Lue keskustelun säännöt.
Tää elämänvaihe n.30 vuotiaana, kihloja, häitä ja lapsia.. no, itsellä taas yksi zalando paketti tulossa
18.06.2024 |
Okei, ei ole nyt pakettia tulossa mutta se kuvastaa elämääni. Ehkä vertaistukea kaipailisin. Jotenkin tuntuu että olen pudonnut kelkasta ja tosi ulkopuolinen kaikesta. Olen siis jokusen vuoden ollut etäsuhteessa etten sentään ihan yksin mutta ei tästä taida mitään tulla. Tuntuu jotenkin tosi vaikealta se jos suhde päättyy tässä vaiheessa kun "kaikki muut" on onnensa kukkuloilla uusissa elämäntilanteissa. En minä 10 vuotta sitten ajatellut että elämä näin menee, olin kait kuvitellut että elämäni on joiltakin osin valmis kolmekymppisenä. Onnittelen muita uutisistaan ja olen toki iloinen heidän puolestaan mutta silti omassa mielessä pyörii se olenko minä nyt epäonnistunut. Tuntuu että muutkin odottaa että pääsen samaan elämäntilanteeseen kuin he.. aina kyselyjä siitä että "no, oletteko yhteenmuuttoa miettineen, oletteko lapsista puhuneet".. ei ole helppoa kertoa totuutta, vastaan aina jotain ympäripyöreää.
Sitten vielä se toinen puoli, että toisaalta en ole myöskään jatkuvasti onneton vaan nautin monista asioista joita elämässäni on (vapaus suurimpana), jopa mietin että sopiiko minulle tuo kihlat, lapset, avioliitto elämä, että haluanko sitä edes? Tuntuu että muut ovat päättäneet puolestani että siihen minäkin suuntaan ja odotellaan milloin kerron siihen liittyviä uutisia ja se masentaa sekä surettaa välillä.
Jaksaisin kirjoittaa tästä aiheesta pohdintaa vaikka kuinka. Varsinkin kun ei ole ketään jonka kanssa puhua tästä kasvotusten. En voi toisen kihlautumisuutiseen kertoa että minä en ole koskaan haaveillut häistä tai naimisiinmenosta ja että lapsetkin monesti tuntuu ajatuksena taakalta.
Kommentit (102)
Miksi vielä 2020-luvullakin elää harhainen käsitys siitä, että mies ja lapset ovat naisen ainut tavoite elämässä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko elämä koskaan valmista?
Menet omia polkujasi, elämäsi ei tarvitse mennä samaa kaavaa kuin kavereidesi. Enää ei olla jossain yläasteella, jossa kaverien valinnat vaikuttavat ratkaisevasti omiisi (kaverit hakevat lukioon x, joten sinäkin haet, kaverit tykkää artistista x, joten sinunkin pitää tykätä siitä). Ei tarvitse yrittää olla samanlainen kuin kaveripiirinsä.
Itsellänikin on tilanne, että kaveripiiri on täynnä noin 30-vuotiaita ja osa menee naimisiin, osa saa lapsia ja sitä rataa. Itse en nauti parisuhteilusta, lapsista tai lemmikeistä, joten miksi tekisin samoja ratkaisuja kuin he? Teen niitä valintoja, joiden luulen tekevän minut onnelliseksi.
Onnea omaan elämään!
Itse en edes nuorena tyttönä mennyt muiden mukaan. Taisin olla tosi fiksu
Mulla silloiset kaverit jäi siihen vaiheeseen ettei kukaan hankkinut tai saanut lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa etsiä kumppani, jolla on samanlaiset tulevaisuudenhaaveet. Sinulla on todennäköisesti vielä vuosikymmen aikaa saada lapsia, jos niitä haluat. Parisuhteeseen ehtii koko loppuelämänsä. Yksi tuttu aloitti elämänsä ensimmäsen parisuhteen 50-vuotiaana ja naapurin leski rakastui tulisesti 80-vuotiaana.
Ps. Elämä ei onneksi tule valmiiksi kuin haudassa.
