Alan tajuta, etten saa koskaan kumppania eikä se vain "ilmesty kun sitä vähiten odottaa"

Kai käytät 1980- luvun Saloran käyttöopasta uuden tv:n asetuksiin. 

Pelikirja 2000-luvulle. Tee aloite , itse. 

Kaikki miehet, joihin olen tuntenut vetoa ulkonäön perusteella ja joihin olen tutustunut paremmin (osan kanssa ollut suhteessa), ovat osoittautuneet muuten täysin yhteensopimattomiksi kanssani.

Eli ulkonäön perusteella en uskaltaisi odottaa enempää kuin max. mukavaa hyvin lyhyttä romanssia. Ja koska en sellaisia enää kaipaa, niin parempi keskittyä elämässä hyviin asioihin.

Vierailija kirjoitti:

"Siinä on vaan sellainen outo juttu, että kun ihastuu johonkuhun niin hän alkaa näyttää hyvältä omissa silmissä, vaikka alunperin näin ei olisikaan ollut"

Ei päde ainakaan minuun. Hyvä ulkonäkö on nimenomaan se kipinä, joka saa minut ihastumaan. 

Minä ihastun luonteeseen tai karismaan.

"Minustakin ulkonäöllä on valtava merkitys. Siinä on vaan sellainen outo juttu, että kun ihastuu johonkuhun niin hän alkaa näyttää hyvältä omissa silmissä, vaikka alunperin näin ei olisikaan ollut."

Luulen, että olet enemmän poikkeus kuin sääntö ainakin, jos olet nainen? Miesten kohdalla voi olla eri juttu.

Se kenen ulkonäöstä pitää liittyy hänen tapaansa liikkua, olla, hänen tuoksuunsa jne. ja on pitkälti vaistonvaraista. Siksi se ei muutu. En ole ikinä tavannut naista, joka olisi ajan mittaan oppinut viehättymään kumppanin ulkonäöstä, jos hän ei alussa siitä pitänyt. Enemmänkin niin päin, että se mikä alussa häiritsee, häiritsee ajan mittaan vielä enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Siinä on vaan sellainen outo juttu, että kun ihastuu johonkuhun niin hän alkaa näyttää hyvältä omissa silmissä, vaikka alunperin näin ei olisikaan ollut"

Ei päde ainakaan minuun. Hyvä ulkonäkö on nimenomaan se kipinä, joka saa minut ihastumaan. 

Minä ihastun luonteeseen tai karismaan.

Ok, minä taas en. Minä ihastun ulkonäköön.

Mutta tässä se taas nähdään, eri ihmisillä on eri tapa nähdä maailma ja kokea asioita, ja se on ihan ok.

Vierailija kirjoitti:

"Minustakin ulkonäöllä on valtava merkitys. Siinä on vaan sellainen outo juttu, että kun ihastuu johonkuhun niin hän alkaa näyttää hyvältä omissa silmissä, vaikka alunperin näin ei olisikaan ollut."

Luulen, että olet enemmän poikkeus kuin sääntö ainakin, jos olet nainen? Miesten kohdalla voi olla eri juttu.

Se kenen ulkonäöstä pitää liittyy hänen tapaansa liikkua, olla, hänen tuoksuunsa jne. ja on pitkälti vaistonvaraista. Siksi se ei muutu. En ole ikinä tavannut naista, joka olisi ajan mittaan oppinut viehättymään kumppanin ulkonäöstä, jos hän ei alussa siitä pitänyt. Enemmänkin niin päin, että se mikä alussa häiritsee, häiritsee ajan mittaan vielä enemmän.

Olen nainen ja minulle tuo on käynyt useita kertoja, mutta vanhemmalla iällä. Olin nuorena äärimmäisen ulkonäkökeskeinen.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki miehet, joihin olen tuntenut vetoa ulkonäön perusteella ja joihin olen tutustunut paremmin (osan kanssa ollut suhteessa), ovat osoittautuneet muuten täysin yhteensopimattomiksi kanssani.

Eli ulkonäön perusteella en uskaltaisi odottaa enempää kuin max. mukavaa hyvin lyhyttä romanssia. Ja koska en sellaisia enää kaipaa, niin parempi keskittyä elämässä hyviin asioihin.

Eli ihastut vain ja ainoastaan sellaisiin miehiin, joista koituu sinulle pelkästään ongelmia. 

