Miltä tuntuu elämä aikuisena, jos sinulla ei ole tai edes ollut siskoja eikä veljiä?
Tiedän erään avioparin, jolla kummallakaan puoliskolla ei ole ollut yhtään sisarusta. He molemmat siis ovat vanhempiensa ainoat lapset. En ihmettele yhtään, että kyseinen aviopari on halunnut omaan perheeseensä synnyttää useammankin lapsen. Mutta miltähän sitten tuntuu pariskunnan omista lapsistaan, koska heillä ei ole yhtäkään tätiä, setää tai enoa; eikä täten mahdollisia serkkujakaan?
Kommentit (28)
Vierailija kirjoitti:
Sosiaalisten taitojen kehittyminen on vähän vaikeampaa ilman sisaruksia. Tämä oma kokemukseni.
Siinähän ne vasta kehittyykin kun seuraa saadakseen on pakko osata tulla toimeen muidenkin kanssa, kun ei ole automaattista seuraa kotona. Toki ei toimi jos asuu jossain Jumalan selän takana eikä näe muita lapsia ennen koulua, ja toimii myös jos on esim iso sisaruksiin.
Mulla monta sisarusta, kaikkiin huonot välit. Se tuntuu surulliselta. Ei tule lapsikaan tuntemaan setiään tai tätejään mun puolelta.
Olen ainoa lapsi ja saan aika paljon perintöjä, mm. 2 asunto-osaketta Helsingistä. Opiskeluaikoinani sain paljon rahaa vanhemmiltani ja kouluttauduin unelma-ammattiini. Jos minulla olisi sisarus, en olisi pärjännyt näin hyvin elämässä.
Mulla veli, jonka kanssa ei olla missään tekemisissä. Käytännössä mulla ei ole sisarusta.
Olen ainoa lapsi, samoin kuin molemmat vanhempani. Ei siis löydy sisaruksia eikä serkkuja, setiä tai tätejä. Minulle tämä on ihan normaali olotila, en pysty edes kuvittelemaan mitään muuta.
Sosiaalisten taitojen kehittyminen on vähän vaikeampaa ilman sisaruksia. Tämä oma kokemukseni.