Helsingin keskusta hiljenee edelleen vauhdilla
Käynnit ovat myös selvästi lyhentymään päin. Helsingin keskustan hiljeneminen jatkuu yhä. Keskustan kävijämäärät ovat laskeneet rajusti vuodesta 2019, eivätkä ne kääntyneet nousuun edes koronapandemian päätyttyä.
Yllättävän kehityksen suunnasta tekee kuitenkin se, että vastaavaa ei ole nähtävissä muissa Pohjoismaissa.
Voiko joku kertoa syyn minkätakia kävisin Helsingin keskustassa, minulla ei ole edes pitkä matka Helsingin keskustaan, mutta en silti käy siellä, koska Helsingin keskustassa ei ole mitään. Voin käyttää rahani järkevämpään. Pitäisi olla joku syy käydä, siitä olisi hyvä aloittaa, nyt sellaista ei yksinkertaisesti ole.
Kommentit (219)
Ei kiinnosta nähdä rikkautta, niin ei viitsi siellä enää käydä.
Mä asun Turussa, en älyttömän tunnin junan vuoksi aio yhtään enempää käydä Helsingissä kuin nytkään. En ymmärrä tota juna ideaa yhtään
Vierailija kirjoitti:
Uskon myös, että Pasila on ns. uusi keskusta rakennuttuaan. Oikeasti enemmän keskellä kaupunkia ja paremmin saavutettavissa kaikilla kulkuneuvoilla. Helsingin vanha keskusta voi olla ns. vanhakaupunki, eräänlainen hallinnollinen keskus. Se on sijaintinsa puolesta kuitenkin liian heikko. Valtaosa pk-seudun ihmisistä asuu kuitenkin sen ulkopuolella.
Varmaan näin, mutta ei Pasilassa tee mieli viettää aikaa yhtään pakollista enempää. Rumuutta joka puolella.
Mun kaltaiset keskarit ajaa kehiä pitkin kauppakeskuksesta ja harrastuksesta toiseen. Voitte mun puolesta muuttaa vaikka kaikki espan kaistat pyöräteiksi, ei kiinnosta.
Sitten kun alatte muuttaa sisääntuloväyliä ja kehiä bulevardeiksi, niin minä ja muut kaltaiseni siirrymme ympäryskuntiin. Matkat ja autoilu lisääntyy, mutta ei kai tämän vihreyden ollut tarkoituskaan olla rationaalista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä hankalammaksi tehdään autoilu keskustassa (tai missä tahansa), sitä hankalampaa siellä on muidenkaan liikkua.
Minulla ei ole autoa, mutta autoilun hankaloittaminen hankaloittaa yleensä liikkumista muutenkin. Kävelukaduille tehdään terasseja ja skuutteja on ympäriinsä, autot tulevat laittomille paikoille jne. Lisäksi mitään isompaa ei ostella, kun ollaan bussilla liikenteessä
Missään pääkaupungissa ei autoilla. Ei Tukholmassa ja Köpiksessä kukaan ole autoillut keskustaan. Lontoon keskustassa autoilu on kielletty jo aikoja sitten.
Ihme harha että muutama auto elävöittäisi kaupunkia kun pääsisi oven eteen. Ajattelussa on iso virhe: Liikkeeseen mahtuu 300 asiakasta mutta oven eteen menee parhaimmillaankin vain viisi autoa. Nekin paikat jaetaan naapuriliikkeiden kanssa. Siinä se syy miksei pääkaupungeissa autoilla.
Näin juuri. Stokkalla käy vuosittain 11 miljoonaa kävijää, miten nämä kaikki saisivat autonsa oven eteen?
Pelkästään työntekijöiden autot täyttäisivät nämä paikat, ekat tulee klo 3 yöllä, seuraavat klo 6 ja sitten seuraavat ennen kaupan aukeamista. Siinä vaiheessa ei muille enää ole tilaa.
Tukholmassa muuten autoillaan. Siellä on laaja tunneliverkosto, ja lisää rakennetaan
Kuka sinne mitään haluaa enää tuodakaan, kun elokapinat istuvat siellä koko kesän.
Ja porukka lähtee Tukholmaan mieluummin.
Mistä ja miten se Helsingin keskustan hiljeneminen lasketaan? Mielestäni keskustan kadut, kahvilat, terassit, baarit ja ruokapaikat ovat täynnä ihmisiä. Usein vaikeaa löytää tyhjää paikkaa. Kauppatori ja Senaattitori kuhisee kävijöitä, jonot Suomenlinnan lauttaan pitkiä. Stockmannin tavaratalon monet osastot jopa ahtaita ihmismääristä. Käyn keskustassa useita kertoja viikossa eri vuorokauden aikoina. Asunut täällä yli 40 vuotta, Tukholmassa ja Baselissa muutaman vuoden.
