Lue keskustelun säännöt.
Nykyajan vanhemmuus on raskaampaa, koska vaatimukset vanhempia kohtaan ovat koventuneet
Säännöllisesti kuulee netissä kitinää siitä, miten nykyään vanhemmat ovat niin uupuneita muka ilman syytä. Todellisuudessa vaatimukset vanhempia kohtaan ovat koventuneet paljon vuosikymmenten aikana. Vertaan nyt 90-lukua ja 2020-lukua, joista itselläni on kokemusta, mutta ero on vieläkin isompi, jos mennään muutama vuosikymmen ysäristä taaksepäin:
-Ennen pienet lapset saatettiin jättää keskenään pihalle leikkimään tai päästää lähiseudulle kulkemaan ilman aikuista. Tällä välin aikuiset saattoivat tehdä kotitöitä/levätä. Isot lapset eli vaikka 5 v ja 6 v saattoivat pitää huolta pari-kolmevuotiaasta, joka päästettiin mukaan. Minä olen mm. käynyt 6-vuotiaana yksin pyöräillen kaupassa kilometrin päässä. Nykyään tällaisesta toiminnasta napsahtaisi lasu, jos pieni lapsi kulkisi omia menojaan ilman aikuista. Eli siinä missä aikuinen ennen sai aikaa kotitöille/levolle laittamalla lapset ulos keskenään, ei enää toimi.
-Minä kasvoin tavallisessa perheessä ysärillä ja ruokavalio oli sama kuin muilla ikäisilläni: oli maissihiutaleita, vehnäpaahtoleipää, kaakaota, viiliksiä ja joitakin valmisruokiakin oli. Lämpimän ruoan kanssa ei paljon salaatteja ollut, porkkanaraastetta oli säännöllisesti. Ei tuolloin stressattu siitä, että saahan lapsi varmasti monipuolista ja terveellistä ravintoa. Maidon juomista pidettiin tärkeänä ja sen puolesta kampanjoitiin, mutta ei ruoan suhteen ollut samalla tavalla tarkkaa kuin nyt. Nykyään pidetään huonona vanhempana, jos lapsen antaisi syödä tuohon ysärityyliin.
-Omassa lapsuudessani oli täysin ok, että lapset viettivät surutta ruutuaikaa telkkarin lastenohjelmien ja VHS-kasettien äärellä. Vanhemmille oli helppoa, kun lapsen saattoi istuttaa telkkarin eteen (silloin vain valitettiin, ettei ruutua saanut katsoa liian läheltä). Nykyään joka paikassa marmatetaan jatkuvasti ruutuajasta ja sen haitallisuudesta. En tarkoita, että pienellä lapsen tarvitsisi käyttää älypuhelinta, padia tai muuta, mutta ennenkin katsottiin surutta telkkarista sarjoja tuntitolkulla.
-Nykyisin lapsia pitää tunnekasvattaa ja vanhemmille painotetaan sen tärkeyttä, että lapsi tulee kuulluksi ja kohdatuksi. Ei omassa lapsuudessani tunteita sanoitettu kuten nykyään tai vanhempia vaadittu tilille siitä, miten heidän kasvatusmetodinsa vaikuttavat lapsen tunne-elämään ja kehitykseen. Monissa tilanteissa kasvatuskeinot olivat jotain ihan toista kuin nykyään ja moni ikätoverinikin sai korvapuusteja, vitsaa ja muita osakseen, vaikka nuo oli lailla kielletty jo kasarilla. Helppo se on vanhemmalla ikäpolvella sanoa, että kyllä lapset pidettiin ennen paremmassa kurissa. Varmasti, kun vanhemmilla oli keinoja, jotka ovat nykyisin laittomia ja kyseenalaisia.
