Lue keskustelun säännöt.
Oletteko "hyvästä perheestä"?
14.06.2024 |
Millaista lapsuudessanne oli?
Meillä vanhemmat kontrolloivat lapsiaan ja vaativat heiltä paljon, ja vanhemmat riitelivät vaikka ulkoiset puitteet olivat kunnossa. Kotona oli oikeasti kauheaa, mutta vanhemmat olivat sitä mieltä, että meidän perheemme on muita parempi. Kulissien perusteella olimme kovinkin hyvä perhe.
Kommentit (39)
Tavallaan joo ja tavallaan ei. Vanhempani eivät olleet millään tavalla "ongelmaisia" eikä perhe-elämämme ollut toksista. Lisäksi taloudellisesti meillä meni oikeinkin hyvin siitä alkaen kun isän yritys alkoi menestyä paremmin, kun olimme kouluikäisiä.
Mutta silti yliopistolle mennessä tuli sellainen olo, että en ole hyvästä perheestä vaan nolosta junttiperheestä, koska meillä ei suvussa ollut ennestään akateemisia, ei oltu kiinnostuneita kirjasivistyksestä tai hyvistä tavoista tms. Eli varakkuudesta huolimatta mun vanhemmat oli aika juntteja ja maalaisia. Esim. kävin ekaa kertaa ravintolassa syömässä opiskellessani yliopistolla. Mun vanhempien mielestä semmoinen oli turhanaikaista Helsingin herrojen hömpötystä, ja äiti halveksi oikein naisia jotka ei itse laita ruokaa aina vaan mennään ulos syömään ja tuhlaamaan. Niinpä mä en tiennyt yhtään, miten a la carte -ravintolassa kuuluisi toimia ja olin siellä ihan hoo moilasena. Ja paljon tämmöisiä samantapaisia, tajusin että en osaa oikein tapoja enkä etikettiä kun ei ole kotona opetettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kulissien puolesta kyllä.
Sittemmin isäni tuomittiin liudasta perheenjäseniin kohdistuneita rikoksia, mutta osa muun muassa sukulaisista pitää silti yhä kiinni hyvän perheen kulisseista, koska eivät kykene uskomaan, että heille niin mukava ihminen olisi viittä vaille per he sur maa ja.
Klassinen: "se se on niiiiiin mukava". Joo se on niiiin mukava sinulle kun on tekemisissä sen pienen hetken kanssasi joskus kerran tai kaksi vuodessa.
Minulla oli ihan hyvä lapsuuskoti. Isä oli ankara, mutta ei väkivaltainen. Sääntöjä piti noudattaa ja ehkä minusta siksi tuli "liian kiltti".
Perheemme ei ollut varakas, asuimme vuokralla melko huonolla alueella. Ruokaa oli aina ja kuljimme puhtaissa vaatteissa. Vaatteet kiersivät vanhimmalta sisarukselta nuoremmille ja äiti osasi korjata niitä hyvin.
Vanhemmat eivät ikinä riidelleet meidän lasten aikana enkä osaa kuvitella, että riitelivät muutenkaan. Myöskään rahasta ei riidelty vaikka sitä oli niukasti. Äiti osasi venyttää penniä eikä rahaa mennyt Alkoon eikä tupakkaan. Kesätienestit sai käyttää omiin menoihin ja itse käytin ne yleensä vaatteisiin.
Minulla ja sisaruksillani menee nykyään hyvin, kaikki työelämässä ja omissa asunnoissaan. Vanhemmatkin asuvat nykyään omistusasunnossa eli heidänkin elämänsä on helpottunut taloudellisesti. Isäkin rentoutunut nuoruudestaan, mutta usein olen miettinyt, että ehkä se ankaruus (esim.tiukat kotiintuloajat, joista ei todellakaan lipsuttu/neuvoteltu) johtui myös tuosta alueesta, jossa asuimme. Ehkä isä vain koitti suojella meitä lapsia.
Olen hyvästä perheestä, jossa lapset kasvatettiin tavoille ja lapsia rakastettiin ja heistä huolehdittiin. Mitään tukia emme saaneet, vaikka emme olleet rikkaita.
50/50. Vanhemmat omanlaisiaan, talous ja elämänhallinta samoin. Maalla se todella näkyi. Kulttuuri korvasi jotain, mutta ei se talvella lämmittänyt tai lisännyt vaihtelua lautaselle.
Normaalisti opittiin olemaan, kun me lapset olimme nuoria aikuisia ja meillä oli omia lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole sellaisesta hyvästä perheestä, mitä sillä nykyään tunnutaan tarkoittavan. Nykyään sillä viitataan yleensä johonkin keskiluokkaa hieman parempituloiseen, nousurikkaaseen tai jokseenkin menestyneeseen juppiperheeseen.
