Tuntuuko sinusta että olet joutunut selviämään paljon vaikeimmista asioista kuin muut ihmiset?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osa oppii vaikeuksista, osa näkyy vaan tyhmentyvän.

Fiksu joka on kokenut oikeasti kauheita vailla omaa syytä, nauraa jollekin kurssikirjan puuttumiselle. Tyhmä jää itkemään asiaa joka olisi hoidettavissa muutamalla kympillä.

Fiksut syystä välttää noita tyhjästä marisijoita.

Toksinen positiivisuus ja vahvuus sairastuttaa. Paljon terveempää on olla hetki harmissaan tai turhautunut, jos siltä tuntuu.

Ruikutus sairastuttaa, ja se ettei osaa olla kiinnittämättä huomiota ihan pikkujuttuihin ja vaatii vielä muita osallistumaan draamailuunsa. Minäkin juoksisin, kuten kaikki muutkin.

Fiksu ei vedä draamaa jostakin kirjasta, vaan ostaa sen ja unohtaa koko asian. 

Omaa asennetta voi ja kannattaa muuttaa, elämä on liian lyhyt turhasta valittamiseen.

Ruikutus ei ole sama asia kuin harmitus. Ainakin meidän alalla kurssikirjat voi maksaa ihan hyvin 100-200 euroa, joten ymmärtäisin harmistuksen hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osalla on heikko kyky kestää vastoinkäymisiä. Toisia vastoinkäymiset vahvistaa siten, että osaavat seuraavalla kerralla taas paremmin talsia ne läpi. Osaavat olla itselleen psykologeja. Heillä on ns. luonteen lujuutta.

Varakkaasta perheestä oleva hemmoteltu tuttavani oli kriisissä, koska vanhempansa olivat uhanneet lopettaa kuukausirahan maksamisen. Ja kyse siis lähes keski-ikäisestä ihmisestä. Tuijotin silmät pyöreinä hänen itkuaan ja kriiseilyään. Hän ei mielessään osannut ratkaista asiaa esimerkiksi suunnitella töiden hakemista tai shoppailun ja matkustelun lopettamista. Vaan jumitti asiassa kuin pieni lapsi.

Kun taas eräs ystäväni on hyvin vahva henkisesti, selviytyjä jolla on kyky psyykata itseään. On kaikesta karuudesta huolimatta (mm. seks.hyväksikäyttö) selvinnyt voittajana. 

Nuo eivät ole välttämättä mitään stabiileja tiloja. Ihmiset

Niinpä, veikkaan että tuolla henkilöllä on aivan omat ongelmat.

Vierailija kirjoitti:

Osa oppii vaikeuksista, osa näkyy vaan tyhmentyvän.

Fiksu joka on kokenut oikeasti kauheita vailla omaa syytä, nauraa jollekin kurssikirjan puuttumiselle. Tyhmä jää itkemään asiaa joka olisi hoidettavissa muutamalla kympillä.

Fiksut syystä välttää noita tyhjästä marisijoita.

Isäni on menettänyt lapsena äitinsä, aikuisena siskonsa, omasta perheestä kaksi lapsistaan ja vaimonsa sekä lisäksi käynyt läpi taloudellisen ahdingon ja jäänyt lastensa yksinhuoltajaksi. Silti hän valittaa milloin mistäkin. Onkohan hän vaan tyhmä?

Vierailija kirjoitti:

Mitä siitä harmituksesta hyötyy? Tekeekö se iloiseksi, auttaako eteenpäin elämän tavoitteissa?

Vaikeudet opettavat suhteellisuudentajua, ne laittavat pikku harmitukset juuri siihen normaalin elämän ilmiöihin, joiden takia ei kannata päiväänsä pilata pätkääkään. 

Tajuan hyvin, että jostakin kirjasta draamailevaa ihmistä on raskas kuunnella, jos itsellä on samaan aikaan joku oikea ongelma. 

Tunteista ja niiden tunnistamisesta on valtavasti hyötyä, ihan tutkittua sellaista. Tunteiden patoamisesta taas haittaa. 

Noi on yhdentekeviä asioita AP, kasva aikuiseksi.

On minullakin rankkoja kokemuksia, mutta jotkut kuolevat syöpään ja hautaavat lapsiaan. Ihan hyvin menee siihen verrattuna.

Vierailija kirjoitti:

Osa oppii vaikeuksista, osa näkyy vaan tyhmentyvän.

Fiksu joka on kokenut oikeasti kauheita vailla omaa syytä, nauraa jollekin kurssikirjan puuttumiselle. Tyhmä jää itkemään asiaa joka olisi hoidettavissa muutamalla kympillä.

Fiksut syystä välttää noita tyhjästä marisijoita.

Ihan mielenkiinnosta, mitä esimerkiksi minun olisi pitänyt "oppia" siitä että biologiset vanhempani kuolivat kun olin lapsi? 

