Lue keskustelun säännöt.
Otitko miehen nimen vai piditkö oman nimesi naimisiin mennessäsi?
Kommentit (169)
Minä pidin omani ja lapseni saivat myös sen nimen.
Minun sukunimeni on ikivanha sukutilan nimi. Kaunis ja harvinainen.
Miehellä todella ruma sukunimi ja sen vain keksi hänen isoisänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Otin mieheni. Tietenkin. En halua olla eri niminen kuin muu perhe. Isäni sukunimi riitti 35 vuodeksi. Eikä mulla ole mitään skitsoja aiheesta. Kukin tekee miten haluaa, feministeille tämä nyt ei ole edes aiheellista kun niitä ei hirveästi kukaan edes katsele. Enkä ihmettele.
Eihän se nyt aina ole feminismi tai minkäänlainen skitsoilu syynä siihen, että nainen haluaa pitää oman nimen naimisiin mennessään. Ihan järkisyitä löytyy, harvinainen sukunimi, jonka jatkuvuuden haluaa säilyttää, on erittäin hyvä syy pitää oma nimi. Toiset taas eivät ihan käytännön syistä halua vaihtaa nimeä. Onhan siitä vaivaa, kun pitää uusia kaikki kortit ja passit.
Otin yhdistelmänimen (oma-miehen) ja erotessa tiputin miehen nimen pois perästä kuin sisilisko häntänsä.
21-vuotiaana pidin oman nimen. 29-vuotiaana otin miehen nimen. Tämän jälkimmäisen kanssa olen ollut naimisissa jo 24 vuotta.
Ei se omakaan nimi loppujen lopulta ole kuin oman isän nimi, harvemmin äidin. Miksi miehen nimi olisi huonompi kuin isän nimi? Minä kuulun mieluummin miehelleni kuin isälleni.
Vierailija kirjoitti:
21-vuotiaana pidin oman nimen. 29-vuotiaana otin miehen nimen. Tämän jälkimmäisen kanssa olen ollut naimisissa jo 24 vuotta.
Ei se omakaan nimi loppujen lopulta ole kuin oman isän nimi, harvemmin äidin. Miksi miehen nimi olisi huonompi kuin isän nimi? Minä kuulun mieluummin miehelleni kuin isälleni.
No miten ihmeessä se miehen isän nimi on parempi kuin oman isän nimi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otin miehen nimen, omasta tahdostani. Halusin Perheen olevan samalla nimellä. Olin 35 kun avioiduin. Miksikö, siksi että se tuntui oikealta päätökseltä ja tuntuu edelleen meille.
Vierailija kirjoitti:
21-vuotiaana pidin oman nimen. 29-vuotiaana otin miehen nimen. Tämän jälkimmäisen kanssa olen ollut naimisissa jo 24 vuotta.
Ei se omakaan nimi loppujen lopulta ole kuin oman isän nimi, harvemmin äidin. Miksi miehen nimi olisi huonompi kuin isän nimi? Minä kuulun mieluummin miehelleni kuin isälleni.
No voi tsiisös taas. Minä en kyllä kuulu tasan kenellekään. Jostain 1800-luvultako kirjoittelet?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
21-vuotiaana pidin oman nimen. 29-vuotiaana otin miehen nimen. Tämän jälkimmäisen kanssa olen ollut naimisissa jo 24 vuotta.
Ei se omakaan nimi loppujen lopulta ole kuin oman isän nimi, harvemmin äidin. Miksi miehen nimi olisi huonompi kuin isän nimi? Minä kuulun mieluummin miehelleni kuin isälleni.
Minä pidin oman sukunimeni naimisiin mennessä. En kuulu isälleni enkä miehelleni, olen oma itseni. Sinulla on outo käsitys kuulumisesta.
Koska lapset tuli minun nimelleni, niin pidin oma sukuni nimen kun mentiin naimisiin. Eipä tarvinnut kenenkään muuttaa nimeään sittenkään kun erottiin 12 vuotisen avioliiton jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Otin miehen nimen, omasta tahdostani. Halusin Perheen olevan samalla nimellä. Olin 35 kun avioiduin. Miksikö, siksi että se tuntui oikealta päätökseltä ja tuntuu edelleen meille.