Itse olen perheestä, jossa vanhemmat siirtyivät ns. tavallisesta duunista yksityisyrittäjiksi keski-iässä. Perhe on ihan tavallinen mielestäni, ei mikään juppiperhe, vaikka tuttuja onkin eduskuntatalossa asti. Mutta se on vain sattumaa, että on. Kansanedustajatkin on jonkun lapsuudentuttuja ja naapureita, mistä syystä näin on meillä. 😄
En todellakaan, ihan tavallisesta. Vanhemmat vähän kouluja käyneitä duunari ja toimihenkilö. Ei omaisuutta, kulttuuriharrastuksia tai muutakaan mainittavaa josta voisi edes kuvitella että oltaisiin hienompia.
Kuitenkin huostaanotetun kaltoin kohdellun ja orvoksi jääneen nuoruudentoverin mielestä olin kermaperse jne. enkä mistään mitään tiennyt kun olin olevinaan niin hyvästä perheestä ja kultalusikka persiissä syntynyt.
Kaikki on suhteellista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan joo ja tavallaan ei. Vanhempani eivät olleet millään tavalla "ongelmaisia" eikä perhe-elämämme ollut toksista. Lisäksi taloudellisesti meillä meni oikeinkin hyvin siitä alkaen kun isän yritys alkoi menestyä paremmin, kun olimme kouluikäisiä.
Mutta silti yliopistolle mennessä tuli sellainen olo, että en ole hyvästä perheestä vaan nolosta junttiperheestä, koska meillä ei suvussa ollut ennestään akateemisia, ei oltu kiinnostuneita kirjasivistyksestä tai hyvistä tavoista tms. Eli varakkuudesta huolimatta mun vanhemmat oli aika juntteja ja maalaisia. Esim. kävin ekaa kertaa ravintolassa syömässä opiskellessani yliopistolla. Mun vanhempien mielestä semmoinen oli turhanaikaista Helsingin herrojen hömpötystä, ja äiti halveksi oikein naisia jotka ei itse laita ruokaa aina vaan mennään ulos syömään ja tuhlaamaan. Niinpä mä en tiennyt yhtään, miten a la carte -ravintolassa kuuluisi toimia ja olin siellä ihan hoo moilasena. Ja
Aika samanlainen tarina, mutta näin yli viisikymppisenä pidän sitä rikkautena, että tuli täysin erilaisista piireistä. Vaikka silloin asiaa häpesinkin. Uskon olevani aika juntti vieläkin, vaikka peittelin asiaa vuosikymmenet. Eikä se mitään. Avarakatseinen ainakin olen, ehkä tietty ajatusmaailma on vielä sitä junttia. Toisaalta aika maanläheistä.
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan joo ja tavallaan ei. Vanhempani eivät olleet millään tavalla "ongelmaisia" eikä perhe-elämämme ollut toksista. Lisäksi taloudellisesti meillä meni oikeinkin hyvin siitä alkaen kun isän yritys alkoi menestyä paremmin, kun olimme kouluikäisiä.
Mutta silti yliopistolle mennessä tuli sellainen olo, että en ole hyvästä perheestä vaan nolosta junttiperheestä, koska meillä ei suvussa ollut ennestään akateemisia, ei oltu kiinnostuneita kirjasivistyksestä tai hyvistä tavoista tms. Eli varakkuudesta huolimatta mun vanhemmat oli aika juntteja ja maalaisia. Esim. kävin ekaa kertaa ravintolassa syömässä opiskellessani yliopistolla. Mun vanhempien mielestä semmoinen oli turhanaikaista Helsingin herrojen hömpötystä, ja äiti halveksi oikein naisia jotka ei itse laita ruokaa aina vaan mennään ulos syömään ja tuhlaamaan. Niinpä mä en tiennyt yhtään, miten a la carte -ravintolassa kuuluisi toimia ja olin siellä ihan hoo moilasena. Ja
Meidänkään kotona ei juuri opetettu tapoja tai etikettiä. Koulu onneksi paikkasi joiltain osin tätä. Siitä huolimatta olen joutunut vielä aikuisenakin lukuisiin tilanteisiin missä en ole osannut käyttäytyä odotusten mukaisesti. Syy tosin on eri, kuin sinulla sillä meidän perhe-elämämme oli juurikin toksista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, rakastettiin, huolehdittiin, välitettiin, kasvatettiin ja sivistettiin, talous kunnossa, hyvät välit vieläkin vanhempiin.
Mitä tässä tarkoitetaan "hyvällä" ?
Perheeni oli hyvä, huolehtivat vanhemmat, vakaa, turvallinen perhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, vanhemmat olivat duunareita, mutta kävivät töissä, ottivat asuntolainan, rakensivat talon, ja maksoivat lainan pois (toki siinä vaiheessa minä vanhimpana lapsena olin jo omillani). Meitä oli minä äidin ensimmäisestä avioliitosta ja isäpuolella oli myös yksi lapsi entuudestaan, äidille ja isäpuolelle tuli vielä kolme lasta, ja kaikki olimme ja olemme edelleen sisaruksia, mitään puolikkaita ei lasketa. Meillä oli paljon huumoria, ja vaikka välillä oli taloudellisesti tiukkaa, vanhemmat selviytyivät ja me kaikki lapset olemme pärjänneet elämässä, ei nyt ehkä täydellisesti, mutta yli puolet meistä on käynyt korkeakoulun, ja yli puolella on puoliso ja lapsia. Ja kaikilla lapsilla on omistusasunto/omakotitalo ja yhdellä on useita sijoitusasuntojakin. Kukaan ei käytä juuri koskaan alkoholia, eikä kukaan tupakoi.