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on niin kamalaa että joku tuntee harmitusta jostain asiasta, lääkkeen loppuminen, väärä kirja, vaikka olisikin lapsena kokenut menetyksiä?

Mikä on hyöty siitä, että lasi on aina puoliksi tyhjä, kun se voisi olla puoliksi täynnä ja tuntua paremmalta?

Kyllä saa olla harmistunut, yksinäinen ja onneton. En vaan tajua että mitä järkeä, kun voisi olla myös iloinen ja ystävien ympäröimä, kun asenne olisi fiksumpi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osa oppii vaikeuksista, osa näkyy vaan tyhmentyvän.

Fiksu joka on kokenut oikeasti kauheita vailla omaa syytä, nauraa jollekin kurssikirjan puuttumiselle. Tyhmä jää itkemään asiaa joka olisi hoidettavissa muutamalla kympillä.

Fiksut syystä välttää noita tyhjästä marisijoita.

Isäni on menettänyt lapsena äitinsä, aikuisena siskonsa, omasta perheestä kaksi lapsistaan ja vaimonsa sekä lisäksi käynyt läpi taloudellisen ahdingon ja jäänyt lastensa yksinhuoltajaksi. Silti hän valittaa milloin mistäkin. Onkohan hän vaan tyhmä?

Ei selkeästi vaan ole kokenut niitä mystisiä, oikeita vastoinkäymisiä minkä jälkeen ei voi harmittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osa oppii vaikeuksista, osa näkyy vaan tyhmentyvän.

Fiksu joka on kokenut oikeasti kauheita vailla omaa syytä, nauraa jollekin kurssikirjan puuttumiselle. Tyhmä jää itkemään asiaa joka olisi hoidettavissa muutamalla kympillä.

Fiksut syystä välttää noita tyhjästä marisijoita.

Toksinen positiivisuus ja vahvuus sairastuttaa. Paljon terveempää on olla hetki harmissaan tai turhautunut, jos siltä tuntuu.

Ruikutus sairastuttaa, ja se ettei osaa olla kiinnittämättä huomiota ihan pikkujuttuihin ja vaatii vielä muita osallistumaan draamailuunsa. Minäkin juoksisin, kuten kaikki muutkin.

Fiksu ei vedä draamaa jostakin kirjasta, vaan ostaa sen ja unohtaa koko asian. 

Omaa asennetta voi ja kannattaa muuttaa, elämä on liian l

Sitten niillä on jälleenmyyntiarvo, eli tappio ei ole noin iso. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on niin kamalaa että joku tuntee harmitusta jostain asiasta, lääkkeen loppuminen, väärä kirja, vaikka olisikin lapsena kokenut menetyksiä?

Mikä on hyöty siitä, että lasi on aina puoliksi tyhjä, kun se voisi olla puoliksi täynnä ja tuntua paremmalta?

Kyllä saa olla harmistunut, yksinäinen ja onneton. En vaan tajua että mitä järkeä, kun voisi olla myös iloinen ja ystävien ympäröimä, kun asenne olisi fiksumpi. 

Mistä näitä vetelet? Tässä oli kyse yksittäisten asioiden harmittamisesta. Ei siitä että lapsi olisi aina puoliksi tyhjä tai että olisi aina yksin ja onneton. Mikä sinua niin harmittaa siinä, että jotakuta harmittaa jokin asia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on niin kamalaa että joku tuntee harmitusta jostain asiasta, lääkkeen loppuminen, väärä kirja, vaikka olisikin lapsena kokenut menetyksiä?

Mikä on hyöty siitä, että lasi on aina puoliksi tyhjä, kun se voisi olla puoliksi täynnä ja tuntua paremmalta?

Kyllä saa olla harmistunut, yksinäinen ja onneton. En vaan tajua että mitä järkeä, kun voisi olla myös iloinen ja ystävien ympäröimä, kun asenne olisi fiksumpi. 

Et sitten yhtään naurettavampia ääripäitä keksinyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osa oppii vaikeuksista, osa näkyy vaan tyhmentyvän.

Fiksu joka on kokenut oikeasti kauheita vailla omaa syytä, nauraa jollekin kurssikirjan puuttumiselle. Tyhmä jää itkemään asiaa joka olisi hoidettavissa muutamalla kympillä.

Fiksut syystä välttää noita tyhjästä marisijoita.

Isäni on menettänyt lapsena äitinsä, aikuisena siskonsa, omasta perheestä kaksi lapsistaan ja vaimonsa sekä lisäksi käynyt läpi taloudellisen ahdingon ja jäänyt lastensa yksinhuoltajaksi. Silti hän valittaa milloin mistäkin. Onkohan hän vaan tyhmä?

