Tuntuuko sinusta että olet joutunut selviämään paljon vaikeimmista asioista kuin muut ihmiset?

Vierailija kirjoitti:

Olen joutunut, vaikka olen päälle parikymppinen.

Tämän vuoksi minulla ei ole enää kavereitakaan, kun ahdistuivat minun vaikeuksistani, vaikka olen ollut heidän tukenaan vaikeina aikoina. Eli vaikeuksista huolimatta olen ollut muille aivan h**vetin lojaali, mutta näköjään tyhjän vuoksi.

Ihmisiä on nykyisin vaikeampikin sietää, kun ahdistus on luokkaa joudun tekemään ryhmätyön ikävän luokkakaverin kanssa tai ei oo rahaa kaikkeen kivaan, kun ei huvita käydä töissä koulun ohella.

Ai ei huvita käydä töissä, ja sitten on jotenkin muiden vika ettei rahaa ole? En minäkään jaksaisi kuunnella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen joutunut, vaikka olen päälle parikymppinen.

Tämän vuoksi minulla ei ole enää kavereitakaan, kun ahdistuivat minun vaikeuksistani, vaikka olen ollut heidän tukenaan vaikeina aikoina. Eli vaikeuksista huolimatta olen ollut muille aivan h**vetin lojaali, mutta näköjään tyhjän vuoksi.

Ihmisiä on nykyisin vaikeampikin sietää, kun ahdistus on luokkaa joudun tekemään ryhmätyön ikävän luokkakaverin kanssa tai ei oo rahaa kaikkeen kivaan, kun ei huvita käydä töissä koulun ohella.

Miten he ahdistuu sinun vaikeuksistasi?

Eivät osaa käsitellä asioita joita olen joutunut kokemaan, kun luonnollisesti haluan näistä keskustella. Tavallaan pelkäävät asioita mitä olen joutunut kokemaan, ja siksi välttelevät minua.

Ei ne ole sun terapeutteja. Syystä suojaavat itseään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saan ketjusta käsityksen että joidenkin on vaikea hyväksyä että heidän elämänkriisinsä ovat loppujen lopuksi aika ja että jotkut  ajattelevat oikeutetusti kokeneensa enemmän. Mikä tässä on niin väärää en ole oikein ymmärtänyt koskaan. Jos on tehnyt enemmän töitä kai sen saa ääneen sanoa. 

Mitä siten tapahtuu kun joku ajattelee kokeneensa enemmän kuin joku toinen? Saako siitä mitalin?

Siinä osaa suhteuttaa asioita joten kyllä.

En minä ainakaan ajattele kokemiani vastoinkäymisiä tai vaikeita asioita kun minua harmittaa esimerkiksi hiustenleikkauksen epäonnistuminen tai sain varaamani kirjan sijaan väärän kirja

Voi kyynel, joku kurssikirjaongelma on just esimerkki tavallisesta elämästä. Osta se kirja ja ongelma ratkaistu, niin on kaikki joskus joutuneet tekemään opiskellessa.

Työskentelen ihmisten kanssa, jotka ovat todella joutuneet koko elämänsä aikana kokemaan kovia. Tästä syystä ajattelen, että oma lapsettomuus, oma ero, sisaren vaikea skitsofrenia ja äidin kuolema ovat sellaisia asioita, että minulla on ollut aika keskitasoisesti vaikeuksia elämässä. 

"Tuntuuko sinusta että olet joutunut selviämään paljon vaikeimmista asioista kuin muut ihmiset?"

Ajattelen että noita "vaikeuksia" ei voi verrata sillä toiset kestävät "vaikeuksia" enemmän kuin toiset. Ehkä kyse on  siitä miten kykenee nämä vaikeudet kohtaamaan ja käsittelemään mielessään, myös eletty elämä ja jo kohdatut vaikeudet vaikuttavat asiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saan ketjusta käsityksen että joidenkin on vaikea hyväksyä että heidän elämänkriisinsä ovat loppujen lopuksi aika ja että jotkut  ajattelevat oikeutetusti kokeneensa enemmän. Mikä tässä on niin väärää en ole oikein ymmärtänyt koskaan. Jos on tehnyt enemmän töitä kai sen saa ääneen sanoa. 

