Ärsyttääkö teitäkin ihmiset jotka ei ole kokeneet mitään oikeita vastoinkäymisiä?

Määrittele oikeat vastoinkäymiset ja mieti kertovatko ihmiset kaiken sinulle.

Ei. Ei ne sille mitään voi ja kyllä kaikille tulee suurempiakin vastoinkäymisiä jossain vaiheessa.

Miksi ärsyttäisi? Sehän on vaan hyvä jos jollain on ollut hyvä elämä ilman sen suurempia vastoinkäymisiä.

Ihmiset kokee ongelma eri tavalla, se mikä on sinulle tai minulle "kevyt" ongelma, voi olla toiselle niin iso, että se kaataa kokonaan hänen maailmansa. 

Ei me voida lähtee vertailemaan näitä asioita. Sen takia tässäkin asiassa on tärkeä mennä itsensä sisälle, eikä miettiä muiden ongelmia. 

Mun lähipiirissä on ihminen, kenet mä olen tuntenut ihan tenavasta saakka ja mä tiedän, että hänen elämä ei ole ollut oikeasti hankalaa, hän on aina saanut kaiken ja hänellä on molemmat vanhemmat ja hän on aina ollut suosittu. Silti hän uhriutuu nyt aikuisiällä ja ihan siis suoraan puhuu kaikkien kuullen näitä asioita, kuinka "hänellä on ollut vaikeaa ja kukaan muu ei tiedä mistään mitään, kukaan muu ei tiedä mitä masennus on" 

Mä tiedän, että mun elämä on ollut paljon rankempi, mutta en mä lähde taistelemaan tämän ihmisen kanssa, koska hänellä on oma perspektiivinsä. Hän ei itse sitä tajua, mutta mä olen se viisaampi ja annan olla. 

EI ärsytä. Enemmän ärsyttää oma taipumus juuttua elämän vastoinkäymisiin.

Eipä se toisen onni ole sinulta pois, omat valinnatkin vaikuttaa. Ja kaikki eivät kerro omasta elämästä juurikaan muiden reposteltavaksi.

Se ei ärsytä jos jonkun elämä on ihanaa. Osaan olla onnellinen muiden puolesta. Mutta se ärsyttää jos pullamössössä kasvanut tulee jakelemaan elämänohjeita.

Mistä sinä tiedät, mitä he ovat kokeneet?

Olen kokenut todella haastavia vastoinkäymisiä, joista harva osaisi edes kuvitella. 

Olen luonteeltani ratkaisukeskeinen, huumorintajuinen ja haluan oppia myös vastoinkäymisistä, niin olen juuri se ärsyttvä tyyppi joka osaa iloita elämästä kaikesta pienestä alkaen. VOi valita elääkö katkerana menneisyyden vankina vai luottaako siihen, että asiat järjestyvät.

En jaksa kertoa ihmisille asioitani, vaan elän tässä ja nyt. 

Ei, ideaalielämää.

Miksi ihmeessä haluaisin, että muut joutuvat kärsimään vakavista fyysisistä sairauksista, kuten minä?

Ei nyt varsinaisesti ärsytä, mutta niitten juttuja on turhauttavaa kuunnella, koska niillä ei oikeasti ole mihinkään mitään järkevää sanottavaa.

No et voi tietää. Minä kun valitin yhdestä pikkuasiasta, mulle vastattiin että pienet on sulla ongelmat. No sen verran keitti, että kerroin että mulla on kyllä autistinen lapsi, veli saattohoidossa, purkukuntoinen kotitalo jota ei saada myydyksi tontinkaan hinnalla, nivelrikkoja jalkaterissä, molemmat vanhemmat kuolleet, olen ollut työttömänä, koin vaikean synntyksen, olen kokenut yhden keskenmenon ja vielä vähän muuta, meni tyyppi kyllä ihan punaiseksi. 

Ärsyttää jos ne on jossain psykologin ominaisuudessa "ymmärtämässä" asioita asiakkaan elämästä. Sitten kun niille huomauttaa niiden etuoikeutetusta elämästä niin aletaan leuka väpättäen vängätä, että on minullakin ollut vaikeuksia. On varmasti...