Minusta on, valittaminen jostakin pukkujutusta on aina tyhmää, ja turhaa kuormitusta muille. Tämä kirjavalittajan valitti, ettei muut jaksa kuunnella hänen valitustaan ja siksi hän on yksinäinen. 

Valittaisi edes oikeista asioista, jos se jatkuva negatiivisuus on ihan välttämätöntä ja parantaa hänen elämäänsä, ja muiden.

Kyllä. En voi asioita avata tässä, mutta lapsesta saakka kokenut väkivaltaa. Paljon on sattunut pahoja asioita ja ne ovat vaikuttaneet minuun.

Nyt kuitenkin olen hyvin onnellinen ihminen ja tiedän pärjääväni. Samaa taitoaei ole niillä tuttavillani, olla on ollut turvaa ja leveämpi leipä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osa oppii vaikeuksista, osa näkyy vaan tyhmentyvän.

Fiksu joka on kokenut oikeasti kauheita vailla omaa syytä, nauraa jollekin kurssikirjan puuttumiselle. Tyhmä jää itkemään asiaa joka olisi hoidettavissa muutamalla kympillä.

Fiksut syystä välttää noita tyhjästä marisijoita.

Isäni on menettänyt lapsena äitinsä, aikuisena siskonsa, omasta perheestä kaksi lapsistaan ja vaimonsa sekä lisäksi käynyt läpi taloudellisen ahdingon ja jäänyt lastensa yksinhuoltajaksi. Silti hän valittaa milloin mistäkin. Onkohan hän vaan tyhmä?

Minusta on, valittaminen jostakin pukkujutusta on aina tyhmää, ja turhaa kuormitusta muille. Tämä kirjavalittajan valitti, ettei muut jaksa kuunnella hänen valitustaan ja siksi hän on yksinäinen. 

Valittaisi edes oikeista asioista, jos se jatkuva

Eihän valittanut, olet väärässä. Hän kertoi olleensa harmissaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä siitä harmituksesta hyötyy? Tekeekö se iloiseksi, auttaako eteenpäin elämän tavoitteissa?

Vaikeudet opettavat suhteellisuudentajua, ne laittavat pikku harmitukset juuri siihen normaalin elämän ilmiöihin, joiden takia ei kannata päiväänsä pilata pätkääkään. 

Tajuan hyvin, että jostakin kirjasta draamailevaa ihmistä on raskas kuunnella, jos itsellä on samaan aikaan joku oikea ongelma. 

Tunteista ja niiden tunnistamisesta on valtavasti hyötyä, ihan tutkittua sellaista. Tunteiden patoamisesta taas haittaa. 

Mistä pataomisesta? Ei ole patoamista tajuta, ettei joku kirja nyt vaan ole draamailun arvoinen. Etenkin kun se draamailu on jo ajanut ihmisiä kauemmaksi, mikä viittaa siihen että on raskasta seuraa,  kaikkine valituksineen.

Saa valittaa ja olla negatiivinen. Mutta sitten ei pidä hämmästyä, jos ihmiset hakevat parempaa seuraa.

Pikkuasioista draamailevien draamat ei koskaan jää yhteen kirjaan ja pikkujuttuun, vaan kyse on elämäntavasta. Kyllä niin voi valita, kunhan tajuaa että sillä on sitten seurauksensa, kuten se yksinäisyys. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osalla on heikko kyky kestää vastoinkäymisiä. Toisia vastoinkäymiset vahvistaa siten, että osaavat seuraavalla kerralla taas paremmin talsia ne läpi. Osaavat olla itselleen psykologeja. Heillä on ns. luonteen lujuutta.

Varakkaasta perheestä oleva hemmoteltu tuttavani oli kriisissä, koska vanhempansa olivat uhanneet lopettaa kuukausirahan maksamisen. Ja kyse siis lähes keski-ikäisestä ihmisestä. Tuijotin silmät pyöreinä hänen itkuaan ja kriiseilyään. Hän ei mielessään osannut ratkaista asiaa esimerkiksi suunnitella töiden hakemista tai shoppailun ja matkustelun lopettamista. Vaan jumitti asiassa kuin pieni lapsi.

Kun taas eräs ystäväni on hyvin vahva henkisesti, selviytyjä jolla on kyky psyykata itseään. On kaikesta karuudesta huolimatta (mm. seks.hyväksikäyttö) selvinnyt voittajana. 

Nuo eivät ole

Kaikilla on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä siitä harmituksesta hyötyy? Tekeekö se iloiseksi, auttaako eteenpäin elämän tavoitteissa?

Vaikeudet opettavat suhteellisuudentajua, ne laittavat pikku harmitukset juuri siihen normaalin elämän ilmiöihin, joiden takia ei kannata päiväänsä pilata pätkääkään. 

Tajuan hyvin, että jostakin kirjasta draamailevaa ihmistä on raskas kuunnella, jos itsellä on samaan aikaan joku oikea ongelma. 