Ei välttämättä ole vuosiakaan aikaa saada lapsia. Jos haluaa kaksi lasta tai enemmän niin alkaa olla jo kiire 30-vuotiaana. Elämä on niin lyhyt, että osa jää välttämättä biologisesta kelkasta.
Tai sitten saa 4 lasta, joista ensimmäinen syntyi kuin olin 36v. Ei kannata elää liikaa sen mukaan mitä ei mahdollisesti voi saada.
Kyllä lapsia nyt vaan pitää tehdä yleensä alle 35-vuotiaana, jos nainen niitä ylipäätään haluaa saada. Ei ole mahdollista odotella. Miehilläkin mahdollisuudet saada lapsia pienenevät huomattavasti jos ei ole lapsia jo 40-vuotiaana.
Synnytyksessä kuoleminen on hyvin harvinaista Suomessa, mutta jos nuorena aloittaa lasten hankkimisen on mahdollisuus miettiä muita mahdollisuuksia, jos esim. komplikaatiossa menettää kohtunsa. Tällöin on vielä mahdollisuus mennä ulkomaille saamaan sisarus lapsille sijaissynnyttäjän avulla. Tämä yhtenä esimerkkinä, että lasten tekemistä ei kannata lykätä, jos niitä oikeasti haluaa.
Kyllä lapsia nyt vaan pitää tehdä yleensä alle 35-vuotiaana, jos nainen niitä ylipäätään haluaa saada. Ei ole mahdollista odotella. Miehilläkin mahdollisuudet saada lapsia pienenevät huomattavasti jos ei ole lapsia jo 40-vuotiaana.
Synnytyksessä kuoleminen on hyvin harvinaista Suomessa, mutta jos nuorena aloittaa lasten hankkimisen on mahdollisuus miettiä muita mahdollisuuksia, jos esim. komplikaatiossa menettää kohtunsa. Tällöin on vielä mahdollisuus mennä ulkomaille saamaan sisarus lapsille sijaissynnyttäjän avulla. Tämä yhtenä esimerkkinä, että lasten tekemistä ei kannata lykätä, jos niitä oikeasti haluaa.
Ei pidä. Lapsia ei missään nimessä pidä tehdä tuollaisin perustein. Varsinkaan kun lapsia ei voi tehdä. Niitä voi vain YRITTÄÄ saada. Ja sitä yrittämistä ei pidä missään nimessä aloittaa liian nuorena vain siksi, että jollain yksi miljoonasta todennäköisyydellä voi menettää kohdun. Kun edelleenkään, mikään ei takaa että saisit lapsia ikinä, vaikka aloittisit yrittämisen miten nuorena tahansa. Lapsettomuus ei ole vain yli 35-vuotiaiden ongelma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä lapsia nyt vaan pitää tehdä yleensä alle 35-vuotiaana, jos nainen niitä ylipäätään haluaa saada. Ei ole mahdollista odotella. Miehilläkin mahdollisuudet saada lapsia pienenevät huomattavasti jos ei ole lapsia jo 40-vuotiaana.
---
Mitä hourailet? Pelkästään Suomessa on tuhansia naisia, jotka ovat "tehneet" lapset yli 35-vuotiaana täysin ongelmitta. Et sinä päätä toisten puolesta, milloin he ovat valmiita aloittamaan lapsen yrittämisen ja milloin eivät. Vain totaalinen idiootti tekee lapsia ennen kuin on siihen oikeasti valmis. Varsinkaan noin hatarin ja täysin paikkansapitämättömin perustein.
Nyky-yhteiskunnassa on suuri ongelma se että ei löydy sopivia kunnon partnereita. Tämän huomasi jo se sukupolvi joka oli syntynyt sodan jälkeen. Kaikki on hajonnut. Minkälaista on tulossa - mihin kehitys johtaa.
Itselläni meni elämä täysin pieleen ja 30 veenä olin sitten jo sellaisena sinkkuna että sinkkutilanteeseen ei koskaan tullut muutosta. Ei voi jäädä johonkin välitilaan odottamaan että jotain ilmestyisi, jotain sellaista josta ei edes itse tiedä mitä se on. Yritä siis elää elämääsi itsellesi parhaalla mahdollisella tavalla. Se joku ilmestyy - tai sitten ei ilmesty.
