JÄÄHY JA MUUT RANGAISTUKSET: Millaisia käytäntöjä on?
Hermot menee 2,5-vuotiaan pojan kanssa usein ja käytössä on jäähy ekan varoituksen ja anteeksipyynnön jälkeen (mahdollisuus parantaa käytöstään). Poika tietää, mikä on jäähy eikä halua jäähylle (yleensä joku huoneen nurkka), mutta sillä ei ole mitään vaikutusta silti hänen kolttosiinsa ja kiukutteluihin, sillä hän pääsee itse jäähyltä pois enkä pysty olla aina häntä siellä pitelemässä (enkä haluaisi hänen saavan täyttä huomiota jäähyn avulla, vaan kiltisti ollessaan). Vessaan en vie häntä jäähylle, kun samalla yritetään opettaa pottailua ja kannustaa vessaan menoon ja toisaalta hän tykkää esim. leikkiä vessassa vesihanan kanssa. Kodinhoitohuoneeseen en halua häntä myöskään viedä, koska siellä on kaikki pesuaineet kaapeissa tai hän pääsee siitä leikkimään vaikka kylppäriin. Työhuoneessa hän voi hajottaa tietokoneen tms, joten hyviä virikkeettömiä paikkoja ei oikein ole. Yleensä siis jäähypaikkana toimii olohuoneen nurkka, mutta se ei tunnu riittävältä - jäähyily ei tehoa mitenkään...
Supernanny neuvoo mm. lelun poisottamiseen huonosta käytöksestä tai tarran antamiseen hyvästä käytöksestä, mutta en uskoisi, että ne tehoavat näin pienissä lapsissa, vai? Lelujakin on niin paljon, että niitähän saisi ottaa ikuisuuden pois yksi kerrallaan, jotta ne loppuisivat ja tehoaisiko siltikään? Ja osaako näin pieni vielä arvostaa tarroja tai jos niiden avulla saisi jonkun uuden lelun? Eli toimisiko lahjonta, uhkailu vai kiristys?
SIIS: MIKÄ ON TEIDÄN JÄÄHYPAIKKANNE JA MITEN SE TOIMII? TAI ONKO MUITA RANGAISTUKSIA, JOTKA TEHOAVAT?
Tänään on taas tapeltu niin paljon, että tarvitsen todellakin neuvoja...
Kommentit (92)
Perheeseen kuuluu kaksi poikaa, murkku ja uhmis. Molemmilla omat säännöt ja rangaistukset, koska ovat erilaisia luonteiltaan ja ikäeroakin on paljon. Perussäännöt ovat kuitenkin koko perheellä samat. Ei riuhuta sisällä, ei lyödä, ei kirota, tavarat paikoillaan, veljeä ei kiusata ja äitiä totellaan (varsinkin isommelle vaikea kohta). Arestipalli on eteisessä, jossa jäähyllä oliaa on helppo eri puolilta asuntoa vahtia. Aikuinaan isompi oli omassa huoneessa rauhoittumassa, mutta sehän se paras paikka oli kun sai leikkiä samalla. Pukeminen oli meillä koko syksyn vaikeaa ja kiukun kohde, kunnes vein yhtenä aamuna tarhaan yöpuku päällä. Pojalla oli ½ tuntia aikaa aloittaa pukeutuminen ja kun mitään ei tapahtunut, pakkashaalari päälle ja menoksi. Kerta riitti ja nyt pukee vaatteet pääsääntöisesti tosi reippaasti. Tietää, että äiti rontti voi toteuttaa ukaasin vielä toisenkin kerran, jos tarvetta on.
Pääasiasia uhmisten kanssa on määrätietoisuus (mitä uhkaat, sen vaadit ja toteutat), koska uhmis ei itse tiedä mitä lopulta haluaa tai haluaa niin montaa kivaa asiaa, ettei osaa päättää. Vanhempi päättää (mennäänkö sisälle ja milloin, syödäänkö edes vähän, mitä syödään jne) tai antaa kaksi vaihtoehtoa, jotka helposti toteutettavissa (punainen vai vihreä pusero?) Lasten pitää myös oppia, että on tietyt säännöt joita noudatetaan, niin on kotona, kylässä, koulussa ja muualla yhteiskunnassa. Neuvottelemalla ei aikuisenakaan kovin pitkälle pääse. Jos sääntöjen oppiminen ei onnistu kotona, yhteiskunta panee kansalaisensa kyllä jossainvaiheessa ruotuun, eikä se sitten ole enään kivaa. MItä pienempänä sääntöjen alkeet alkaa oppia, sitä helpompaa se on. Mielestäni supernannyn opetuksen pääasia on, että toista ja kotia pitää kunnioittaa. Lapsen pitää kunnioittaa (totella) vanhempaa, koska useimmiten vanhempi tietää lapsen asiat paremmin ja tietää mitä tapahtuu jos ko sääntöä ei noudateta.
Joku jo aikaisemmin totesi, että eri lapsilla on erilainen luonne ja eri tason ohjeet ja rangaistukset tarpeen. Näin on ja siinä se vanhempana olemisen vaikeus onkin; kun meillä esikoinen on vaatinut tosi tiukat rajat tai maailmaa hajoaa, kuopus pärjää hiukan lempeämmällä ohjauksella. Isolla oli myös käytössä holding-terapia ( otetaan syliin riuhuva lapsi ja pidetään siinä kunnes rauhoittuu), mutta pienempi vaan hermostuu kiinnipidosta enemmän.
