Lue keskustelun säännöt.
Miten jotkut löytää uuden parisuhteen aina niin nopeasti?
Omaa kaveripiiriä seuratessakin sinkkuna ollaan eron jälkeen maksimissaan puoli vuotta ennen kuin on jo uusi kumppani. Itse taas en edes ihastu keneenkään muuta kuin todella harvoin, nyt neljättä vuotta sinkkuna kun ei vaan ole kukaan kolahtanut. Miten niitä sopivia puolisoita tuntuu joillekin löytyvän niin helposti?
Kommentit (437)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset joista toiset pitävät saavat seuraa paremmin kuin ihmiset joista ei pidetä. Yksinkertaista.
Ihmisillä on eri maku eli kaikki ei pidä kaikista,joku ei pidä jostain josta toinen taas pitää.
Silti ihmiset joista pidetään yleisesti enemmän löytävät helpommin parisuhteen.
Vierailija kirjoitti:
Toiset vaan on enempi parisuhdeihmisiä kuin toiset.
Esim. tiedän kaksi naista joilla on aina joku. Toinen heistä mennyt teini-ikäisestä saakka aina parisuhteesta toiseen, on tainnut olla vain kerran sinkku ja silloinkin vain muutaman kuukauden, kunnes löysi taas uuden miehen jonka kanssa meni naimisiin. Parisuhteet olleet pääosin pitkiä ja vakaita, eli ei jatkuvasti vaihda miestä, mutta aina kun vaihtaa, niin vaihtaa lennossa. Toisille elämä rakentuu tiettyjen normien ympärille, kun taas toiset ei niin paljoa kaipaa niitä.
Esim. tuo esimerkin nainen ei viihdy edes päivää yksinään ilman jotain tiivistä työprojektia ja produktiivista tekemistä jota suorittaa, kun taas itse (ikisinkku) keksin aikalailla loputtomasti viihdykettä itselleni enkä tylsisty juuri koskaan.
Toinen tietämäni nainen jolla on aina joku on sellainen, että häntä kiinnostaa tosi paljon miehet ja deittailu, ja hän vielä nelikymppisenäkin vouhottaa aiheesta
Olen itse tuollainen jälkimmäinen ikisinkku, parisuhde kiinnostaa vain jos vastaan tulisi sielunkumppani jonka kanssa kipinät lentää. Muuten olen ihan tyytyväinen yksinoloon, en lapsiakaan halua joten siitäkään ei huolta.
Vierailija kirjoitti:
Täydellisiä ihmisiä ei ole olemassa. Hyvin usein ihmiset, jotka näyttävät olevan lähes täydellisiä, vain piilottavat puutteensa täydellisesti. Joten ne, jotka ymmärtävät nämä kaksi asiaa, löytävät suhteen helpommaksi kuin ne, jotka yrittävät löytää "täydellisen kumppaninsa".
Ei ainakaan itsellä ole hakusessa mikään "täydellinen" ei vaan kiinnosta jos ei kolahda kunnolla, niin yksinkertaista se on.
Hyvät tissit.
Sakset auki.
Muuta ei tarvita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti: Kuulostaa menneisyydeltäni ennen, kun opin nauttimaan yksinolosta, eli opin tykkäämään itsestäni ja opin kuulostelemaan ja sanoittamaan ajatuksiani ja tunteitani. Ennen tätä kehitysaskelta, en löytänyt sitä oikeaa, vaikka kovasti tulikin kaverrattua ja seurusteltua. Nyt olen ikionnellinen yksin, enkä enää tarvitse ulkoista validaatiota. Kuinka nurinkurista onkaan, että nyt sitä sitten viimeinkin saan ylitsepursuavasti? Kukas psykologian ammattilainen sanoikaan: "Saat sen mistä luovut"?
Minullakin on ollut puntarointia, että mitä minä aidosti toiselta ihmiseltä haluan ja mitä tarkoitusta varten tarvitsen suhdetta. Olen lopulta tullut siihen tulokseen, että kaipaan ihailua, mutta lopulta arkisempi suhde toisen kanssa on vain rasite ja seksi samoin. Joten riittää kun laittautuu nätiksi ja käy ihmisten ilmoilla, katseltavana, enintään juttelemassa. Ketään ei tarvitse laskea kehoo
Minä ihailen ja kehun kumppaniani päivittäin. Rakkautta pitää vaalia.
M52
Sellaiset ihmiset eivät usein ole mitään romantikkoja eivätkä edes odota rakastuvansa. Heille riittää, että on kivaa yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mulla ole ainakaan aikaa mihinkään uuteen suhteeseen, olen alaikäisen lapsen kanssa, lapsi jäi mulle. Oon siis mies. Panettaa joskus harvoin, siitäkin selviää halvemmalla kun muistaa oman käden.
M38
En usko täydellisiin parisuhteisiin sen paremmin kuin työsuhteisiinkaan. Aina joutuu punnitsemaan hyviä ja huonoja puolia ja miettimään, kumpaan suuntaan vaaka kääntyy...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sellaiset ihmiset eivät usein ole mitään romantikkoja eivätkä edes odota rakastuvansa. Heille riittää, että on kivaa yhdessä.
