Lue keskustelun säännöt.
Nykyajan vanhemmuus on raskaampaa, koska vaatimukset vanhempia kohtaan ovat koventuneet
Säännöllisesti kuulee netissä kitinää siitä, miten nykyään vanhemmat ovat niin uupuneita muka ilman syytä. Todellisuudessa vaatimukset vanhempia kohtaan ovat koventuneet paljon vuosikymmenten aikana. Vertaan nyt 90-lukua ja 2020-lukua, joista itselläni on kokemusta, mutta ero on vieläkin isompi, jos mennään muutama vuosikymmen ysäristä taaksepäin:
-Ennen pienet lapset saatettiin jättää keskenään pihalle leikkimään tai päästää lähiseudulle kulkemaan ilman aikuista. Tällä välin aikuiset saattoivat tehdä kotitöitä/levätä. Isot lapset eli vaikka 5 v ja 6 v saattoivat pitää huolta pari-kolmevuotiaasta, joka päästettiin mukaan. Minä olen mm. käynyt 6-vuotiaana yksin pyöräillen kaupassa kilometrin päässä. Nykyään tällaisesta toiminnasta napsahtaisi lasu, jos pieni lapsi kulkisi omia menojaan ilman aikuista. Eli siinä missä aikuinen ennen sai aikaa kotitöille/levolle laittamalla lapset ulos keskenään, ei enää toimi.
-Minä kasvoin tavallisessa perheessä ysärillä ja ruokavalio oli sama kuin muilla ikäisilläni: oli maissihiutaleita, vehnäpaahtoleipää, kaakaota, viiliksiä ja joitakin valmisruokiakin oli. Lämpimän ruoan kanssa ei paljon salaatteja ollut, porkkanaraastetta oli säännöllisesti. Ei tuolloin stressattu siitä, että saahan lapsi varmasti monipuolista ja terveellistä ravintoa. Maidon juomista pidettiin tärkeänä ja sen puolesta kampanjoitiin, mutta ei ruoan suhteen ollut samalla tavalla tarkkaa kuin nyt. Nykyään pidetään huonona vanhempana, jos lapsen antaisi syödä tuohon ysärityyliin.
-Omassa lapsuudessani oli täysin ok, että lapset viettivät surutta ruutuaikaa telkkarin lastenohjelmien ja VHS-kasettien äärellä. Vanhemmille oli helppoa, kun lapsen saattoi istuttaa telkkarin eteen (silloin vain valitettiin, ettei ruutua saanut katsoa liian läheltä). Nykyään joka paikassa marmatetaan jatkuvasti ruutuajasta ja sen haitallisuudesta. En tarkoita, että pienellä lapsen tarvitsisi käyttää älypuhelinta, padia tai muuta, mutta ennenkin katsottiin surutta telkkarista sarjoja tuntitolkulla.
-Nykyisin lapsia pitää tunnekasvattaa ja vanhemmille painotetaan sen tärkeyttä, että lapsi tulee kuulluksi ja kohdatuksi. Ei omassa lapsuudessani tunteita sanoitettu kuten nykyään tai vanhempia vaadittu tilille siitä, miten heidän kasvatusmetodinsa vaikuttavat lapsen tunne-elämään ja kehitykseen. Monissa tilanteissa kasvatuskeinot olivat jotain ihan toista kuin nykyään ja moni ikätoverinikin sai korvapuusteja, vitsaa ja muita osakseen, vaikka nuo oli lailla kielletty jo kasarilla. Helppo se on vanhemmalla ikäpolvella sanoa, että kyllä lapset pidettiin ennen paremmassa kurissa. Varmasti, kun vanhemmilla oli keinoja, jotka ovat nykyisin laittomia ja kyseenalaisia.
Tässä muutamia esimerkkejä, joiden lisäksi vanhemmilta vaaditaan muutenkin. Ysärillä ei päiväkodissa mitään Wilmaa ollut, vaan asiat juteltiin kasvokkain. Koululaisilla oli reissuvihot, eikä niihin raportoitu jatkuvasti. Vanhemmilta odotettiin osallistumista vanhempainiltaan kerran tai kahdesti vuodessa, nykyään on vaikka minkälaisia vasuja, lomakkeiden täyttämisiä tai muutakin osallistumista. Tämä kaikki pitäisi hoitaa työelämän ohessa, joka on muuttunut paljon vaativammaksi (tätä ovat sanoneet työelämässä vuosikymmeniä olleet, että työtahti oli ennen ihan toista ja nykyään on paljon raskaampaa).