Yritetään olla aikuisia ja kestää kun muksut kapinoi kasvamista ja ohjeita vastaa.
Tottakai meilläkin keskustellaan asioista, pidetään sylissä rauhoittumassa ja usein kiellänkin pari kertaa ja jos toiminta jatkuu edelleen, sanon usein " tämä on viimeinen varoitus ja sitten joudut jäähylle, jos teet uudelleen" - ja vasta sitten jäähylle. Mutta siis jäähylle (yleensä nurkka, joskus keskellä lattiaa, missä nyt on vaan tilaa) joutuu, kun usein kokeilee kovastikin rajojaan. Eli jos olen uhkaillut jäähyllä (tai jollain muulla rangaistuksella), pidän AINA linjani eli sitten en enää periksi anna, jos toiminta vielä jatkuu entisellään.
Meillä ei riidellä juurikaan pukemisesta/riisumisesta eikä syömättä jättämisestäkään mitään rangaistusta seuraa, mutta eniten tapellaan sotkemisesta esim. kun heitetään leluja, otetaan dvd:t kaapista ja astellaan niiden päällä, magneettipiirustustaulun pikkumagneetit kaadetaan lattialle eikä hän suostu todellakaan ekalla käskemisellä siivoamaan sotkujaan. Mä tiedän, että monet äidit siivoavat lastensa sotkut aina eivätkä juurikaan vaadi lapsiaan esim. keräämään lelujaan leikkien loputtua, mutta mun mielestä meidän 2,5-vuotias poikamme selvästi ymmärtää tekevänsä sotkua (usein virnuilee ja tekee sotkua ihan tahallaan) ja tavallaan odottaa, että koska mä käsken sitä siivoamaan. Ehkä tuota siivoamisen rajan selkeyttä hämärtää se, että mä en ole edellyttänyt lelujen keräämistä jokaisen leikin jälkeen tai edes välttämättä päivittäin, joten se ei ole rutiini aina, vaan vasta sitten, kun sotkua on paljon (n. 3/4 leluista pitkin olohuonetta), pyydän kauniisti siivoamaan. Tuo kauniisti pyytäminen on tainnut kerran tepsiä, ja muuten ollaan menty muutaman kovasanaisemman käskyn/uhkailun jälkeen ja liian usein ollaan tosiaan päädytty siihen " menetkö jäähylle vai keräätkö lelusi nyt?" . Se inhottaa, varsinkin kun tiedän monien muiden äitien keräävän lastensa lelut ja siivoavan sotkut vielä isompanakin... Ehkä vaadin liikaa näin pieneltä, mutta missä vaiheessa sitä on sitten realistista odottaa lapsen siivoavan jälkensä?
Tiedän, että suuri osa näistä viime viikkojen temppuiluista johtuu puolivuotiaasta vauvastamme, jota poika välillä sanoo rakastavansa ja pussailee/halii hellästi, niin välillä on kiva puristaa vähän liiankin kovaa jne (täysin tahallaan).
Yhdestä kasvatusoppaasta luin, että jäähyä kannattaisi käyttää vain ääritilanteissa tosi pahan teon jälkeen (esim. vauvan tahallinen satuttaminen pahasti tms), sillä liian usein käytettynä se menettää tehonsa. Ja meillähän on teho mennyt jo, kun sitä olen lähinnä tuohon sotkemiseen/riehumiseen käyttänyt liian usein viime viikkoina. Oppaassa suositeltiinkin kokeilemaan eri vaihtoehtoja ja yhtenä se, että itse poistun paikalta esim. toiseen huoneeseen tms. Silloin itsekin rauhoittuu ja se kuulemma toimii yhtä tehokkaana kuin jäähy. Onko kokemuksia?
Tiedän, että minusta ei ole täysin kaiken sallivaksi äidiksi, sillä itsellänikin oli lapsena selkeät rajat, joista ei tingitty ja meillä on esim. kaikki lapset osallistuneet jo pienestä kotitöihin ja muutenkin meiltä lapsena " vaadittiin" paljon, mitä olen pitänyt vain ja ainoastaan hyvänä. Yritänkin sitä mallia noudattaa omien lasteni kasvatuksessa, mutta tietysti olematta liian tiukka tai kohtuuton. Usein vain oma lapsi tuntuu niin paljon vanhemmalta ja osaavammalta /ymmärtäväisemmältä kuin muut samanikäiset, vaikka eihän se varmaan todellisuudessa niin olekaan ja pitäisi muistaa omankin 2,5-vuotiaan olevan vasta ihan pieni. Jotenkin tuon vauvan syntymisen myötä tuo esikoinen tuntuu jo niin " isolta" ja ehkä vaadinkin siis liikoja ja minun pitää jaksaa kerätä ne lelut hänen puolestaan, vaikka ei huvittaisi ;-)
Kiitos runsaista kommenteista, jatketaan keskustelua - kaikista mielipiteistä on ainakin minulle tosi paljon hyötyä! Oma tapa ei todellakaan välttämättä ole se " paras" , joten ehkä erilaisista tavoista voi löytää sitten sen itselleen ja perheelleen sopivimman kultaisen keskitien... Siis: lisää kommentteja!!!
