Olen DI ja veljeni hitsari, meillä sama vuosipalkka sunnuntai-lisien takia
Itse siis asiantuntijatehtävissä teknologiateollisuudessa lukio + yliopisto koulutuksella, veli hitsari 1,5v aikuiskoulutuksella. Olen nähnyt hänen palkkakuittinsa kun hän itse näytti sen minulle, ja yllätys oli suuri kun hänellä oli suunnilleen sama 50k vuosipalkka kuin minulla. Minun vuosipalkka oli ehkä muutaman tonnin korkeampi mutta ero hyvin pieni. Peruspalkka ei vielä selitä tätä, mutta hän tekee viikonloppuja keskimäärin 1-2 kertaa kuukaudessa. Ja juuri nuo viikonloput, erityissti sunnuntait, nostaa vuosipalkan yhtä korkeaksi kuin minulla DInä. Sen voin lisätä että itsekin teen viikonloppuja koska olen IT puolella, tänäkin vuonna olen 3 viikonloppua ollut töissä, mutta minä saan ne ainoastaan vapaina, palkkaa ei makseta ollenkaan viikonlopuista. Tosin veljenikin saa ylimääräisiä vapaapäiviä pekkasina.
Onko tämä mielestänne oikein että näissä ammateissa ei ole käytännössä palkkaeroja sunnuntailisien takia? Ymmärrän kyllä ettei kaikilla duunareilla mahdollisuutta vkl-töihin mutta monella on. Olen jopa kesätöissä törmännyt sellaiseen että vakkarit käskee hidastelemaan arkisin jotta pääsee viikonlopuksi.
Kommentit (149)
Niin siis se tekee 20% enemmän tunteja, raskaampi duuni jne ja sä istut työpöydän takana ja juttelet mukavia konttorin naisten kanssa.
Eihän sunnuntailisiä kokonaan tarvitsisi poistaa, niitä voisi vaikka pienentää.
Kyllä on oikein. Sulla on siisti sisätyö ja veljelläsi raskas, fyysinen työ. Terveisin humanisti, joka ansaitsee puolet palkastasi.
Mikä ongelma? Jos tekee sunnuntaisin töitä niin tietenkin pitää saada parempaa palkkaa kuin sellaisen joka työskentelee vain arkisin.
Paljonko aloittajan veljen palkkaa tulisi alentaa?
Niin, elämä on valintoja täynnä.
Tää oli ihan tarpeettoman monimutkaisesti selitetty. Olet siis vaan kateellinen duunarin lisistä ja sitä mieltä että muillekaan ei pitäisi maksaa ylitöistä kun sullekaan ei makseta ja oot niin hullu että hyväksyt sen. Rupea hitsariksi sitten.
Veljelläsi on osaamista, josta hänen työnantajansa on valmis maksamaan.
Mene sinäkin amikseen, ja opiskele hyväksi hitsariksi.
Vierailija kirjoitti:
Paljonko aloittajan veljen palkkaa tulisi alentaa?
*sarc
Veljesi on todennäköisesti erittäin pätevä hitsari ja sinä olet paska insinööri. Veljesi kuuluu liittoon ja sinä olet työnantajasi kusetettavana, joka kertoo sulle joka käänteessä kuinka hyvin hän maksaa sinulle vaikka ei oikein olisikaan varaa.
Höpö höpö, hitsari ei pääse 50k vuosiansioihin pelkällä sunnuntaityöllä. Olen hitsarisuvusta ja mieskin hitsari, jatkuvalla ylityöllä pääsee 42ke, mutta se on oikeasti jatkuvat ylityöt.
DI tuskin myöskään kroppa romana alta 50v.
Miksi täällä on viime päivinä ollut monta kertaa tämä sama väite "olen törmännyt sellaiseen että vakkarit käskee hidastelemaan arkisin jotta pääsee viikonlopuksi"?
Vaikuttaa trollaukselta sunnuntailisien poistamisen puolesta.
Ikävä lukea palstaa, kun trolleja on joka puolella.
Tämä on varmaan yksi syy, miksi Suomessa on vähemmän korkeakoulutettuja kuin monessa Euroopan maassa. Rahallisesti se ei monestikaan kannata.