Kommentit (1232)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on melkoista tarinaa taas. Itse kasvatin lähes yksinhuoltajana neljä lasta 80-90 luvuilla ilman minkäänlaisia tukiverkostoja. Lapsista kasvoi vastuullisia ja perheensä kanssa pärjääviä isejä ja äitejä. Tehkää perässä jos pystytte.
Vaikeaa kun ei ole enää sitä yhteiskuntaa kuin silloin, joka sinut kuivilla piti. Ja hyväksyi huononkin vanhemmuuden.
Millä tavalla yhteiskunta ei enää pidä kuivilla? 90-luvulla piti ihan itse hoitaa omat lapsensa, jos et ollut työssäkäyvä tai opiskelija, nykyään saat viedä lapsesi ilmaiseksi päiväkotiin vaikka 50h viikossa, vaikka olisit itse kotona. Työttöminä oltiin vain olosuhteiden pakosta, eikä ollut varaa laskeskella, että onko kannattavaa mennä töihin kun saman rahan saa tukien muodossa kotona makaamalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä ON raskasta kun pennutkin pitää itse tehdä !
Nykyajan vanhemmuus on raskasta koska nykyajan ihminen on äärettömän itsekäs ja mukavuudenhaluinen, eikä halua nähdä vaivaa lastensa kasvattamisen eteen.
Jos rajojen asettaminen ja pettymysten sietämisen opettaminen lapselle jää tekemättä, tulee lapsesta niin vaikea ettei edes omat vanhemmat jaksa. Onneksi tämänkin voi jättää yhteiskunnan ratkaistavaksi, johon nykyihminen on tottunut.
Kuuntelin unitutkijaa, joka sanoi aivojen kuormittuvan nykyään paljon entistä enemmän informatiotulvasta ja digiltalisoitumisesta johtuen. Kun vielä nipistetään unesta, jossa palautuminen tapahtuu, on väsymys ja uupumus seurauksena. Tämä siis yksi syy, ei pelkästään lisääntyneet vaatimukset. Nykyään myös maailman tilanne ja työllisyys luo lisäpaineita ja uuvuttaa.
Lapseni kasvoivat ysärillä ja 2000 luvun alussa. Kyllä laitoin luomuruokaa jo silloin, vihanneksia ja hyviä rasvoja ym. Peliaika ja telkkarin katsominen oli rajoitettu, kavereiden kanssa leikkivät ja potkivat palloa. Mentiin kavereille pihalle ja kotiin leikkimään. Myös vanhemmat olivat mukana koulun tapahtumissa ja retkillä.
HÖPÖHÖPÖ itsesäälissä ryvetään minkä somettamiselta ennätetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun ruokakauppojen aukioloajat vapautettiin niitä nousi ihan turha haloo. Sitä yritettiin jarruttaa syyllä että perhe-elämä muka kärsisi ja päiväkotien käyttö lisääntyy. Miten sit ulkomailla nämä ei ole ongelma kun siellä on myös vapaat aukioloajat? Kun ruokakaupoissa on töissä perheellisiä.
Ja varmasti ruokakauppojakin syyllistetään perhevihamieliseksi ja muitakin työnantajia.
Ulkomailla ei ole vapaat ruokakauppojen aukioloajat tai siis sillä lailla vapaat tietty esim. Italiassa, että keskipäivällä puoti on kiinni. Illalla sulkeutuu viimeistään klo 20 ja juhlapyhinä turha kuvitella, että pulju on auki. Ja pyhiähän Italiassa riittää.
Ja hyvin pärjäävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on melkoista tarinaa taas. Itse kasvatin lähes yksinhuoltajana neljä lasta 80-90 luvuilla ilman minkäänlaisia tukiverkostoja. Lapsista kasvoi vastuullisia ja perheensä kanssa pärjääviä isejä ja äitejä. Tehkää perässä jos pystytte.
Vaikeaa kun ei ole enää sitä yhteiskuntaa kuin silloin, joka sinut kuivilla piti. Ja hyväksyi huononkin vanhemmuuden.