Minä käyn usein keskustassa ja meidän perheellä on ostovoimaa. Ostokset teemme kuitenkin pääasiassa netissä ja lomamatkoilla. Keskustassa kiinnostaa museot, kahvilat ja meri.
Tulkaa tänne maalle, täällä on ihmisen hyvä elää.
Keskustoja pitävät elävinä ihmiset. Keskustoihiin muuttaa sellaisia ihmisiä, joiden elämää keskustat palvelevat ja keskustoissa vierailee sellaisia ihmisiä, jotka tarvitsevat keskustan palveluita.
Jos miettii, minkälaisille ihmisille keskustoja on tällä hetkellä kehitetty: julkinen liikenne = päivittäin kulkevat ja kävelykykyiset, pyörätiet = nuoret ja hyväkuntoiset, autoilua on vähennetty = vähentää hyvätuloisten autoilua ja kaupallisia edellytyksiä, ei suuria päivittäistavarakauppoja = ei juurikaan lapsi- tai suurperheitä, kävelyn lisääminen = huonokuntoiset, vanhukset ja pienet lapset vaikeuksissa.
Keskustoja on rakennettu lähinnä nuorten, terveiden ja kohtuullisen hyvän liikuntakyvyn omaaville, jotka eivät autoile arjessaan päivittäin. Tällaisia ihmisiä on kuitenkin kokonaisuudessaan hyvin vähän ja ajatus on ollut pitkälti se, että esimerkiksi vanhukset muuttavat keskustaan palveluiden perässä. Todellisuudessa keskusta on kohtalaisen hankala ympäristö ikääntyneelle (paljon portaita, jyrkkiä luiskia, pitkiä kävelymatkoja). Pienillä lapsilla sama juttu, rattaiden kanssa on vaikea kulkea julkisissa, kuljettaa vaippasäkkiä ja varaevästä.
Helsingissä on punavihreät kaupungin johdossa. Keskustan näivettäminen ajaa heidän poliittista agendaa.
Vierailija kirjoitti:
Keskustoja pitävät elävinä ihmiset. Keskustoihiin muuttaa sellaisia ihmisiä, joiden elämää keskustat palvelevat ja keskustoissa vierailee sellaisia ihmisiä, jotka tarvitsevat keskustan palveluita.
Jos miettii, minkälaisille ihmisille keskustoja on tällä hetkellä kehitetty: julkinen liikenne = päivittäin kulkevat ja kävelykykyiset, pyörätiet = nuoret ja hyväkuntoiset, autoilua on vähennetty = vähentää hyvätuloisten autoilua ja kaupallisia edellytyksiä, ei suuria päivittäistavarakauppoja = ei juurikaan lapsi- tai suurperheitä, kävelyn lisääminen = huonokuntoiset, vanhukset ja pienet lapset vaikeuksissa.
Keskustoja on rakennettu lähinnä nuorten, terveiden ja kohtuullisen hyvän liikuntakyvyn omaaville, jotka eivät autoile arjessaan päivittäin. Tällaisia ihmisiä on kuitenkin kokonaisuudessaan hyvin vähän ja ajatus on ollut pitkälti se, että esimerkiksi vanhukset muuttavat keskustaan pal
Onko kaikki massi-ihmiset liikuntarajoitteisia? Siltä alkaa vaikuttaa, että sieltä Audin penkistä ei edes pääse nousemaan.
Vierailija kirjoitti:
Täältä kehäkolmosen ulkopuolelta ei ole järkevää suoraa bussiyhteyttä ytimeen, joten en ole käynyt Helsingissä muutamaan vuoteen. Enkä käy. Niin kauan kun Kamppiin ei pääse bussilla, saa minun puolesta olla koko p*ska. En halua matkustaa bussilla Hakaniemeen ja siitä metrolla keskustaan. Suora yhteys pääkallopaikalle tai unohtakaa koko juttu.
Mä asun kehäkolmosen sisäpuolella eikä täältäkään enää ole. Tai on, mutta vain arkisin ja viimeinen bussi takaisin tulee todella aikaisin illalla. Helsingin keskustassa ei ole muuta sellaista, mitä ei saisi muualtakin, kuin tietyt kulttuuritapahtumat. Ei niihin mennä kesken työpäivän vaan iltaisin ja viikonloppuisin. Ymmärrän kyllä kaupunkisuunnittelun idean raideliikenteen suosimisesta, mutta tämä ideologia poisti suorat bussiyhteydet ja nyt pitäisi mennä ensin bussilla jonnekin radan varteen ja sieltä junalla keskustaan. Ennen tätä HSL:n reittiuudistusta saatoin lauantaina miettiä, lähtisinkö ostoksille stadiin, Selloon vai Myyrmanniin. Aika usein menin stadiin, mutta nyt mun pitäisi mennä joko Myyrmanniin tai Selloon ja sieltä jatkaa junalla stadiin. Miksi ihmeessä jatkaisin junalla stadiin, jos mä olen jo kauppakeskuksessa (Sello tai Myyrmnni)? Teen ostokseni siellä ja tulen takaisin kotiin.