Meillä jäähy toimii hyvin, 2v4kk vanhalla tytöllä. Meillä jäähy napsahtaa aina, kuin Manulle illallinen; lyömisestä, potkimisesta, puremisesta, hiuksista repimisestä yms. toista vahingoittavasta käytöstä. Jäähypaikkana on leikkihuoneen matto. Minä en koe että jäähyläistä olisi vaikea valvoa.
Seuraavia asioita en ymmärrä.
-Jäähyn mollaaminen sillä ettei taapero vielä täysin ymmärrä syy-seuraussuhdetta. Mitenkäs lapsi sen syy-seuraussuhteen oppii, jos sitä ei kasvatuksessa käytetä? Kaikkihan metodit loppujen lopuksi perustuvat syy-seuraussuhteeseen.
-Usein keskusteluissa tulee ilmi että 2v lapselle selitetään kovasti että esim. pikkusiskolle tuli kovasti kipeää, kun sinä löit jne.. Totta, täytyyhän ne kertoa, mutta minun ymmärtääkseni empatia on taito joka kehittyy lapsilla verraten myöhään, jossain 5v tietämillä. Miksi siis käyttää ainoana keinona empaattista lähestymistapaa, johon taapero ei vielä todellakaan ole kypsä?
Lila75 ja tytöt 2v4kk ja 10kk
meillä toista vahingoittavaa käytöstä ilmenee vain harvoin. Tyttö tietää, että jos toista vahingoittaa, niin mistä itsensä löytää.
Hei
Kaikkihan metodit loppujen lopuksi perustuvat syy-seuraussuhteeseen.
On olemassa metodeita, jotka eivät perustu syy-seuraussuhteeseen. Mm. se, että ei rankaista.
Minä en ainakaan voi sanoa oppineeni mitään siitä, että minulle lapsena annettiin tukkapöllyä. Se ainoastaan raivostutti.
-Usein keskusteluissa tulee ilmi että 2v lapselle selitetään kovasti että esim. pikkusiskolle tuli kovasti kipeää, kun sinä löit jne..
Olen samaa mieltä, että 2-v ei välttämättä oikein tajua noita selityksiä.
Totta, täytyyhän ne kertoa, mutta minun ymmärtääkseni empatia on taito joka kehittyy lapsilla verraten myöhään, jossain 5v tietämillä. Miksi siis käyttää ainoana keinona empaattista lähestymistapaa, johon taapero ei vielä todellakaan ole kypsä?
Mutta mielestäni, jos lapsi ei vielä ymmärrä selityksiä, niin ei kyllä ymmärrä sitäkään miksi joutuu jäähylle.
Minä uskon että empatian kehittymiseen voi auttaa myös se, ettei kaikesta rankaista, vaan että vanhemmatkin voivat olla joustavia ja anteeksiantavia.
Meilläkään ei ole esiintynyt KOSKAAN lyömistä, eikä koskaan ole rankaistu. Jos heittää lelun, se otetaan hetkeksi pois.
Ylipäätään luulen, että tuo lyöminen on jollain lailla temperamenttikysymys.
Toisaalta minua rankaistiin lapsena, ja minä myös löin.
Haluaisin heti aluksi huomauttaa, etta lasten luonteissa on eroja ja että jotkut lapset ovat enemmän tai vähemmän hankalia, kasvatti heitä kuka tahansa. Minua ainakin hieman loukkaa se vihjaus, että lapsen huono käytös johtuu huonoista vanhemmista.
Meidän 2,5-vuotias neitimme oli 1,5 ekaa elinvuottaan kuin enkeli, sitten alkoi ihan yhtäkkiä uhma ja kaikesta on pitänyt taistella. Me vanhemmat olemme pyytäneet neuvoa joka paikasta (myös nk. kilttien lasten vanhemmilta), ja neuvolastakin, mutta kukaan ei ole keksinyt varsinaisesti vikaa meidän vanhempien käyttäytymisessä tai kasvatustavoissamme. Myös omat vanhempani ovat osallistuneet lapsemme hoitoon (minä ja sisarukseni olemme olleet todella kilttejä lapsia) ja he ovat ihan helisemässä. He ovatkin todenneet, että me emme koskaan olleen noin vilkkaita ja kekseliäitä. Meidän lapsemme on siis vaativa, mutta siitä huolimatta erittäin rakas, lahjakas, huumorintajuinen, huolehtiva ja kaikin puolin ihana.
Ja sitten itse asiaan:) Meillä torutaan tai soveltaen " jäähytellään" , jos lapsemme pomppii sohvalla tai läpsii (liittyy yleensä iltoihin ja nukkumaanmenoon). Silloin häntä kielletään ensin sanallisesti muutaman kerran, sitten esim. nostetaan pois sohvalta ja kielletään, mutta mikäli käytös jatkuu, mennään eteiseen yhdessä miettimään. Hän ei jää jäähylle yksin, vaan istumme siellä yhdessä, kunnes hän rauhoittuu ja pyytää anteeksi. Sitten annetaan hali ja suukko ja jatketaan touhuja. Joskus hän riehuu kovastikin, mutta rauhallinen puhe (esim. äiti on tosi surullinen, kun sinä läpsit minua. Haluaisin halin ja suukon ja voitaisiin sitten mennä leikkimään...) ennenpitkää helpottaa. Sanon usein myös, että kyllä saa välillä olla vihainen ja pahalla tuulella, äiti rakastaa silti. Puhumista pitää meillä harrastaa paljon.
