Iltatähti 40-vuotiaana? Lapset 18v, 14v. 12v ja 10v. Nyt jotenkin tyhjä ja "turha"olo..

No kyllä ymmärrän ap:n tyhjyyden tunteen ja vauvakuumeen, itsekin siinä aikanaan kipuilin. Mutta nykyisin viisikymppisenä tuntuu, että maailmassa on paljon kaikkea kiinnostavaa ja nyt on aikaa ja mahdollisuuksia siihen kaikkeen tutustua. Jos et nuorena harrastanut, mikä estää nyt harrastamasta? Jotenkin aika näköalattomalta vaikuttaa. Ei tietysti tarvitsekaan kiinnostua kaikesta mistä muut kiinnostuvat, yksilöitä olemme kaikki, mutta kai nyt ihmistä muukin kiinnostaa kuin vauvat? Ja vähän näin sivumennen ihmettelen miten lapsia sitten vähän isompina kasvattaa, jos ei ole mistään kiinnostunut. Tarkoitan, että lasten uteliaisuutta pitäisi ruokkia ja innostaa nämä oppimaan ja kokeilemaan uutta. Miten sitä opettaa, jos itse ei halua tietää mistään mitään. 

Ihan vaan odotat rauhassa, niin kyllä se menee ohi. Et voi uudestaan ja uudestaan "täyttää tyhjyyttäsi" vauvalla. Sama tuska sulla olisi uudestaan edessä 10 vuoden päästä. Nyt on aika keksiä elämään jotain muutakin sisältöä kuin lapset, muuten sinusta on vaarassa tulla semmoinen kauhuäiti/anoppi, joka sekaantuu jatkuvasti jälkikasvunsa elämään.

Tuo tyhjä olo on ihan luonnollista kun on omistautunut äitiydelle niin pitkään ja lapset alkavat olla isoja. Kyseessä on iso elämänmuutos. Tuo aika kannattaa ottaa elämänmuutoksena ja antaa aikaa muutokselle. Ei sinulla ole kiire mihinkään. Kyllä sinua alkaa kiinnostamaan uudet asiat ja tekemiset kun aika on kypsä. Muista ettet voi tehdä maailman tappiin aina uutta vauvaa täyttämään tuota tyhjiötä, se on edessä joka tapauksessa. Miksi siis nyt ei olisi hyvä aika sille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oot niin surkee, älä tee lisää kakaroita. 

Nehän on parasta elämässä.

Ap

 

Hommaa koira.

 

En pidä eläimistä.

Ap

Ok. Kammottavaa. Älä lisäänny. 

Minä olen lapseton 41v. ja tuntuu, että aika loppuu kesken, kun on niin paljon tekemistä, kokemista, nähtävää, maistettavaa, haistettavaa, seikkailtavaa.

Kauheaa kun ne vauvat kasvavat isoiksi eikä niistä silloin enää saa tyydytystä, ja äidille jää tyhjä ja turha olo.

Ihan älyttömän kuuloista. Itsellä olisi heti nimetä 10 harrastusta joissa haluaisin kehittyä tai aloittaa. Siihen päälle opiskelu-ja matkusteluhaaveet. Nuorin vasta 6-vuotta ja vaatii vielä jatkuvasti toisen aikuisen kotiin/seuraa. Huoh, joskus sitten. Pahin painajainen olisi pamahtaa paksuksi vielä vanhoilla päivillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mullakin oli ainokainen 18 kun olin 40. Sillä erotuksella, etten koskaan haikaillut lapsiperhe-elämään takaisin. Me reissataan nykyään entistä pidempään, ollaan kesät tien päällä täällä Norjassa.

Me olemme aina reissanneet 2-4 lapsen kanssa ilman ongelmia

Hieno homma. Meidän nyt aikuinen inhoaa edelleen kaikkea matkustamista, joten me päästiin pitkille reissuille vasta kun hän oli teini ja halusi jäädä mieluummin yksin kotiin. Vahdittuna, tietenkin.

Ei enää.... Ei kannata. 

Neljä lasta on valtava määrä. Yhdenkin lapsen kasvattaminen ja kouluttaminen (vaikkapa opiskelu ulkomailla tai erikoislukiossa) vaatii paljon henkisiä ja taloudellisia reaursseja. On kai kaikilla lapsila sentään sama isä ja mikä on hänen mielipiteensä. Joskus jää kuumeensa kanssa yksinhuoltajaksi. Aika useinkin. 

Minulla on neljä lasta ja nyt olen viiskymppinen. Olen todella iloinen ettei tehty mitään iltatähteä nelikymppisinä. Nuorimmat lähtee kotoa parin vuoden sisään. Vanhimmat on siinä iässä että mummoilu voi tulla hyvinkin ajankohtaiseksi. Viiskymppisenä mielellään tekee asiat omaan tahtiin ja omaan aikaan. Olisin aika väsyny tapaus jos tuossa olis joku pallo vielä jalassa roikkumassa kunnes täytän 60 vee. Kun kyllä sitä hommaa riittää niiden lasten kanssa sittenkin kun ovat muuttaneet omilleen. Ei se äitiys lopu seinään siinä vaiheessa.

Voi viddu. Hanki harrastus.

