Ärsyttääkö teitäkin ihmiset jotka ei ole kokeneet mitään oikeita vastoinkäymisiä?

Vierailija kirjoitti:

Mun elämä on ihanaa vaikka menetin vanhempani hyvin nuorena. Silloin tuntui pahalta, mutta ei enää. 

Kuinka nuorena?

Ei, koska eihän muiden elämä ole minun elämääni. Ongelmien vertailu on täysin turhaa koska jokaisen elämään vaikuttaa niin moni tekijä. Tämän vuoksi vaikka ongelma olisikin niin sanotusti sama, niin tilanne voi olla ihan erilainen.

Esimerkiksi itse olen menettänyt molemmat biologiset vanhempani alle kouluikäisenä. Minulla on ollut aina muitakin läheisiä ihmisiä ja sisarusteni isästä tuli minunkin isäni. Kaverini taas menetti vanhempansa kouluikäisenä mutta joutui tekemisiin sosiaaliviranomaisten kanssa ennen kuin sai alkaa elää arkea isovanhempiensa luona. Hänellä vanhempien menettämiseen liittyy ihan erilaisia asioita kuin minulla ja hänellä on eri kokemukset. Meidän kokemukset ei siis ole oikeastaan yhtään samanlaisia.

Ei ärsytä. Enemmänkin harmittaa, kun eivät osaa suhtautua / asettua toisen ihmisen vastoinkäymisiin.

Ap, käsi sydämellä, mikä on sun pahin vastoinkäymisesi? Voidaan sitten miettiä yhdessä, kuka saa olla äänessä.

Ei ärsytä. Enemmän ärsyttää ihmiset, jotka luulevat, että elämänkokemus muodostuu vain vastoinkäymisistä.

Moni luulee, että itsellä vain on rankempaa ja haastavampaa kuin muilla. Suurin osa kohtaa ongelmia, mutta ei vaan tuo esille niitä. Muistan kun töissä eräs henkilö sanoi minulle, että en tiedä elämästä mitään, kun olen elänyt pumpulissa. Kävin juuri sillä hetkellä läpi avioeroa väkivaltaisesta ja henkisesti sairaistuneesta miehestä.

Minua taas ärsyttää näin ajattelevat ihmiset! Ette te voi todellakaan tietää. Olen itse ammatissa, jossa kuulen useasti päässeeni helpolla ja etten ymmärrä vastoinkäymisistä mitään. 

Minulla oli erittäin väkivaltainen, alkoholisoitunut äiti, joka vielä käytti meitä tyttöjä seksuaalisesti hyväkseen. Ja tuo on vasta alku, sille kaikelle mitä koin. Olen ollut hetken asunnottomana ja jne. 

Te, ette.oikeasti voi tietää. Ikinä ei saa verrata vastoinkäymisiä. Se ihminen, joka teistä on päässyt helpolla, voi heittämällä olla kokenut aivan kammottavia asioita. Ylimielisyys omista vastoinkäymisistä ei auta teitä itseännekään. 

Ap, minkälaisia vaikeuksia sinulla on ollut? Kerro ensin ne, niin voimme todeta, onko muiden elämä keskimääräisesti helpompaa.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset kokee ongelma eri tavalla, se mikä on sinulle tai minulle "kevyt" ongelma, voi olla toiselle niin iso, että se kaataa kokonaan hänen maailmansa. 

Ei me voida lähtee vertailemaan näitä asioita. Sen takia tässäkin asiassa on tärkeä mennä itsensä sisälle, eikä miettiä muiden ongelmia. 

Mun lähipiirissä on ihminen, kenet mä olen tuntenut ihan tenavasta saakka ja mä tiedän, että hänen elämä ei ole ollut oikeasti hankalaa, hän on aina saanut kaiken ja hänellä on molemmat vanhemmat ja hän on aina ollut suosittu. Silti hän uhriutuu nyt aikuisiällä ja ihan siis suoraan puhuu kaikkien kuullen näitä asioita, kuinka "hänellä on ollut vaikeaa ja kukaan muu ei tiedä mistään mitään, kukaan muu ei tiedä mitä masennus on" 

Mä tiedän, että mun elämä on ollut paljon rankempi, mutta en mä lähde taistelemaan tämän ihmisen kanssa, koska hänellä on oma perspektiivinsä. Hän ei itse sitä tajua, mutta

Mistäpä sitä toisen elämästä tietää? Monesti voi kivan kulissin takaa paljastua aika kamalia juttuja. Kai siinä jotain perää on, kerran on masennukseen sairastunut. 

