Miksi lapsi haluaisi viikko-viikko elämään vanhempien eron jälkeen?

Paljon löytää ihmiset itselleen syitä pysyä huonossa parisuhteessa. Kukaan ei vaan saa sanotuksi, että raha ja talo.

Jokainen tekee itse omat valintansa ja se on tietysti ok. Ei tarvitse mitenkään perustella, ei edes itselleen asettumalla moraaliselle korokkeelle päättämään vieraiden ihmisten lasten puolesta että nehän kärsii erosta korjaamattomia vahinkoja. Jos tuntuu että omat lapset varmaan kärsisi niin sitten ei kannata erota, ei ole mikään pakko 😊

Vierailija kirjoitti:

Mä olin ala-asteella viikko-viikko lapsi. Se oli hankalaa mun mielestä. Äiti asui koulun vieressä ja iskälle oli n. kolmisen kilsaa käveltävä. Samaa koulupiiriä oli, mutta alueen reunamilla asui.

Koulun jälkeen kävelin äidin kodin ohi, ehkä moikkasin äitiä ja (puoli)sisaruksiani ja raahustin järjettömän väsyneenä sinne isän poikamieskaksioon. Oli siellä pelit ja pensselit ja ruokaa aina kaapissa. Usein piti itlakasiin odottaa, että uraa uurtava isäni tulee töistä. Kaverit ei vielä silloin saanut niin pitkälle lähteä, että yksin sitten tuli oltua tai naapurin Helmi-mummon kanssa.

Tuosta kiukuttelin aika paljon. Mä olin uupunut siihen jatkuvaan vaihtoon ja yksinoloon, turvattomuuteen isän viikoilla.

Isän luonahan mulla oli alkovissa sänky ja muutamia tavaroita. Äidin luona oli omahuone. Aiheutti sitten tietty tappelua isän ja äidin välillä myös. Äiti yritti lopettaa sen viikko-viikko systeemin mun etuani ajatellen

Miksi sosiaalitoimi sotkeutui teidän asumisjörjestelyihin?

Pitikö toikin mennä sanomaan?? Niinhän hän kertoi???? Jokainen kertoo vain omasta vinkkelistään... Tulee mieleen päiväkodin lapset jostain syystä, sorry nyt vaan ;)

Viikko-viikko -systeemi tarkoittaa siis sitä, että lapsi pannaan matkustamaan vuoroviikoin kahden asunnon välillä. Jos asunnot ovat lähekkäin, lapsi saa jatkaa samassa koulussa ja ystävät säilyvät.

Viikko-viikko -systeemi ei tälläisenäkään kuitenkaan poista sitä, että vanhemmathan tuosta hyötyvät, lapsi ei todnäk ymmärrä kokemattomuuttaan, mitä joutuu menemään läpi. 

Useimmiten lapsi asumuserojärjestelyistä kysyttäessä myöntelee,koska haluaa autttaa vanhempiaan ja suojella heitä.

Ei lapsen elämä parane asumuserojärjestelyssä, hänhän siinä joutuu suurimman muutoksen kokemaan. Vanhemmat vapautunevat asumuserossa ja pahimmillaan kehuvat itseään, kun "lapsellekin tämä järjestely sopii niin mukavasti."

Jos avioliitossa on henkistä tai fyysistä  perhevälkivaltaa, liikaa juomista  tai pettämistä  eroa voi ihan hyvin harkita Mutta jos vaan kyllästytään tja haetaan vaihtelua, kannattaisi miettiä ratkaisujaan tarkkaan Tottahan avioliitossa tulee arki vastaan  

Kannattaisi kuitnkin ajatella ensin lapsien parasta  Itse olen kohta 45 v ollut naaimisissa  ja tiedän, että kaikesta voi selvitä Pitää olla  luottamusta,anteeksi antavaa mieltä ja kyllä sitä rakkauttakin vielä on, jo arjen ihan pienistä asioista sitä  löytää

Miksi lapsi haluaisi syödä terveellistä ruokaa, kun karkit on keksitty. Miksi lapsi haluaisi herätä aikaisin kouluun, kun voisi nukkua pidempään.

Harvoin ne lapset haluaa sitä mikä niille on parasta missäkin tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Uskoisin että tuo viikko viikko olisi aika rankkaa lapselle. t. hylätty isä

Turha uhriutua, sillä lapsen näkökulmasta sinä olet se hylkääjä.