Meidän perheeseen tuli iltatähti pari vuotta sitten, olin silloin 41-vuotias. Meidän aikaisemmat lapset jo teini-ikäisiä. Tämä oli minun puolesta ihan suunniteltu juttu. Tiesin jo nuorena, kun sain ensimmäisen lapseni, että haluan viimeisen lapseni joskus nelikymppisenä. Olen todella kiitollinen siitä että tämä toiveeni ja suunnitelmana toteutui. En ole todellakaan katunut, eikä miehenikään ole😊 Kannattaa kuunnella omaa sydäntään ja seurata omaa ajatusta omassa elämässään, eikä kuunnella liikaa toisten mielipiteitä. Joillekin vauva nelikymppisenä on kauhistus, toisille suuri siunaus💝 Minusta on ollut ihanaa tulla äidiksi sekä nuorena että 'vanhana'. Nyt vanhemmalla iällä katsoo asiaa ihan eri silmin, ymmärtää miten lyhyt vauva- ja pikkulapsiaika, ja haluaa sen kestävän mahdollisimman kauan ja yrittää vain nauttia mahdollisimman paljon hetkistä. Koska tulee sekin hetki kun antaisi mitä tahansa, että teini-ikäiset tai aikuiset lapset olisivat edes yhden hetken taas pieniä ja saisi ottaa heidät syliin hellittäväksi.

Eli elät elämääsi vain lasten kautta. Sama tyhjyys palaa kun mahdollinen vauva on taas isompi. 

Ala arvostaa itseäsi ja keksi sisältöä elämääsi. Matkusta yksin, hanki harrastus, opiskele. Tutustu itseesi. Olet muutakin kuin äiti ja lapsesi eivät ole sinun jatke. 

Itselläni olen 23,21 ja 17 vuotiaat lapset, itse olen 45. Olen todella tyytyväinen elämääni. Rakastan lapsiani ja he ovat rikkaus, mutta elämässä on myös ystäviä, miesystävä, harrastuksia, matkailua, työtä ja kaikkea ihanaa. 

Ei se ihan niinkään ole, että lapsia haluaisi loputtomasti tehdä jonkin oman tyhjyyden täyttämiseksi. Jokainen ymmärtää, että lapsen saaminen ei ole naiselle enää tietyssä iässä mahdollista ja eiköhän asian silloin luonnollisesti hyväksy. Yhtä luonnollista on minun mielestä pohtia nelikymppisenä sitä mahdollisuutta, jos nyt tekisi vielä sen iltatähden. Itse ajattelin silloin, että kadun varmasti jos en yritä saada vielä toivomaani lasta. Minulle olisi ollut hankala elää 50-vuotiaana sen tunteen kanssa, etten uskaltanut enää yrittää uutta vauvaa ja nyt se on mahdotonta. Mutta jokainen tekee niinkuin oma sydän sanoo ja parhaaksi näkee. Toivon että jokainen ihminen eläisi enemmän ja oman näköistä elämää

Vierailija kirjoitti:

Eikö sinulla ole oikeasti omia harrastuksia ja mielenkiinnonkohteita? Itselläni on vain yksi lapsi ja on ihanaa, kun on nyt niin iso, että ehdin taas itse kunnolla harrastaa juoksua, jota olen rakastanut aina. Lisäksi meillä on koira. Ja lapsi harrastaa 5x viikko. Ja mies puolet ajasta työmatkoilla. Kyllä minusta jo tässä paketissa on niin paljon tekemistä, että ei tulisi mieleenkään haaveilla mistään vauvasta.

Kuten muutamasta muusta, minustakin on vähän sääli, jos lapset ovat elämäsi ainoa sisältö. Se aika lasten kanssa on kuitenkin aika lyhyt aika elämässä. 

Minusta taas on säälittävää, että juoksu ja koira on elämän sisältö. Miettikää vähän: JUOKSU. Elän, koska juoksen. Myös koomista, ei vain säälittävää. 

Ei ap

Vierailija kirjoitti:

Minä olen lapseton 41v. ja tuntuu, että aika loppuu kesken, kun on niin paljon tekemistä, kokemista, nähtävää, maistettavaa, haistettavaa, seikkailtavaa.

Minusta tuntuu, että olen arvoton ikäni vuoksi. .

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen lapseton 41v. ja tuntuu, että aika loppuu kesken, kun on niin paljon tekemistä, kokemista, nähtävää, maistettavaa, haistettavaa, seikkailtavaa.

 

Minusta tuntuu, että olen arvoton ikäni vuoksi. .

Ap

Varmasti oletkin jos elämäntehtäväsi ei ole muuta kuin työntää kakaroita maailmaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oot niin surkee, älä tee lisää kakaroita. 

Nehän on parasta elämässä.

Ap

LÄÄKKEET!

Vierailija kirjoitti:

Eli elät elämääsi vain lasten kautta. Sama tyhjyys palaa kun mahdollinen vauva on taas isompi. 

Ala arvostaa itseäsi ja keksi sisältöä elämääsi. Matkusta yksin, hanki harrastus, opiskele. Tutustu itseesi. Olet muutakin kuin äiti ja lapsesi eivät ole sinun jatke. 

Itselläni olen 23,21 ja 17 vuotiaat lapset, itse olen 45. Olen todella tyytyväinen elämääni. Rakastan lapsiani ja he ovat rikkaus, mutta elämässä on myös ystäviä, miesystävä, harrastuksia, matkailua, työtä ja kaikkea ihanaa. 

Vain Suomessa hoetaan lasten KAUTTA elämisestä. Perhekeskeisissä maissa (esim. Italia, Espanja, Kreikka yms) puhutaan lasten KANSSA elämisestä. Kukaan ei elä lasten kautta, vaan elämä on täyteläistä ja onnellista perheen kanssa.