Hyväksytäänhän nykyäänkin huono vanhemmuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyvanhemmat ovat saamattomia vätyksiä jotka tarvii omaa aikaa, hohhoijaa. Jos kynsi katkee maailma romahtaa.
No ennennhän se oli itsestäänselvää. Lapset vain heitteille, tuntitolkulla joka päivä.
Puhut ihan höpöä. Eivät lapset ennen heitteillä olleet. Nykyään paljon enemmän, kun vanhemmat sysäävät lapsensa meluisiin päiväkoteihin toisten hoidettavaksi, kun eivät itse jaksa lapsiaan. Lisäksi ovat nenä kiinni puhelimessaan sen sijaan, että olisivat lastensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyvanhemmat ovat saamattomia vätyksiä jotka tarvii omaa aikaa, hohhoijaa. Jos kynsi katkee maailma romahtaa.
No ennennhän se oli itsestäänselvää. Lapset vain heitteille, tuntitolkulla joka päivä.
Puhut ihan höpöä. Eivät lapset ennen heitteillä olleet. Nykyään paljon enemmän, kun vanhemmat sysäävät lapsensa meluisiin päiväkoteihin toisten hoidettavaksi, kun eivät itse jaksa lapsiaan. Lisäksi ovat nenä kiinni puhelimessaan sen sijaan, että olisivat lastensa kanssa.
Kyllä oli. Ulkona itselseen tai lapsiporukassa aamusta iltaam.
Iltapäivät koulun jälkeen yksin, lomat yksin.
Ei se Äiti, tuu ikkunaan, täällä huutaa X -slogan tyhjästä ole syntynyt.
Itse en edes muista olleeni äitini kansaa koskaan, isä kävi töissä ja luki lehteä, eikä saanut häiritä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyvanhemmat ovat saamattomia vätyksiä jotka tarvii omaa aikaa, hohhoijaa. Jos kynsi katkee maailma romahtaa.
No ennennhän se oli itsestäänselvää. Lapset vain heitteille, tuntitolkulla joka päivä.
Puhut ihan höpöä. Eivät lapset ennen heitteillä olleet. Nykyään paljon enemmän, kun vanhemmat sysäävät lapsensa meluisiin päiväkoteihin toisten hoidettavaksi, kun eivät itse jaksa lapsiaan. Lisäksi ovat nenä kiinni puhelimessaan sen sijaan, että olisivat lastensa kanssa.
Kyllä oli. Ulkona itselseen tai lapsiporukassa aamusta iltaam.
Iltapäivät koulun jälkeen yksin, lomat yksin.
Ei se Äiti, tuu ikkunaan, täällä huutaa X -slogan tyhjästä ole syntynyt.
Itse en edes muista olleeni äitini kansaa koska
Sinulla on ollut sellainen lapsuus. Älä yleistä sitä koskemaan kaikkia.
Vierailija kirjoitti:
Minkähän takia niitä lapsia pitääkään kasvattaa? Oisko siks, että oppivat pärjäämään omillaan, oppivat oikean ja väärän jne. En kyllä sanoisi, että yhtään miksi on muuttuneet kasvattamisen tavoitteet. Ainoastaan vanhempien asenteet ja hmm. Siitäpä sitten syytetäänkin sitten niitä omia vanhempia.
Yleisemmin tunnutaan syyttävän yhteiskuntaa, kun ei suurin piirtein ota huostaan jokaista lasta ja jaa enemmän rahallisia tukia mammalle, joka aluaa somettaa ja laittaa hiuksiaan muiden kustannuksella
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ON raskasta kun pennutkin pitää itse tehdä !
Ei se tekeminen, mutta kun sitä pitäisi kantaa se yhdeksän kuukautta ja sitten vielä synnyttääkin
Yksi vastenmielinen asia ovat sitten nämä somettavat mummelit, jotka ottavat kuvia lapsista "pahanteossa" paikalliseen Face-ryhmään ja haukkuvat vanhempia siitä, kun lapsia ei nykyään kasvateta. Eivät kyllä sitten itse viitsi puuttua huonoon käytökseen, vaan mieluummin nolataan lapset ja perheet netissä.