Vierailija kirjoitti:

 

Viikko-viikko -systeemi tarkoittaa siis sitä, että lapsi pannaan matkustamaan vuoroviikoin kahden asunnon välillä. Jos asunnot ovat lähekkäin, lapsi saa jatkaa samassa koulussa ja ystävät säilyvät.

 

Viikko-viikko -systeemi ei tälläisenäkään kuitenkaan poista sitä, että vanhemmathan tuosta hyötyvät, lapsi ei todnäk ymmärrä kokemattomuuttaan, mitä joutuu menemään läpi. 

 

Useimmiten lapsi asumuserojärjestelyistä kysyttäessä myöntelee,koska haluaa autttaa vanhempiaan ja suojella heitä.

Ei lapsen elämä parane asumuserojärjestelyssä, hänhän siinä joutuu suurimman muutoksen kokemaan. Vanhemmat vapautunevat asumuserossa ja pahimmillaan kehuvat itseään, kun "lapsellekin tämä järjestely sopii niin mukavasti."

 

 

Näinpä. Lapsella on paras äitinsä kanssa, tämä on luonnon järjestys. Nainen ei voi hyvin miehen kanssa, todennäköisesti ei voi lapsikaan. Mies on heti etsimässä seksiseuraa eron jälkeen, usein jopa ennen sitä. Miehet eivät ole "isejä" vaan siittäjiä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se mitä eniten ihmettelen on, että niin monet menevät eron jälkeen vaikka minkälaiselle mutkalle ajatellessaan mikä olisi lapselle parasta. Kuitenkaan nämä samat ihmiset eivät ole olleet millänsäkään huutaessaan ja mykkäkouluillessaan ennen eroa, aiheuttaen siten lapselle vahinkoa. Mikä siinä on, että sitä lasta ajatellaan vasta sitten kun on jo tehty hänen kannaltaan se huonoin mahdollinen päätös, eli ero? 

Jaa'a. Liian pitkään tulee varmaan sinniteltyä kun on se ydinperheihanne. 18 vuotta kun on yhteistä elämää niin kuin meillä oli, niin ei edes älyä miten syödykierteessä liitto on ennen kuin on liian myöhäistä. Jos ei ole sen kummempia kriisejä eikä toisaalta vuosiin ole ollut mitään intohimon ilotulitusta tai tunteen paloakaan niin ei vaan koskaan herää siihen, että huomenna on ehkä myöhäistä yrittä

Koska seksi on loppu. Siitähän se aina johtuu. Nainen on seksiorja ja  jos ei ole niin lapset revitään palasiksi.

 Voi taas tätä paska jauhantaa.. johon lapseton Vanhapiika pistää parasta veemäisyyttään.. Älkää vastatko.. 👍👍👍👍👍

Vierailija kirjoitti:

Vähän ot, mutta mua kyllä ottaa pattiin tämä, että vuoroviikot olisi aiksi, että vanhempi saisi omaa aikaa. Ainakin meidän tapauksessa kyse on pikemmin siitä, että kumpikin nimenomaan HALUAA olla lasten kanssa niin paljon kuin mahdollista, eikä kumpikaan missään nimessä halunnut viikonloppuvanhemmaksi. 

Tämä! Itse haluaisin olla lasten kanssa paljon enemmän, mutta tiedän että niin haluaa exäkin. Hän on hyvä isä, enkä näe mitään perustetta sille, että omisin lapset vain itselleni. Asumme lähekkäin yhteisestä päätöksestä, joten päiväkodit, koulu tai kaverit ei vaihtuneet, soittelemme lasten kanssa ja näillä näemmekin vaikka on toisen viikko. Lapset eivät ole valittaneet, eivätkä oireilleet. Itsellä on kyllä monesti ikävä lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

 

Viikko-viikko -systeemi tarkoittaa siis sitä, että lapsi pannaan matkustamaan vuoroviikoin kahden asunnon välillä. Jos asunnot ovat lähekkäin, lapsi saa jatkaa samassa koulussa ja ystävät säilyvät.

 

Viikko-viikko -systeemi ei tälläisenäkään kuitenkaan poista sitä, että vanhemmathan tuosta hyötyvät, lapsi ei todnäk ymmärrä kokemattomuuttaan, mitä joutuu menemään läpi. 

 

Useimmiten lapsi asumuserojärjestelyistä kysyttäessä myöntelee,koska haluaa autttaa vanhempiaan ja suojella heitä.