Perhe voi olla myös sinun nimelläsi.
Otin yhdysnimen. Tyttönimeni oli Pimpsu ja mieheni nimi on Nakki. Nyt sukunimeni on Pimpsu-Nakki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kyllä ihan sairasta, että vielä minun lapsuudessani naisen on ollut PAKKO ottaa miehen nimi. Voitte täällä yrittää kettuilla feministeille, mutta eihän tuollainen laki voi kertoa muusta kuin naisen alisteisesta asemasta. Miettikää, että ei saa omasta nimestään päättää! Samaa sarjaa näiden kanssa, että ei ole saanut omia rahojaan hallita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle oli täysin selvää että otan miehen nimen, en muuta vaihtoehtoa edes miettinyt. Olin vähän turhan vanhanaikainen ihminen silloin 90-luvulla, vaikka ikää olikin vasta 24.
Nykyään kaduttaa. Miehen nimi on suht yleinen, useita tuhansia saman nimisiä. Oma kaunis nimeni on harvinainen, vain muutama kymmenen sen nimistä elossa. Olen tosissani ajatellut vaihtavani takaisin tyttönimelleni, mutta ei helppo ratkaisu sekään.
Ethän sinä ollut vanhanaikainen, sillä miehen sukunimi avioliiton yhteydessä naisella on Suomessa lyhyt historia ja tullut vasta v. 1930. Sitä ennen naiset pitivät oman sukunimensä tai isänsä.
Lähde: Wikipedia
"Vasta vuoden 1930 avioliittolaki velvoitti naiset käyttämään miehensä sukunimeä. Oman s
Sinä noudatit nuorta perinnettä. Et vanhaa
Nimenomaan, olin vanhanaikainen. Myönsin jo monesti joten riittää jo hokeminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nimenomaan, olin vanhanaikainen. Myönsin jo monesti joten riittää jo hokeminen.
Kun sinä nimenomaan et ollut vanhanaikainen, vaan noudatit NUORTA perinnettä, et vanhaa perinnettä.
tin halukkaasti miehen nimen. tyttönimeni on harvinainen ja julkisuudesta tuttu. Elän mieluummin tuntemattomana.
Menin naimisiin 18-vuotiaana ja otin miehen sukunimen. 12v myöhemmin erottiin ja minulle jäi miehen nimi.
Nyt olen uusissa naimisissa, ja otin miehen nimen. Olisi ollut mielestäni hassua olla naimisissa Virtasen miehen kanssa ja olla Korhosen miehen nimellä. (Nimet keksittyjä)
Suurin osa naisista on ottanut miehen nimen tai yhdistelmän, ja kappas vaan, tässä ketjussa heistä vain muutama. Taitaa ap vastailla urakalla itse itselleen :D
Siis oletko miehesi vai isäsi nimellä?
Ei se ole mikään tyttönimi...
Mietin välillä, että ottaisinko vielä tyttönimeni takaisin mutta se tuntuu vaikealta kun olen jo ollut miehen nimellä vuosikausia.
Tavallaan myös pidän miehen nimestä. Se sopii etunimeeni oikein hyvin. Tyttönimeni ei ollut ihan niin sointuva vaikkei sekään huono ollut.
Mitäköhän tekisin?
Tiedän tapauksen, jossa keksittiin yhteinen rakkausnimi ja mies eron jälkeen piti sen ja hänen uusi vaimonsa vaihtoi oman nimensä tähän miehen edellisen vaimonsa kanssa keksimään sukunimeen. Mielestäni suorastaan törkeää, enkä kyllä itse voisi mitenkään kuvitella, että haluaisin kantaa miehen ja hänen exänsä rakkauden symbolia nimenäni.
Ensimmäinen vaimo otti vanhan nimensä takaisin, mitä en ihmettele.
Eli ehkäpä ei kannata niitä keksittyjä uniikkinimiäkään liiton kunniaksi ottaa. Parasta on, kun kaikki vaan pitävät oman nimensä.