Lue keskustelun säännöt.
Otitko miehen nimen vai piditkö oman nimesi naimisiin mennessäsi?
Kommentit (169)
Ekalla kerralla otin miehen nimen ja vaihdoin takaisin omaan nimeeni eron jälkeen. Toisella kerralla pidin omani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Menin naimisiin 30-vuotiaana ja pidin oman nimeni. Nimestäni oli tullut jo osa identiteettiäni sekä yksityis- että työelämässä.
29v menin naimisiin, ja otin miehen nimen. Isäni isä oli nimen suomentanut ruotsinkielisestä vuonna 1935, ja isä polki nimen lokaan kasarin alkupuolella. Kun nimi oli erittäin harvinainen, sitä joutui aina tavaamaan kaikille joka paikassa kun ihmetelivät etten ole tuollaista koskaan kuulluat. Miehelläni on tuikitavallinen normaali nimi, ja sitä ei ole koskaan tarvinnut kenellekään missään selitellä, eikä sitä ole kukaan hullu tehnyt tunnetuksi. Jos jonkun nimen omasta suvustani ottaisin itselleni käyttöön, niin äitini tyttönimen, ja kun se sattuu olemaan vanha nimi myös isän äidin suvussa, kaunis nimi, mutta aika yleinen sekin. Mutta haluan mieheni ja lasteni kanssa muodostaa yhtenäisen perheen ja siksi en ala vaihtelemaan mitään sukunimeä kun kerran mieheni haluaa pitää omansa.
Menin naimisiin vuonna 1995 ollessani 24-vuotias. En harkinnut sekuntiakaan miehen nimen ottamista. En ole koskaan ymmärtänyt sen ideaa. Miksi ihmeessä pitäisi vaihtaa nimensä? Monet miehen nimen ottaneet ovat tässä ajassa jo kerenneet eroamaan useaan kertaan, että ei se ele mitään merkitse. On vaan sitten riesa, kun ero on tullut ja on sen hyypiön nimi ja pitää joko sen kanssa elää (mikä on mielestäni outoa) tai ryhtyä taas vaihtamaan. Itse olen edelleen naimisissa.
Kolmekymppisenä menin ja pidin oman nimen. Myös äitini otti eron jälkeen oman nimensä takaisin. En tunnu kuuluvani mieheni sukuun, vaan omaani, siinä syy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulle oli täysin selvää että otan miehen nimen, en muuta vaihtoehtoa edes miettinyt. Olin vähän turhan vanhanaikainen ihminen silloin 90-luvulla, vaikka ikää olikin vasta 24.
Nykyään kaduttaa. Miehen nimi on suht yleinen, useita tuhansia saman nimisiä. Oma kaunis nimeni on harvinainen, vain muutama kymmenen sen nimistä elossa. Olen tosissani ajatellut vaihtavani takaisin tyttönimelleni, mutta ei helppo ratkaisu sekään.
Ethän sinä ollut vanhanaikainen, sillä miehen sukunimi avioliiton yhteydessä naisella on Suomessa lyhyt historia ja tullut vasta v. 1930. Sitä ennen naiset pitivät oman sukunimensä tai isänsä.
Lähde: Wikipedia
"Vasta vuoden 1930 avioliittolaki velvoitti naiset käyttämään miehensä sukunimeä. Oman sukunimen sai pitää vain miehen sukunimeen yhdistettynä kaksoisnimenä. Velvoite oli voimassa 55 vuotta, kunnes vuoden 1985 sukunimilaissa naisille palautui oikeus säilyttää oma sukunimensä sellaisenaan.."
Pidin omani ja lapsillani on minun sukunimeni.
Ko sukunimi on talon nimi ja kulkenut myös naisten kautta. Isänikin sai sen äidiltään. Tämä on ikivanha perinne maalaisympyröissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle oli täysin selvää että otan miehen nimen, en muuta vaihtoehtoa edes miettinyt. Olin vähän turhan vanhanaikainen ihminen silloin 90-luvulla, vaikka ikää olikin vasta 24.
Nykyään kaduttaa. Miehen nimi on suht yleinen, useita tuhansia saman nimisiä. Oma kaunis nimeni on harvinainen, vain muutama kymmenen sen nimistä elossa. Olen tosissani ajatellut vaihtavani takaisin tyttönimelleni, mutta ei helppo ratkaisu sekään.