Ärsyttää silloin, kun he luulevat että sattumaa ei ole vaan kaikki hyvä johtuu omasta työstä. Yleensä jokin vastoinkäyminen tekee asenteesta vähän nöyremmän. Toisaalta se voi traumatisoida ja katkeroittaa (kuten eräästä ministeristä hyvin näkee).

Vierailija kirjoitti:

Ei ärsytä. Enemmän ärsyttää ihmiset, jotka luulevat, että elämänkokemus muodostuu vain vastoinkäymisistä.

Moni luulee, että itsellä vain on rankempaa ja haastavampaa kuin muilla. Suurin osa kohtaa ongelmia, mutta ei vaan tuo esille niitä. Muistan kun töissä eräs henkilö sanoi minulle, että en tiedä elämästä mitään, kun olen elänyt pumpulissa. Kävin juuri sillä hetkellä läpi avioeroa väkivaltaisesta ja henkisesti sairaistuneesta miehestä.

Joo ja "et voi tietää elämässä mitään kun et ole kokenut asiaa x, y tai z". Se on jotenkin niin yksioikoinen ajattelutapa, johon jotkut sortuu. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset kokee ongelma eri tavalla, se mikä on sinulle tai minulle "kevyt" ongelma, voi olla toiselle niin iso, että se kaataa kokonaan hänen maailmansa. 

Ei me voida lähtee vertailemaan näitä asioita. Sen takia tässäkin asiassa on tärkeä mennä itsensä sisälle, eikä miettiä muiden ongelmia. 

Mun lähipiirissä on ihminen, kenet mä olen tuntenut ihan tenavasta saakka ja mä tiedän, että hänen elämä ei ole ollut oikeasti hankalaa, hän on aina saanut kaiken ja hänellä on molemmat vanhemmat ja hän on aina ollut suosittu. Silti hän uhriutuu nyt aikuisiällä ja ihan siis suoraan puhuu kaikkien kuullen näitä asioita, kuinka "hänellä on ollut vaikeaa ja kukaan muu ei tiedä mistään mitään, kukaan muu ei tiedä mitä masennus on" 

Mä tiedän, että mun elämä on ollut paljon rankempi, mutta en mä lähde taistelemaan tämän ihmisen kanssa, koska hänellä on oma perspektiivinsä. Hän ei itse sitä tajua, mutta

Olen havainnut saman. Minulla on pari kaveria, jotka ovat kokeneet valtavia vastoinkäymisiä tyyliin auton moottori hajosi tai vuokrakämpän keittiönkaapit oli viime vuosituhannelta ja he jaksavat selittää, miten elämä kohtelee heitä kaltoin. Ja sitten on tuttu, joka oli 5 v äitinsä kuollessa, joka asui lapsuutensa mummolassa ja välillä isän luona, jolla oli oikeasti 18v iässä ei yhtään mitään (koska äitipuoli vei kaiken isän kuollessa) ja silti tämä tuttu iloitsee siitä, miten hyvin asiat ovat, miten juuri hänen lapsensa sai stipendin jne.

Voit nähdä elämän hyvät tai huonot puolet, valinta on ihan omasi!

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää silloin, kun he luulevat että sattumaa ei ole vaan kaikki hyvä johtuu omasta työstä. Yleensä jokin vastoinkäyminen tekee asenteesta vähän nöyremmän. Toisaalta se voi traumatisoida ja katkeroittaa (kuten eräästä ministeristä hyvin näkee).