Eipä tästä paljon apua ole (tiedän omasta kokemuksestani), mutta toivon teille paljon voimia ja kärsivällisyyttä tempperamenttisen aarteenne kanssa!
Meilläkin tuppasi tietyt lelut leviämään aina enemmän kuin toiset. Esim. kaikki palapelit leviteltiin pitkin sänkyä ja kirjainmangneetit olivat milloin missäkin paitsi siellä missä pitäisi. Nyt on ne laitettu pois ja palapelejä kyllä tehdään mutta yksi kerrallaan, loput on taaperon ulottumattomissa. Tietysti jos tarkoituksena on huomion hakeminen niin kyllähän lapset keksivät aina jotain uutta. Ihania nää lapsukaiset... Meilläkin on meno ollut aika hullua vauvan tulon jälkeen.
Minä olen aika huono vaatimaan siivoamista, mutta yhdessä yleensä siivotaan sitten. Jos tahallaan mielenosoituksena heittää tavaroita lattialle, niin sitten pistän kyllä siivoamaan uhkauksen kera jos ei muuten.
Hei
Tuosta temperamenttien erilaisuudesta on olemassa oikein hyvä kirja. Kirjoittaja on Liisa Keltinkangas-Järvinen, mutta en muista kirjan nimeä, olisko nimessä kuitenkin sana Temperamentti.
Hän kirjoittaa juuri tuosta, että temperamentti on (osittain) synnynnäistä, vaikka joihinkin asioihin voidaan vaikuttaa. .
On olemassa temperamentteja, jotka ovat vaikeampia kuin toiset. Tällainen lapsi on helpompi kasvattaa ja vanhemmuuskin on helpompaa.
Merkityksellistä lasten kasvamisessa onkin se, miten vanhempien ja muiden kasvattajien temperamentit sopivat yhteen lapsen temperamentin kanssa. Ja miten aikuiset osaavat kunnioittaa lapsen ominaisuuksia.
Siis jos vaikka vanhemmat arvostavat tehokkuutta ja lapsi on kaikkea muuta, voi tulla konflikteja lapsen kanssa, jos vanhemmat eivät ymmärrä lastaan. Tai jos lapsi on ujo ja vanhemmat ei.
Kasvattajien pitää osata kunnioitta lapsen temperamenttia. Silti huono käytös ei ole hyväksyttävää vain temperamentin takia. Ts aikuinen ihminen ei saa käyttäytyä täysin hallittomasti vain siksi että on temperamentiltaan sellainen, vaan kasvun myötä temperamenttiaan tulee osata hallita.
No, tämä meni vähän aiheen vierestä.
" On olemassa metodeita, jotka eivät perustu syy-seuraussuhteeseen. Mm. se, että ei rankaista.
Minä en ainakaan voi sanoa oppineeni mitään siitä, että minulle lapsena annettiin tukkapöllyä. Se ainoastaan raivostutti."
Minä en ymmärtänyt mitä tarkoitit ensimmäisellä ja toisella virkkeellä. Minun mielestäni kaikki kasvatus pohjautuu jossain määrin syy-ja seuraus suhteeseen. Jopa täysin vapaa kasvatus, jossa mitään rajoja ei vanhempien toimesta aseteta, vaan lapsi oppii jossain vaiheessa itse, että elämä on helpompaa, jos toimii tietyllä tavalla. Jos oppii ja jos toimii..
Tukkapölly ei ole kasvatusmetodi, vaan rangaistavaa lapsen pahoinpitelyä!!!!
Lila75
meillä ujo ja hiljainen, mutta tosi itsepäinen kohta 4v poika.
Jäähyjä saa (minuutti/ikävuosi) pikkusiskon 1v3kk satuttamisesta, kumoon kaatamisesta, tahallaan tönimisestä. Sylkemisestä (oppinut jostain ihan hiljattain, argh!), jota alkaa tehdä, jos ei tykkää jostain, mitä olen sanonut. Lähinnä näistä...joskus myös esim.sängyllä pomppimisesta (koska vaarana satuttaa pää kaatuessaan seinällä oleviin teräviin hyllyihin). Ensin varoitetaan ja sanotaan miksi niin ei saa tehdä, ja jos sama kiusaaminen tms.jatkuu, joutuu jäähylle. Joskus menee sinne kiukkuisena, joskus ihan nätisti. Istuu tuolilla tietsikkahuoneessa tai jos koluuttaa tuolillaan, istuu lattialla.
Jäähyn jälkeen pyytää anteeksi esim.siskolta, että anteeksi kun potkaisin.
joskus tiedän, että kiusaaminen johtuu liian vähästä saamastaan huomiosta. Silloin saatan varoittaa ja kysyä vielä, että kiusaatko sen takia (" tuntuuko sinusta, että vauva on ollut saanut olla paljon enemmän äidin sylissä.." ) ja jos, niin pyydän syliin ja jutellaan asiasta. Menee ohi sillä.