Itse olen tullut siihen tulokseen nyt vanhana että kaikki on hyvin näin. En haluaisi että minulla olisi tämmöiseen maailmaan lapsia ja lastenlapsia, en halua jättää tänne DNA:ni. Kun tämän olen tajunnut niin kaikki on nyt hyvin. Eikä ole ketään jälkeläistä josta kantaa mitään huolta.
Olen kokenut naisen elämään kuuluneita asioita kuten vammaisabortti (abotit kamalia, älkää läpikäykö!) ja kuolleena syntyneen lapsen synnyttämisen. En tiedä miten ajattelisin jos nämä asiat eivät kuuluisi siihen mitä olen kokenut. Ei voi sanoa toisille että hankkikaa nämä kokemukset eikä myöskään että välttäkää.. voi vain kertoa mitä itse ajattelee näistä ja juuri tässä ja nyt en jaksa kirjoittaa... moni asia on itse koettava - kaikkea ei vaan voi... ehkä kaikki eivät tarvitse 'kaikkia' kokemuksia.
Nyt kun olen jo iäkäs niin ajattelen että minun elämäni piti mennä juuri näin. Kaikki on nyt hyvin. On kuin tämä tie olisi ollut ennalta jonkun määräämä vaikka kukaan ei sellaiseen ennalta määrättyyn tapahtumaketjuun usko. Minä olisin kyllä tällä kokemuksellani aika täysin varma uskomaan... Kehitymme kohdussa tietyn kaavan mukaan johon kukaan ihminen ei voi vaikuttaa... entäpä jos se sama kehitys jatkuu saman kaavan mukaan sitten läpi elämämmekin... ihan kuolemaan saakka...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Numero 45:lle:
Olen aloittanut lapsen yrittämisen 15 vuotta sitten ollessani 23-vuotias. Vielä ei ole lasta kuulunut. Kuinka nuorena mielestäsi olisi pitänyt aloittaa? 12-vuotiaana?
Synnytyksessä kuoleminen on hyvin harvinaista Suomessa, mutta jos nuorena aloittaa lasten hankkimisen on mahdollisuus miettiä muita mahdollisuuksia, jos esim. komplikaatiossa menettää kohtunsa. Tällöin on vielä mahdollisuus mennä ulkomaille saamaan sisarus lapsille sijaissynnyttäjän avulla. Tämä yhtenä esimerkkinä, että lasten tekemistä ei kannata lykätä, jos niitä oikeasti haluaa.
----
Kohdun menettäminen synnytyskoplikaatioihin on aikalailla yhtä todennäköistä kuin synnytyksessä kuoleminen. Ei tapahdu Suomessa juuri koskaan. Täysin aivotonta sekoilua sinulta tuollaiset höpinät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanon samaa kuin moni muukin täällä, älä vertaile itseäsi muihin ja johonkin aikatauluihin. Elä omaa elämääsi eikä mitään toisten oletuksia, koska niitten mukaan mennessä et elä omaa elämääsi ja saatat katua myöhemmin. Kukaan toinen ei voi elää sinun ainutkertaista elämääsi vain sinä itse. Kulje omaa polkuasi ja löydä sisäinen haukkusi. Jos se nykyinen ukko ei tunnu oikealta nosta kytkintä.
Zalandolta voit tilata jotain kivaa ihan itsellesi eikä mitään häävaatetta toisten häihin. Ihan koska haluat omaksi piristykseksi. Tosin älä ala tavaroista elämänsisältöä hakemaan.
Ap kiinnittää liikaa huomiota muihin ja muiden elämiin, et mitä jos vaan alkaisit elämään omaa elämääsi.