Tunteista ja niiden tunnistamisesta on valtavasti hyötyä, ihan tutkittua sellaista. Tunteiden patoamisesta taas haittaa. 

Mistä pataomisesta? Ei ole patoamista tajuta, ettei joku kirja nyt vaan ole draamailun arvoinen. Etenkin kun se draamailu on jo ajanut ihmisiä kauemmaksi, mikä viittaa siihen että on raskasta seuraa,  kaikkine valituksineen.

Saa valittaa ja olla negat

Mistä ihmeestä sinä nyt oikein puhut? Ilmeisesti keksit juttuun jotain aivan omiasi.

En ole draamaillut sen kirjan vuoksi. Ei ole tapahtunut mitään sellaista joka olisi ajanut ihmisiä kauemmaksi, muualla kuin ehkä sinun sepitteissäsi.

Tunsin hetkellistä harmistusta asian vuoksi ihan siitä syystä että minua harmitti. Minua harmitti ihan aiemmista elämänkokemuksistani riippumatta. Ihan yhtä paljon minua olisi se asia mitä todennäköisimmin harmittanut vaikka biologiset vanhempani olisivat edelleen elossa.

Vaikea lapsuus jossa äiti pahoinpiteli minua jatkuvasti fyysisesti sekä henkisesti. 

Onneksi isä oli mukava, vaikka oli alkoholisti. Muistan hänet lämmöllä aina. Koulukiusaaminen myös jätti syvät arvet. Arvottomuuden tunne on syvä. Onneksi terapian kautta olo on siedettävä. Vaikeudet teki minusta kyyniseksi. Kärsimyys ei jalosta ketään ihmistä. 

Hetkin luulin että elämä voittaa ja kaikki järjestyy, mutta pahin vastoinkäyminen tuli lapsen kanssa. Viisi vuotiana hänellä todettiin kehitysvamma ja joka päivänä mietin miksi minulle kävi näin. Lapseni rakastaan, mutta diagnoosi vei elämäni ilon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osa oppii vaikeuksista, osa näkyy vaan tyhmentyvän.

Fiksu joka on kokenut oikeasti kauheita vailla omaa syytä, nauraa jollekin kurssikirjan puuttumiselle. Tyhmä jää itkemään asiaa joka olisi hoidettavissa muutamalla kympillä.

Fiksut syystä välttää noita tyhjästä marisijoita.

Ihan mielenkiinnosta, mitä esimerkiksi minun olisi pitänyt "oppia" siitä että biologiset vanhempani kuolivat kun olin lapsi? 

Että joku kirjaongelma on niin pieni harmi, ettei siihen kannata tuhlata yhtään hetkeä, vaan nauttia jokaisesta päivästä niiden läheisten kanssa jotka ovat vielä hengissä. Kun kukaan ei oikeasti tiedä, paljonko sitä hyvää on jäljellä.

Ei muuten muullakaan ollut elämässä vanhempia, mutta nyt on se perhe minkä halusin, ja hyvä olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä siitä harmituksesta hyötyy? Tekeekö se iloiseksi, auttaako eteenpäin elämän tavoitteissa?

Vaikeudet opettavat suhteellisuudentajua, ne laittavat pikku harmitukset juuri siihen normaalin elämän ilmiöihin, joiden takia ei kannata päiväänsä pilata pätkääkään. 

Tajuan hyvin, että jostakin kirjasta draamailevaa ihmistä on raskas kuunnella, jos itsellä on samaan aikaan joku oikea ongelma. 

Tunteista ja niiden tunnistamisesta on valtavasti hyötyä, ihan tutkittua sellaista. Tunteiden patoamisesta taas haittaa. 

Mistä pataomisesta? Ei ole patoamista tajuta, ettei joku kirja nyt vaan ole draamailun arvoinen. Etenkin kun se draamailu on jo ajanut ihmisiä kauemmaksi, mikä viittaa siihen että on raskasta seuraa,  kaikkine valituksineen.

Saa valittaa ja olla negat

Olet kyllä uskomaton. Tämän ketjun suurin valittaja olet sinä. Valitat siitä, kun muut tuntee harmitusta etkä edes yritä ymmärtää. Todella raskasta tuollainen. Se, että tuntee harmitusta ei sulje millään tavalla pois sitä, etteikö lasi olisi ns. puoliksi täynnä. Olen itse nykyään peruspositiivinen ja ympärilläni on ihania, tärkeitä ihmisiä. Ja ehkä juuri siksi, että sanon myös ääneen, jos joku asia ärsyttää sillä hetkellä. Itse asiassa sillä tavalla se tunne menee ohi nopeammin, kun sen tunnistaa, sanoittaa ja jatkaa elämää. Sinä et tunnu pääsevän millään yli muiden tunteista.