Omat vanhempansa perinyt sukupolvi, joka ei aio jättää omille lapsilleen perintöä
Heti alkuun: kaikki eivät tietenkään ole tällaisia, mutta aika moneen tapaukseen olen törmännyt:
40-50-luvulla syntyneet vanhemmat elivät hyvän aikuisuuden. Työpaikkoja oli, eikä 90-luvun lama koskettanut läheskään kaikkia. Moni sai hankittua mukavan omakotitalon, lasten elämä oli vara maksaa helposti, oli kesämökkiä ja muuta. Moni sai maksettua kohtuulliset asuntolainansa pois hyvin ja rahaa jäi ylimääräiseen. Isovanhemmat saattoivat jopa olla apuna lastenlasten kanssa. Moni 40-50-luvulla syntynyt peri omat vanhempansa, jotka olivat sodan kokeneena eläneet säästeliäästi. Näillä perinnöillä on osteltu kesämökkejä, rempattu koteja, matkusteltu ulkomaille ja tehty mukavia asioita. Osa isovanhempien ikäpolvesta laittoi perintöä jo etukäteen jakoon, jotta tämä 40-50-luvulla syntyneiden sukupolvi saisi siitä apua elämäänsä. Monelle isovanhemmalle oli itsestäänselvyys, että säästyneillä rahoilla tuettiin seuraavaa sukupolvea, jotta heidän elämänsä olisi helpompaa.
Nyt kun tämä 40-50-luvun sukupolvi on tullut ikään, jossa voisivat itse tehdä omien vanhempiensa tavoin eli auttaa nuorempia sukupolvia, ei tämä kiinnosta. Elän itse tätä perus kolme-nelikymppisten arkea ja kenelläkään tutullani isovanhemmat eivät ole tulleet taloudelliseksi avuksi. Kukaan ei ole saanut ennakkoon perintöä tai arjessa taloudellista apua. Vierestä katsotaan, kun omat lapset tuskailevat pätkätöiden, kalliiden asumiskustannusten ja pikkulapsiarjen kanssa, mutta auttaminen ei kiinnosta. Lasten kanssa ei auteta, eikä perheitä tueta taloudellisesti. Sen sijaan itse asutaan tyytyväisinä maksetuissa omistusasunnoissa ja valitetaan, kuinka ei ole tarpeeksi laadukkaita palveluita virkeille eläkeläisille. Sitten ihmetellään, miksi nykyvanhemmat ovat väsyneitä ja stressaantuneita, kun monet kulut ovat paljon kalliimpia kuin aiemmin, eikä yhteiskunnalla ole samanlaisia tukimuotoja vaikka lapsiperheille tai verotuksen muodossa kuin ennen oli. Osalle vanhempansa jo menettäneistä on tullut vielä yllätyksenä, että vanhempi on kuluttanut kaiken omaisuutensa eläessään, eikä nuoremmille sukupolville ole jäänyt mitään. Olenpa kuullut siitäkin, että jotkut näistä 40-50-luvun sukupolven edustajista ovat päättäneet jättää lapsensa perinnöttä ja testamentata omaisuutensa jollekin järjestölle. Kerrassaan ihanaa toimintaa. Mieluummin minä soisin sen perinnön menevän niille lapsille kuin jonkun järjestön pohjattomaan kaivoon.
Kommentit (490)
Isäni on syntynyt 1933. Oli evakossa. Ei saanut mitään perintöä; kotitilan peri vanhin poika. Äitini syntynyt 1942. Ei muista sotaa, mutta on traumatisoitunut kun sodan käyneet miehet kertasivat jatkuvasti karmeita kokemuksiaan. Äitini peri palan kotitilastaan. Arvo oli mitätön. Vanhempani ovat olleet aina todella ahkeria ja säästäväisiä. Ovat opiskelleet vaikkei vanhemmillaan ollut tutkintoja eikä vanhemmiltaan mitään taloudellista tukea saaneet. Äitiysloma oli meidän lasten syntyessä 60- luvulla muuten 6 viikon mittainen. Vanhemmat ei paljoa voineet tukeameitä taloudellisesti kunoltiin nuoria, koska omsiduus oli kiinni asunnossa ja siinä äidin perimässä maapalassa, jonne kyhädivät mökin. Isäni kuoli viime syksynä. Vanhempieni yhteinen omaisuus on noin 100 000 euron arvoinen. Äitini nimenomaan haluaa jättää ne meille. Me tyttäret yllytämme äitiä käyttämään varojaan. Olen ylpeä ja kiitollinen vanhemmistani.
Minulla on aivan päinvastainen kokemus. Omat vanhemmat ovat antaneet ennakkoperintöä mutta jättäneet myös itselleen huvittelurahaa. Auttavat lasten kanssa, mutta osaavat myös arvostaa omia eläkevuosiaan ja matkustelevat. En minä tietenkään kenellekään vanhempien taloudellisesta avusta huutele. Ovat 40-50 luvulla syntyneet.