No keskiluokkainen perhe, ehkä siinä ylemmän keskiluokan rajalla. Molemmat vanhemmat akateemisia mutta eivät mitenkään kauhean rahakkaissa ammeteissa. Aineellisesti ei kuitenkaan ollut tiukkaa mutta ei mitään ylenpalttistakaan varsinkaan pääkaupungin asuntohinnoilla.
Mutta se mitä sain kotoa oli kyllä ns. sydämen sivistys. Opin että yleissivistys ja erilaiset tieteet ja taiteet ovat normaaleja asioita ja niiden parissa työskentelevät ihmiset lopulta ihan tavallisia ihmisiä. Meillä oli tuttavina ja sukulaisina tohtoreita, professoreita, taiteilijoita ja muusikoita. Kuulin jo lapsesta pitäen älyllisesti kiinnostavia keskusteluita mutta myös sitä miten "hienotkin ihmiset" juttelivat myös ihan arkisista asioista ja heidän arkensa ei lopulta ollut sen kummempaan.
Tästä kaikesta minulle on jäänyt se tunne että pärjään kyllä joka paikassa eikä minun tarvitse tuntea alemmuutta missään seurassa tai tilanteessa. Ja se on avannut elämässä monta asiaa ja ovea jotka olisivat muunlaisella taustalla jääneet ehkä kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiintoiista, kuinka joillekin " hyvästä perheestä" tulee ensimmäisrnä mieleen raha. Mielestäni taloudellinen toimeentulo on itsestäänselvyys "hyvässä perheessä", mutta se muu ( toisista huolehtiminen) on se asia joka tekee perheestä hyvän.
Isän perhe oli taloudellisesti "hyvä". Kulissielämää. Kaikki piti näyttää ulospäin hyvältä.
Olen hyvästä perheestä, oli rahaa ja oli rakkautta, oli välittämistä ja kasvatusta. Edelleen isä ja äiti kävelevät käsi kädessä ja edelleen heistä välittyy lämpö. Kukaan meistä 4 lapsesta ei ole tarvinnut terapiaa, kukaan ei elä väkivaltaisessa suhteessa jne.
Kummallista, että niin monella on kulissiperhe, meillä kävi siis todellinen onni.
Vierailija kirjoitti:
Tavallaan joo ja tavallaan ei. Vanhempani eivät olleet millään tavalla "ongelmaisia" eikä perhe-elämämme ollut toksista. Lisäksi taloudellisesti meillä meni oikeinkin hyvin siitä alkaen kun isän yritys alkoi menestyä paremmin, kun olimme kouluikäisiä.
Mutta silti yliopistolle mennessä tuli sellainen olo, että en ole hyvästä perheestä vaan nolosta junttiperheestä, koska meillä ei suvussa ollut ennestään akateemisia, ei oltu kiinnostuneita kirjasivistyksestä tai hyvistä tavoista tms. Eli varakkuudesta huolimatta mun vanhemmat oli aika juntteja ja maalaisia. Esim. kävin ekaa kertaa ravintolassa syömässä opiskellessani yliopistolla. Mun vanhempien mielestä semmoinen oli turhanaikaista Helsingin herrojen hömpötystä, ja äiti halveksi oikein naisia jotka ei itse laita ruokaa aina vaan mennään ulos syömään ja tuhlaamaan. Niinpä mä en tiennyt yhtään, miten a la carte -ravintolassa kuuluisi toimia ja olin siellä ihan hoo moilasena. Ja
Teillä ei ollut televisiota vai miksi ravintolakäyttäytyminen tuntui oudolta?
Olen ollut varsin onnekas. Olen akateeminen neljännessä polvessa. Isäni molemmat vanhemmat olivat maistereita ja isäni on professori emeritus ja äitini myös maisteri. Minä ja puolisoni olemme myös maistereita ja lapseni ovat opiskelemassa yliopistossa. 8-kymppiset vanhempani elävät ja ovat varsin hyväkuntoisia. Välit vanhempiini ovat hyvät, tosin osat ovat vaihtuneet eli minä olen auttajan roolissa, joka lienee ihan normaalia tässä elämänvaiheessa eikä lainkaan rasite.
Lisäisin tuohon vielä, että lasten kanssa ollaan, jutellaan, luetaan kirjoja, leikitään, ulkoillaan, käydään puistossa, opetetaan pyöräilemään, käydään pulkkamäessä tms.