Lue keskustelun säännöt.
Ystävä kuormittaa puhetulvallaan
Mulla on kaveri, jota näin muutaman kuukauden tauon jälkeen viikonloppuna. Kiva ihminen, mutta.
Se puhetulva on aivan järkyttävä! Hän puhuu koko ajan ja vain itsestään. Selostaa yksityiskohtaisesti ja luetellen ja kerraten oman elämänsä kuulumisia ja suunnitelmia. Hän ei koskaan kysy, mitä minulle kuuluu. Jos yritän saada sanottua jotakin väliin, hän kuuntelee ehkä pari lausetta, keskeyttää sitten ja kääntää puheen itseensä. Ja hän puhuu lähes taukoamatta. Oikeasti, katsoin kerran kellosta, että istuttuaan autoon kyytiini hän puhui 25 minuuttia taukoamatta itsestään, en saanut sanaakaan väliin!
Olen näiden tapaamisten jälkeen tosi väsynyt ja ärtynyt, kaikkea muuta kuin hyvällä mielellä. Ei tee mieli nähdä koko ihmistä.
Kuinka joku voi olla noin järkyttävän itsekeskeinen? Kuinka ei huomaa, että ystävä ei ole saanut sanottua sanaakaan parituntisen tapaamisen aikana?
Kommentit (265)
Vierailija kirjoitti:
Vielä pahempaa, jos aihepiirit käsittelevät lähinnä ongelmia, ja kaveri siis paasaa oikein olan takaa omista ärsytyksistään (ihan vaikka vuosia sitten tapahtuneista asioista, joiden nyt ei luulisi olevan mitään päivän polttavia aiheita), ja vaan olettaa, että kaikki haluavat kuunnella sitä negatiivista tulvaa. Todellakin menee tunnelma pilalle ihan kaikilla. Minulla on tällainen kaveri, joka aika usein tekee tuon, ja sitten on kaikki huonolla tuulella loppupäivän.
Joo mun kaveri oli aina kokenut jotain vääryyttä ja tilitti aggressiivisesti niitä juttuja. Raskasta kuulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on vähän samanlainen ystävä. Tuntuu jotenkin että joudun taistelemaan puheenvuorosta, ja että hän ei oikeasti jaksa kuunnella rauhassa, jos itse kerron jotain. Selittää asioita liian yksityiskohtaisesti kronologisessa järjestyksessä. Sitten jos itse yritän kohteliaasti kommentoida hänen sanomisiaan ja ehdin sanoa väliin vaikka että "no oli kyllä aika erikoista käytöstä Liisalta!", niin sitten hän oikein korostuneesti innostuu siitä, silleen "no NIINPÄ!" ja jatkaa entistä innostuneempana monologiaan.
Tämä olin minä. Olen aavistuksen assipiirteinen, siksi tarkat kuvaukset. Olen tullut usein myös väärin tulkituksi, siksikin puhun tyhjentövästi. Terapian jälkeen alkoi myös kutsumani terapiapuhe, eli voin napista painamalla saada terapiamonologin päälle. Tiedostain ja ymmärsin tämän olevan raskasta. Joten olen opetellut tästä pois. Yritän keskittyä toisen kuuntelemiseen ja muistaa kyselläkin jotakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullakin yksi kuvaukseen sopiva "ystävä". Kerran kokeilin, kauanko voin olla puhumatta, ennen kuin hän kysyy minulta mitään. Melkein 45 min! Oltiin siis kahvilla ja hän alkoi jauhaa elämästään. Lopulta kysyi minulta "mitä sä olisit tässä tilanteessa tehnyt?". Vastasin jotain ja puhe jatkui siirtyen aiheesta toiseen. Parin tunnin kahvittelun jälkeen hänellä oli jo kiire takaisin kotiinsa ja hyvästeltiin. Kertaakaan ei kysynyt, mitä minulle kuuluu. Sittemmin en ole hänen kanssaan kahville "ehtinyt".
Tällainen muiden ihmisten käyttäminen omana viihdykkeenään on todella ärsyttävää. Tätä harrastaa myös monet, jotka ajavat työkseen paljon autolla. Ovat tottuneet siihen, että koko ajan pitää läpättää jonkun kanssa kun ajaa. Joskus teen niin, että en vastaa puheluun vaan soitan takaisin kahden minuutin päästä. Kun puhelin on varattu, tiedän että ei ollut mitään asiaa minulle, vaan piti vaan saada viihdykettä joltain.