Mun vanhemmat on juuri tuollaisia. Lisäksi isovanhempani kuolivat n. 60 vuotiaina, joten vanhempani saivat nauttia perinnöistä suht nuorena, eikä heidän tarvinnut hoitaa vanhuksia. Mun vanhemnat on nyt 80v ja joudun ravaamaan siellä vähän väliä auttamassa ties missä asiassa. Omakotitaloista ja mökeistä eivät luovu, vaikkei itse pysty hoitamaan niitä
Mun 30-luvulla syntynyt isä sai ison metsäperinnön äidiltään. Arvo oli noin 200 000 euroa nykyrahassa. Tämän me lapset perimme. Toinen puolikas tuli tädiltä, jolla ei ollut lapsia.
Jos vain mitenkään pystyn, niin minun lapseni tulee sen saamaan minulta. Minun tehtäväni on säilyttää ja hoitaa omaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat vanhempani saavat käyttää rahansa juuri siihen mihin itse haluavat, eivät ole minulta pois, kun eivät minun ole missään vaiheessa olleetkaan.
Vanhempani muuttivat pääkaupunkiseudulle maaseudulta Etelä-Savosta. Ei mummot tulleet perässä 300km päähän meitä hoitamaan, ihan itse hoitivat lapsensa ja näin tekivät kaikki heidän sisaruksensa. Mummot nähtiin kesälomilla ja siinä se.
Ei sinunkaan kannata lapsia hankkia, jos et heidän hoitamisestaan selviä fyysisesti, henkisesti tai taloudellisesti. Suosittelen myös miettimään koulutusta ja uravalintaa uudestaan, jos omilla rahoillasi et pärjää.
Miksi noin epäystävällinen vastaus? Nythän on kyseessä vanhemmat jotka ovat saaneet lastenhoitoapua, kenties taloudellista apua aikanaan ja perinnön ja nämä samat ihmiset eivät välitä (vaikka pystyisivätkin) auttamaan omia lapsiaan. Ymmärrätkö, ei lainkaan
Kateus ja katkeruus ovat piirteitä, joita on vaikeaa sulattaa toisissa ihmisissä. Siitä syystä epäystävällinen vastaus.
Täällä kun joku kitisee, että pitää ne omat lapset hoitaa, jos on itse hankkinut. Aina kun elämä ei mene niin, että tilanne säilyy samana kuin lapsen/lasten syntyessä. Tiedän lähipiiristä seuraavat tapaukset:
-Aviopari sai kaksi lasta. Perhe joutui puolison A työn takia muuttamaan paikkakunnalle X. Puoliso B ei ole löytänyt paikkakunnalta työtä. Tähän päälle vielä kuopuksella on ollut paljon sairautta, joten puoliso B on ollut pitkälti sidottu lapsen hoitoon ja elämää ovat värittäneet lapsen lukuisat leikkaukset. Perheen taloudellinen tilanne on lapsen sairastelun myötä heikentynyt.
-Aviopari sai lapsen. Lapsen äiti sairastui vaikeaan fyysiseen sairauteen lapsen synnyttyä. Äiti ei koskaan toipunut siihen kuntoon, jossa oli ennen sairastumista. Perheessä onkin usein tilanne, että äiti ei sairauden vuoksi kykene hoitamaan lasta/käymään töissä. Tämä on vaikuttanut perheen tilanteeseen lasta hoidettaessa ja perheen taloudelliseen tilanteeseen.
-Aviopari sai kaksi lasta. Pariskunnalle koitti avioero nuoremman lapsen ollessa 2-vuotias, kun toinen puolisoista muuttui väkivaltaiseksi. Yksinhuoltajaksi jäänyt vanhempi putosi taloudelliseen kuoppaan, kun joutuu yksin huolehtimaan lapsista ja kahdesta työstä. Elatusmaksuja yksinhuoltaja saa entiseltä puolisolta vain minimin, koska entinen puoliso uhkasi tekevänsä lasten elämästä helvettiä, jos häneltä vaaditaan yhtään enempää.
Kaikissa näissä tilanteissa elämäntilanne on muuttunut merkittävästi siitä, mikä se oli lapsen/lasten syntyessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä kadehdi toisten rahoja! Et oikeasti tiedä mitään siitä, mitä sodan keskellä syntynyt sukupolvi on joutunut kärsimään. Ei silloin ollut sossutukia, kaikki olivat töissä.
Jos hankit lapsia, hoida ja maksa niiden kustannukset itse, äläkä pummi muilta.