Jos minä olisin sinä, luulen että vain luovuttaisin kokonaan. Eihän tuollaisilla korteilla edes voi voittaa. 

Vierailija kirjoitti:

Minäkin pidän musiikkimakua parinvalinnassa tärkeänä, koska kuuntelen itse niin paljon musiikkia. Tulee väistämättä ongelmia, jos maut eivät mene yhtään yksiin.

Minä pidän musiikkimakua täysin yhdentekevänä asiana parinvalinnassa. Olen yli 30 vuotta ollut yhdessä ihmisen kanssa, jonka mielestä Vikingarna soitti hyvää musiikkia. 

Vierailija kirjoitti:

Kaikki miehet, joihin olen tuntenut vetoa ulkonäön perusteella ja joihin olen tutustunut paremmin (osan kanssa ollut suhteessa), ovat osoittautuneet muuten täysin yhteensopimattomiksi kanssani.

Eli ulkonäön perusteella en uskaltaisi odottaa enempää kuin max. mukavaa hyvin lyhyttä romanssia. Ja koska en sellaisia enää kaipaa, niin parempi keskittyä elämässä hyviin asioihin.

Voisiko liittyä johonkin lapsuuden ja nuoruuden kokemuksiin tuo tapa ihastua sopimattomiin tyyppeihin? 

Olen vasta vanhemmiten tajunnut, että ihastuin nuorenakin aina isäni kaltaisiin miehiin jotka ulkoisestikin muistuttivat hieman häntä ja sitten taas toisaalta erästä naapurin miestä, joka oli mielestäni turvallinen ja komea. 

Ulkonäöstä viehättyminen perustuu vaistonvaraisuuteen, siksi sitä on vaikea muuttaa. Samoin inhottava tunne jostain ulkoisesta piirteestä eli en pidä esimerkiksi punatukkaisista miehistä, koska heistä on lapsena ja nuorena ikäviä kokemuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Minustakin ulkonäöllä on valtava merkitys. Siinä on vaan sellainen outo juttu, että kun ihastuu johonkuhun niin hän alkaa näyttää hyvältä omissa silmissä, vaikka alunperin näin ei olisikaan ollut."

Luulen, että olet enemmän poikkeus kuin sääntö ainakin, jos olet nainen? Miesten kohdalla voi olla eri juttu.

Se kenen ulkonäöstä pitää liittyy hänen tapaansa liikkua, olla, hänen tuoksuunsa jne. ja on pitkälti vaistonvaraista. Siksi se ei muutu. En ole ikinä tavannut naista, joka olisi ajan mittaan oppinut viehättymään kumppanin ulkonäöstä, jos hän ei alussa siitä pitänyt. Enemmänkin niin päin, että se mikä alussa häiritsee, häiritsee ajan mittaan vielä enemmän.

Olen nainen ja minulle tuo on käynyt useita kertoja, mutta vanhemmalla iällä. Olin nuorena äärimmäisen ulkonäkökeskeinen.

Minkä ikäisenä lakkasit olemasta äärimmäisen ulkonäkökeskeinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki miehet, joihin olen tuntenut vetoa ulkonäön perusteella ja joihin olen tutustunut paremmin (osan kanssa ollut suhteessa), ovat osoittautuneet muuten täysin yhteensopimattomiksi kanssani.

Eli ulkonäön perusteella en uskaltaisi odottaa enempää kuin max. mukavaa hyvin lyhyttä romanssia. Ja koska en sellaisia enää kaipaa, niin parempi keskittyä elämässä hyviin asioihin.

Voisiko liittyä johonkin lapsuuden ja nuoruuden kokemuksiin tuo tapa ihastua sopimattomiin tyyppeihin? 

Olen vasta vanhemmiten tajunnut, että ihastuin nuorenakin aina isäni kaltaisiin miehiin jotka ulkoisestikin muistuttivat hieman häntä ja sitten taas toisaalta erästä naapurin miestä, joka oli mielestäni turvallinen ja komea. 

Ulkonäöstä viehättyminen perustuu vaistonvaraisuuteen, siksi sitä on vaikea muuttaa. Samoin inhottava tunne jostain ulkoisesta piirteestä eli en

Voihan se olla, että sisäisesti ristiriitainen ihminen on minusta erityisen kiinnostava. 

"Minkä ikäisenä lakkasit olemasta äärimmäisen ulkonäkökeskeinen?"