Mitä siten tapahtuu kun joku ajattelee kokeneensa enemmän kuin joku toinen? Saako siitä mitalin?

Siinä osaa suhteuttaa asioita joten kyllä.

En minä ainakaan ajattele kokemiani vastoinkäymisiä tai vaikeita asioita kun minua harmittaa esimerkiksi hiustenleikkauksen epäonnistuminen tai sain varaamani kirjan sijaan väärän kirjan. Ei ne vaikeat kokemukset siinä auta yhtään mit

En ole tuo aiempi, mutta minusta tuntuu, että sinä et ymmärrä lukemaasi. Aiempi puhui harmituksesta. Jos minua ei harmittaisi pienet asiat, kokisin, että minusta on tullut kylmä ihminen. Se, että joku harmittaa, ei tarkoita sitä, että siinä velloisi koko elämänsä. Esimerkiksi minua harmitti tänään, kun tarvitsemassani lääkkeessä on toimituskatko eikä lääkettä saa koko kaupungista. Vaikka kuinka miettisin paskaa lapsuuttani, ei se sitä harmitusta poista. Harmitus on tunne siinä missä muutkin tunteet. 

Osa oppii vaikeuksista, osa näkyy vaan tyhmentyvän.

Fiksu joka on kokenut oikeasti kauheita vailla omaa syytä, nauraa jollekin kurssikirjan puuttumiselle. Tyhmä jää itkemään asiaa joka olisi hoidettavissa muutamalla kympillä.

Fiksut syystä välttää noita tyhjästä marisijoita.

Ei tunnu, mun elämä on ihan kivaa. Vastoinkäymisiä on ollut, mutta sellaisia normaalin kokoisia. Esimerkiksi yksi inhottava sisarus, jonkin verran koulukiusaamista jne.

Vierailija kirjoitti:

Osalla on heikko kyky kestää vastoinkäymisiä. Toisia vastoinkäymiset vahvistaa siten, että osaavat seuraavalla kerralla taas paremmin talsia ne läpi. Osaavat olla itselleen psykologeja. Heillä on ns. luonteen lujuutta.

Varakkaasta perheestä oleva hemmoteltu tuttavani oli kriisissä, koska vanhempansa olivat uhanneet lopettaa kuukausirahan maksamisen. Ja kyse siis lähes keski-ikäisestä ihmisestä. Tuijotin silmät pyöreinä hänen itkuaan ja kriiseilyään. Hän ei mielessään osannut ratkaista asiaa esimerkiksi suunnitella töiden hakemista tai shoppailun ja matkustelun lopettamista. Vaan jumitti asiassa kuin pieni lapsi.

Kun taas eräs ystäväni on hyvin vahva henkisesti, selviytyjä jolla on kyky psyykata itseään. On kaikesta karuudesta huolimatta (mm. seks.hyväksikäyttö) selvinnyt voittajana. 

Nuo eivät ole välttämättä mitään stabiileja tiloja. Ihmiset muuttuvat, heidän voimavaransa muuttuvat.

Vanhemmat ovat olleet erittäin haitallisia, kun eivät ole antaneet lapsen kasvaa aikuiseksi, ei ihme, että käyttäytyy kuin lapsi. Vahva ystäväsi voi vielä sairastua masennukseen tms, koska vaikeudet eivät oikeasti vahvista vaan yleensä kumuloituvat kuormittamaan mieltä ja kehoa. Itseäni on pidetty ikuisena selviytyjänä, mutta nyt olen romahtanut, yli viisikymppisenä eikä sitä olisi odottanut kukaan, edes minä itse. Kuvittelin selvinneeni kaikesta.

Vierailija kirjoitti:

Osa oppii vaikeuksista, osa näkyy vaan tyhmentyvän.

Fiksu joka on kokenut oikeasti kauheita vailla omaa syytä, nauraa jollekin kurssikirjan puuttumiselle. Tyhmä jää itkemään asiaa joka olisi hoidettavissa muutamalla kympillä.