Toiset oppii vastoinkäymisistä, toiset velloo vastoinkäymisissä. Monessa lentokoneonnettomuudessakin ihmiset on kuolleet siksi, etteivät järkytykseltään ole kävelleet ulos koneesta vaan jääneet paikoilleen palavaan koneeseen.

Kannattaa opetella sammuttamaan aivoista järkytys ja pystyä toimimaan rauhallisesti kaikissa tilanteissa.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset kokee ongelma eri tavalla, se mikä on sinulle tai minulle "kevyt" ongelma, voi olla toiselle niin iso, että se kaataa kokonaan hänen maailmansa. 

Ei me voida lähtee vertailemaan näitä asioita. Sen takia tässäkin asiassa on tärkeä mennä itsensä sisälle, eikä miettiä muiden ongelmia. 

Mun lähipiirissä on ihminen, kenet mä olen tuntenut ihan tenavasta saakka ja mä tiedän, että hänen elämä ei ole ollut oikeasti hankalaa, hän on aina saanut kaiken ja hänellä on molemmat vanhemmat ja hän on aina ollut suosittu. Silti hän uhriutuu nyt aikuisiällä ja ihan siis suoraan puhuu kaikkien kuullen näitä asioita, kuinka "hänellä on ollut vaikeaa ja kukaan muu ei tiedä mistään mitään, kukaan muu ei tiedä mitä masennus on" 

Mä tiedän, että mun elämä on ollut paljon rankempi, mutta en mä lähde taistelemaan tämän ihmisen kanssa, koska hänellä on oma perspektiivinsä. Hän ei itse sitä tajua, mutta

Mistä tiedät mitä hänelle on oikeasti tapahtunut, millaista on ollut vaikka kotona?

Vierailija kirjoitti:

Toiset oppii vastoinkäymisistä, toiset velloo vastoinkäymisissä. Monessa lentokoneonnettomuudessakin ihmiset on kuolleet siksi, etteivät järkytykseltään ole kävelleet ulos koneesta vaan jääneet paikoilleen palavaan koneeseen.

Kannattaa opetella sammuttamaan aivoista järkytys ja pystyä toimimaan rauhallisesti kaikissa tilanteissa.

Akuutissa kriisitilanteessa toimiminen ei liity mitenkään vastoinkäymisisissä vellomiseen. 

Everyone you meet is fighting a battle you know nothing about. Be kind. Always.

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttää jos ne on jossain psykologin ominaisuudessa "ymmärtämässä" asioita asiakkaan elämästä. Sitten kun niille huomauttaa niiden etuoikeutetusta elämästä niin aletaan leuka väpättäen vängätä, että on minullakin ollut vaikeuksia. On varmasti...

Mistä voi tietää että psykologin elämä on ollut etuoikeutettua?

Monella on asioita, joita ei kerro kellekään, ei välttämättä edes lähipiirille. Mä muistan kerran kun yksi velloi lapsensa sairaudessa ja kaikkien muiden ongelmat olivat vähäisempiä ja hän muisti kertoa kuinka hänen lapsensa sairaus on isompi asia kuin muiden. No sitten sattui kerran tilanne, että häntä vastaan tulikin ihminen, jolla oli kaksi samaa sairautta sairastavaa lasta ja pitemmälle edenneitä - sairaus sinänsä oli kyllä vakava, mutta kaikkien muiden mitätöinti oli se ärsyttävä piirre. Asenne oli se että kyllä mulla tämän yhden kanssa on isompi ongelma kun meillä on tervekin lapsi huolehdittavana ja nuo valittavat ihan turhasta. 

Mun elämä on ihanaa vaikka menetin vanhempani hyvin nuorena. Silloin tuntui pahalta, mutta ei enää. 

Vierailija kirjoitti:

No et voi tietää. Minä kun valitin yhdestä pikkuasiasta, mulle vastattiin että pienet on sulla ongelmat. No sen verran keitti, että kerroin että mulla on kyllä autistinen lapsi, veli saattohoidossa, purkukuntoinen kotitalo jota ei saada myydyksi tontinkaan hinnalla, nivelrikkoja jalkaterissä, molemmat vanhemmat kuolleet, olen ollut työttömänä, koin vaikean synntyksen, olen kokenut yhden keskenmenon ja vielä vähän muuta, meni tyyppi kyllä ihan punaiseksi. 

Mitäs jos sillä toisella oli paljon suurempia ongelmia?