Olen DI ja veljeni hitsari, meillä sama vuosipalkka sunnuntai-lisien takia
Itse siis asiantuntijatehtävissä teknologiateollisuudessa lukio + yliopisto koulutuksella, veli hitsari 1,5v aikuiskoulutuksella. Olen nähnyt hänen palkkakuittinsa kun hän itse näytti sen minulle, ja yllätys oli suuri kun hänellä oli suunnilleen sama 50k vuosipalkka kuin minulla. Minun vuosipalkka oli ehkä muutaman tonnin korkeampi mutta ero hyvin pieni. Peruspalkka ei vielä selitä tätä, mutta hän tekee viikonloppuja keskimäärin 1-2 kertaa kuukaudessa. Ja juuri nuo viikonloput, erityissti sunnuntait, nostaa vuosipalkan yhtä korkeaksi kuin minulla DInä. Sen voin lisätä että itsekin teen viikonloppuja koska olen IT puolella, tänäkin vuonna olen 3 viikonloppua ollut töissä, mutta minä saan ne ainoastaan vapaina, palkkaa ei makseta ollenkaan viikonlopuista. Tosin veljenikin saa ylimääräisiä vapaapäiviä pekkasina.
Onko tämä mielestänne oikein että näissä ammateissa ei ole käytännössä palkkaeroja sunnuntailisien takia? Ymmärrän kyllä ettei kaikilla duunareilla mahdollisuutta vkl-töihin mutta monella on. Olen jopa kesätöissä törmännyt sellaiseen että vakkarit käskee hidastelemaan arkisin jotta pääsee viikonlopuksi.
Kommentit (149)
Hohhoijaa. Sinun ei tarvitse tehdä sunnuntaita, et varmaan tajua, että se on aina pois kaikesta muusta. Itse tein vuorotöitä sairaalassa 17 vuotta, onneksi siirryin päivätöihin toiselle alalle, vaikka palkka laskikin.
Ei elämä ole vertailu, putkimiehenä työskentelevä veljeni saa paljon parempaa palkkaa kuin minä. Olen käynyt yliopiston, veli ammattikoulun. Olen tyytyväinen hänen puolestaan, työ on taas sitten paljon raskaampaa kuin oma paperinhiplailuni.
Kyllä monella tippainssillä on tippa linssissä kun duunarit saavat parempaa palkkaa ja saavat naisia kun osaavat tehdä käytännön töitä työpaikalla sekä sängyssä.
Vierailija kirjoitti:
Enkä sano että oma palkkani olisi erityisen korkea, mutta 50k/v voi olla DI:lle ihan yleinen ellei ole esimies/johtotehtävissä. Dippainssien keskipalkka kyllä korkeampi mutta se johtuu juuri siitä että moni johtotehtäissä.
ap
Missähän sä olet töissä, meillä alotuspalkka on yli 50k vuodessa (lomarahoineen ja bonuksineen 60k). Siis se jonka saa koulunpenkiltä tullessaan.
En ole palkkataulukon kärjessä vielä mutta saan 2x tuon.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä monella tippainssillä on tippa linssissä kun duunarit saavat parempaa palkkaa ja saavat naisia kun osaavat tehdä käytännön töitä työpaikalla sekä sängyssä.
Tippainssit eivät pärjää sängyssä duunarille.
Ritu
Monella korkeasti koulutetulla koulutus on mennyt täysin hukkaan kun eivät tiedä käytännön asioista yhtään mitään.
Se on kuule ihan ammatinvalintakysymys. Tätä lausettahan toistelevat ne, jotka vastaavat jollekin pienipalkkaiselle. Veljesi on palkkansa ansainnut ammattilainen, ja voisi varmaan halutessaan valita, mihin menisi töihin. Oliko sinulle yllätys, että tuollaisille työntekijöille maksetaan hyvin? Miksi ei pitäisi?
No hitsari osaa jotain ja inssi osaa vain teoriassa.
Tässä ap ei oikein hahmota, että miten sitovaa ja raskasta vuorotyö on pitkässä juoksussa. DI tekee mukavasti kotona etätöitä ja käy toimistolla silloin tällöin.
Suurin osa 60 vuotiaita DI on ikäisekseen hyväkuntoisia. Samaa ei voi sanoa duunareista.