Miksi lapsi haluaisi viikko-viikko elämään vanhempien eron jälkeen?

Vierailija kirjoitti:

Kommentteja lukiessani tuli mieleeni, että mistä hitosta nämä tyypit täällä tietävät mikä on parasta lapselle ja mikä ei. Tilanteesta se kaikki riippuu, ei ole kahta samanlaista eroa. Parasta lapselle ja lasta suojelevaa sekä hänen terveydelle turvallisinta on se, että vanhemmat osaisivat sopia asioista sovussa, asiallisesti, riitelemättä. Mutta niin hyvin harvoin tapahtuu. Siksi lapsen asioista päätetään vieraiden ihmisten toimesta käräjillä. Se, jos mikä on huono lähtökohta. Mutta minkä teet. Lapsia tekevät myös täysin kyvyttömät, tunteettomat, tyhmät ihmiset, joille ei lapsen tahto ja hyvinvointi merkitse erossa mitään. Se, että lapsi jää äidille, ei tarkoita, ettei se halua isäänsä tavata. Jos lapsi jää isälle, niin silloin on päivänselvää, että lapsi galuaa äitiä tavata, siis äidin ja tuomareiden mielestä, vaikka äiti olisi ilkeä peto.  Äitimyytti ohjaa päätöksiä. Tässä mennään pahiten vikaan eli pakotetaan l

Tervetuloa maailmaan missä viattomia pommitetaan, koska terroristit tai koska ovat Ukrainan kansalaisia. Viattomat kärsii ja sekopäät jyllää.

Lapset on sopeutuvaisia. JOs vanhemmat ei tee tästä ongelmaa niin ei se ole sitä lapsellekaan. 

Vanhemmat, yleensä äiti kuvittelee tietävänsä ja haluaa päättää lapsen, tai oikeastaan kaikkien osapuolien puolesta mikä on parasta kaikille

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän ot, mutta mua kyllä ottaa pattiin tämä, että vuoroviikot olisi aiksi, että vanhempi saisi omaa aikaa. Ainakin meidän tapauksessa kyse on pikemmin siitä, että kumpikin nimenomaan HALUAA olla lasten kanssa niin paljon kuin mahdollista, eikä kumpikaan missään nimessä halunnut viikonloppuvanhemmaksi. 

Tämä! Itse haluaisin olla lasten kanssa paljon enemmän, mutta tiedän että niin haluaa exäkin. Hän on hyvä isä, enkä näe mitään perustetta sille, että omisin lapset vain itselleni. Asumme lähekkäin yhteisestä päätöksestä, joten päiväkodit, koulu tai kaverit ei vaihtuneet, soittelemme lasten kanssa ja näillä näemmekin vaikka on toisen viikko. Lapset eivät ole valittaneet, eivätkä oireilleet. Itsellä on kyllä monesti ikävä lapsia. 

 

Näetkö että tämäkin on its

No mun mielestä "radikaali pakkokeino" on erottaa lapsi lähes kokonaan toisesta vanhemmasta. 

Vierailija kirjoitti:

Niinpä. Harva eronnut suostuisi itse kahden kodin malliin itselleen, "koska se ei toimisi". Mutta lapsilta sitä vaaditaan. Lapsi päätyy tilanteeseen, jossa hän ei ole kunnolla kotona missään.

Voi olla tenavalle rankkaa kahden kodin malli. Ajattele omalle kohdallesi. 

Meillä on ollut nyt säännöllisesti puoli vuotta viikko viikkoa ja tuleva tokaluokkalainen ainakin sanoo jo, että haluaa mielummin viettää minulla, äidillä, aikaa, koska täällä on enemmän tekemistä ja kaverit lähempänä. Kaksi pienempää vaihtavat siinä mukana ihan mielellään paikkaa, koska ovat isän viikolla päivähoidossa ja näkevät sitä kautta kavereita ja säännöllinen arki säilyy pakosta.

 

Me asutaan koulun lähellä rivarissa, ei omia huoneita, keskustaan 3.km ja liikutaan pelkästään pyörillä jokapaikkaan. Isä asuu omakotitalossa maalla 15km päässä keskustasta, kaikilla omat huoneet ja autolla liikkuu. Lähimmät kaverit asuvat kumpikin 5km päässä eri suunnissa.