Ethän sinä ollut vanhanaikainen, sillä miehen sukunimi avioliiton yhteydessä naisella on Suomessa lyhyt historia ja tullut vasta v. 1930. Sitä ennen naiset pitivät oman sukunimensä tai isänsä.
Lähde: Wikipedia
"Vasta vuoden 1930 avioliittolaki velvoitti naiset käyttämään miehensä sukunimeä. Oman sukunimen sai pitää vain miehen sukunimeen yhdistettynä kaksoisnimenä. Velvoite oli voimassa 55 vuotta kunnes vuoden 1985 sukunimilaissa naisille palautui oikeus säilyttää oma sukunimensä sellaisenaan.."
Kyllä, vanhanaikainen olin tässä ja monessa muussa asiassa. Mutta minkäs sille enää mahtaa! Ellei ota omaa nimeään takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle oli täysin selvää että otan miehen nimen, en muuta vaihtoehtoa edes miettinyt. Olin vähän turhan vanhanaikainen ihminen silloin 90-luvulla, vaikka ikää olikin vasta 24.
Nykyään kaduttaa. Miehen nimi on suht yleinen, useita tuhansia saman nimisiä. Oma kaunis nimeni on harvinainen, vain muutama kymmenen sen nimistä elossa. Olen tosissani ajatellut vaihtavani takaisin tyttönimelleni, mutta ei helppo ratkaisu sekään.
Ethän sinä ollut vanhanaikainen, sillä miehen sukunimi avioliiton yhteydessä naisella on Suomessa lyhyt historia ja tullut vasta v. 1930. Sitä ennen naiset pitivät oman sukunimensä tai isänsä.
Lähde: Wikipedia
"Vasta vuoden 1930 avioliittolaki velvoitti naiset käyttämään miehensä sukunimeä. Oman sukunimen sai pitää vain miehen sukunimeen yhdistet
Sinä noudatit nuorta perinnettä. Et vanhaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Otin miehen nimen, mutta eron myötä vaihdoin takaisin tyttönimeeni.
Ei minulla mitään omaa nimeä ollut, isältä saatu vain. Mies on paljon mukavampi kuin isäni oli, joten mieluummin pidän hänen nimeään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pidin oman sukunimeni ja mieheni vaihtoi oman tusinanimensä minun nimeeni. 30-vuotiaana 2010.
Tätä vaihtoehtoa ei olekaan vielä mainittu: mies otti mun nimen (ja itse pidin siis omani).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin 42 v ja pidin oman nimeni v. 2014. Myös lapsella on minun nimeni.
Pidin omani. Mies omansa koska hänen etunimi ja mun sukunimi olisi ollut koominen yhdistelmä. Lapsilla minun nimeni.
Vierailija kirjoitti:
Ei minulla mitään omaa nimeä ollut, isältä saatu vain. Mies on paljon mukavampi kuin isäni oli, joten mieluummin pidän hänen nimeään.
Eihän sinun miehelläkään ole omaa nimeä, isältä saatu vain. Onko sinulla kiva appiukko?
Mulla on yhdistelmä nimi. Niinkuin sillä näyttelijä Sari Mällisellä. Oon nykyään Mällinen-Ala-parta.
Vierailija kirjoitti:
Ei minulla mitään omaa nimeä ollut, isältä saatu vain. Mies on paljon mukavampi kuin isäni oli, joten mieluummin pidän hänen nimeään.
Eli otit appesi nimen
Menin 25 vuotiaana naimisiin ja otin mieheni sukunimen. Mulla oli ollut vain isäpuolien sukunimiä, eikä niistä mikään tuntunut omalta. Nyt tällä nimellä ollut 28 vuotta. Tuskinpa enää vaihtuu.
Menin naimisiin 37-vuotiaana vuonna 2016 ja pidin tietenkin oman, tuikitavallisen nimeni. Mieheni sukunimi on paljon harvinaisempi kuin omani, mutten ikinä suostuisi luopumaan omasta nimestäni ja ottamaan puolisoni nimeä. Se olisi sopinut, että me molemmat olisimme vaihtaneet johonkin itse keksittyyn nimeen.