Mä en kyllä ymmärrä joidenkin perheiden rahapolitiikkaa!

Enemmän kannattaisi olla huolissaan niistä nuorista perheistä, joissa eletään velaksi: on asuntovelan lisäksi näitä kulutusvelkoja kun pitää olla kaikki huonekalut viimeisen päälle, hieno auto ja plasmatelkkari. Ja sitten tuskaillaan viivästyskorkojen kanssa ja yksikin pieni yllättävä meno kaataa koko rakennelman.

Miten joku voi alistua alistettavaksi. Miksi ette vaadi parempaa kohtelua?

Pidän kirjaa tuloistani ja menoistani ja suunnittelen kaiken tarkkaan. Haluan tietää, mihin minulla on kulloinkin varaa. Mieheni on yrittäjä, jolla on erittäin epäsäännölliset tulot, joten en voi laskea enkä laske mitään hänen varaansa. Meillä tulisi pelkkää riitaa yhteisistä rahoista, eikä se olisi käytännössä mahdollistakaan, kun miehen firma on ky eli hänellä on firman ja omat rahat samassa. Ei kai tulisi oikein kuuloon että minä yrittäisin määritellä miehen porukalleen maksamia palkkoja yms. Tai hassaisin palkkarahat vaatekauppaan.



En luota keneenkään niin paljon, että antaisin kaikki rahani hänen käyttöönsä ja sitten tyytyisin siihen, mitä jää jäljelle. Mieheni ainakin tuhlaisi surutta harrastuksiinsa kaiken liikenevän. Siinä olisi avioero pian lähellä.

Ymmärrys ja suvaitsevaisuus on avain onnelliseen elämään.

Eivätkö ne ole ikäänkuin jokaisen oma asia, ja yksityinen juttu? Ei kaikkien tarvitse ymmärtää kaikkea.

t. oma nimi, oma tili.

Todellakin haluan, että minulla on " omat rahat" omalla tililläni, minusta se on osa itsenäisyyttäni.



Tienaamme suurinpiirtein saman verran. MMies hoitaa asumisen, minä ph-maksut ja ruokalaskut. Tämä menee suurin piirtein tasan. Laskuista kumpikin hoitaa muutaman.



Näiden kulujen jälkeen meillä on " omat rahat" . Ei niin että ravintolassa käydessä puolitettaisiin lasku tai kinastellaan siitä, kumpi ostaa lasten tavaroita. Vaan niin, että ostan mitä huvittaa, enkä näistä asioista sen kummemmin selittele miehelleni. Enkä odota sitä häneltäkään.

Vierailija:

jos halutaan joskus yhteisiä lapsia niin pitää ymmärtää ettei tulojen lasku voi rasittaa vain naista.

Miten joku voi alistua alistettavaksi. Miksi ette vaadi parempaa kohtelua?

Tuo lause pitää sisällään oletuksen, että nainen jää vuosikausiksi kotihoidontuelle lapsen kanssa ja mies elättää.

Jokainen saa minun puolestani järjestää raha-asiansa miten lystää, mutta itse en omasta taloudellisesta itsenäisyydestäni kyllä luovu.

Olisi inhottavaa selitellä miehelle, miksi halusin ostaa jonkun tietyn käsilaukun tms. Sitten taas toisaalta kun joskus ollaan yhdessä shoppailemassa niin mies saattaa maksaa omien ostostensa lisäksi myös minun ostokset, ja minä saatan maksaa ravintolalaskun, eikä mitään tarvitse sumplia jälkikäteen.

eli kummallakin omat tilit, ja laskut maksetaan välillä toisen, välillä toisen tililtä. Silti vastasin tässä ketjussa aiemmin, että meillä on yhteiset rahat, koska minusta meillä on. Nämä taitaa olla aika pitkälle käsiteasioita.

Eikä minun sen paremmin kuin miehenkään tarvitse koskaan selittää, mihin on niitä yhteisiä rahoja käyttänyt. Tässä kaiken perusta lienee luottamus ja jo aiemmin mainittu samansuuntainen rahankäyttötottumus.

Kaikki pakolliset menot maksetaan suurin piirtein puoliksi, kuitenkin suhde luku on niin, että koska minä ansaitsen vähemmän, maksankin vähemmän. Meillä tämä toimii hyvin- mies on tosi pihi ja jos tili olisi yhteinen en varmasti saisi ostettua itselleni esim. vaatteita. Nyt ei mies voi mukista, koska ei ole tavallaan hältä pois. Tilanne ei ole kuitenkaan sellainen, että pitäisi ulkopuolisilta lainata, jos todella heikko rahatilanne olisi, vaan sitten se maksaa kenellä on rahaa.

Mitä olette mieltä?

Meillä on erilliset tilit. Käytännössä mies maksaa lähes kaiken.

Minä olen kolmatta vuotta kotiäitinä ja mieheni töissä. Mies saa käteen 1650 kuussa eikä käytä itseensä rahaa kuin ehkä 50 ¿/kk (kaljat ja vaatteet) lopuilla maksaa ruoat, lainanlyhennyksen, vakuutukset, asumiskulut, autot. Minä maksan mitä jaksan ja pystyn.