Muutoin jäähy pelittää meillä ainakin hyvin.
Ulkovaatteiden pukemistinttailut tuntuvat alkaneen helpottaa. Usein onnistuu ja viitsii paremmin, kun saa pukea omassa rauhassa ja saa sitten kehuja. Jos tinttailee, yritän siirtää ajatuksia jo tuleviin ulko/sisäpuuhiin tai otan huumoria peliin. Joskus auttaa, että alan vain pukea siskoa ja itseäni, johan tulee hoppu, vaikka miten on " halunnut jäädä yksin kotiin" .
Oikein huonoina päivinä vain otan ja puen väkisin.
Meillä poika 2v9kk. Pahin uhmiskausi on nyt taittunut. Jäähyjä vähän kokeilin, mut ei toiminut. Meillä on pahoihin raivareihin käytössä sylissä pitäminen, toimii viimeistään 5 minuutissa, usein jo parissa. Käytössä etenkin pukemistilanteissa, ehkä n. kerran viikossa. Lyömistä ja puremista esiintyy etenkin yhdessä (jomman kumman vanhemman kanssa) leikkiessä, kun riehaantuu. Silloin lähden toiseen huoneeseen ja sanon, etten leiki pojan kanssa, kun on tuhma. Tulee sitten aina perässä ja pyytää anteeks (siis halaa). Meillä toi huoneesta lähteminen toimii tosi hyvin ja siinä saa itekin rauhotettua ittensä.
Oon muuten ihmetellyt kuinka monissa perheissä käytetään ruumiillista rangaistusta! Epävirallinen gallup tässä naapureiden kesken ainakin osoitti, että noin puolissa perheissä on käytössä tukkapöllyt ja luunapit kovimpana rangaistuskeinona. Ja vanhemmat oli ite myös vakuuttuneita niitten tehokkuudesta! Oon ite saanut molempia lapsena ja päätin, etten siirrä tapaa eteenpäin, vaikka kieltämättä välillä mieli tekis. Muistan vaan sen nöyryytyksen ja kuitenkin, usein se tilanne on semmonen, että aikuisella menee hermot ja silloin pieneksi luunapiksi tarkotettu voi ollakin vähän kovempi. Mitäs mieltä muut on asiasta?
Mins-ku:
Ei tässä yhteiskunnassa pärjää, jos oppii että voi tehdä mitä vain ja puhumalla selviää kaikesta. Johan laitkin määrittää meidän toimintaa ja niiden rikkomisesta seuraa rangaistus!Toki yhteiskunta rankaisee rikollisiaan. Se ei muuta voi. Rangaistus kuitenkin määrittyy paitsi teon motiivin, myös sen mukaan, mitä teosta seuraa (tai voi seurata) JOLLEKIN TOISELLE. Ensin siis tulee uhrin näkökulma, sitten vasta rangaistus. Sakot ja vankilatuomiot lienevät suuressa yhteisössä ainoa(hko) mahdollisuus hillitä kaaosta. Valtio nimittäin ei voi määrätä rikolliselle ¿enemmän rakkautta¿ tai ¿mielekästä tekemistä¿. Kuitenkin, miksi esim. parkki- tai ylinopeussakot tuppaavat kasaantua samoille tyypeille? Opettaako sakko siis moraalia? Että väärin pysäköity auto harmittaa muita tiellä liikkujia? Ei. Tapasakkoilija on valmis ¿ottamaan kiinnijäämisen riskin¿ ja parkkeeraa jälleen autonsa laittomasti.
Ehkä ainoa linnake, missä asiat voidaan vielä setviä puhumalla, on PERHE. (Tosin esim. nuorisorikollisten kanssa käytetään yhä enemmän sovittelua, missä asianosaiset kohtaavat toisensa ja keksivät yhdessä tavan sovittaa rikollinen teko.) Perhe on tarpeeksi pieni ja joustava yksikkö, jossa voidaan ratkoa ongelmia, ei lukea lakia. Se, että ongelmat ratkotaan pääasiassa puhumalla EI TARKOITA SITÄ, ETTÄ TEOILLA EI OLISI SEURAUKSIA. Mutta kuinka looginen seuraus esim. juuri jäähy on vaikkapa oven paiskomiselle? Oven paiskomisen TODELLINEN seuraus on se, että ovi menee rikki tai sormet jäävät väliin tai äidillä rupeaa särkemään päätä.
ESIMERKKI
Tilanne: 16-vuotias tyttäresi on jäänyt kiinni kalliiden merkkifarkkujen varastamisesta. Kauppias ei halua nostaa asiasta oikeusjuttua, kunhan lupaat puhua tyttärellesi asiasta.
Kerrot, miten mahdollinen rikosrekisteri vaikuttaa työnsaantiin jne. Kerrot, että kaupat tekevät vuosittain miljoonien tappiot myymälävarkaiden takia. Kerrot, että tästä syystä myös farkkujen hinnat nousevat.
Kysyt, miksi tyttäresi varasti farkut. Hän vastaa, että kun kaikilla kavereillakin on. Kysyt, miksi et pyytänyt rahaa minulta. Hän vastaa, ettet kuitenkaan olisi antanut. (Tässä vaiheessa ongelmanratkaisukeskeisen vanhemmat hälytyskellot soivat: miksi tytöllä on tällainen mielikuva? Miksi hän ei edes vaivautunut kysymään?)Mitä sitten tapahtuu?