Tässä muutamia esimerkkejä, joiden lisäksi vanhemmilta vaaditaan muutenkin. Ysärillä ei päiväkodissa mitään Wilmaa ollut, vaan asiat juteltiin kasvokkain. Koululaisilla oli reissuvihot, eikä niihin raportoitu jatkuvasti. Vanhemmilta odotettiin osallistumista vanhempainiltaan kerran tai kahdesti vuodessa, nykyään on vaikka minkälaisia vasuja, lomakkeiden täyttämisiä tai muutakin osallistumista. Tämä kaikki pitäisi hoitaa työelämän ohessa, joka on muuttunut paljon vaativammaksi (tätä ovat sanoneet työelämässä vuosikymmeniä olleet, että työtahti oli ennen ihan toista ja nykyään on paljon raskaampaa).
Kommentit (1232)
Kirjoitus on monipuolisuudestaan huolimatta osin täyttä palturia. Olen itse kasvanut 80-luvulla ja lähtenyt opiskelemaan yhdeksänkymmentäluvulla yliopistoon. Kyllä minun lapsuudessani ruoka oli monipuolista ja salaatteja oli paljon, aamulla keitettiinmpuuroa ja syötiin marjojen kanssa, ja oli aina myös ruosleipää. Äiti oli töissä mutta valmisti aina kotiin tultuaan vielä normaalin lämpimän aterian. Televisiosta latsottiin lastenohjelmia, pikkukakkosta.
Ei tuolloin tarvinnut rajoittaa ruutuaikaa samoin kuin nyt, lapsilla ei ollut kännyköitä, ei älykelloja, perheillä ei ollut juurikaan tietokoneita, some oli pieni ja kiltti. Ei tarvinnut valvoa samoin kuin nyt, kun ei ollut valvottavaa. Maailmassa ei ollut paljonkaan pelättäviä uhkia tai vaaroja, lapset voivat leikkiä talojen pihalla keskenään senkin takia, että ruutu ei vienyt lapsia.
Aikuisilla oli kyllä työtä kotonakin enemmän kuin nyt. Ei ollut kuin pesukone huushollissa, joissain alkoi olla astianpesukone, ja muut pikku koneet alkoivat yleistyä, kahvinkeittimet, yleiskoneet. Monet äidit veivasivat silti nämäkin asiat ihan omin käsin ilman koneita. Ja se ainoa huvi oli televisio illalla, jos jaksoi katsoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykypolvi on arvostellut menneiden sukupolvien kaikki tekemiset ja halunneet muuttaa ne. Nyt kun ovat siinä onnistuneet, valittavat, että elämä kovaa. Yhtenä esim. entinen koulujärjestelmä koettiin liian rajoittavaksi lapselle, ja muutettiin rennoksi ja sallivaksi lasten ehdoilla. Muutos on tuonut vain ongelmia ja lisävelvoitteita vanhemmille. Puhumattakaan ruokailusta ja harrastuksista. Lisäksi jatkuva valvonta on hävittänyt lapsilta itsesuojeluvaiston, josta syystä heitä pitää valvoa entistä vanhemmiksi. Turvallisella alueella 200 m koulumatka kuljetetaan lapsi ovelta ovelle, muka turvallisuussyistä Amerikan malliin.
Mikään noista luettelemistasi ei ole vanhempien aloitteesta syntyneitä, vaan nimenomaan yhteiskunnan aikaansaannosta.
Mikä se "yhteiskunta" sitten on, ellei keski-ikäiset, keskimäärin perheell
Harvemmin ne päättäjät pienten lasten vanhempia on. Kyllä se yhteiskunnan nykytila on niitten aiempien sukupolvien kehittämää, ei nykyisten nuorten aikuisten.
Kaikesta huolimatta tuntuu siltä, että 1970 - 1990 -aikakauden lapset olivat ja ovat henkisesti paremmassa kunnossa kuin nykyiset. Silloin myös lasten erilaiset persoonat hyväksyttiin eikä puolta porukasta kategorisoitu ties mihin erilaista kohtelua vaativaan ryhmään. Samalla muutkin saivat oppia asiasta.