Ihan kuin ennen lapset eivät olisi koetelleet rajoja ja tehneet kiellettyjä asioita. Silloin kuitenkin koko kylä kasvatti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos hyvästä keskustelusta. Ap:n aloituksessa tuli esiin sanoittaminen. Ei ole ihan helppoa tukea lasta sanoittamaan tunteita, kun ei itsellekään ole aikoinaan sanoitettu ja pitää itsekin miettiä, että miten lapsi kokee tämän tilanteen x sekä samalla miten itse tämän koen. Ja että onko tässä itsellä vaikka vanha, toksinen malli, joka puskee pintaan, haluanko toimia näin. Kyllähän sitä oppiikin tietysti mutta tämäkin on sitä tunnetyötä.
Ja erityisesti varttuneemmat, ettehän teilaa tätä oikopäätä, vaikka olisitte eri mieltä ja tämä olisi teistä "lässytystä". Pidetään tämä tärkeä keskustelu asiallisena.
Tunteita sanallistetaan, lauluja sanoitetaan. Sori, tiedän kyllä, että tämä sana "sanoittaa" on jo korvannut alkuperäisen "sanallistaa", mutta turhaan, minusta.
Itse asiaan: minusta olisi tär
Kiitos asiallisesta kommentista. Tämä keskustelu vaikuttaa menneen aika kärkeväksi, joten arvostan asiallisuutta senkin vuoksi.
Olet varmaan oikeassa, itselläni ei ole ihan kaikki suomenkielen hienoudet hallussa :).
Hyvän näkökulman toit esiin tuosta sanallistamisesta. On varmaan tärkeää, että lapsi kokee tunteensa. En näkisi näitä, eli emotionaalista kokemista ja samalla tilanteen älyllistä hahmottamista ja sen ilmaisemista toisensa poissulkevia. Tärkeintä varmaan, että lapsi ei jää varsinkaan ns. haastavan tunteensa kanssa yksin, jos hän itse ei sitä halua, vaan aikuinen on siinä hänen kanssaan. Ei päsmäröimässä lasta vaan läsnä, empaattisesti ja myötäeläen. Tämä on myös sitä turvallista vuorovaikutusta ja siihen kasvua. Tämä on vähän teoreettista ja voi unohtua, kun lapsi kiljuu kurkku suorana, molemmat ovat nälkäisiä ja väsyneitä jne.
Vierailija kirjoitti:
Yksi vastenmielinen asia ovat sitten nämä somettavat mummelit, jotka ottavat kuvia lapsista "pahanteossa" paikalliseen Face-ryhmään ja haukkuvat vanhempia siitä, kun lapsia ei nykyään kasvateta. Eivät kyllä sitten itse viitsi puuttua huonoon käytökseen, vaan mieluummin nolataan lapset ja perheet netissä.
Ihan kuin ennen lapset eivät olisi koetelleet rajoja ja tehneet kiellettyjä asioita. Silloin kuitenkin koko kylä kasvatti.
No sitähän tuossakin yritetään. Nykyään elämä tuntuu olevan somessa, sieltä ne vanhemmatkin löytää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos hyvästä keskustelusta. Ap:n aloituksessa tuli esiin sanoittaminen. Ei ole ihan helppoa tukea lasta sanoittamaan tunteita, kun ei itsellekään ole aikoinaan sanoitettu ja pitää itsekin miettiä, että miten lapsi kokee tämän tilanteen x sekä samalla miten itse tämän koen. Ja että onko tässä itsellä vaikka vanha, toksinen malli, joka puskee pintaan, haluanko toimia näin. Kyllähän sitä oppiikin tietysti mutta tämäkin on sitä tunnetyötä.
Ja erityisesti varttuneemmat, ettehän teilaa tätä oikopäätä, vaikka olisitte eri mieltä ja tämä olisi teistä "lässytystä". Pidetään tämä tärkeä keskustelu asiallisena.
Tunteita sanallistetaan, lauluja sanoitetaan. Sori, tiedän kyllä, että tämä sana "sanoittaa" on jo korvannut alkuperäisen "sanallistaa", mutta turhaan, minusta.
Itse asiaan: minu
Lisään vielä: kaikkein tärkeintä on varmastikin juuri tuo mainitsemasi lapsen kokemus, että häntä rakastetaan hänen kaikissa tunnetiloissaan. Koska lapset ovat yksilöitä, niin heillä voi myös painottua eri tavoin tuo emotionaalisuus - älyllisyys - akseli, myös eri kehitysvaiheissa. Mutta rakkaus on aina se tärkein - ja ne terveet rajat tietysti.