Fiksut syystä välttää noita tyhjästä marisijoita.

Ja aidosti fiksu ymmärtäisi, että ihminen kokee satoja, ellei tuhansia tunteita päivittäin. Tunteet tulee ja menee eikä niihin tarvitse juuttua. Tyhmempi ei edes tunnista omia tunteitaan. 

Vierailija kirjoitti:

Osa oppii vaikeuksista, osa näkyy vaan tyhmentyvän.

Fiksu joka on kokenut oikeasti kauheita vailla omaa syytä, nauraa jollekin kurssikirjan puuttumiselle. Tyhmä jää itkemään asiaa joka olisi hoidettavissa muutamalla kympillä.

Fiksut syystä välttää noita tyhjästä marisijoita.

Toksinen positiivisuus ja vahvuus sairastuttaa. Paljon terveempää on olla hetki harmissaan tai turhautunut, jos siltä tuntuu.

Mitä siitä harmituksesta hyötyy? Tekeekö se iloiseksi, auttaako eteenpäin elämän tavoitteissa?

Vaikeudet opettavat suhteellisuudentajua, ne laittavat pikku harmitukset juuri siihen normaalin elämän ilmiöihin, joiden takia ei kannata päiväänsä pilata pätkääkään. 

Tajuan hyvin, että jostakin kirjasta draamailevaa ihmistä on raskas kuunnella, jos itsellä on samaan aikaan joku oikea ongelma. 

Ei, ei sitä voi tietää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saan ketjusta käsityksen että joidenkin on vaikea hyväksyä että heidän elämänkriisinsä ovat loppujen lopuksi aika ja että jotkut  ajattelevat oikeutetusti kokeneensa enemmän. Mikä tässä on niin väärää en ole oikein ymmärtänyt koskaan. Jos on tehnyt enemmän töitä kai sen saa ääneen sanoa. 

Mitä siten tapahtuu kun joku ajattelee kokeneensa enemmän kuin joku toinen? Saako siitä mitalin?

Siinä osaa suhteuttaa asioita joten kyllä.

En minä ainakaan ajattele kokemiani vastoinkäymisiä tai vaikeita asioita kun minua harmittaa esimerkiksi hiustenleikkauksen epäonnistuminen tai sain varaamani kirjan sijaan väärän kirjan. Ei ne vaikeat kokemukset siinä auta yhtään mit

Mulla ne vaikeat kokemukset kyllä auttaa, joku väärä hiusmalli tai kirja ei edes rekisteröidy ongelmaksi, koska on mitätön pikkujuttu, joita sattuu kaikille.

Vaan osa ei opi, ei ole uutinen. Hukatkoon sitten elämänsä surren jotakin kirjaa, tai hiuksia jotka kasvaa takaisin ihan itse.

Eihän tässä siitä ollut kysymys. Ei kukaan ole surrut kirjaa koko elämän. Vaan siitä, että tunsin harmistusta siitä väärä kirja ja tentti -asiasta. Ei sillä asialla ole mitään tekemistä sen kanssa että vanhempani kuolivat kun olin lapsi, eikä taas sen asian vertaaminen kirja -asiaan olisi auttanut mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osa oppii vaikeuksista, osa näkyy vaan tyhmentyvän.

Fiksu joka on kokenut oikeasti kauheita vailla omaa syytä, nauraa jollekin kurssikirjan puuttumiselle. Tyhmä jää itkemään asiaa joka olisi hoidettavissa muutamalla kympillä.

Fiksut syystä välttää noita tyhjästä marisijoita.

Toksinen positiivisuus ja vahvuus sairastuttaa. Paljon terveempää on olla hetki harmissaan tai turhautunut, jos siltä tuntuu.

Ruikutus sairastuttaa, ja se ettei osaa olla kiinnittämättä huomiota ihan pikkujuttuihin ja vaatii vielä muita osallistumaan draamailuunsa. Minäkin juoksisin, kuten kaikki muutkin.

Fiksu ei vedä draamaa jostakin kirjasta, vaan ostaa sen ja unohtaa koko asian. 