Sehän on tärkeintä, että on kivaa yhdessä. Ja yhdessä on aina kivampaa kuin yksin, koska emme ole erakoita vaan laumaeläimiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti: Kuulostaa menneisyydeltäni ennen, kun opin nauttimaan yksinolosta, eli opin tykkäämään itsestäni ja opin kuulostelemaan ja sanoittamaan ajatuksiani ja tunteitani. Ennen tätä kehitysaskelta, en löytänyt sitä oikeaa, vaikka kovasti tulikin kaverrattua ja seurusteltua. Nyt olen ikionnellinen yksin, enkä enää tarvitse ulkoista validaatiota. Kuinka nurinkurista onkaan, että nyt sitä sitten viimeinkin saan ylitsepursuavasti? Kukas psykologian ammattilainen sanoikaan: "Saat sen mistä luovut"?
Minullakin on ollut puntarointia, että mitä minä aidosti toiselta ihmiseltä haluan ja mitä tarkoitusta varten tarvitsen suhdetta. Olen lopulta tullut siihen tulokseen, että kaipaan ihailua, mutta lopulta arkisempi suhde toisen kanssa on vain rasite ja seksi samoin. Joten riittää kun laittautuu nätiksi ja käy ihmisten ilmoilla, katseltavana, enintään juttelemassa. Ketään ei tarvitse laskea kehoo
Tylsää elämää mutta elä kuten parhaaksi näet.
Tuohon FWB hommaan; Ettei voisi kuvitella selvinpäin kaverikivaa. Miksei? Eihän sitä parisuhteessakaan olla toivottavasti aina pienessä sievässä, kun harrastelemaan päädytään? Tunnelmaan pääseminen itsellä alkaa siitä, että kilahtaa viesti; Olisiko mahdollista tulla käy? Tai itse pistän viestiä, että pääsetkö käy? Ja toki sitä ensin tutustutaan vaatteet päällä, myös selvin päin ja jutellaan, että molemmat tietää, missä mennään. Itselläni vaatimus on, että tyypin kanssa pitää tulla rennosti toimeen muutenkin. Komeita ja kivoja miehiä ovat olleet omani. Oma sydän solmussa, muurit päällä. Ei todellakaan valmis rakastuu tai ihastuu. Mutta ei tuo nyt haluihin vaikuta. Se on kuin pieni lomahetki omasta elämästä, avioeron läpikäynnistä, huolesta, vastuista ja hetki jolloin saa pistää puhtaasti itsensä ja omat halunsa ja tarpeensa ykköseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies ei sanonut, että rakastaa minua.
Varmaan arkea monelle tuo. Sinkku oikein 100%. Olisi rasittavaa sitoutua kunnolla ja mukautua kaikessa kaksin. Yksin saa tehdä niinkuin lystää.
Parasta kuitenkin mielestäni löytää sielunkumppani jolla suht samat intressit se tukee molempien henkistä puolta. Kiva jos oma koti, rauha, hiljaisuus, molemmilla ettei tarvitse säätää huusholliasioista ja voi olla omissa oloissa kun haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Tuohon FWB hommaan; Ettei voisi kuvitella selvinpäin kaverikivaa. Miksei? Eihän sitä parisuhteessakaan olla toivottavasti aina pienessä sievässä, kun harrastelemaan päädytään? Tunnelmaan pääseminen itsellä alkaa siitä, että kilahtaa viesti; Olisiko mahdollista tulla käy? Tai itse pistän viestiä, että pääsetkö käy? Ja toki sitä ensin tutustutaan vaatteet päällä, myös selvin päin ja jutellaan, että molemmat tietää, missä mennään. Itselläni vaatimus on, että tyypin kanssa pitää tulla rennosti toimeen muutenkin. Komeita ja kivoja miehiä ovat olleet omani. Oma sydän solmussa, muurit päällä. Ei todellakaan valmis rakastuu tai ihastuu. Mutta ei tuo nyt haluihin vaikuta. Se on kuin pieni lomahetki omasta elämästä, avioeron läpikäynnistä, huolesta, vastuista ja hetki jolloin saa pistää puhtaasti itsensä ja omat halunsa ja tarpeensa ykköseksi.
Seurustelin exän kanssa. Hänen puhelimeensa kilahti viesti "Tuletko". Jätkä tuijotti ja luki sitä tovin etukenossa sohvalla ja näin sen olkavartensa alta, koska olen lyhyt. Toinen kerta oli kun rages puhelinsoittoon su-iltana klo 21 "Ei nyt". Oli puhelinmyyjä 😆. Kärräs mut pian kotiini.
Etsinnässä sukuelin eikä ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Miten jotkut löytää uuden parisuhteen aina niin nopeasti?
Jotkut löytää, jotkut ei. Hieman turha ihmetellä asiaa, sillä hyvin moni seikka vaikuttaa asiaan. Parisuhteita on monenlaisia, joihinkin käydään kevyemmin, joitakin harkitaan pitkään. Parisuhteeseen voi hakeutua ihan seuran ja läheisyyden vuoksi, ilman aikomustakaan elämänkumppanuudesta. Tai sitten voi hakea sitä elinikäistä sielunkumppania, jonka löytäminen voi kestää ... jos löytyy lainkaan.
Eivät kestä olla hetkeäkään yksin. Kertoo myös tunneköyhyydestä, joskus tunnekylmyydestäkin.
Niin, joillekin kelpaa kuka vaan jonka kanssa kehtaa ihmisten ilmoilla kävellä. Näitä on sekä miehissä että naisissa.
Tiedän eräänkin mt ongelmaisen useamman lapsen yh äidin jolla on jo kolmas aviomies ja aina joku paikallinen peräkammarinpoika ottaa sen elätetyäväkseen kun toinen jättää. Mutta kun olen nähnyt ne hänen miehet, niin vaikka ne olis maailman viimeset, niin en koskis pitkällä tikullakaan. Hyi hitto. Jos olisin mies, niin en kyllä katsois sitä naistakaan.