Tämä! Jos tuollaiselle paasaajalle yrittää soittaa takaisin, niin hän puhuu jo jonkun toisen kanssa. Aina.
Hyvin rasittavia nämä oikean elämän Hyacinth Bucketit.
Vierailija kirjoitti:
Ei noi ihmiset ole oikeita ystäviä. En ite enää jaksanut tällaista itsekästä monologistia vaan feidasin hiljalleen pois.
Samoin jouduin tekemään muutama vuosi sitten, eräs ns. ystävä, jonka arvelen jälkikäteen olevan adhd, puhui tauotta. Puheenaiheena hän itse ja selän takana ihmisten mustamaalaaminen. Aikani kestin ja pinna kiristyi kunnes katkesi, pistin välit poikki. Ystävyytemme ei kestänyt kovin monta vuotta mutta vieläkin ahdistun kun ajattelen sitä aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta diagnoosit eivät ole mikään tekosyy perseilylle. Ihan takuulla ADHDkin voi oppia ottamaan muut huomioon.
Näitä yksinpuhujia on pilvin pimein joka puolella. Yhdessä työpaikassani oli sellainen, joka puhui aina tauotta käsittämättömän pitkän ja puuduttavan litanian. Vaikka puhetahti oli aika verkkainen, niin se oli kumminkin sillä tavalla tauoton, ettei siihen kukaan muu väliin päässyt mitään sanomaan. Tosi outo tyyppi. Jo yksitään hänen takiansa olin helpottunut, että olin siinä työpaikassa vain määräajan.
Näiden puheautomaattien kanssa sitten joko vain kuuntelee hiljaa tai sitten tekee niin, että kun se toinen lopettaa, niin ei kommentoi puhetta mitenkään, vaan aloittaa puhumaan omista asioistaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toiset on minä minä keskeisiä, jos et saa mitään irti ystävyydestä hänen kanssaan niin miksi edes yllä pitää moista. Asetelma tuskin tulee muuttumaan vaikka asian ottaisi puheeksi, tai hetkellisesti hän saattaa teennäisesti kuunnella kunnes palaa omaksi itsekseen.
Älkää valittako. Tapaamiset ovat käsittääkseni vapaaehtoisia ja jos noin paljon käy hermoille ja väsyttää, niin niistä tapaamisista täytyy tehdä loppu. Minä eläkeläinen olen vähentänyt kaiken kommunikoinnin eräiden tuttujen kanssa. En kutsu juuri ketään kylään, paitsi omat lapset käyvät perheineen.
Ystäväsi on joko persu tai muuten itserakas psykopaatti. Älä päästä lasten, rahapussin tai minkään salassapidettävän läheisyyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ajatellaan, että ihminen sosiaalistuu koko lapsuus- ja nuoruusikänsä, niin on erikoista, että meillä on Suomessa todella paljon ns. huonosti käyttäytyviä aikuisia. Se on vaikea kysymys, mitä on taustalla ja mikä on seurausta mistäkin. En haluaisi olla pessimisti (mutta olen), mutta tuntuu siltä, että jos ihminen ei ole noin 20. ikävuoteen mennessä oppinut ns. käyttäytymään seurassa ja kulloisenkin tilanteen vaatimalla tavalla, millä todennäköisyydellä hän oppii sen aikuisena?
Syynä on se, ettemme Suomessa puutu toisten käytökseen. Lapsuuden jälkeen ei siten saa mistään palautetta eikä kouliudu tavoille.
Muissa maissa huomautetaan herkemmin asioista, mutta me ihmettelemme keskustelupalstalla toisten käytöstä. Meidän kannattaisi ehdottomasti opetella pyytämään toisiltamme a
Hyvä kommentti. Meidän suomalaisten kannattaisi opetella pyytämään kauniisti asioita toisilta sekä puhumaan omista tunteistamme ja tarpeistamme. Ei pitkiä monologeja, mutta yksinkertaisia pyyntöjä, saanko kertoa hieman omasta asiastani nyt.
Ja tehdään tämä suht nopeasti, ENNENKUIN ollaan ehditty käydä kaikki negstiiviset skenariot läpi ja kiukku nousee, pitäkööt tunkkinsa!.