Minun ajatus tuosta viikko asumisesta on, että lapset viihtyy sen kanssa parhaiten, kuka myös viettää aikaansa lasten kanssa, eikä vain huolehdi pelkistä perustarpeista. Omilla huoneilla tai tavaroiden määrillä ei näytä olevan merkitystä ainakaan minun lasten kohdalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen ero perhe tekee heille heidän sen hetken elämäntilanteeseen sopivan ratkaisun.. Paskaa ko tuota vatvoo. 

Joo mutta yritän tällä aloituksella nyt hakea lapsen näkökulmaa asiaan, ei eronneen äidin tai isän eikä myöskään perheen kokonaishyödyn tms näkökulmaa. Vaan sitä mitä se lapsi itse ihan oikeasti ja aidosti eniten haluaa, missä se lapsi viihtyy parhaiten. Ap

Mieskaverin lapset ovat käytännössä isällään, koska haluavat tehdä niin. Ovat jo isoja ja kulkevat itse.

Äiti on kyllä änkyröinyt tapaamisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokainen ero perhe tekee heille heidän sen hetken elämäntilanteeseen sopivan ratkaisun.. Paskaa ko tuota vatvoo. 

Joo mutta yritän tällä aloituksella nyt hakea lapsen näkökulmaa asiaan, ei eronneen äidin tai isän eikä myöskään perheen kokonaishyödyn tms näkökulmaa. Vaan sitä mitä se lapsi itse ihan oikeasti ja aidosti eniten haluaa, missä se lapsi viihtyy parhaiten. Ap

Täysin tapauskohtaista, tietenkin.

Miksi AP ei voi kysyä asiaa lapseltaan suoraan, van utelee meiltä täysin ulkopuolisilta asiaa?

Silloin kun itse erosin ei vuoroviikkosysteemiä ollut tai siitä ei ainakaan puhuttu joten käsitykseni on että ei se mikään yleinen tapa ollut. Lapset oli viikonloppuja toisen vanhemman luona ja se toinen oli pääasiallinen huoltaja. Meillä määriteltiin tapaamisoikeus erikseen ja siihen tuli että joka toinen viikonloppu ja kesällä 2 vk oli toissijaisen huoltajan tapaamisoikeus. Tietenkään ei mikään olisi estänyt että lapsi olisi enemmänkin aikaa voinut viettää toissijaisen huoltajan luona. Meidän tapauksessa...no, toissijaisella vanhemmalla oli vähän vaikeampaa kuin minulla...mitään ylimääräisiä tapaamisia hän ei halunnut, syitä siihen oli monia.

Maailma on muuttunut tosi paljon noista ajoista, lapsen oikeuksiin on haluttu paneutua ja käytäntöjä muuttaa tasapuolisemmiksi. Onhan siinä sekin että lasten huoltoon ja hoitoon liittyvät kulut tulisi mennä tasan kummankin vanhemman maksettavaksi. No se ei kyllä meidän tapauksessa toteutunut...

Tämä kommenttini keskittyi nyt etenkin vanhempien tilanteisiin, ei niinkään lapsen, mutta menköön nyt näin. Vaan vaikeahan lapsen on asua sellaisen vanhemman luona pitkiä aikoja, jos sillä vanhemmalla ei ole edellytyksiä pitää lapsesta asianmukaisesti huolta...

No minä olen kysynyt välillä lapsilta mikä olisi hyvä systeemi. Ovat 11 ja 12. Tykkäävät olla täällä enemmän. Mutta toisaalta haluavat olla myös isällään. Joten vielä on tuo viikko viikko. Jos muutosta haluavat, se tehdään. Tai no, isän mielipiteestä en tarkkaan tiedä, mutta lapsethan sen lopulta päättää, ovat jo sen ikäisiäkin. Asutaan lähekkäin. 