Niin miten se asia olikaan näiden 40-50-luvulla syntyneiden kohdalla? itsekö joutuivat kaiken maksamaan ja kaiken itse tekemään, ilman apuja? tässä aloituksen esimerkissä. pointtihan oli että miksi ei auta omia lapsiaan jos itse on omilta vanhemmiltaan apua saanut.
60 luvulla oli massamuutto maalta kaupunkeihin. Köyhät vanhemmat jäi sinne korpeen. Ei heillä ollut rahoja, joilla avustaa ja kaupungeissa ei ollut muuttaneille tukiverkostoja. Näin oli ainakin tilanne minun vanhempieni kohdalla. Äitiysloma kesti 6 viikkoa. Sitten piti löytää joitain hoitajia. Päiväkoteja ei ollut.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa tutulta! Meillä isovanhemmat perineet vähän joka suunnasta ja omaisuutta on paljon. Useita kiinteistöjä, kesämökki ym joista osa seisoo vaan tyhjillään. Mitään vähääkään arvokkaampaa eivät ole koskaan antaneet. Siis ihan muutamaa kymppiä arvokkaampaa ja nekin syntymäpäivälahjaksi ehkä joskus lapsille, yleensä silloinkin jotain ilmaista. Meilläkin ne vaikeimmat ajat jolloin oikeasti on ollut rahan kanssa tiukkaa, kun hoidin lapsia kotona ja tein vähemmän töitä, mies opiskeli itselleen uuden ammatin jne on jo takanapäin. Tiukkaa teki, mutta selvittiin.
Oishan se ihan kiva jos olis ollut varaa hankkia vaikkapa kesämökki, mutta eipä tässä taloustilanteessa mitenkään ole mahdollista. Sitten vasta kun asuntolaina on maksettu lähes pois, niin sellainen onnistuu ja muutenkin elämä helpottuu. Aina on säästelty ja pihistelty kaikessa. Satavarmasti aion omien lasten kanssa toimia toisin, jos omaisuutta siinä vaiheessa on.
Siinähän sinä opit tienaamaan omat rahasi.
Et ole vanhempiesi mielestä oikeutettu perintöön, syytä itseäsi.
Tulevaisuudessa ne perinnöt tulee olemaan aika huikeita, kun perheissä on lapsia vähemmän. Monet menneet sukupolvet on jakaneet perinnöt usean sisaruksen kanssa. Kyllä ap sinunkin odotus vielä palkitaan, mikäli sinulle se perintö on tärkeämpi kuin vanhempasi.
Mun 40-luvulla syntyneet vanhemmat ei todellakaan saaneet mitään ennakkoperintöjä tai muutakaan rahallista tukea. Toinen sai jonkin verran perintöä, toinen ei (elätti osittain äitiänsä tämän eläessä). Itse tulen saamaan todennäköisesti heiltä lähivuosina muutaman satatuhatta perintöä, mutta minusta heillä olisi täysi oikeus vaikka tuhlata kaikki omaisuutensa
Vierailija kirjoitti:
Älä kadehdi toisten rahoja! Et oikeasti tiedä mitään siitä, mitä sodan keskellä syntynyt sukupolvi on joutunut kärsimään. Ei silloin ollut sossutukia, kaikki olivat töissä.
Jos hankit lapsia, hoida ja maksa niiden kustannukset itse, äläkä pummi muilta.
Suvun rahoja ne on, ja tarkoitettu annettavaksi aina isompana pottina eteen päin, eikä yhden tuhlattavaksi leveään elämään.
Mun 10-luvulla syntyneet isovanhemmat kuolivat ihan persaukisina. 50-luvulla syntyneistä vanhemmistani toinen saa takuueläkettä ja toinen ehkä satasen enemmän. Asuvat 70-luvulla rakennetussa huonokuntoisessa omakotitalossa kuolevalla paikkakunnalla.
Joskus on vaikea käsittää, että hyvin iso osa länsimaisista ihmisistä saa perintöä. Itsellä ei ole koskaan käynyt edes mielessä, että sellainenkin vaihtoehto voisi olla.
Minultakaan ei ole jäämässä mainittavaa perintöä, mutta ei ole lapsiakaan, joten ei mitään väliä.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen hommaa omat rahansa.
No viime kädessä näin on tehtävä. Mutta jos rahaa on yli oman käyttötarpeen, niin ihmetyttää, ettei sitä halua jakaa omille lapsilleen eteenpäin.
Perinnöissäkin on eroja. Jos joskus ysärillä-nollarilla sai perinnöksi vaikka mökin pikkupaikkakunnalta, niin todennäköisesti kävi kuitenkin kaupaksi. Jopa sellainen vaatimaton mökki. Nykyään ketään ei huvita ostaa jotain askeettista mökkiä 40 km jonkun peräkorven keskustasta. Eli monet perinnöt ovat muuttuneet melko arvottomiksi tai jopa suorastaan hankaliksi.