Edellisestä jäi pois se kommentti, jota kehuin, jossa kerrottiin saksalaisten tavoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hautuumaalla yks tuntematon vanha ihminen vuodatti kaiken suvustaan. Hän istu, minä seisoin. En saanu sanaa väliin. Lopulta olin jo niin tuskissani että aloin puhua päälle, että mun täytyy nyt menmä kun hesaan pitää ajaa vielä 2 tuntia. Pääsin livahtamaan pois. Katsoin kelloa, se muorin monologi oli kestänyt TUNNIN. Ärsyttää vieläkin et olin niin lapanen et suostuin moiseen piinaan ja etten irrottautunu heti! Tuntuu niin epäkohteliaalta poistua ja sanoo et nyt pitää mun mennä. Noin siinä sitte käy ja itse saa kärsiä seuraukset. Miten oppisin pitään puoleni?
Kesti tosi kauan ennenkuin sisko uskoi etten jaksa hänen puheluitaan. Nykyään en vastaa kenenkään puheluihin, kuin niihin jotka varmasti tiedän esim. terveydenhoitaja. Olen sanonut suoraan siskoille etten jaksa puhua puhelimessa. Ärsyynnyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joillekin on tärkeää pitää yllä kuvitelmaa siitä että on kiinnostava ja suosittu, ja siksi toiselle ei anneta puheenvuoroa, koska tämä saattaisi tuoda ilmi että jutut ovat oikeasti ankeita, selkeästi valheita tai vähän idioottimaisia juttuja. Monologia pitävä saattaa alitajuisesti tajuta että asia jota lähti kertomaan on tyhjänpäiväinen, ja siksi vain kiihdyttää vauhtia. Tärkeintä kälättäjälle on se tunne mikä siitä jää, hän voi poistua paikalta voittajana, että kertoipa sen "hyvän" jutun nyt sillekin. Sitten samat tai vähän muutellut lätinät seuraavalle uhrille. Peiliin katsominen tällä tavalla häiriintyneelle on lähes mahdotonta.
Puhetulva voi olla manipulointikeino. Kun et saa sanottua mitään väliin, otat asian ikäänkuin sellaisenaan vastaan, eli aiheesta ei voi keskustella tai muodostaa mielipidettä. Ja kun seuraavaksi tapaatte, et voi enää silloin kommentoida edellisen puhetulvan aihetta, koska viimeksikään et sanonut mitään, mikä on tulkittavissa niin että olet samaa mieltä. Manipuloinnin huomaa siitä, että jälkikäteen jää vain hölmö olo.
Tunnen ihmistyypin, mullakin on muutama tällainen ystäväpiirissä. Tuntemiani taukoamattomasta puheripulista kärsiviä yhdistää se, että heillä ei ole vapaa-ajallaan kovin paljoa muuta juttuseuraa. En sitten tiedä, onko taipumus pitkiin monologeihin syy vai seuraus. Arvelen itse yhtenä syynä olevan se, että olen ns. hyvä kuuntelija eli en keskeytä ja esitän aina kiinnostunutta, vaikka olisin jo valmis vaihtamaan aihetta. Yritän siis katsoa tässä asiassa peiliinkin, koska olisi myös toiselle reilumpaa pitää omista jaksamisen rajoistaan kiinni ja ottaa välillä tila myös omalle asialle.
Otan osaa! Mullekin käy usein niin että tuntemattomat ihmiset alkaa kertoa omia elämäntarinoitaan ja kello vaan tikittää...
Mun kokemuksien mukaan se menee niin, että jos olen vaikka jonkun tosi hiljaisen kaverin kanssa, niin alan itse höpötellä kaikenlaista ihan vaan ettei istuttaisi hiljaa koko ajan. Sitten taas jos olen puheliaamman kaverin seurassa niin huomaan itse olevani se hiljaisempi. Eli molemmat tuo siihen dynamiikkaan osansa.
Mulla on ollut tällainen kaveri. Parin tunnin puhelut saattaneet olla sitä, että toinen puhuu vaan taukoamatta ja jos yrittää itse väliin jotain kommentoida niin tulee keskeytetyksi. Puhelun jälkeen olen ollut aivan uupunut. Nykyään välttelen puheluita hänen kanssaan. Hänellä tosin on tapana ettei jaksa vastata viesteihin kirjoittamalla vaan haluaa soittaa, mikä on todella raskasta. Yritän silti usein välttää puhelun. Olemme tekemisissä harvakseltaan. Ja hän ei ole yksinasuva eikä takuulla mitenkään nepsy.
Ei noi ihmiset ole oikeita ystäviä. En ite enää jaksanut tällaista itsekästä monologistia vaan feidasin hiljalleen pois.