Jos haluat erota niin eroa. Ja jos elämässäsi on ihmisiä, jotka koko ajan kyselevät milloin häät ja lapsia niin sanot suoraan ei kuulu sulle ja itse miettisin myöskin, että haluanko minä tämmöisiä tungettelevia ihmisiä elämääni.... Kannattaa myöskin käydä omaa somea läpi, poistat tyhmät ihmiset seuraajistasi ja seuraat ihmisiä/ asioita jotka sinua kiinnostavat. Jos ei kiinnosta mitä se naapurin serkun kaima, jonka tapasin kerran tekee niin miksi seuraat häntä.
Oikeasti elämä on tosi ihanaa ja rauhallista, kun ei vaan enää välitä "mitä yhteiskunta ja perhe minulta odottaa"
Minun elämäni, minun valintani. Älä pelkää sanoa Ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisiko sinun kolmekymppisenä jo hyvä aika alkaa elää omaa ja omannäköistä elämää ja lakata seuraamasta muita ja kuunnella muiden ihmisten käsityksiä siitä millaista SINUN elämäsi pitäisi olla? Laitat vihjailut ja painostukset toisesta korvasta sisään ja toisesta sisään tai jos oikein ärsyttää niin sanot suoraan että hei, tää on mun elämä eikä sun. Somen seuraaminen kannattaa lopettaa, suosittelen lämpimästi.
Mulla kesti liki nelikymppiseksi asti tajuta että kaikkien ei tarvitse noudattaa samaa kaavaa ja että mä itse olen oman elämäni ohjaimissa, ja onnellisuus on puhtaasti omissa käsissä.
Kyllä, tiedän tämän mutta toisina hetkinä en jotenkin usko siihen vaan alan tahtomattani vertailla muiden "oikeanlaiseen" elämään. Ehkä siksi pystyit itsekin siihen vasta lähempänä neljääkymppiä koska silloin kukaan ei enää odota mitään vaan ovat hyväksyn
Minulla on kolmekymppinen poika, joka on valinnut yksin elämisen. Olemme perheen kesken tienneet hänen valintansa jo vuosia. Sukulaiset ovat minulta toisinaan udelleet, joko hän on löytänyt kumppanin. Olen aina tehnyt tiukasti selväksi, mikä on poikani elämänvalinta. Moni on yrittänyt sitä kyseenalaistaa. Kyseenalaistaminen johtuu todennäköisesti siitä, että pojallani on kaikki pariutumisen edellytykset. Hän on pitkä, todella komea, korkeasti koulutettu ja hauska sekä kunnollinen mies. Ihmiset eivät käsitä, että tällainen ihminen haluaa elää yksin. Olen tietoisesti ottanut poikani puolesta vastaan sukulaisten ihmettelyt ja tehnyt pojan toiveen niin selväksi, että kukaan ei uskalla kysellä poikani valinnoista häneltä itseltään. Ärsyttää, että ihminen ei saa valita toisenlaista elämää kuin muut, herättämättä ihmettelyä.
Aloittajan täytyy selvittää itselleen oman tiensä suunta ajattelematta sitä, mitä muut tekevät, vaan sitä, mitä hän itse haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi vielä 2020-luvullakin elää harhainen käsitys siitä, että mies ja lapset ovat naisen ainut tavoite elämässä?
Koska miehet ja miehinen yhteiskunta pitää tätä käsitystä pinnalla. Onneksi naiset ovat alkaneet heräilemään... 4B
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tuli sinkku kolmikymppisenä, ja siitä asti ollut sinkku. Lapsia en ole koskaan halunnut.
N46
Vierailija kirjoitti:
Mulla kesti liki nelikymppiseksi asti tajuta että kaikkien ei tarvitse noudattaa samaa kaavaa ja että mä itse olen oman elämäni ohjaimissa, ja onnellisuus on puhtaasti omissa käsissä.
Tuo ei pidä paikkaansa silloin, jos itse haaveilee parisuhteesta, muttei siihen syystä tai toisesta päädy. Kyllä siihen toistakin tarvitaan.
Muuten elän ja teen oman mieleni mukaan, mutta parisuhteettomuus surettaa. (Puhun nyt hyvästä parisuhteesta, joten ei tarvitse tulla kertomaan miten jaskaa monissa parisuhteissa on. Ja rypytkin kuuluvat elämään.)