RANGAISTUSTYYLI:
a) Annat viikon kotiarestia. Miten se suoranaisesti liittyy ongelmaan? Estääkö se varastelun jatkossa?
b) Peruutat viikkorahan. Tytölläsi ei siis ole jatkossakaan muita vaihtoehtoja kuin varastaa.
c) Annat piiskaa. Joudut itse syytteeseen lapsen pahoinpitelystä.ONGELMANRATKAISUTYYLI
Keskustelette siitä, miksi on tyttäresi mielestä tärkeää omistaa samanlaiset farkut kuin ¿muilla¿. Mietitte, miten hänen ansioitaan voisi lisätä, niin että tytöllä olisi varaa ostaa housut, eikä siis varastaa niitä. Ehkä hän voisi jo mennä töihin, kenties lastenlikaksi? Ehkä voitaisiin sopia, että tyttö saa joka syksy ja kevät tietyn summan rahaa, joilla hän saa ostaa vaatteensa itse. Kun ongelmaan ¿ siis rahattomuuteen ja siitä johtuvaan varastamiseen - löytyy ratkaisu, pidetään siitä kiinni. Tämän jälkeen on enää turhaa jaella aresteja, eikö? ¿Rangaistukseksi¿ riittää häpeä kiinnijäämisestä.
Huomenta
(täällä taas)
Joo olin varmasti vähän epäselvä viestissäni enkä ole ihan varma itsekään mitä tarkoitin..
Ajan takaa sitä, että lapsen ei mielestäni tulisi ainakaan pelolla oppia sitä, että olla tekemättä kiellettyä asiaa kannattaa vain siksi, että säästyy seurauksilta.
Tarkoitin siis, että jos lapsen saisi itse haluamaan olla tekemättä " pahaa" . Eli että hänelle kehittyisi moraali, jonka mukaan hän ei HALUA lyödä toista, koska ei halua että toista sattuu.
Jos taas kokee kiellon epäoikeudenmukaisena/tyhmänä, on ainoa syy olla tekemättä kiellettyä asiaa juuri tuo seurauksen välttäminen.
Aikuiset ihmisethän noudattavat usein myös vain niitä lakeja, joita pitävät itse järkevinä, jos niistä ei ole tulossa seurauksia.
Sori, tää on varmaan yhtä epäselvä kirjotus kuin edelliseni..l
Ja kerrankin asiallisia kommentteja! Meillä kolme alle 5-vuotiasta lasta ja seuraavia asioita pidän kasvatuksessa tärkeinä (olen kotiäiti):
-vaikka jokin keino toimii nyt, ole valmis muuttamaan toimintatapaasi, lapsi kasvaa ja kehittyy koko ajan (juuri kun huomaan jonkin asian menneen perille, tulee esiin uusi ongelma...)
-rangaistus/keskustelu7palkitseminen eivät mikään sulje toistaan pois, mutta kaikkia näistä pidän huonona vaihtoehtona YKSISTÄÄN käytettynä. Eli meillä keskustellaan, pahemmassa tapauksessa rangaistaan (ja rangasituksesta myös lapsen kanssa puhutaan ja hän saa sanoa siitä mielipiteensä, muutenkin yritämme puhua tunteista paljon. Satunnaisesti esim. tarroilla palkitseminen toimii, meillä 5:stä tarrasta saanut esim. valita uimahallikäynnin, tms. ja tarran saanut onnistuneesta siivouksesta, noin 3-vuotiaana sen sai, kun nukahti illalla yksin. jne)
-pidän Supernannysta, meillä katsotaan satelliitilta myös saksalaista nannya. Mielestäni Nanny nimenomaan kasvattaa vanhempia ja antaa näille välineitä! Juuri tätä pidän itsekin vaikeimpana vanhemmuudessa....
-erittäin tärkeää on myös, että vanhemmat allekirjoittavat samat säännöt. Tällöin lapsella on turvallinen olo, eikä kaikkea tarvitse ihan koko ajan kokeilla (meillä mummikin lähes samoilla säännöillä, kun huomasi lasten kanssa leikkimisen muuttuvan mukavammaksi :-))
-se mikä toimii meillä, ei taatusti juuri tällaisena toimisi naapurissa, koska siellä sekä aikuiset että lapset ovat erilaisia!
Kärsivällisyyttä kaikille :-)
Akileia:
Ja sitten itse asiaan:) Meillä torutaan tai soveltaen " jäähytellään" , jos lapsemme pomppii sohvalla tai läpsii (liittyy yleensä iltoihin ja nukkumaanmenoon). Silloin häntä kielletään ensin sanallisesti muutaman kerran, sitten esim. nostetaan pois sohvalta ja kielletään, mutta mikäli käytös jatkuu, mennään eteiseen yhdessä miettimään. Hän ei jää jäähylle yksin, vaan istumme siellä yhdessä, kunnes hän rauhoittuu ja pyytää anteeksi. Sitten annetaan hali ja suukko ja jatketaan touhuja. Joskus hän riehuu kovastikin, mutta rauhallinen puhe (esim. äiti on tosi surullinen, kun sinä läpsit minua. Haluaisin halin ja suukon ja voitaisiin sitten mennä leikkimään...) ennenpitkää helpottaa. Sanon usein myös, että kyllä saa välillä olla vihainen ja pahalla tuulella, äiti rakastaa silti. Puhumista pitää meillä harrastaa paljon.