Ruutuaikaa ei tarvinnut rajoittaa, koska lastenohjelmaa tuli telkkarista n. puoli tuntia päivässä ja muu ei lapsia kiinnosstanut. Kun oli ruokaa ja vaatteita, niin koulun ulkopuolisen ajan pystyi olemaan ulkona kavereiden kanssa leikkimässä ja pelaamassa.
Ja kun pedaritkaan eivät pystyneet verkostoitumaan ja toisiaan kiihottamaan, oli ulkona turvallista. Jos joku osoitti ei-toivottuja taipumuksia, häneltä kipeytyi nenä ja hän katsoi parhaaksi vaihtaa paikkakuntaa.
Vierailija kirjoitti:
Kasvatus on muuttunut. Meidän vanhempamme, n. 50 luvulla syntyneet olivat väliinputoajia siinä mielessä, että asuttiin jo kaupungissa, ilman maatilan töitä, mutta kasvatuksessa oli vielä sitä heidän oman lapsuuden tyyliä. Intensiivistä vanhemmuutta ei tietenkään ollut, eikä lasten kanssa oltu tai leikitty. Arvostettiin käytöstapojen opettamista ja yleistä perushoitoa. Heillä on ollut paljon omaa aikaa, koska kotitöitä ei ole ollut paljon, eikä lasten kanssa ole vietetty juurikaan aikaa. Nyt on toisin, vanhemmat priorisoivat omat lapsensa, leikkivät ja touhuavat heidän kanssaaan. Ovat kiinnostuneita heistä ja heidän ajatuksistaan. Samalla vanhemmilla on oma elämä, harrastuksia, ystäviä ei välttämättä, mutta ainakin työ, joka on heille tärkeä. Tämä on jo aika vaativa kombinaatio ylläpitää hyvin. Olla hyvä vanhempi, jolla on myös oma elämä. Siinä saattaa pihatyöt vähän jäädä sivuun ja remppa ja muu perusteellisempi siistiminen tontil
Taidat kirjoittaa nyt kovasti vain omasta puolestasi. Itse olen juuri 50-luvulla syntynyt ja minua hiukan huvitti tuo oletuksesi, että meidän sukupolvellamme olisi ollut paljon vapaa-aikaa.
Et tainnut ottaa huomioon ollenkaan sitä, että me suurinpiirtein kaikki naiset ja perheenäidit silloin 70-luvulla kävimme töissä. Normaali työpäivähän oli se seitsemästä neljään. Sitten haettiin lapset hoidosta, käytiin kaupassa ja mentiin kotiin aloittamaan toinen työpäivä. Se aloitettiin ruuanlaitolla. Kun se ruljanssi oli ohi, eli laitettu ruoka, syöty, korjattu astiat ja tiskattu, oli kello jo lähempänä kuutta tai jopa reilusti yli.
Sitten tehtiin kaikki ne kotityöt ja suureksi osaksi ilman mitään ihmeempiä mukavuuksia. Miehet oli siihen aikaan sellaisia. että he paineli sinne ulkotöihinsä ja kaikki sisällä tapahtuva oli naisten työtä. Lasten kanssa touhuaminen vei ihan aikansa, mutta sen päälle sitten kaikki muut. Koti haluttiin pitää järjestyksessä, vaatteet puhtaina ja ehjinä. En nyt oikein ymmärrä, mitä se vapaa-aika oikein merkitsi, mistä kirjoitit. Silloin tehtiin vielä paljonkin kotona itse asioita, esim. kerättiin marjat metsistä ja puskista ja keitettiin itse hillot ja mehut. Jos olisin sanonut äidille tai anopille, että ostan mehupullon kaupasta, se olisi ollut pyhäinhäväistys, koska metsäthän kuhisi ilmaisia marjoja ja olisin ollut heidän silmissään laiska luuseri.