35v

Yleisesti neuvot kannattaa ottaa vain neuvoina, ei taivaallisena totuutena. Joillekin se rento suhtautuminen toimii. Yleensä he ovat ihmisiä joilla on laaja monipuolinen tuttavapiiri, helposti lähestyttävä persoona ja/tai viehättävä ulkonäkö. Tuurinkaan merkitystä ei pidä unohtaa.

Kun tuntee itsensä ja tietää, ettei sovi noihin raameihin, kannattaa miettiä toista lähestymistapaa. Varsinkin jos kumppanin löytäminen on tärkeää. Minulle ei ollut, joten suhtauduin noin mutta kävi tuuri ja törmäsin hyvään mieheen. Jos asia olisi ollut minulle erittäin tärkeä, en olisi vain istunut ja odottanut törmäystä, vaan tehnyt jotain. 

"Olen nainen ja minulle tuo on käynyt useita kertoja, mutta vanhemmalla iällä. Olin nuorena äärimmäisen ulkonäkökeskeinen."

Minä taas en ole milloinkaan ollut ulkonäkökeskeinen. En vain ihastu tai pysty olemaan seksuaalisesti kiinnostunut kuin tietynnäköisistä miehistä eli miesmakuni on ollut koko ajan sama.

Tajusin tuon vasta yli viisikymppisenä, että minullahan on ollut tietty miesmaku. Nuorena ajattelin vain muunlaista sopivuutta ja miehen ulkonäöstä viehättyminen tuli selkäytimestä ilman että sitä mitenkään määritteli.

Ehkä sitä olisi ajatellut, jos olisi mennyt johonkin seuranhakupalveluihin, mutta sellaisia en ole ikinä käyttänyt.

Vierailija kirjoitti:

"Minkä ikäisenä lakkasit olemasta äärimmäisen ulkonäkökeskeinen?"

35v

Oletanko oikein, että noin 35 vuotiaana olit suurelta osin menettänyt oman hyvän ulkonäkösi?

Vierailija kirjoitti:

Yleisesti neuvot kannattaa ottaa vain neuvoina, ei taivaallisena totuutena. Joillekin se rento suhtautuminen toimii. Yleensä he ovat ihmisiä joilla on laaja monipuolinen tuttavapiiri, helposti lähestyttävä persoona ja/tai viehättävä ulkonäkö. Tuurinkaan merkitystä ei pidä unohtaa.

Kun tuntee itsensä ja tietää, ettei sovi noihin raameihin, kannattaa miettiä toista lähestymistapaa. Varsinkin jos kumppanin löytäminen on tärkeää. Minulle ei ollut, joten suhtauduin noin mutta kävi tuuri ja törmäsin hyvään mieheen. Jos asia olisi ollut minulle erittäin tärkeä, en olisi vain istunut ja odottanut törmäystä, vaan tehnyt jotain. 

Ehkäpä kyse ei olekaan tuurista, vaan noista hyvien piirteiden kasautumisista, joita tasoteoriakin koettaa kuvata. Eli pariutuminen on helppoa, kun on kertynyt hyvää ulkonäköä, tuttavapiiriä, sosiaalisia taitoja jne. Ei minullakaan ole ollut milloinkaan vaikeuksia pariutua ja ihastumisia minuun on tapahtunut matkan varrella liiakin kanssa. 

Pariutuminen ei taidakaan olla kovin sattumanvaraista, vaikka tasoteoria antaakin siitä liian yksinkertaistetun kuvan. Kuitenkin perusasiat pätevät. Ulkonäöllä on todella suuri merkitys ja kun katsoo toteutuneita pariskuntia, he ovat ulkoisesti suurin piirtein samaa tasoa. Kuten ovat muidenkin ominaisuuksien suhteen.

Jostain syystä nimenomaan naisille tällä palstalla tuntuu olevan vaikeaa hyväksyä ulkonäön merkitystä. 

Mä olin sinkkuna 35-vuotiaaksi asti. Olin urheilullinen, kaunis kasvoiltani, pitkät vaaleat hiukset, mukava luonne. Pärjäsin työelämässä erinomaisesti.

Tapailin todella paljon miehiä ja samalla koin jatkuvasti syvää arvottomuuden tunnetta. Ihmiset jotka kiinnostuivat musta eivät kiinnostaneet he olivat tylsiä.