Vierailija kirjoitti:
Mun 30-luvulla syntynyt isä sai ison metsäperinnön äidiltään. Arvo oli noin 200 000 euroa nykyrahassa. Tämän me lapset perimme. Toinen puolikas tuli tädiltä, jolla ei ollut lapsia.
Jos vain mitenkään pystyn, niin minun lapseni tulee sen saamaan minulta. Minun tehtäväni on säilyttää ja hoitaa omaisuutta.
Meillä vanhemmat myivät perintöpellot ja metsän ja rakensivat rahoilla miljoonatalon muuttotappiokuntaan Kuulemma siinä meille lapsille sitten hyvä pesämuna aikanaan!! 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä kadehdi toisten rahoja! Et oikeasti tiedä mitään siitä, mitä sodan keskellä syntynyt sukupolvi on joutunut kärsimään. Ei silloin ollut sossutukia, kaikki olivat töissä.
Jos hankit lapsia, hoida ja maksa niiden kustannukset itse, äläkä pummi muilta.
Suvun rahoja ne on, ja tarkoitettu annettavaksi aina isompana pottina eteen päin, eikä yhden tuhlattavaksi leveään elämään.
Minkä suvun, vanhemmat itse tienanneet, jospa menisit töihin tienaamaan lapsillesi perintöä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä kadehdi toisten rahoja! Et oikeasti tiedä mitään siitä, mitä sodan keskellä syntynyt sukupolvi on joutunut kärsimään. Ei silloin ollut sossutukia, kaikki olivat töissä.
Jos hankit lapsia, hoida ja maksa niiden kustannukset itse, äläkä pummi muilta.
Suvun rahoja ne on, ja tarkoitettu annettavaksi aina isompana pottina eteen päin, eikä yhden tuhlattavaksi leveään elämään.
Toivottavasti muistat tämän. Potti siis isompana eteenpäin, eikä sinun tuhlattavaksi. Toivottavasti sujuu sulta...
Vierailija kirjoitti:
Toki jokainen saa tehdä perinnöllään mitä haluaa.
Mutta itse mietin, eikö todellakaan tunnu pahalta jättää omia lapsia ilman perintöä, jos on itse sellaista saanut? Eikö tunnu pahalta, jos itsellä on perusasiat kunnossa ja vaikka maksettu asunto ja samalla oma lapsi tuskailee, kun rahat eivät tahdo nykyisin riittää?
Oma lapseni on vielä pieni, mutta en osaa kuvitellakaan, että katsoisin vierestä hänen kärvistelyään, jos itselläni olisi asiat hyvin.
No ei ole lapsia, ei autoa, ei ole ollut koskaan televisiota, viimeksi ulkomailla yli 40 vuotta sitten, oma osuus taloyhtiöstä yli 50vuotiaana. Eivät kaikki ole suurten ikäluokkien miljoonaeläkeläisiä, monet sortuneet jo vuosia sitten mullan alle, tai muuten eivät lähelläkään parempien piirien elämänmuotoja.
Vierailija kirjoitti:
Minä elän ns. kunnollista elämää. Menin lukiosta heti yliopistoon ja opiskeluaikana tein kesätöitä. Valmistumisen jälkeen olen ollut koko ajan töissä, vakituisen paikan sain vasta joitakin vuosia sitten. Olen vakituisessa työssä ja teen työni ahkerasti. Palkka ei ole kaksinen, koska alallani palkkakehitys on jäänyt yleisestä palkkakehityksestä jälkeen. Alallani ei ole ns. mahdollisuutta edetä korkeapalkkaisiin töihin. Alanvaihto on tehty nykyisen hallituksen puolelta mahdottomaksi. Mahdollisuutta mihinkään sivutyöhön tai marjojen poimintaan ei ole, kun ei ole aikaa. Perheessä on pieni lapsi ja toisella meistä vanhemmista puhkesi lapsen syntymän jälkeen pysyvä sairaus. Vuokralla asutaan ja toivotaan, että joskus olisi vara ostaa oma koti. Säästetäänkin siihen niin paljon, kuin pystytään. Ei käytetä päihteitä eli sellaisenkaan ei kulu rahaa. Emme matkusta ulkomaille. Toista lasta ei ole tulossa, eikä siihen nykymenolla olisi varaakaan. Yhdelle
Sinun olisi pitänyt opiskella lääkäriksi. Ja valita rikas puoliso.
T. äitisi
Mää jouduin lopettaan yliopisto-opinnot kun rahat loppui eikä vanhemmat auttaneet. Molemmat olivat saaneet omita vanhemmiltaan koulurahaa. Kyrsii mutta minkäs teet, olutta ja menyttä.;)