En ymmärrä miksi pitäisi olla yhteiset tilit?

Vierailija:

Todellakin haluan, että minulla on " omat rahat" omalla tililläni, minusta se on osa itsenäisyyttäni.

Tienaamme suurinpiirtein saman verran. MMies hoitaa asumisen, minä ph-maksut ja ruokalaskut. Tämä menee suurin piirtein tasan. Laskuista kumpikin hoitaa muutaman.

Näiden kulujen jälkeen meillä on " omat rahat" . Ei niin että ravintolassa käydessä puolitettaisiin lasku tai kinastellaan siitä, kumpi ostaa lasten tavaroita. Vaan niin, että ostan mitä huvittaa, enkä näistä asioista sen kummemmin selittele miehelleni. Enkä odota sitä häneltäkään.

Minä tienaan näppiin 1600 ja mies 1400. Mies on nuuka, minä tuhlari. Mies maksaa autojen kulut, minä maksan vakuutukset. Sähköt ym. yhteiset puoliksi. Miehen tililtä lähtee lastenhoito ja asumiskulut, minä laitan joka tilipäivä niistä puolet miehen tilille.

Ravintolassa aina jompi kumpi maksaa eikä siitä jälkikäteen kinata. Minä vastaan lasten vaatehankinnoista, mies maksaa puolet. Ruuat maksetaan puoliksi eli kerätään kuitit lompakkoon ja parin viikon välein lasketaan menot. Joka ananaspurkkia ei eritellä tyyliin " sinun-minun" Tämä on varmaan kamalaa joillekuille tällä palstalla, mutta harrastin menojen seuraamista jo yksin asuessani.

Kun olin hoitovapaalla, mies maksoi ruuat pääosin ja kaikki lomareissut, osti minulle vaatteita. En siis elänyt vyö liian kireällä.

Nyt töissä ollessa en todellakaan halua tehdä miehelle selvitystä jokaisesta kahvikuitista, housuparista tai jakusta, jonka ostan omilla rahoillani. Mies on kuitenkin nuuka ja pähkäilee omia ostoksiaan päivätolkulla tyyliin " raskiiko ostaa uudet housut" . Näin pysyy rauha taloudessa.

Toimii parhaiten näin. Jos olisi yhteinen tili/rahat,niin eipä olisi loppukuusta ruokarahaa/vuokrarahaa,sillä mies on armoton tuhlari.

Laskut laitellaan suurinpiirtein puoliksi. Jos jompikumpi maksaa enemmän niin sitä ei sen kummin vinguta takaisin. Kummallakin oma säästötili johon laittaa itseltään säästöön. Lapsilla omat tilit joille kummaltakin menee suoraveloituksena tietty summa kuussa säästöön tulevaisuuden " fillareita ja mopokortteja varten" . Kaupassa maksellaan sekä ja että. Hyvin toimii, Mitä sitä muiden systeemeitä ihmettelemään kukin taplaa tyylillään.

miksi joku on semmosen ihmisen kanssa kenelle tarttis sitten selitellä jos ostaa jotain? mulla menis semmoseen hermot. en mä ainakaan selitä vaikka mies tienaa useemman tonnin ja mä saan pienintä äitiysrahaa.

eikä mies kysele. toisaalta mä olen kanssa sillai luotettava, että pidän kyllä huolen, että rahat aina riittää.



ja sit miks on niin tärkeetä olla itsenäinen rahan suhteen? ei mulle ole... en ensinnäkään koe tarvetta varautua avioeron varalta. kuoleman varalta toki on varauduttu. mut jos meille tulis ero niin kyllä mä selviäisin, olen selvinnyt aina ennenkin kaikesta. en mä koe että olen yhtään vähemmän itsenäinen vaikka saan vähempi rahaa. koen oikeesti että teen niin paljon töitä, myös sen eteen että mies voi käydä töissä, että kyllä hänen tienaamat rahat on meidän yhteisiä. ja meidän tarkoitus on, että kun minä meen töihin niin hän haluaa jäädä kotiin tai tehä lyhennettyä päivää.



tuntuu vaan helpommalta että on se yhteinen tili miltä rahat menee, niissä on kuitenkin sumplimista, niin ei sit tartte ainakaan lisätyötä..

Meillä on myös ollut ihan aikojen alusta asti yhteiset rahat ja se maksaa kellä milloinkin on. Helppoa ja luottamus pelaa.



Mekin ollaan oltu parikymppisistä asti 18 v yhdessä. Sellaiset, jotka pariutuvat myöhemmässä iässä asuttuaan pitkään omillaan saattaapi olla vaikeampi luopua omasta " reviiristään."

Ei meillä ole koskaan ollut edes puhetta yhteisestä tilistä ja vasta tällä palstalla olen lukenut, että pariskunnilla on sellainen. Olemme olleet yhdessä 18-vuotiaasta alkaen, yhteensä 28 vuotta, ja meillä toimii omat tilit -systeemi. Mitä sitä hyväksi koettua tapaa muuttamaan?

Sitten omille tilille jäävillä tehdään mitä lystää. Mä tykkään tästä systeemistä.