Tuli vain mieleen lukiessani tekstiäsi. Temperamentteja on erilaisia ja lapset ovat erilailla vaativia. Eri lasten kanssa toimii yleensä eri konstit. Tuli vaan mieleen muutama asia teillä (ihan vain tekstin perusteella):
*Jos pomppiminen ja läpsiminen osuu eniten iltoihin, niin auttaisiko aikaisempi nukkumaan meno? Tai jos etukäteen on odotettavissa noita käytösmuotoja, niin miten olisi toinen ennakointitapa, antaa lapselle jotain tekemistä kuten askartelua tai lukea tms. illalla rauhoittavaa puuhaa. Moni lapsi (ja varsinkin ne eloisat temperamentikkaat) riehuvat kun ei ole mitään ihmeempää tekemistä tai sitten riehutaan yliväsyynenä.
*Teillä riehumisesta ja läpsimisestä mennään yhdessä istumaan lapsen kanssa tai sitten halitaan ja lähdetään leikkimään. Tässä on selkeästi ketju " lyön äitiä" ->" äiti on sen jälkeen lähelläni/halaa ja leikkii" . Eli huonosta käytöksestä seuraa siis palkinto. Tämä halaaminen ja leikkiminen olisi varmaan parempi palkinto hyvästä käytöksestä, eli antaa lapselle huomiota juuri kun tämä on nätisti ja jopa suht rauhassa. Läpsimisen osalta vaikka mielummin ollaan huomioimatta lasta, jossei haluta mitään jäähyä ilman vanhempaa.
Minakin ajattelin (kuten jotkut tassa ketjussa, joilla on tosiaan ilmeisesti ei-viela-uhmaikaisia ja aika kiltteja lapsia) ennen kuin nyt 3,5 vee esikoinen tuli uhmaikaan etta meilla keskustellaan ja selitettaan lapselle aina miksi jotain ei saa tehda, eika varsinaisia rangaistuksia tarvita... Itsellani ja siskollani, jotka olimme arkoja lapsia, tama metodi toimi lapsena hyvin enka ollut oikein perehtynyt siihen tosiasiaan etta lapset ovat todellakin erilaisia.
Esikoisemme on erittain tempperamenttinen seka hyvassa etta pahassa ja jos ei saa tahtoaan lavitse voi karjua, potkia jne. pitkankin aikaa. Siksi meilla on - keskustelujen ja selittamisen lisaksi, on niillakin paikkansa - kaytossa jaahy, joka on jakkara vessan edessa olevassa syvennyksessa. Sinne saa menna rauhoittumaan jos raivari menee overiksi, ja pois saa tulla itse kun on valmis olemaan taas muiden kanssa, mitaan minuuttiaikataulua ei meilla ole. Yllattavaa kylla tytto haluaa jopa itse joskus jaahypenkille kun raivari on paalla, ilmeisesti se on hanestakin rauhoittavaa. Lisaksi meillakin on sellaisia asioita joista ei tosiaankaan edes aleta keskustella, kuten esimerkiksi vaikka kadulle juokseminen. Silloin vain estetaan fyysisesti lasta tekemasta alyttomyyksia jotka ovat hanelle itselleen vaarallisia. Onneksi tosin esikkomme on fyysisesti melko varovainen joten tallaisia tilanteita tulee harvemmin. Lisaksi jos esimerkiksi lelulla lyodaan pikkuveljea tms. se luonnollisesti otetaan pois, jos ei kehotus lopettaa tehoa.
Ensinnäkin: ärsyttää, kun tuo edellinen viestini meni kursiivilla. Mins-kun lainausta on siis vain eka kappale. Olen onnistunut kämmäämään lainauksissa aikaisemminkin...
***
ElsaAlice, on totta, että oma kaksivuotiaani on varsin rauhallinen ja harkitsevainen, eikä hänen kanssaan todellakaan tarvitse taistella edes kerran päivässä. Uhmakaan ei siis ole päällä. (Tiesittekö muuten, ettei uhmaikää esiinny kaikissa kulttuureissa?)
Toisaalta, hänelle on myös jo vauvasta asti selitetty kaikki ja hän osaa puhua jo niin hyvin, että asioista voi neuvotella. Hänen mielipiteitään kuunnellaan, niitä kannustetaan kertomaan ja tarpeen mukaan myös joustetaan.
Toisaalta tuntuu siltä, että juuri erityisesti vaativan ja temperamentikkaan lapsen kasvattamisessa puhuminen kannattaa. Jos kyseessä on vieläpä vilkas tyyppi, niin hän ehtii joka paikkaan sekunnissa. Silloin on tärkeää, että hän oppii ajattelemaan itse! Kärsivällisyyttähän se tietenkin vaatii vanhemmilta. Ja ehkä tuhansia toistoja.
Näitä keskusteluja olisi muuten hedelmällistä käydä tuolla Koululaiset-puolella. Siellä eri kasvatustyyleistä on jo pidempi kokemus.