Ne ihmiset kiinnostivat, jotka avasivat mun lapsuuden haavat. Ihastuin heihin ja koin seksuaalista vetovoimaa, mutta jutut kaatui aina. Koin pohjatonta yksinäisyyttä ja epäonnistumista. Mietin miksi kaikki muut onnistuivat löytämään kumppanin, mutta mä en. Miksi muut saivat lapsia, mutta mä en. Taistelin, yritin ja niin sinnikkäästi yritin onnistua. 

En silloin tajunnutkaan kuinka pahasti olin sisältä rikki. Elin lapsuuden, jossa oli ankaruutta ja julmuutta ja nöyryyttämistä. Oli mitätöintiö ja vähättelyä. Sammutin itseni. Sammutin kaikki tunteeni ja tarpeeni, jotta sain "rakkautta" vanhemmiltani. Mitä sitten tein aikuisena? Etsin alitajuisesti ihmisiä, joiden kanssa kokisin tuota samaa tuttua hylkäämistä mitä olin kokenut lapsuudessa. 

Kun lapsuudenhaava paranee, alkaa kokea ja nähdä niin itsensä kuin muutkin ihmiset eri tavalla. Elämä alkaa siitä. 

Sulla on hyvin suurella todennäköisyydellä  haava, et vaan tajua ehkä sitä itse. 

Tuon AP:n aloitusviestin voisi tiivistää yhdeksi lauseeksi:

"En ole riittävän hyvännäköinen saamaan niitä miehiä, joista olen kiinnostunut". 

Siinä kaikki, muuta ei tarvita. Tuossa tiivistyy AP:n ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Minkä ikäisenä lakkasit olemasta äärimmäisen ulkonäkökeskeinen?"

35v

Oletanko oikein, että noin 35 vuotiaana olit suurelta osin menettänyt oman hyvän ulkonäkösi?

En tiedä. Ne ihastumiset eivät liittyneet parisuhteen muodostamiseen. En etsinyt ketään, koska olin varattu.

Vierailija kirjoitti:

Mä olin sinkkuna 35-vuotiaaksi asti. Olin urheilullinen, kaunis kasvoiltani, pitkät vaaleat hiukset, mukava luonne. Pärjäsin työelämässä erinomaisesti.

Tapailin todella paljon miehiä ja samalla koin jatkuvasti syvää arvottomuuden tunnetta. Ihmiset jotka kiinnostuivat musta eivät kiinnostaneet he olivat tylsiä.

Ne ihmiset kiinnostivat, jotka avasivat mun lapsuuden haavat. Ihastuin heihin ja koin seksuaalista vetovoimaa, mutta jutut kaatui aina. Koin pohjatonta yksinäisyyttä ja epäonnistumista. Mietin miksi kaikki muut onnistuivat löytämään kumppanin, mutta mä en. Miksi muut saivat lapsia, mutta mä en. Taistelin, yritin ja niin sinnikkäästi yritin onnistua. 

En silloin tajunnutkaan kuinka pahasti olin sisältä rikki. Elin lapsuuden, jossa oli ankaruutta ja julmuutta ja nöyryyttämistä. Oli mitätöintiö ja vähättelyä. Sammutin itseni. Sammutin kaikki tunteeni ja tarpeeni, jotta sain "rakkautta" vanhemmiltani. Mitä sitt

Toivottavasti sinulla menee paremmin nykyään. Pariutuminenhan ei ole iästä kiinni, vielä vanhempanakin voi löytää hyvän parisuhteen, kunhan on riittävästi eheytynyt. Ja jos ulkonäkö on hyvä, se on jopa helppa.

Pariutumisessa on monenlaisia ongelmia, mainitsemasi on niistä yksi. Hyväkään ulkonäkö ei auta, jos ei pysty arvostamaan itseään, koska silloin toisetkaan eivät helposti arvosta eikä osaa pitää huolta itsestään. Toinen ääripää ovat ihmiset, jotka yliarvioivat itsensä ja tavoittelevat kumppaneita, joille he kelpaavat vain seksiseuraksi, mistä seuraa jopa miehiin kohdistuvaa inhoa, koska itsetuntemus olisi paljon kivuliaampaa. 

Kelpaamattomuuden tunne on todella vaikea ja tuskallinen tunne. Vasta sitten kun kelpaa itselleen ja antaa arvon toisillekin, voi odottaa, että parisuhde onnistuu.