Opiskeluaikana käyttöliittymien suunnittelussa opetettiin, että jokainen turha hiirenklikkaus on liikaa. Joukkoliikenteestä voi ajatella samalla tavalla eli jokainen turha kulkuneuvon vaihto on liikaa. Kun matkantekoa hankaloitetaan, matkustaja valitsee helpoimman vaihtoehdon.
Ei autoilijat ole usein huonokuntoisia, vaan suurin osa on keskimäärin parempikuntoista, kuin alemman sosioekonomisen osan ihmiset. Ostoksia liikutetaan kuitenkin pääosin autolla. Palveluiden osalta paremmin toimeentulevilla on tarvittaessa varaa maksaa ajastaan ja auto valikoituu kulkuvälineeksi usein siksi, että se on merkittävästi nopeampi.
Vierailija kirjoitti:
Tulkaa tänne maalle, täällä on ihmisen hyvä elää.
Ei kiitos. Elin lapsuuteni siellä ja siinä oli yli 10 vuotta liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä hankalammaksi tehdään autoilu keskustassa (tai missä tahansa), sitä hankalampaa siellä on muidenkaan liikkua.
Minulla ei ole autoa, mutta autoilun hankaloittaminen hankaloittaa yleensä liikkumista muutenkin. Kävelukaduille tehdään terasseja ja skuutteja on ympäriinsä, autot tulevat laittomille paikoille jne. Lisäksi mitään isompaa ei ostella, kun ollaan bussilla liikenteessä
Missään pääkaupungissa ei autoilla. Ei Tukholmassa ja Köpiksessä kukaan ole autoillut keskustaan. Lontoon keskustassa autoilu on kielletty jo aikoja sitten.
Ihme harha että muutama auto elävöittäisi kaupunkia kun pääsisi oven eteen. Ajattelussa on iso virhe: Liikkeeseen mahtuu 300 asiakasta mutta oven eteen menee parhaimmillaankin vain viisi autoa. Nekin paikat jaetaan naapuriliikkeiden kanssa. Siinä se syy miksei pääk
Näin juuri. Stokkalla käy vuosittain 11 miljoonaa kävijää, miten nämä kaikki saisivat autonsa oven eteen?
Pelkästään työntekijöiden autot täyttäisivät nämä paikat, ekat tulee klo 3 yöllä, seuraavat klo 6 ja sitten seuraavat ennen kaupan aukeamista. Siinä vaiheessa ei muille enää ole tilaa.
Että semmoiset henkevät mutut sitten siihen väliin. Stokkalla kävin aikanaan kun siinä oli useampikin kohtuuhintainen parkkihalli lähellä. Samalla voi käydä mm. akateemisessa tai suomalaisessa kirjakaupassa ja parissa muussa liikkeessä. Nyt ei ole mitään syytä käydä yhdessäkään noista kun akateemisesta ja suomalaisesta tehtiin samaa bulkkikirjaa täynnä olevat kirjakaupat, erikoisliikkeet lopetti tai muutti muualle ja stokkakin on kuin mikä tahansa kauppakeskuksen kauppa tasan samoine tuotteineenkin.
Vierailija kirjoitti:
Mistä ja miten se Helsingin keskustan hiljeneminen lasketaan? Mielestäni keskustan kadut, kahvilat, terassit, baarit ja ruokapaikat ovat täynnä ihmisiä. Usein vaikeaa löytää tyhjää paikkaa. Kauppatori ja Senaattitori kuhisee kävijöitä, jonot Suomenlinnan lauttaan pitkiä. Stockmannin tavaratalon monet osastot jopa ahtaita ihmismääristä. Käyn keskustassa useita kertoja viikossa eri vuorokauden aikoina. Asunut täällä yli 40 vuotta, Tukholmassa ja Baselissa muutaman vuoden.
Ehkä alueen yrittäjät tietää parhaiten eikä pelkkä mutuilu sen perusteella mitä hetkellisesti näkyy omiin silmiin. Tai siis suuri osahan on joko lopettanut tai muuttanut muualle. Tuo voisi varmaan jollekulle kertoa jotain.

Tämä. Keskustan yrittäjät ovat todenneet, että rahaa ei tule enää kassaan kuten aiemmin. Ei ole mitään väliä, montako ihmistä siellä käy, vaan sillä, kuinka suurella summalla kuluttavat.