VIELÄ YKSI PAINOTUS: Se etten (aio) käyttää rangaistuksia, ei tarkoita sitä, että lapsillani olisi ns. vapaa kasvatus. Vapaassa kasvatuksessa lapsille annetaan, mitä he haluavat. Tässä Kohnin promoamassa " ehdottomassa vanhemmuudessa" lapsille annetaan, mitä he tarvitsevat tullakseen hyviksi, vastuuntuntoisiksi, itsenäisiksi ja aktiivisiksi vanhemmiksi. Myös niitä kuuluisia rajoja.
marili:
-pidän Supernannysta, meillä katsotaan satelliitilta myös saksalaista nannya. Mielestäni Nanny nimenomaan kasvattaa vanhempia ja antaa näille välineitä! Juuri tätä pidän itsekin vaikeimpana vanhemmuudessa....
-erittäin tärkeää on myös, että vanhemmat allekirjoittavat samat säännöt. Tällöin lapsella on turvallinen olo, eikä kaikkea tarvitse ihan koko ajan kokeilla.Supernannysta ja muista vastaavista kannattaa myös huomioida lähtötilanne: rankemmat keinot - siis jäähyt - lienevät tarpeen, kun tilanne on päässyt jo pahaksi. Toivottavasti ei pääse! Kuten joku fiksu joskus on tokaissut: ei ole ongelmalapsia, on vain ongelmavanhempia.
Pienelle lapselle toki on hyvä, että kumpikin vanhempi kasvattaa samojen sääntöjen puitteissa. Vähän vanhemmalle lapsella on sen sijaan mielestäni aiheellista osoittaa, että myös äiti ja isä ovat välillä eri mieltä asioista. Näin annetaan elävä esimerkki erilaisista käsityksistä ja arvoista sekä parhaimmassa tapauksessa siitä, miten asioista löytyy kompromissi. Ja ihan yltiöparhaassa tapauksessa lapsen voi jopa ottaa mukaan tähän sääntöjentekoprosessiin. Esim. kuinka paljon tv:tä päivässä voi katsella? (Pätee myös vanhempien tv:n käyttöön...) Tarvitaanko uusia leluja? Kuinka paljon karkkia on riittävästi?
Olen nyt innostunut tästä ketjusta rasitukseen asti. Tästä joutuvat kärsimään sekä te että lapseni :-) Pyydän kärsivällisyyttä, sillä tämä ei suinkaan ole viimeinen kirjoitukseni.
Hei!
Hieno ketju! Tuli yleisellä tasolla mieleen, että me taidamme olla ns. uranuurtajasukupolvea näissä kasvatusasioissa koska aikaisemmin ei ainakaan yleisesti perheissä lasten kanssa keskusteltu/neuvoteltu. Nyt kun entisaikojen lastenhoitokonstit ovat lainvastaisia (tukkapöllö, selkäsauna jne.) meidän pitäisi itse keksiä keinot ongelmatilanteiden ratkaisemiseksi. Ja lapset ovat tosiaan hyvin erilaisia, luin joku vuosi sitten keskolan hoitajan haastattelun, jossä hän totesi, että jo keskosvauvat reagoivat tilanteisiin eri tavoin: jotkut odottavat maitopulloa ihan rauhassa kun taas toiset " karjuvat" heti kun palvelu ei pelaa;)
Eli hyvin kiltin, aran ja rauhallisen lapsen äidin voi olla vaikea samaistua tempperamenttisen lapsen äidin tuntoihin. Itse olen opettaja ja tosiaan jotkut lapset vaativat luokassakin huomiota vaikka sitten huonolla käytöksellä. Ujo lapsi taas voi tarkkailla vaikkapa opettajaa kuukausien ajan ennenkuin luottamus syntyy ja hän uskaltaa tulla juttelemaan. En siis osaa sanoa parempaa neuvoa kuin tilanteen mukaan toimiminen.
Itse olen kuitenkin niin vanhanaikainen, että en keskustele lasten kanssa sellaisista asioista kuin syöminen tai pukeminen, ne tehdään vaikka lapsi ei olisi samaa mieltä (siis ruokaa ainakin maistetaan ja pöytään tullaan istumaan!).
Meillä oli muuten omassa perheessä vaihe kun lapsi jostain syystä inhosi hampaiden pesua. Ja hän toi asian hyvin selväksi huutamalla iltaisin kylpyhuoneessa kovaan ääneen apua! Kyllä varmaan naapureilla riitti ihmeteltävää ...
Aasa:
Oltiin lähdössä kerhosta ja poika vain juoksenteli pihalla lumihangessa. Pyysin monesti että tulisi jo rattaisiin (tuplarattaat, vauva mukana). Lopulta sanoin että jos joudun sinut hakemaan niin saat kävellä. Poika ei totellut, jouduin tarpomaan hangessa hänen perässään. Niinpä laiton pojan kävelemään vajaa puoli kilometriä, puolet kotimatkasta.
Sinänsä käveleminen ei ole kurjaa, sääkin oli hyvä, matka ei ollut pitkä mutta kun se oli rangaistus niin poika ulvoi koko ajan. Pidin pääni vaikka ohikulkijat katsoivatkin pitkään.
Seuraavalla kerralla tulikin nätisti, ei juossut karkuun.