Lapset meni nukkumaan yleensä kahdeksalta tai puoli yhdeksältä viimeistään ja siinä vaiheessa oli jo itsekin valmis painuaan pehkuihin. Aamulla oli taas aikainen ylösnousu. Muistan oikein hyvin sen, kun olen aina tykännyt käsitöistä, ja minulla ei tuntunut koskaan olevan kunnolla aikaa siihen. Jos neuloin sukkaa, tuntui aina siltä kuin se olisi ollut jostain tärkeämmästä pois.
Siksi minua hiukan hämmästyttää tuo käsityksesi siitä, kuinka meillä olisi ollut paljon vapaa-aikaa. Yksikin tuttuni kertoi, että he pääsi kerrankin parin muun naisen kanssa etelänmatkalle viikoksi, mikä oli tietysti aivan mahtava juttu heille silloin. Yksi naisista kuulemma jäi mieluummin hotellihuoneeseen virkkaamaan jotain sängynpeittopaloja aamupalan jälkeen, kun muut lähti rannalle. Hän oli himovirkkaaja, mutta ei saanut koskaan kotona siihen aikaa. Jotenkin ymmärsin häntä oikein hyvin.
Vapaa-aikaa sain sitten, kun lapset oli jo isoja ja avioliittommekin ohi. Se oli sitten 80-luvulla, jolloin edelleen tietysti kävin töissä, mutta lapset oli jo omatoimisia eikä vaatineet jatkuvaa huolenpitoa. Sitten oli jo kodinkoneitakin ja kaikenlaista helpotusta. Jo kahvinkeitinkin oli minusta ylellinen asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne kritisoivat "kyllä mekin ennen pärjättiin itse" isovanhemmat eivät käsitä, että tuolloin vanhemmuuden vaatimukset olivat paljon pienemmät. Riitti, kun naperolla oli puhtaat vaatteet ja ruokaa.
Voi hyvä ihminen, kun olet tyhmä! Mutta niinhän te olette!
Juuri niin.
Ei se nyt kyllä riittänyt, hyvänen aika!
Mistä puupäästänne te noita olettamuksianne kehittelette?
Minä muistan ihan hyvin, miten aikaa vievää pikkulasten kanssa oleminen oli ja mitä se kaikki vaati. Ja oma äitini, joka joutui vielä hankalimmissa olosuhteissa touhuamaan kolmen lapsen kanssa. Eikä se sen helpompaa ole ollut tyttärellänikään. Lapsesta huolehtiminen on kaikkina maailman aikoina ollut tärkeä ja vaativa homma. Jo se, että pitää olla silmät selässäkin, on jo iso asia.
Anna lapselle puhtaat vaatteet ja ruokaa ja jätä se sitten oman onnensa nojaan vai?
Jestas miten tyhmiä ajatuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi asia pitäisi saada pois, ja se on älylaitteet. Sen jälkeen vanhemmuuskin olisi helpompaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne kritisoivat "kyllä mekin ennen pärjättiin itse" isovanhemmat eivät käsitä, että tuolloin vanhemmuuden vaatimukset olivat paljon pienemmät. Riitti, kun naperolla oli puhtaat vaatteet ja ruokaa.
Voi hyvä ihminen, kun olet tyhmä! Mutta niinhän te olette!
Juuri niin.
Ei se nyt kyllä riittänyt, hyvänen aika!
Kyllä se riitti. Se oli hyvää keskivertovanhemmuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikesta huolimatta tuntuu siltä, että 1970 - 1990 -aikakauden lapset olivat ja ovat henkisesti paremmassa kunnossa kuin nykyiset. Silloin myös lasten erilaiset persoonat hyväksyttiin eikä puolta porukasta kategorisoitu ties mihin erilaista kohtelua vaativaan ryhmään. Samalla muutkin saivat oppia asiasta.