Hitsarit ja muut duunarit osaavat ja pystyvät tekemään oikeita töitä toisin kuin tippainssit. Tämä koskee myös sänkyhommia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa sulle DI:ksi pieni vuosipalkka jos on vain 50 tonnia?
Ei tuo ihan epätavallinen ole DI:lle jolla ei alaisia, on vain ns rivityöntekijä asiantuntijana.
Ei mutta huono silti.
Minulla palkka on päälle 80 k€/vuosi ja olen ihan rivityöntekijä asiantuntijana ilman alaisia. Ja pelkkä inssi olen
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä vuoroista puhuta vaan viikonlopuista, ja kuten jo mainitsin niin itsekin teen viikonloppuja ilman palkkaa.
No eihän se mitään palkatonta ole, jos saa sen vapaana .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vuorolisätkö sinua häiritsee? Hankkiudu sitten vuorotöihin. Huomaat äkkiä, että se on raskasta ja sitovaa.
Ei tässä vuoroista puhuta vaan viikonlopuista, ja kuten jo mainitsin niin itsekin teen viikonloppuja ilman palkkaa.
ap
Se että SINÄ teet töitä ILMAN palkkaa on vain sinun omaa typeeryyttäsi. Minä olen tehnyt työnantajalla selväksi että sovittu työaika on mitä on sovittu ja kokonaisuutena siitä en jousta ilman erillistä korvausta. monet työkaverini tekevät töitä viikonloppuja ja iltoja ilmaiseksi, mutta minä olen sanonut että "mitä en ehdi tekemään jää tekemättä". Hyvin on osaaminen silti kelvannut.
Mitä olet tehnyt noin surkean sopimuksen ylempänä toimihenkilönä, ettei sinulle makseta palkkaa ylitöistä eikä pyhistä. Veljesi syykö se on? Mun mies tienaa it-alalla 80 tonnia vuodessa eikä se natise jos mä saan ylityö- tai sunnuntai korvauksia.
Itse asiassa tiedän hyvin paljon duunariporukkaa, jotka vetävät aivan hirveitä palkkoja kaikenlaisine lisineen jopa 10-15 tonnia kuukaudessa, mutta he tekevätkin asiakkaalle tärkeää työtä minimi lepoajoilla joinakin kuukausina. Luuletko, että sellaista raskasta työtä jollain kiinteällä palkalla kukaan tekisi.
Jos nyt oletetaan, että tilanne on epäoikeudenmukainen, niin mikä olisi ap:n ratkaisu epäoikeudenmukaisuuden korjaamiseksi? Otetaan osa veljesi palkasta pois ja annetaan työnantajafirman osakkeenomistajille? Koska sehän on se mitä tulee tapahtumaan, jos sunnuntailisät poistuvat. Niitä ei jaeta 50/50 la-su, ei jyvitetä tasaisesti jokaiselle työpäivälle, ei jaeta tasan kaikkien työntekijöiden kesken jne. vaan ne siirtyvät lyhentämättöminä omistajien taskuihin.
En näe ratkaisussa ap:lle mitään muuta hyötyä kuin se, että toisen tilanteen kurjistuminen saa oman tilanteen näyttämään paremmalta, vaikkei omassa tilanteessa tapahdu mitään muutosta.
Ehkö nuorelle DI:lle alkaa nyt hiljalleen valkenemaan millaisessa kommunismissa elämme.
Lyöt duunarin ansioissa noin 50-vuotiaana jos
A. Pysyt terveenä ja jaksat tehdä työtä kuin mielipuoli.
B. Ylenet ja otat aina kun mahdollista lisää vastuita, lisää vaikeuksia, lisää stressiä.
C. Kilpailutat aina kun mahdollista työantajia ja irtisanoudut aina kun joku maksaa enemmän.
Kun sitten alat tienaamaan enemmän, huomaat, että mitään ei jääkään käteen progressiivisen verotuksen vuoksi.
Neuvostoliitossakin korkeakoulutetuilla oli asiat paremmin kuin täällä.