Omaa asennetta voi ja kannattaa muuttaa, elämä on liian lyhyt turhasta valittamiseen.

Tiedän, että olen ja joudun edelleen. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä siitä harmituksesta hyötyy? Tekeekö se iloiseksi, auttaako eteenpäin elämän tavoitteissa?

Vaikeudet opettavat suhteellisuudentajua, ne laittavat pikku harmitukset juuri siihen normaalin elämän ilmiöihin, joiden takia ei kannata päiväänsä pilata pätkääkään. 

Tajuan hyvin, että jostakin kirjasta draamailevaa ihmistä on raskas kuunnella, jos itsellä on samaan aikaan joku oikea ongelma. 

Mitä ihmettä oikein selität? En draamaillut enkä varmaan edes kertonut asiasta yhtään kenellekään. Kunhan tunsin harmistusta asiasta, hetken aikaa. Totta hemmetissä se harmitti, että mokoman varaussähläyksen vuoksi en saanut oikeaa kirjaa ja en sen takia ehtinyt lukea tenttiin niin paljoa kuin olisin halunnut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osa oppii vaikeuksista, osa näkyy vaan tyhmentyvän.

Fiksu joka on kokenut oikeasti kauheita vailla omaa syytä, nauraa jollekin kurssikirjan puuttumiselle. Tyhmä jää itkemään asiaa joka olisi hoidettavissa muutamalla kympillä.

Fiksut syystä välttää noita tyhjästä marisijoita.

Toksinen positiivisuus ja vahvuus sairastuttaa. Paljon terveempää on olla hetki harmissaan tai turhautunut, jos siltä tuntuu.

Ruikutus sairastuttaa, ja se ettei osaa olla kiinnittämättä huomiota ihan pikkujuttuihin ja vaatii vielä muita osallistumaan draamailuunsa. Minäkin juoksisin, kuten kaikki muutkin.

Fiksu ei vedä draamaa jostakin kirjasta, vaan ostaa sen ja unohtaa koko asian. 

Omaa asennetta voi ja kannattaa muuttaa, elämä on liian lyhyt turhasta valittamiseen.

Sinähän itse valitat koko ajan muiden tuntemista tunteista etkä näytä pääsevän eteenpäin. Ilmeisesti myös kuvittelet olevasi fiksu, kun sitä hoet. Se, että on harmissaan tai turhautunut ei tarkoita sitä, että ruikuttaisi tai draamailisi. Tätä sinä et tunnu ymmärtävän nyt millään. Olen se, jota harmitti, kun lääke oli loppunut. Ei, en ruikuta tai draamaile. Ei mennyt päivä pilalle, mutta sillä hetkellä _tunsin_ harmitusta. Sellaisia me ihmiset yleensä ollaan. Inhimillisiä olentoja, joilla on ohimeneviä tunteita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osa oppii vaikeuksista, osa näkyy vaan tyhmentyvän.

Fiksu joka on kokenut oikeasti kauheita vailla omaa syytä, nauraa jollekin kurssikirjan puuttumiselle. Tyhmä jää itkemään asiaa joka olisi hoidettavissa muutamalla kympillä.

Fiksut syystä välttää noita tyhjästä marisijoita.

Toksinen positiivisuus ja vahvuus sairastuttaa. Paljon terveempää on olla hetki harmissaan tai turhautunut, jos siltä tuntuu.

Ruikutus sairastuttaa, ja se ettei osaa olla kiinnittämättä huomiota ihan pikkujuttuihin ja vaatii vielä muita osallistumaan draamailuunsa. Minäkin juoksisin, kuten kaikki muutkin.

Fiksu ei vedä draamaa jostakin kirjasta, vaan ostaa sen ja unohtaa koko asian. 

Omaa asennetta voi ja kannattaa muuttaa, elämä on liian lyhyt turhasta valittamiseen.

Sulla ei taida olla kokemusta vastoinkäymisistä.

Mikä siinä on niin kamalaa että joku tuntee harmitusta jostain asiasta, lääkkeen loppuminen, väärä kirja, vaikka olisikin lapsena kokenut menetyksiä?