M40+
Mä en tunne mun sukulaisia. Ei ole ollut kavereita aikuisena. Parisuhteita on ollut. Ja on parisuhde nyt 50+. Mä olen elänyt eteenpäin kaikesta huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Miksi vielä 2020-luvullakin elää harhainen käsitys siitä, että mies ja lapset ovat naisen ainut tavoite elämässä?
Monille naisille se on yksi tavoite monista muista tavoitteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse taas kriiseilen kun ei ole sitä kumppaniakaan vielä ja kohta olen jo 30. Suhdehistoria on muutenkin lyhyt ja täynnä epäonnistumisia enkä osaa enää luottaa siihen että onni joskus kääntyisi. Jos jotain hyvää, en haaveile perheestä eli sen puoleen ei ole mitään kiirettä löytää ketään. Naurahdin muuten otsikolle, tällä hetkellä eniten iloa minulle tuo superhyvä löytö Vintedistä ja odotan innolla pakettia saapuvaksi. Säälittävää, tiedän.
Eihän siinä mitään säälittävää ole jos oikeasti tarvitsisit niitä juttuja
No en tiedä tarvitseeko kukaan koruja oikeasti...
Kyllähän niitä juhliin tarvitsee ainakin
En hankkinut juhlia varten kun ei sellaisia ole tiedossa lähiaikoina, vaan ihan muuten vaan. Ehkä saan sovittua taas yhdet epäonnistuneet tindertreffit jolloin käyttöä tulee.
Tutulta kuulostaa. Mikä olen samanikäinen. En tosin ole koskaan edes seurustellut. Tämäkin asia on välillä mielessäni. Toisaalta en edes halua lapsia. Näin mietin onko minun edes oikeus toivoa parisuhdetta. Olen hyvin yksinäinen ihminen ilman läheisiä. Ystäviä ei ole ollut kunnolla lapsuuden jälkeen. Kiusattiin myös. Näin yleensäkin ihmisiin tutustuminen on vaikeaa. Jos en omaa edes ystäviä niin miten päätyisin parisuhteeseen. En edes koe olevani vieläkään valmis sellaiseen. Olenko ikinä. Onni on tuo etten edes lapsia halua. Joskus pieni tunne tulee, että olisihan se mukavaa, että lapsia olisi, mutta realistinen puoli minussa ymmärtää sen, että omakaan elämäni ei ole esim taloudelliselta puolelta kunnossa tms niin helposti unohdan nämä ajatukset.
Minulla on elämä ihan kesken. Asun täällä missä asun ilman läheisiä ja en tunne ketään. Töissä olen ollut hyvin vähän. Joskus oli tarkoitus opiskella niin paljon. Jäin jonnekin matkalle ja nyt vielä yritän hakea opiskelemaan. Vähän myöhässä, mutta ei minusta ollut kymmenen vuotta sitten jatkamaan eteenpäin. Hyvä, kun edes jotenkin jatkoin elämääni. Riitti voimat siihen. Eihän tästä viestistäni nyt mitään apua sinulle ole. Ehkäpä tuli vaan omakin elämäni mieleen.
Onko elämä koskaan valmista?
Menet omia polkujasi, elämäsi ei tarvitse mennä samaa kaavaa kuin kavereidesi. Enää ei olla jossain yläasteella, jossa kaverien valinnat vaikuttavat ratkaisevasti omiisi (kaverit hakevat lukioon x, joten sinäkin haet, kaverit tykkää artistista x, joten sinunkin pitää tykätä siitä). Ei tarvitse yrittää olla samanlainen kuin kaveripiirinsä.
Itsellänikin on tilanne, että kaveripiiri on täynnä noin 30-vuotiaita ja osa menee naimisiin, osa saa lapsia ja sitä rataa. Itse en nauti parisuhteilusta, lapsista tai lemmikeistä, joten miksi tekisin samoja ratkaisuja kuin he? Teen niitä valintoja, joiden luulen tekevän minut onnelliseksi.
Onnea omaan elämään!