Ei lapsen elämä parane asumuserojärjestelyssä, hänhän siinä joutuu suurimman muutoksen kokemaan. Vanhemmat vapautunevat asumuserossa ja pahimmillaan kehuvat itseään, kun "lapsellekin tämä järjestely sopii niin mukavasti."

 

Mä en nyt oikein tajua mitä mä hyödyn siitä että näen rakkaita lapsia viikon välein, ja siitä että muutin yhteisestä asunnosta asuntoon jonka joudun kokonaan itse maksamaan, jossa hinta-koko-suhde ei ole läheskään niin hyvä? Aika lapsi vihamielisen ajatusmaailmaa kuvitella, että vanhemmat eivät haluaisi viettää aikaa lastensa kanssa. 

Itse kun olen ajatellut että lapset saavat nyt rakkautta molemmilta vanhemmilta tasapuolisesti. 

Vierailija kirjoitti:

Jos avioliitossa on henkistä tai fyysistä  perhevälkivaltaa, liikaa juomista  tai pettämistä  eroa voi ihan hyvin harkita Mutta jos vaan kyllästytään tja haetaan vaihtelua, kannattaisi miettiä ratkaisujaan tarkkaan Tottahan avioliitossa tulee arki vastaan  

Kannattaisi kuitnkin ajatella ensin lapsien parasta  Itse olen kohta 45 v ollut naaimisissa  ja tiedän, että kaikesta voi selvitä Pitää olla  luottamusta,anteeksi antavaa mieltä ja kyllä sitä rakkauttakin vielä on, jo arjen ihan pienistä asioista sitä  löytää

Siinähän mummo kauhistelet, miksi poikasi eroaa, mutta ei kukaan sinulle kerro totuutta, eli sitä että liitossa oli kaikkea luettelemaasi. Tätä ei tiedä edes ne lapset joita erolla suojellaan. 

Kun vanhempani erosivat 1980-luvulla, ei ollut edes puhetta mistään vuoroviikkoasumisesta. Minulle oli aivan selvää, että jään äidin luokse asumaan, en usko että ajattelin mitään muita vaihtoehtoja.

Ajat olivat tosiaan toiset.

Viikko-viikko systeemi toimii hienosti! Asutaan lasten toisen vanhemman kanssa lähekkäin, niin lasten kaverit ja koulut ovat samoja. Kuvio vaatii toki molemmalta vanhemmalta elämänhallintaa ja sellaiset kodit, missä lasten on hyvä asua. Myös vanhempien välinen käyttäytyminen vaikuttaa paljolti kuvion toimimiseen. Lapset ovat huomattavasti sopeutuvaisempia kuin aikuiset... En mistään hinnasta haluaisi olla "vain" viikonloppu isä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän ot, mutta mua kyllä ottaa pattiin tämä, että vuoroviikot olisi aiksi, että vanhempi saisi omaa aikaa. Ainakin meidän tapauksessa kyse on pikemmin siitä, että kumpikin nimenomaan HALUAA olla lasten kanssa niin paljon kuin mahdollista, eikä kumpikaan missään nimessä halunnut viikonloppuvanhemmaksi. 

Tämä! Itse haluaisin olla lasten kanssa paljon enemmän, mutta tiedän että niin haluaa exäkin. Hän on hyvä isä, enkä näe mitään perustetta sille, että omisin lapset vain itselleni. Asumme lähekkäin yhteisestä päätöksestä, joten päiväkodit, koulu tai kaverit ei vaihtuneet, soittelemme lasten kanssa ja näillä näemmekin vaikka on toisen viikko. Lapset eivät ole valittaneet, eivätkä oireilleet. Itsellä on kyllä monesti ikävä lapsia. 

 

Näetkö että tämäkin on itsekkäistä syistä lähtevä perustelu? Kun MINÄ haluan ja isä haluaa. 

Itse en usko vuoroviikkovanhemmuuteen. Pidän sitä epäluonnollisena yrityksenä säilyttää näennäisesti tasapuoliset roolit lapsen elämässä. Ei se kuitenkaan käytännössä tarkoita sitä. Lasta kohtaan se on aika radikaalikin pakkokeino johon toiset sopeutuu paremmin kuin toiset. 

