Otitko miehen nimen vai piditkö oman nimesi naimisiin mennessäsi?

Oman nimen pidin tietenkin. 

Pidin oman nimeni, koska miehen exä ei ollut vaihtanut sukunimeä vaan esiintyy edelleen mieheni nimellä. En halunnut samaa nimeä sen naisen kanssa. Menimme naimisiin keski-ikäisenä v 2022. 

Pidin oman nimeni. En olisi jaksanut sitä kaikkien korttien uusimisrumbaa. 25-vuotias.

Otin miehen sukunimen, koska silloin kun menin naimisiin, naisen oli otettava joko yhdistelmänimi tai miehen nimi. Sukunimilaki muutettiin myöhemmin. Eron jälkeen otin takaisin oman sukunimen.

Joo musta tuli Markku ku menin naimisiin. 

Mulle oli täysin selvää että otan miehen nimen, en muuta vaihtoehtoa edes miettinyt. Olin vähän turhan vanhanaikainen ihminen silloin 90-luvulla, vaikka ikää olikin vasta 24. 

Nykyään kaduttaa. Miehen nimi on suht yleinen, useita tuhansia saman nimisiä. Oma kaunis nimeni on harvinainen, vain muutama kymmenen sen nimistä elossa. Olen tosissani ajatellut vaihtavani takaisin tyttönimelleni, mutta ei helppo ratkaisu sekään.

Aion pitää oman nimeni. Se on sitä paitsi paljon kauniimpi kuin mieheni nimi. Emme ole vielä naimisissa, mutta suunnittelemme häitä ensi vuodelle.

Otin miehen nimen. Se on harvinaisempi kuin omani oli ja halusin koko perheelle saman sukunimen. Olin 32v, vuonna 2003.

Otin mieheni. Tietenkin. En halua olla eri niminen kuin muu perhe. Isäni sukunimi riitti 35 vuodeksi. Eikä mulla ole mitään skitsoja aiheesta. Kukin tekee miten haluaa, feministeille tämä nyt ei ole edes aiheellista kun niitä ei hirveästi kukaan edes katsele. Enkä ihmettele. 

Olen pitänyt molemmissa avioliitoissa oman sukunimeni, koska se on oleellinen osa identiteettiäni. En edes harkinnut mitään muuta vaihtoehtoa.

Otin miehen nimen. Se oli silloin niin tapana.

Minusta on hienoa että nainen ottaa miehen sukunimen ja normaalitapauksessa pitäisin sitä ensisijaisena. Mutta siinä on kyllä se juttu että naisella on parempi sukunimi. Eikö silloin voisi olla paikalla suunnitella yhteinen hyvä nimi näistä nimistä? Sekin on hyvä että nainen ottaa yhdistelmänimen missä omaan nimeen liitetään miehen sukunimi.

Vierailija kirjoitti:

Otin miehen nimen. Se on harvinaisempi kuin omani oli ja halusin koko perheelle saman sukunimen. Olin 32v, vuonna 2003.

Olisin kirjoittanut täysin saman kommentin muuten mutta mentiin naimisiin jo 2002 vuonna. Olin silloin 30v.

Otin miehen harvinaisen, hienon nimen. Isäni nimeäni en muutenkaan halunnut kantaa, koska hän oli huono isä. Koko juttu tuntui nimenvaihtamisineen kivalta uudestisyntymiseltä uuteen elämään. Mutta jos se nimi olisi ollut ruma, en olis vaihtanut.

Olisi tullut Kiinalainen sukunimi, joka olisi etunimeni kanssa kuulostanut oudolta, joten pidin omani

Vierailija kirjoitti:

Otin mieheni. Tietenkin. En halua olla eri niminen kuin muu perhe. Isäni sukunimi riitti 35 vuodeksi. Eikä mulla ole mitään skitsoja aiheesta. Kukin tekee miten haluaa, feministeille tämä nyt ei ole edes aiheellista kun niitä ei hirveästi kukaan edes katsele. Enkä ihmettele. 

Sinua tuskin asiatietoa kiinnostaa, kun pääasia tuntuu olevan asenne. Mutta kerronpa nyt kuitenkin, että miehen nimen ottaminen on varsin uusi ilmiö. Ei siis mikään tietenkin-asia tai kummoinenkaan perinne. Suomessa sukunimi ylipäänsä tuli pakolliseksi vasta noin sata vuotta sitten. Suomessa nainen on perinteisesti pitänyt oman nimensä. Miehen nimen ottaminen apinoitiin aatelissuvuilta, joissa se oli tapana, koska sitä suvun hienoutta piti vaalia korostaa kaikin keinoin. 

T. Naimisissa oleva feministi 

Olin vielä melko pieni, kun kuulin, että suunnitteilla on laki, jonka perusteella naisen ei tarvitse ottaa miehen sukunimeä. Päätin, että jos menen naimisiin, pidän oman sukunimeni. Niin tein, kun avioiduin nelikymppisenä. Lapsilla on isän sukunimi, kun se on nätimpi ja helpompi mitä minun.

40-vuotias olin ja oman sukunimen pidin. Lapsilla on miehen sukunimi.

Vierailija kirjoitti:

Otin mieheni. Tietenkin. En halua olla eri niminen kuin muu perhe. Isäni sukunimi riitti 35 vuodeksi. Eikä mulla ole mitään skitsoja aiheesta. Kukin tekee miten haluaa, feministeille tämä nyt ei ole edes aiheellista kun niitä ei hirveästi kukaan edes katsele. Enkä ihmettele. 

Miksi olet noin ilkeä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otin mieheni. Tietenkin. En halua olla eri niminen kuin muu perhe. Isäni sukunimi riitti 35 vuodeksi. Eikä mulla ole mitään skitsoja aiheesta. Kukin tekee miten haluaa, feministeille tämä nyt ei ole edes aiheellista kun niitä ei hirveästi kukaan edes katsele. Enkä ihmettele. 

 

 

Sinua tuskin asiatietoa kiinnostaa, kun pääasia tuntuu olevan asenne. Mutta kerronpa nyt kuitenkin, että miehen nimen ottaminen on varsin uusi ilmiö. Ei siis mikään tietenkin-asia tai kummoinenkaan perinne. Suomessa sukunimi ylipäänsä tuli pakolliseksi vasta noin sata vuotta sitten. Suomessa nainen on perinteisesti pitänyt oman nimensä. Miehen nimen ottaminen apinoitiin aatelissuvuilta, joissa se oli tapana, koska sitä suvun hienoutta piti vaalia korostaa kaikin keinoin. 

T. Naimisissa oleva feministi 

Ennenhän oli pakko ottaa miehen nimi.