Vierailija kirjoitti:
Yksi vastenmielinen asia ovat sitten nämä somettavat mummelit, jotka ottavat kuvia lapsista "pahanteossa" paikalliseen Face-ryhmään ja haukkuvat vanhempia siitä, kun lapsia ei nykyään kasvateta. Eivät kyllä sitten itse viitsi puuttua huonoon käytökseen, vaan mieluummin nolataan lapset ja perheet netissä.
Ihan kuin ennen lapset eivät olisi koetelleet rajoja ja tehneet kiellettyjä asioita. Silloin kuitenkin koko kylä kasvatti.
Ennen myös kunnioitettiin aikuisia ja uskottiin, jos joku tuli komentamaan. Nykyään jo alakoululaiset tulkuttavat vastaan, jos yrittää puuttua esim. sotkemiseen, paikkojen hajottamiseen tai sähkötupakalla leikkimiseen.
Suurimman muutoksen tajusin oman äitini sanoista lapseni ollessa pieni. Hän aina ihmetteli, miksi koin olevani yksinäinen vanhempainvapaalla, kun utse koko sen ajan kaikista sosiaalisimpana (ysärin alussa). Juttelimme asiasta ja selvisi suuret erot:
- Äitini oli kotihoidontuella kotona 3 vuotta per lapsi. Näin teki todella moni vanhempi ysärillä, koska kotihoidontuella oikeasti pärjäsi.
- "Asuimme" päivät pitkät asukaspuistossa, jossa äitini vietti päivän jutellen ja juoruillen kymmenen hengen äitiporukassa, jotka tapasivat puistlssa päivittäin vuosia, koska kun yksi lapsi täytti 3, oli jo seuraava syntynyt, eli äidit olivat kotiäiteinä vuosia ja kaverisuhteet ehtivät kehittyä.
- Me isommat lapset katsoimme pienempien perään ja rymysimme yhtenä isona lapsikatraana pitkin puistoa.
Oman äitiyslomani aikana olin odottanut samanlaista fiilistä, mutta moni asia oli muuttunut:
- Asukaspuistoja on lakkautettu paljon, eikä puolen tunnin ajomatka lähimpään puistoon tuntunut joka päivä niin helpolta, kun lapsuudessa matkaa oli 10 minuuttia kävellen.
- Puistossa oli todella vähän yli yksivuotiaita, sillä suurin osa lapsista menee nykyään yksivuotiaana päiväkotiin, koska kotihoidontuki on ihan vitsi.
- Puistossa oli siis harvoin samaa porukkaa, eli vaikka pystyikin mukavasti juttelemaan ihmisten kanssa, oikeita ystävyyssuhteita ei päässyt syntymään. Samat vanhemmat olivat puistossa korkeintaan sen vuoden, sen jälkeen palasivat töihin (minä mukaanlukien)
- Koska puistossa 90% lapsista oli 0-2 vuotiaita, vanhemmat joutuvat koko ajan katsomaan perään, eli aikaa rupattelulle harvoin jäi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma tulkintani on, että vanhemmuus on raskasta monelle, koska sisimmässään ei oikeasti haluta elää lapsiperhe-elämää. Haluttaisiin ihan muita asioita, mutta lapsiperhe edelleen perustetaan, koska niin "kuuluu" tehdä.
Varmasti tämäkin on syy. Toisaalta taas vaikka sinällään haluttaisiin lapsiperhe-elämää, on välillä aika suuret paineet olla kuten ennen lasta, ettei ole tyhmä ja mammautunut. Ajatellaan, ettei lapsi saisi muuttaa mitään. Oikeasti se muuttaa melkein kaiken, ja helpointa olisi, jos myös ympäristö ymmärtäisi sen ja antaisi sille tilaa.
On varmaan vanhemmista kiinni saako lapsi muuttaa heidän elämänsä. Itse en antaisi.
Minkähän takia niitä lapsia pitääkään kasvattaa? Oisko siks, että oppivat pärjäämään omillaan, oppivat oikean ja väärän jne. En kyllä sanoisi, että yhtään miksi on muuttuneet kasvattamisen tavoitteet. Ainoastaan vanhempien asenteet ja hmm. Siitäpä sitten syytetäänkin sitten niitä omia vanhempia.