Toisaalta ihminen voi elää ihan ilman vastoinkäymisiä ja silti ymmärtää ettei kaikki ole itsestä kiinni. Ja ne vastoinkäymiset ei todellakaan aina lisää ymmärrystä, ne saattaa tosiaan vaan katkeroittaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No et voi tietää. Minä kun valitin yhdestä pikkuasiasta, mulle vastattiin että pienet on sulla ongelmat. No sen verran keitti, että kerroin että mulla on kyllä autistinen lapsi, veli saattohoidossa, purkukuntoinen kotitalo jota ei saada myydyksi tontinkaan hinnalla, nivelrikkoja jalkaterissä, molemmat vanhemmat kuolleet, olen ollut työttömänä, koin vaikean synntyksen, olen kokenut yhden keskenmenon ja vielä vähän muuta, meni tyyppi kyllä ihan punaiseksi. 

Mitäs jos sillä toisella oli paljon suurempia ongelmia?

Voi ollakin, mutta pointti oli tässä se että hänen mielestään en olisi saanut sanoa pikkuasiasta kun ei ole isompia murheita. Aika usein tällaisiin kommentoidaan myös "ole onnellinen ettei sinulla ole isompia murheita". Mistä sitä kukaan voi tietää vaikka koirankakasta valittavalla olisi ALS ja haimasyöpä samaan aikaan.  

Vierailija kirjoitti:

Ei. Ei ne sille mitään voi ja kyllä kaikille tulee suurempiakin vastoinkäymisiä jossain vaiheessa.

Ei tule.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset kokee ongelma eri tavalla, se mikä on sinulle tai minulle "kevyt" ongelma, voi olla toiselle niin iso, että se kaataa kokonaan hänen maailmansa. 

Ei me voida lähtee vertailemaan näitä asioita. Sen takia tässäkin asiassa on tärkeä mennä itsensä sisälle, eikä miettiä muiden ongelmia. 

Mun lähipiirissä on ihminen, kenet mä olen tuntenut ihan tenavasta saakka ja mä tiedän, että hänen elämä ei ole ollut oikeasti hankalaa, hän on aina saanut kaiken ja hänellä on molemmat vanhemmat ja hän on aina ollut suosittu. Silti hän uhriutuu nyt aikuisiällä ja ihan siis suoraan puhuu kaikkien kuullen näitä asioita, kuinka "hänellä on ollut vaikeaa ja kukaan muu ei tiedä mistään mitään, kukaan muu ei tiedä mitä masennus on" 

Mä tiedän, että mun elämä on ollut paljon rankempi, mutta en mä lähde taistelemaan tämän ihmisen kanssa, koska hänellä on o

Olen havainnut saman. Minulla on pari kaveria, jotka ovat kokeneet valtavia vastoinkäymisiä tyyliin auton moottori hajosi tai vuokrakämpän keittiönkaapit oli viime vuosituhannelta ja he jaksavat selittää, miten elämä kohtelee heitä kaltoin. Ja sitten on tuttu, joka oli 5 v äitinsä kuollessa, joka asui lapsuutensa mummolassa ja välillä isän luona, jolla oli oikeasti 18v iässä ei yhtään mitään (koska äitipuoli vei kaiken isän kuollessa) ja silti tämä tuttu iloitsee siitä, miten hyvin asiat ovat, miten juuri hänen lapsensa sai stipendin jne.

 

Voit nähdä elämän hyvät tai huonot puolet, valinta on ihan omasi!

Ja sitten jotkut ihmiset ärsyyntyy tästä lapsensa stipendistä iloitsevasta, ja väittää että hyvähän sinun on kun on asiat noin ihanasti, MINÄ olen sentään kokenut oikeita vaikeuksia. 

Ei, et voi oikeasti koskaan tietää mitä toinen on kokenut. Omasta kokemuksesta sanoisin, että ne jotka hehkuttaa onneaan eniten on niitä, jotka on joskus kokeneet myös vaikeuksia ja siksi osaavat iloita elämästään nyt. 

Vierailija kirjoitti:

No et voi tietää. Minä kun valitin yhdestä pikkuasiasta, mulle vastattiin että pienet on sulla ongelmat. No sen verran keitti, että kerroin että mulla on kyllä autistinen lapsi, veli saattohoidossa, purkukuntoinen kotitalo jota ei saada myydyksi tontinkaan hinnalla, nivelrikkoja jalkaterissä, molemmat vanhemmat kuolleet, olen ollut työttömänä, koin vaikean synntyksen, olen kokenut yhden keskenmenon ja vielä vähän muuta, meni tyyppi kyllä ihan punaiseksi. 