En ole eroperheen lapsi, joten pitäisi olla hiljaa, mutta en ole. Kiitän Luojaa siitä, ettei mies halunnut jakaa lapsiamme. Ei halunnut, koska hylkäsi heidät totaalisesti. En olisi ikinä halunnutkaan lapsilleni niin skitsofreenista elämää kuin viikko viikko. Se ei voi olla kenenkään lapsen toive, ei kenenkään. Kommenteista päätellen se vain näyttää olevan nykypäivän trendi. Sitten ihmetellään, miksiköhän lapset ja nuoret voivat huonosti. Juuriltaan revitty ja turvallinen perhe ympäriltä hajotettu, sirpaleiksi pirstottu koti ja lapsi kärsii, siis miksiköhän?

Entä sitten, jos toinen vanhempi käyttää lapsia hyväkseen? Minulle olisi ollut ihan mahdoton tilanne, jos vanhempani olisivat eronneet ja olisin joutunut kokonaiseksi viikoksi hänen armoilleen. Tällaista kuitenkin tapahtuu, ei toki teidän lähipiirissä. 

Tuo viikko-viikko on ainakin meillä ollut todella toimiva järjestely.

Tällöin lapset saavat asua molempien luona, eikä suhde toiseen vanhempaan muodostu huonommaksi.

Kommentteja lukiessani tuli mieleeni, että mistä hitosta nämä tyypit täällä tietävät mikä on parasta lapselle ja mikä ei. Tilanteesta se kaikki riippuu, ei ole kahta samanlaista eroa. Parasta lapselle ja lasta suojelevaa sekä hänen terveydelle turvallisinta on se, että vanhemmat osaisivat sopia asioista sovussa, asiallisesti, riitelemättä. Mutta niin hyvin harvoin tapahtuu. Siksi lapsen asioista päätetään vieraiden ihmisten toimesta käräjillä. Se, jos mikä on huono lähtökohta. Mutta minkä teet. Lapsia tekevät myös täysin kyvyttömät, tunteettomat, tyhmät ihmiset, joille ei lapsen tahto ja hyvinvointi merkitse erossa mitään. Se, että lapsi jää äidille, ei tarkoita, ettei se halua isäänsä tavata. Jos lapsi jää isälle, niin silloin on päivänselvää, että lapsi galuaa äitiä tavata, siis äidin ja tuomareiden mielestä, vaikka äiti olisi ilkeä peto.  Äitimyytti ohjaa päätöksiä. Tässä mennään pahiten vikaan eli pakotetaan lapsi jäämään manipuloivat, ilkeän, lasta kiusaavan äidin luo. Isä antaa periksi yleensä liian helposti, koska haluaa eroon akastaan. Harvassa on leijonaisiä, jotka uhraavat osittain elämänsä lastensa puolesta. Onneksi heitäkin olen tavannut. Nimittäin se, että on isä, hullua lapsen äitiä sietämässä, se pelastaa lapsen elämän. On edes yksi johon voi luottaa. Tämä myös toisin päin, jos niin käy, että hullu isä saa lapsensa yhteishuoltajuuden ja viikko- viikko- tapaamisoikeuden. En usko, että kovin usein näin käy, koska isän hulluus uskotaan herkemmin kuin äidin. 

Kuitenkin se, että vanhemmat ovat sovussa on kaikista tärkeintä lapselle oli tapaamisoikeus sovittu miten tahansa. Se, että lapset tietävät sen, että vaikka on erottu, niin heillä on äiti ja isä. Kaikki se mikä eroon johti on asia erikseen. Vihaa ei saa lasten kautta osoittaa. Aikuisten ongelmat eivät ole lasten ongelmia. 

Jos jompikumpi vanhemmista ei ole oikeasti sopiva lapsia hoitamaan, niin silloin on pakko taistella. Lapsia pitää suojella, jos on heidät halunnut maailmaan tulevan. Tähän taisteluun tarvitaan viisaita tuomareita ja lakimiehiä ja paljon rahaa. Se on valitettavaa. Ei lasten puolesta taisteleminen pitäisi maksaa, koska kalliimmaksi tulee se, että lapsi joutuu sen epäsopivan riepoteltavaksi. 

Törkeää on se, että yleensä se huonompi vaihtoehto on työtön narkki tai laiskapaska, joka saa lakimiehen ilmaiseksi ja se toinen, joka töissä ja pitänyt lapsistaan huolta, joutuu maksamaan suuren summan lakimiehelle, kun lähtee lapsestaan taistelemaan. Onko tuossa mitään järkeä?? Tässäkin asiassa paapotaan sitä "rikollista narkkia" tai muuten vain laiskaa ja ilkeää ja se hyvä jää kuin nalli kalliolle pärjäämään omillaan. Ei voi ymmärtää tätä systeemiä.