Kommentoin bonusäidin näkökulmasta, en lapsen. Bonuslapseni toive oli kahden viikon vuorottelu. Viikko oli liian tiheää vaihtamista ja jatkuvaa pakkaamista. Kahdessa paikassa asumisesta tuli kyllä vähän harvemmin ääneen sanottua hyötyajatteluakin, kun lapsi piti ehdottomana etuna sitä että saa kahdet syntyärijuhlat, kahdet kesälomamatkat, kahdet talvilomareissut, tuplasti vaatteita ja muutenkin vanhempien pieni kisa näyttäytyi hänelle tuplahyödykkeinä. Itse en pitänyt hyvänä, että vanhemmat tällaisen tilanteen loivat. Sanavaltani asiaan kuitenkin olematon. 

 

Selkäreppulapsilla on usein enemmän kasvaessan psyykkisiä ongelmia jos toinen vanhemmista epävakaa.

Eniten olen ihmetellyt sitä, kun käräjien kautta tuli päätös siitä, että pojanpoika on isänsä luona ja näkee äitiään joka toinen vkl. Lapsi ei voi olla viikkoviikkomallissa nyt, koska on koulussa. Äiti vaatimalla oli vaatinut lasta itselleen, mutta päätös pysyi. Kuitenkin, nyt ei kertaakaan ole kysellyt poikaa luokseen ylimääräisiä viikonloppuja tai loma-aikoja. Isän mukaan hän sen sallisi, jos äiti haluaisi pojan ottaa, mutta ei aijo ehdotella, koska haluaa olla varma, että äiti haluaa pojan luokseen. Poikakin kyllä kaipaa ajoittain äitiään, mutta ei halua äidilleen, jos äiti ei kysy. Äidin ainoa tehtävä tässä asiassa on haukkua lapselle isää ja asuinpaikkaa, mikään ei kelpaa. Vaikka hänellä on jo oma uusi perhe, niin ei auta, jatkuvaa riitaa on exän kanssa. Miksi ihmeessä? Poika kärsii eniten siitä, ettei äiti ja isä ole väleissä, pelkää jopa vaihtotilanteita, kun äiti raivoaa, esim. väärät vaatteet päällä, liikaa tavaraa mukana jne.  Itkee sitä miksi pitää riidellä. Mitä siinä voit sanoa, etten voi auttaa asiaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vähän ot, mutta mua kyllä ottaa pattiin tämä, että vuoroviikot olisi aiksi, että vanhempi saisi omaa aikaa. Ainakin meidän tapauksessa kyse on pikemmin siitä, että kumpikin nimenomaan HALUAA olla lasten kanssa niin paljon kuin mahdollista, eikä kumpikaan missään nimessä halunnut viikonloppuvanhemmaksi. 

Itseä v-tuttaa tämä siksi, että suhde kuoli siihen, että ei ollut yhteistä aikaa (terapiaan ei lähtenyt ja asioista ei halunnut puhua). Menin ja etin maksettua seksiä.

Ja nyt tulisi exä-miehen tehdä aikaa, jotta nainen saa deittailla ja nussutella pitkin mäkiä ja mäntyjä.

Eron jälkeen en ole ollut kovin halukas ja maksullisiin en ole koskenut. Selibaatissa tullut oltua pisimpään nyt aikuisiällä.

Vierailija kirjoitti:

Lapset on sopeutuvaisia. JOs vanhemmat ei tee tästä ongelmaa niin ei se ole sitä lapsellekaan. 

Vanhemmat, yleensä äiti kuvittelee tietävänsä ja haluaa päättää lapsen, tai oikeastaan kaikkien osapuolien puolesta mikä on parasta kaikille

Tuo on tapa rauhoittaa omaa omatuntoaan. Lapsi tekee sen, mihin hänet pakotetaan. Lapsensa elämän perusturvallisuuden järkyttämisen voi antaa itselleen anteeksi toistamalla tilanteeseen keksittyä mantraa "lapset ovat sopeutuvaisia." Mutta se on vain vanhemman keino yrittää selvitä itsesyytöksistään.

Vierailija kirjoitti:

Viikko-viikko systeemi toimii kun asutaan tarpeeksi lähekkäin, jotta lapsen päivähoito, koulu ja kaverit pysyy samana oli kumman vanhemman luona tahansa.

Ei se lapsen etu silti ole. Lapset vaan väittävät, että kaikki on ok, koska ovat niin kovin taitavia sanomaan ihmisille, mitä ne tahtovat kuulla.

Ihmisellä ei voi olla kuin yksi koti. Koittakaapa itse elää hetki tuollaista viikko-viikko-matkalaukkuelämää, ja katsokaa miten sujuu.