Ruutuaikaa ei tarvinnut rajoittaa, koska lastenohjelmaa tuli telkkarista n. puoli tuntia päivässä ja muu ei lapsia kiinnosstanut. Kun oli ruokaa ja vaatteita, niin koulun ulkopuolisen ajan pystyi olemaan ulkona kavereiden kanssa leikkimässä ja pelaamassa.Ja kun pedaritkaan eivät pystyneet verkostoitumaan ja toisiaan kiihottamaan, oli ulkona turvallista. Jos joku osoitti ei-toivottuja taipumuksia, häneltä kipeytyi nenä ja hän katsoi parhaaksi vaihtaa paikkakuntaa.
Kyllä internet on tuonut koko maailman kaikkine vaaroineen ihan jokaisen kotiovelle. Osin ne vaarat on ihan todellisia, osin se vanhempien lisääntynyt huoli lapsistaan ja heidän turvallisuudestaan ja hyvinvoinnistaan johtuu siitä, että tieto kaikista maailman kamaluuksista on jokaisen saatavilla koko ajan. Ja kunnon vanhempi tietenkin haluaa suojella lapsiaan.
Yksi suuri ero nykyvanhemmuudessa verrattuna aiempaan on se saatavilla olevan tiedon määrä, ja tieto tunnetusti lisää tuskaa. Tähän kun lisätään nykyajan individualismi ja "jokainen huolehtikoon omista asioistaan"-mentaliteetti, joka jättää vanhemmat aika yksin, ja koulusta ja päivähoidosta tulevat lisääntyvät vaatimukset sekä terveydenhuollon ongelmat, ei ihme että väsyttää.
Vierailija kirjoitti:
Oon asunut kolmessa eri maassa töiden takia eikä ainoassakaan niistä ollut vastaavaa vanhemmuuden kyttäyskulttuuria kuin Suomessa. Ei ihme että Suomessa vanhemmat ovat maailman uupuneimpia.
Ei pidä paikkaansa. Mistä keksit? Olette vain niin laiskoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On varmaan ihan helvetillisen raskasta, kun naapurin mammakin vie joka aamu mukulansa päivähoitoon, vaikka itse istuu kotona kotihoidontuen varassa
Ihan hirveen raskasta.
No sillä 300 eurolla se ja sama vaikka istuu kotona.
Vaikuttaa tuota ns. metatyötä olevan nykyään paljon enemmän kuin ennen, mm. viestittely päivähoidon ja koulun kanssa. Nämä metatyöt jäävät usein naiselle, jotkut puolisot kyllä osallistuvat. Harmittaa oikein äitien puolesta. Ns. tukiverkostot kuten isovanhemmat voivat asua kauempana tai eivät iän tai sairauksien vuoksi jaksa tai halua autella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vaikuttaa tuota ns. metatyötä olevan nykyään paljon enemmän kuin ennen, mm. viestittely päivähoidon ja koulun kanssa. Nämä metatyöt jäävät usein naiselle, jotkut puolisot kyllä osallistuvat. Harmittaa oikein äitien puolesta. Ns. tukiverkostot kuten isovanhemmat voivat asua kauempana tai eivät iän tai sairauksien vuoksi jaksa tai halua autella.
Niin, siis nykyäänhän kaikki se minkä ennen hoitivat koulun rehtorit, kanslistit ja opettajat ja harrastusten ohjaajat ja toimistonhoitajat ja kesäleirien järjestäjät on lykätty äidille.
Samaten kaikki ajanvaraukset, rokotusten seurannat yms. joka ennen tuli terveydenhuollosta kuuluu nykyään sekin äidille.
Ja kyllä, yleensä se on perheessä se äiti, joka näistä kuormittuu.
Niistä lasuista:
https://www.ts.fi/puheenvuorot/6321768
"Koulut tekevät ilmoituksia muun muassa koulukiusaamisen ja poissaolojen takia. Ilmoitus voidaan tehdä joissain tapauksissa hyvin matalalla kynnyksellä.