Kyllä nuokin ovat vielä normaalia elämää. Taitaa se niin olla että vain harva saa tietää mitä todellinen kärsimys on. Läpi elämän kestävä, eikä mitään voi itse tehdä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No et voi tietää. Minä kun valitin yhdestä pikkuasiasta, mulle vastattiin että pienet on sulla ongelmat. No sen verran keitti, että kerroin että mulla on kyllä autistinen lapsi, veli saattohoidossa, purkukuntoinen kotitalo jota ei saada myydyksi tontinkaan hinnalla, nivelrikkoja jalkaterissä, molemmat vanhemmat kuolleet, olen ollut työttömänä, koin vaikean synntyksen, olen kokenut yhden keskenmenon ja vielä vähän muuta, meni tyyppi kyllä ihan punaiseksi. 

Kyllä nuokin ovat vielä normaalia elämää. Taitaa se niin olla että vain harva saa tietää mitä todellinen kärsimys on. Läpi elämän kestävä, eikä mitään voi itse tehdä

Niin, aina löytyy joku jolla on vielä kamalampaa kuin sinulla ja voi kertoa ettet tiedä oikeata kärsimyksestä mitään. 

Kukaan ei voi tietää toisen kärsimyksen määrää. Jotkut ovat masentuneita ja ahdistuneita vaikkei mitään kamalaa olisikaan tapahtunut, meidän ihmisten aivotkaan eivät ole täysin samanlaisia ja toimi samanlailla.

Ihailen itse kyllä ihmisiä, jotka nousevat todella pahojenkin kokemusten yläpuolelle ja jatkavat elämäänsä suht terveinä ja onnellisina. Kaikkeen kuitenkin vaikuttaa niin moni asia, miten eri ihmiset kokevat ja toipuvat.

Minut on väkivaltaisesti puskar a i s k a t t u, raahattiin metsään. Olen myös menettänyt 6kk ikäisen vauvani kuolemalle. Nämä kaksi pahimpina asioina elämässäni, kaikennäköistä muutakin kamalaa tapahtunut. Oma mieleni ei ole enää terve. Olen todella väsynyt elämään, mutta yritän saada jotain helpotusta oleskelemalla luonnossa, järvien äärellä niin paljon kuin mahdollista.

En varsinaisesti kadehdi ketään, enkä ole ärsyyntynyt muiden ihmisten ehkä helpommista elämistä. Enhän minä kuitenkaan koskaan voi tietää mitä muilla on menoillaan. Olisin vain toivonut että olisin saanut pitää vauvani, r a i s k a u k s e n kanssa opin jo jotenkin elämään, lapseni kuolemasta en usko toipuvani.

Ei ärsytä, mutta se ärsyttää että minulle yritetään lykätä seuraan heitä joilla asiat ovat todella huonosti ja jotka kaipaisivat tukea ja hyväksyntää addiktioilleen. Lieneekö tarkoituksena osoittaa, että joillakin menee vielä huonommin vai että he ovat varoittavia esimerkkejä? En kuitenkaan ole kiinnostunut päihteistä yms. joten sieltä ei selitys ainakaan löydy. EI edes perhetausta vedä heidän puoleensa.

Vaikeuksien vertailu ei johda mihinkään , mutten erityisemmin tahdo olla heidän roskasankonaan kuunnellen elämän karuutta ja rankkuutta sillä on minullakin ollut vastoinkäymiseni.

Vierailija kirjoitti:

Ei ärsytä, mutta se ärsyttää että minulle yritetään lykätä seuraan heitä joilla asiat ovat todella huonosti ja jotka kaipaisivat tukea ja hyväksyntää addiktioilleen. Lieneekö tarkoituksena osoittaa, että joillakin menee vielä huonommin vai että he ovat varoittavia esimerkkejä? En kuitenkaan ole kiinnostunut päihteistä yms. joten sieltä ei selitys ainakaan löydy. EI edes perhetausta vedä heidän puoleensa.

Vaikeuksien vertailu ei johda mihinkään , mutten erityisemmin tahdo olla heidän roskasankonaan kuunnellen elämän karuutta ja rankkuutta sillä on minullakin ollut vastoinkäymiseni.

Kuka yrittää lykätä tuommoisia seuraasi?