Lapselle on myös turvallisuudentunteen takia tärkeää, että siellä kotona on aina se sama ihminen. Se, että vanhemmat vaihtaa osoitetta kuten joskus kuulee tehtävän, ei ole lapselle optimaalista sekään.

Se vanha malli, missä avioeroon piti olla syyllinen, ja sitten syytön piti lapset, oli lasten kannalta paras.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinpä. Harva eronnut suostuisi itse kahden kodin malliin itselleen, "koska se ei toimisi". Mutta lapsilta sitä vaaditaan. Lapsi päätyy tilanteeseen, jossa hän ei ole kunnolla kotona missään.

Ihan aikuisissakin ihmisissä on sellaisia joilla on useampi koti. Tai siis on varsinainen koti ja " vapaa-ajan asunto", joka useissa tapauksissa vastaa varustelultaan normaalia asuntoa. Ja olinpaikkaa saatetaan aivan hyvin vaihtaa fiiliksen mukaan, jos asunnot sijaitsevat lähekkäin.

Ei voi verrata tuota. Ensinnäkin tuollainen aikuinen on itse valinnut hankkia kakkoskodin. Ja hän voi itse yksin päättää milloin sinne menee ja milloin ei. 

Ja jokainen osaa silti sanoa, kumpi on THE koti, ja kumpi kakkosasunto.

Kyllä se niin on, että jos ei ole esim. päihteitä, väkivaltaa tai muuta itsestäänselvää syytä,  avioliitosta ei pitäisi erota, jos on lapsia hankittu. Aikuisen ihmisen vastuu. Erota voi sitten kun lapset on aikuisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen samoin kuin ap. Lapsen pitää saada asua yhdessä kodissa (vähän tilanteesta kai riippuu kumman kodin lapsi kokee kodiksi, yleensä kuitenkin äidin). Silti lapsi voi viettää vaikka joka päivä aikaa sen toisen vanhemman kanssa. Mitä ihmeen hyötyä lapselle on yöpyä sen luona joka toinen viikko? Tärkeintähän on päivällä hereillä viettää aikaa yhdessä.

Luulisi että olisi paljon raskaampaa lähteä aina toisen vanhemman luo nukkumaan jos on viettänyt aikaa päivän toisen kanssa. Tilannetta ei voi ehkä ihan suoraan verrata mutta ajatellaan asiaa Niin että lapsi viettää päivän mummon kanssa mutta menee sitten yöksi kotiinsa. Sanoisin että yli 99 % lapsista jää mieluummin yöksi mummon luo, jos seuraavanakin päivänä on tarkoitus viettää aikaa hänen kanssaan.

Ja vitut. Lapset tahtovat nukkua omassa kodissaan, omassa sängyssään.

Itse olin lapsena mummolassa kesäisin yleensä viikon verran. Vielä teininäkin minulla oli aina illalla sellainen olo, että olisin tahtonut kotiin nukkumaan, vaikka päivällä oli tosi ihanaa olla mummolassa.

Mummoni oli ihana ihminen ja mummola tuttu ja rakas, ja SILTI olisin halunnut kotiin. Tuli aina ihan jäätävä koti-ikävä siinä illalla.

Ja aika usein ne lapset soittelevat leireiltään illalla koti-ikäväänsä kotiin. Vaikka kuinka tietäisi, että hupi jatkuu huomenna, illalla on kaikkein paras olla omassa kodissa.

Vierailija kirjoitti:

Vähän ot, mutta mua kyllä ottaa pattiin tämä, että vuoroviikot olisi aiksi, että vanhempi saisi omaa aikaa. Ainakin meidän tapauksessa kyse on pikemmin siitä, että kumpikin nimenomaan HALUAA olla lasten kanssa niin paljon kuin mahdollista, eikä kumpikaan missään nimessä halunnut viikonloppuvanhemmaksi. 

Olisitte sitten pysyneet yhdessä.

Lasten kidutusta tuollainen. Ei ole lainkaan empatiakykyä ihmisellä, joka ei tarjoa lapselleen kotia. Koska ihmisellä voi olla vain yksi koti, erolapet ovat sitten aina vieraana isän tai äidin kodissa.