THL:n kehittämispäällikkö Laura Yliruka kehottaa THL:n tiedotteessa alan ammattilaisia käymään läpi ilmoitusten teon pelisääntöjä ja pohtimaan koulun omia kasvatuskeinoja. Ilmoitusten käsittely kuluttaa lastensuojelun niukkoja resursseja."
Eli se kaiketi on tunnistettu, että opettajat ja koulut väistävät omaa vastuutaan ja värkkäävät lasuja.
Minulla muuten on sukulainen, joka vaikka kahvipöydässä kerskaili sillä, kuinka monta lasua hän on taas tehnyt. Omia lapsiaan kohtaan käyttäytyi aina päävikaisesti. Nyt sen viikkotunnit on koulu laittanut minimiin, muun ajan puuhastelee koululla jotain. Täydellä palkalla ja katkerana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne kritisoivat "kyllä mekin ennen pärjättiin itse" isovanhemmat eivät käsitä, että tuolloin vanhemmuuden vaatimukset olivat paljon pienemmät. Riitti, kun naperolla oli puhtaat vaatteet ja ruokaa.
Voi hyvä ihminen, kun olet tyhmä! Mutta niinhän te olette!
Noinhan se oli. Jonkinlaista ruokaa pari kertaa päivässä, yksi vaatekerta kerran vuodessa ja suunnilleen pidettiin hengissä.
Nyt lapsi kyörätään hoitopaikkaan, että saa ruokaa ja kesällä reppanat jonottavat puistossa vellikupin kanssa velliä. Uupuneet äidit retkottavat sringeissään filtillä puiston nurtsilla🤨
Noinhan se oli. Jonkinlaista ruokaa pari kertaa päivässä, yksi vaatekerta kerran vuodessa ja suunnilleen pidettiin hengissä.
Nyt lapsi kyörätään hoitopaikkaan, että saa ruokaa ja kesällä reppanat jonottavat puistossa vellikupin kanssa velliä. Uupuneet äidit retkottavat sringeissään filtillä puiston nurtsilla🤨
Kyllä tuollaistakin toimintatapaa varmaan löytyy äitien joukosta. Mutta suuri osa äideistä on tunnollisia, jopa ylitunnollisia ja tämä keskustelu keskittyy siihen, että äidit/perheet yrittävät selviytyä näiden kaikkien odotusten ja oletusten keskellä. He joutuvat skarppaamaan lähes jatkuvasti. Joten ole hyvä, älä yleistä. Voit perustaa uuden ketjun näistä vellikuppi-string-lekottelijaäideistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne kritisoivat "kyllä mekin ennen pärjättiin itse" isovanhemmat eivät käsitä, että tuolloin vanhemmuuden vaatimukset olivat paljon pienemmät. Riitti, kun naperolla oli puhtaat vaatteet ja ruokaa.
Voi hyvä ihminen, kun olet tyhmä! Mutta niinhän te olette!
Noinhan se oli. Jonkinlaista ruokaa pari kertaa päivässä, yksi vaatekerta kerran vuodessa ja suunnilleen pidettiin hengissä.
Nyt lapsi kyörätään hoitopaikkaan, että saa ruokaa ja kesällä reppanat jonottavat puistossa vellikupin kanssa velliä. Uupuneet äidit retkottavat sringeissään filtillä puiston nurtsilla🤨
Se leikkipuiston ruokailu on kyllä yleensä keittoa, siihen liittyy lapsille mieluinen leikkihetki ja siellä ollaan vanhempien kanssa. Ja niitä aterian tarjoavia puistoja on niin harvassa, että paljon helpompaa äidille olisi jäädä vain kotiin, sen sijaan että pakkaa eväsleivät, juomapullot, aurinkorasvat yms. ja vie lapset helteessä sinne parin kolmen kilsan päähän vain tuon takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen niin täysin samaa mieltä ap:n kanssa. Olin ysärillä ala-asteella ja juuri tuollaista se oli silloin. Oma lapseni on leikki-ikäinen nyt ja kyllä nykymaailman vanhemmuus on todella ihan erilaista kuin silloin.
