Miltä tuntuu elämä aikuisena, jos sinulla ei ole tai edes ollut siskoja eikä veljiä?

Miltä pitäisi tuntua? Mihin verrattuna?

Vierailija kirjoitti:

"Miltä pitäisi tuntua? Mihin verrattuna?"

  Tietenkin heihin verraten, joilla on esim. siskoja ja/tai veljiä ja lapsillaan tätejä, setiä, enoja ja  serkkuja jne. ?

Ei tunnu miltään. En ole koskaan edes miettinyt asiaa saati kaivannut sisarruksia. Sivusta seuraanneena  ei heistä useimmiten ole mitään iloa. Nyt molemmat vanhempani ja isovanhempani ovat kuolleet, jossain on pari serkkua joita en ole ikinä tavannut ja pari , jotka olen tavannut n.60 vuotta sitten. Miehellä jonkin verran sukua elossa, hänen sisarruksensa = joulun toivotukset puhelimella.

Lapsemme on ainoa lapsi, jolla hänelläkin ehkä noin 5 serkkua , joita ei ole ikinä tavannut.

Ihan tavalliselta, en ole koskaan kaivannut sisaruksia. Serkkuja, tätejä ja setiä on liuta, mutta asuvat kaukana. Omalla lapsella ei ole yhtään serkkua, kun miehen sisarukset ei ole hankkineet lapsia. Ei se hänestä mitenkään outoa ole myöskään, kun niin on ollut aina.

Sisarukset olisivat olleet kivoja mutta lapsuudessa olin paljon serkkujeni kanssa kun mummo hoiti meitä. 

Sain sitten 4 lasta itse:)

Miehelläni on veli mutta emme juurikaan ole tekemisissä

Kolme veljeäni ei ole kuin kiusanneet mua. T. Pikkusisko 

Mulla on sisaruksia mutta ei olla tekemisissä. Iso ikäerokin.

Vaikja lapsellani on setiä ja enoja niin hänellä ei ole yhtään serkkua. Itselläni on kaksi serkkua, ihan hyvin olen elämässä pärjännyt. 

 

Minulla on serkkuja ja sisaruksia, mutta he kaikki ovat minua 11-35 vuotta vanhempia. Emme ole juurikaan tekemisissä, heillä oli jo oma elämä kun minä synnyin.

Ihan tavalliselta. Olen opiskellut, olen työelämässä, elän perhe-elämää, harrastan.

Täähän on aivan mahtavaa. Aina olen saanut täyden tuen ja huomion vanhemmilta. Nyt kun on itselläkin yksi (ainoaksi jäävä hänkin!!!) lapsi niin on oikein isovanhempien silmäterä. Helppo saada lapsenhoitoapua. 

Ei kait sillä mitään väliä ole. Sisarusten kanssa voi olla huonot välit, tai olla muuten etäisiä.

Isäni on ainoa lapsi, enkä ole koskaan aistinut, että asia häntä jotenkin haittaisi. Hänellä on aina ollut erittäin laaja ystäväpiiri, ja moni ystävä on kulkenut rinnalla pikkupojasta saakka, ollen vähän kuin veli.  

Joskus olen hiukan kadehtinut miestäni, joka on erittäin läheinen 2 v. vanhemman veljensä kanssa, sekä ystävääni, jonka sisko on hänelle kuin paras ystävä. Mutta eihän ole mitenkään taattua, että pienellä ikäerolla olevat siskokset tai veljekset olisivat ylimpiä ystäviä. Kyllä siinäkin pitää persoonien ja kiinnostuksenkohteiden osua yksiin. 

Eipä tuu perintöriitoja

Hyvältä tuntuu, kun ei ole sisaruksia riesana.

Minusta on kurjaa olla ainut lapsi. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän asia harmittaa. On raskasta olla yksin vastuussa vanhenevista vanhemmista ja muutenkin kaipaan enemmän lähiomaisia. Ja kyllä tiedän ja olen kuullut, ettei aina ole lämpimät välit sisaruksiin. Monilla kuitenkin on. Olen myös kuullut, että monesti vanhemmat jäävät jonkun sisaruksen harteille. Siinäkin kuitenkin on toisten henkinen tuki olemassa. Itselläni on useampi lapsi.

Suoraan sanottuna olen todella kiitollinen etten ainakaan veljeä ole joutunut saamaan. Sivusta seurattuna vaikuttaa hirveältä. 

Mulla on iso liuta serkkuja ja serkkujen lapsia, kenenkään kanssa en ole tekemisissä. 

Elämä on kohdellut varsin hyvin kun ei ole tarvinnut koskaan jakaa mitään kenenkään kanssa ja on saanut aina kaikki tavarat, vaatteet ym. uutena.

Mihin perustuu tämä vertailu'kulttuuri'? Ei siinä ole mitään järkeä, vai mitä? 

Vaikealta, että ei ole sisaruksia johon voin turvautua ja stressaa se, että olen yksin vastuussa iäkkäistä vanhemmistani ja asun vielä eri maassakin kuin he. Itse olen päättänyt hankkia suuren perheen, olen niin paljon kärsinyt siitä että olen ainut lapsi. Lapsenakin oli tosi yksinäistä kun kaverit loma-aikaan olivat siraruksiensa kanssa reissussa.