki-istuntoja. En siis puhunut siitä miten itse ko. keinoja käytän ja se lieneekin aivan sivuseikka tässä keskustelussa.
Puhehan on esim. poliisin mukaan paras keino selvittää vaikkapa kotihälytystapauksia, vasta sitten otetaan tarpeen tullen järeämmät keinot käyttöön. En myöskään usko että yksikään vastuuntuntoinen opettaja jakelee rangaistuksia noin vain juttelematta ensin oppilaiden kanssa. Silti MAHDOLLISUUS käyttää jonkinlaisia rangaistuksia on varmasti sekä koulumaailmassa että muutenkin yhteiskunnassa yleisesti hyväksytty periaate.
Jokainen perhe voi tietenkin soveltaa omia periaatteitaan ja jos esim. jäähy tuntuu omalle lapselle liian kovalta keinolta niin ei sitä varmasti kannata silloin käyttää.
Meillä on siis pojat 2v9kk ja 6kk ja isommalla aika mahtava ' uhma' päällä. Kiitymysvanhemmuus aiemminkin kiinnostanut, nyt sain vihdoinkin itsestäni irti sen verran että sain tilattua sen Alfie Kahn(?)in kirjan Unconditional Parenting. Tuntuu että nyt meidän perheessä tarvittaisiin sellaisia lapsilähtöisempiä kasvatustapoja ja omat taskut alkavat olemaan tyhjiä :/
Meillä esim esikoinen harrastaa nukutustilanteissa äidin lyömistä,puremista,potkimista jne. Ja siis se ei lopu sanomalla, keskustelemalla siitä miten se sattuu, uhkailemalla, jäähyllä tms. Itse koen että kun lapseni haluaa minut viereeni nukahtamistilanteessa( yleensä nukahtaa yksinään, välillä on kausia jolloin haluaa minut viereensä) en halua sieltä poistua ja itkettää lasta. Nyt viime päivinä tilanne hieman helpottunut muttei kuitenkaan merkittävästi. Ehdotuksia?
Andinalta ja Annivannilta kysyisin vielä että kun (jos oikein ymmärsin) lapsen ei tarvitse pyytää anteeksi sitä että toiselta repii lelun kädestä, niin mitä muuta pyydetään anteeksi kuin toisen fyysistä kiusaamista. Ja jos uhmaileva lapsi ei suostu niin mitä teette?
Olikohan se Andinalla esimerkki siitä että isosisko heiluttaa nallea ilmassa vauvan lähellä, niin mitäs sitten jos ne heiteltävät lelut ovat kovia metallisia pikkuautoja, tms joita heitellään päivittäin useita kymmeniä kertoja. Miten sen voisi saada loppumaan ilman takavarikkoja. ja jäähyjä? Ja etenkin kun tulee 2-v kaveri kylään niin yhteistuumin hettelevät tavaroita melkein non-stop, niin milläs lopetat touhun kun pitäisi laittaa ruokaa, hoitaa vauvaa ja emmännöidä muitakin vieraita? Kun kaverin lapsen äitiäkään voi ' pakottaa' leikkimään lasten kanssa, minkä kyllä tiedän siis auttavan.
Meilläkään ei lapset vielä riitele keskenään, ja itse koen että lasten keskinäiden suhde on sellainen jota haluaisin vaalia, mitään ideoita siihen?
Luin uudestaan tätä viestiketjua ja haluaisin vielä kysellä tyhmiä jos sopii :)
Koen olevani melko tavallinen äiti-ihminen mutta tässä viestiketjussa jäivät eräät asiat vähän ihmetyttämään eli siis:
1. miksi jäähyt pitäisi niitä vastustavien mielestä kieltää?
a) koska lapselle tulee niistä paha mieli
b) koska niistä ei opi mitään
c) koska aina löytyy joku muu keino (mikä?)
d) joku muu syy?
2. Onko olemassa asioita, jotka vain ovat niin koska aikuinen niin päättää?
a) ei, kaikesta voi jutella lapsen kanssa
b) on, esim. että öisin nukutaan ja muita ei lyödä
c) meillä..
3.Miksi lapsen ei tarvitse pyytää anteeksi jos esim. lyö toista?
a) jos lapsi ei oikeasti ole pahoillaan
b) anteeksi ei pyydetä jos siihen menisi kohtuuttoman kauan ja anteeksipyyntö pitäisi pakolla kaivaa ulos lapsesta
c) tottakai tarvitsee pyytää anteeksi, se on hyvää käytöstä
Olisin oikeasti kiitollinen jos joku vastaa näihin kysymyksiin, huomaan olevani aika " ulkona" . On aidosti mielenkiintoista, että ihmiset ajattelevat näistä asioista näin eri tavoin! Itse aina yritän ymmärtää muiden näkökantoja joten kiva jos vastaatte!
Oli aika, jolloin poika turhautumistaan, suuttumistaan, pettymystään (yleensä negatiivinen reaktio johonkin vanhemman sanomiseen) näytti lyömällä, potkimalla, puremalla ja tavaroita heittämällä. Ei auttanut mikään ja asiat vain paheni. Sitten otin käyttön rangaistuksen, joka oli omaan huoneeseen meneminen ja miettiminen, saako kyseistä asiaa tehdä. Aluksi oli tietty aika, mutta hetken päästä poika oli " kypsä" ja oppi rauhoittumaan omassa ajassa ja tuli sanomaan, että on miettiny, eikä niin saa tehdä. Joskus vain pyörähti huoneessaan, mutta silloin varmistin, että mietitkö varmasti ja poika palasi huoneeseen..
Yhä edelleen uskaltaa suuttua ja raivostua meille, mutta ei käytä väkivaltaa sen ilmaisemiseen. Murisee, raivoaa ja sanoo " pahasti" (olet tyhmä, en tykkää susta jne.), myös " mua hermostuttaa" ja " mulla on paha mieli" on tyypillisiä sanomisia.
Dr. Philin esittämää " valuuttaa" emme ole onnistuneet löytämään. Leluja on menny roskiin, ohjelmia ja pelejä takavarikkoon, iltasadut jääneet lukematta, karkit saamatta jne.. Ei vaikutsta, ei vaikuta käyttäytymiseen.. Kilpailuvietti on kova.. Äiti laskee, ehditkö, kauanko menee, voitatko kellon.. Niin saa tekemään useimpia juttuja..
Pukeutuminen.. Jos nyt ei pueta, ei mennä.. JA ei myöskään mennä (jos ei pakollinen meno). Nykyään sen verran iso, että osaa itse aloittaa pukemista sillä aikaa kun puen pienempää ja jos tinttailee, sanon, että ei sitten tarvitse lainkaan pukea, eikä tulla mukaan. Mennään kahdestaan pikkuisen kanssa. Hetken päästä aloittaa pukemisen..
On nyt pari kertaa nähnyt näitä ' Nanny' -ohjelmia ja on ihmeissään lasten käyttäytymisestä ja jäähyistä. Olen yrittänyt selittää ja mielestäni hän on ymmärtänyt. Ainakin osaa verrata omaa käyttäytymistään ja omia " rangaistuksiaan" lasten vastaaviin..
Ja huomasin, että poika ilahtui valtavasti kun sanoin, että ohjelmassa opetetaan, miten lapsista saadaan niin ihania ja kilttejä (ei lyö eikä potki tms.) kun meidän on..