Eikä ole. Minulla on lapsenlapsi nyt ja ainakin vauvaa hoidetaan ihan samoin kuin silloinkin. En usko, että myöhemminkään mitään merkittäviä eroja tulee tai sitten lapset ovat muutamassa vuosikymmenessä muuttuneet jotenkin ihan erilaisiksi kuin he olivat ysärillä. Jos jokin on muuttunut, niin vanhemmat. Somepostauksia ei ysärillä ollut, ei tietokoneita, eikä kännykän tuijottamista.
Ysärillä tavallisen ihmisen elinpiiri oli pieni. Tuore äiti sai neuvot raskauteen ja vauva-aikaan neuvolasta, muilta äideiltä ja kirjaston kirjoista. Omaa lasta verrattiin siihen naapurin Villeen tai
No mikä pakko on mennä nettiin lukemaan niitä neuvoja? Kirjasto ja neuvola on edelleen olemassa, samoin useimmilla ihmisillä on ystäviä ja sukulaisia. Ei ole mikään pakko verrata omaa lastaan kaikkiin maailman lapsiin.
Muutenkin täällä on taas keskustelu täynnä näitä "varmasti tulee lasu jos jääkaapissa on eineksiä"-kommentteja, ja niillä kymmeniä tai satoja peukkuja, mutta eipä ole yhtään kirjoittajaa, jonka lapset olisi yhteiskunta oikeasti ottanut huostaan siksi, että päiväkodissa oli eriparisukat ja kotona iltaruokana kalapuikkoja. Puhumattakaan, että tuollaisesta tapauksesta saisi lukea jostain luotettavammasta lähteestä.
Ihan omaa tyhmyyttä, jos uskoo kaiken mitä netissä anonyymit kirjoittelee ja ottaa niistä itselleen jonkun hyvän vanhemmuuden mittariston.
"Koulutuspoliittiset ja sosiaalipoliittiset päätökset vievät aikaa ja esimerkiksi kaikki nykykouluihin tehdyt muutokset ja uusi lastensuojelulaki jne. on kaikki valmisteltu jo ysärillä ja ajettu läpi sen jälkeen. Ei niitä nyt ole tehty.
Ja kun nykyvanhempien ikäluokka on pieni ja vanhempien ihmisten ikäluokat suuria, ei ole mitään mahdollisuutta saada edes ääntään kuuluviin, vaikka haluaisi ja vaikka nyt saisikin, ne nyt ajetut linjaukset koskisivat sitten vasta nykyisten lasten vanhemmuutta."
Täällä on nyt aika moni jo korostanut, että vanhemmuus on nykyään raskasta, koska he ovat vanhempia oikealla tavalla, toisin kuin aiemmat sukupolvet: he nojaavat tutkittuun tietoon perustuviin suosituksiin, jotka estää lapsia kokemasta aikuisena, että omassa lapsuudessa oli mitään ongelmia.
Jos näin on, niin nykykasvatus on raskasta ihan riippumatta siitä, mitä "yhteiskunta" tekee, koska ei se "yhteiskunta" voi muuttaa totuutta siitä, miten lapset kuuluu kasvattaa. Jos se totuus on, että vanhemman kannalta valtavan raskaalla jatkuvalla läsnäololla, tunnetyöllä, turvaistuinarvioiden, ravitsemus- ja liikuntasuositusten jne. kyttäämisellä, niin eipä sille kukaan mitään voi, sellaista se vanhemmuus sitten vain on.
Linkatkaa ihmeessä tositarinoita lapsista, jotka on huostaanotettu vääränväristen sukkien takia, kun kerran niin kovasti niihin uskotte.
Noinhan se oli. Jonkinlaista ruokaa pari kertaa päivässä, yksi vaatekerta kerran vuodessa ja suunnilleen pidettiin hengissä.